Vihreä haaste ja kuun viimeiset jutut

Between Rikkaruohoelämää-blogista haastoi minut vihreän sävyjä esittelevään haasteeseen, joka on lähtöisin Repolainen reissaa ja räpeltää -blogista. Jos taimia ei lasketa mukaan, niin meilläpä ei varsinkaan tähän aikaan vuodesta juurikaan vihreää ole. Niinpä tästä tuli niin lyhyt juttu, että loppuun mahtui hyvin vielä maaliskuun viimeiset kuulumisetkin. Mutta ensin ne vihreät.

Maaliskuun alkupuolella saamani vihertävät neilikat ilahduttivat parin viikon ajan.

Kultaköynnös edustaa kaikkia viherkasvejani. Taustalla etupihan siperianpihta.

Ylioppilaslahjaksi mummolta saamani vedenvihreä Aalto-vaasi (150mm), alla samaisen mummon kutoma kaitaliina, jonka taas sain rippilahjaksi.

Mango-appelsiinijuustokakku sopi kaitaliinan väreihin, vaikkei vihreä ollutkaan.

Tajusin vihreää etsiessäni, että lisää löytyisi ainoastaan lasten vaatekaapeista. Itselläni ei ole enää ainuttakaan vihreää vaatekappaletta, ei edes sukkia. Voisin aivan hyvin käyttää vihreitäkin vaatteita mutta ei vain ole tullut vastaan mieleisiä silloin kun on tarvinnut ostaa uusia. Sisustuksestakaan ei enempää vihreää löydy. Olohuoneen ikkunoista tosin aukeaa hyvin vihreä maisema kesät talvet, sillä takapihan kuusikko ei juuri väriä muuta vuodenaikojen mukaan. Vihreän osalta haaste loppuu tähän. En haasta mukaan ketään mutta jos haluat esitellä kotisi tai elämäsi vihreitä juttuja, antaa palaa vaan.

Kuva on otettu ulkoa ja vielä lumitilanne eikä kuusikko mielessä. Näkyy se siellä kuitenkin.

Tästä kömpelöstä aasinsillasta pääsemmekin maaliskuun viimeisen päivän näkymiin. Takapihalta on edelleen jäniskarkottimet ottamatta pois. Sen verran sohjoista on jo tuo lumi, etten ole viitsinyt lähteä rämpimään ja jalkojani kastelemaan. Odotellaan nyt sen aikaa, että hanget ovat vajuneet edes saappaanvarren tasalle. Toisen jalan sukan sainkin jo märäksi, kun yritin päästä kuvaamaan kevään ensimmäistä mustarastasta. Luulin, että kinos, johon on talven mittaan kolattu lunta, kantaisi sen verran, että pääsen vähän lähemmäs. Parin askeleen jälkeen jalka humpsahtikin maahan saakka ja siihen meinasin jäädä jumiin toinen jalka puolireittä myöten hangessa. Rastaskin lensi karkuun ennen kuin pääsin rämpimään ylös, joten kuvasaalis jäi yhteen epäselvään otokseen.

Mustarastas pihlajassa. Kuva juuri ennen suurta upotusta.

Karo löysi jotain hyvin mielenkiintoista hangesta.

Tuskin hangen alla vielä piipot Karolle kuiskivat, sillä tuollakin kohdalla on lunta vielä kuutisenkymmentä senttiä. Sen verran hyvin muutaman päivän plussakeli on kuitenkin lunta lähtenyt sulattamaan, että pihaantulo tuntuu jäisen sijaan aika sohjoiselta. Pinnasta saikin muutaman sentin lapioitua sohjoa vähemmäksi mutta sitten tuli vastaan umpijäätä. Nyt sekin pääsee paremmin pehmenemään, kun päältä on otettu ylimääräiset pois.

Maata näkyvissä! Kivikkorinteen reunimmaiset kivet olivat ilmestyneet ihan omin avuin, laatoitusta piti vähän avittaa esiin.

Pääsiäinen oli täällä harmaa ja sateinen. Veden lisäksi satoi myös aina niin ihanaa räntää. Kuraloskakeliä parhaimmillaan siis. Toivottavasti huhtikuu tuo tullessaan enemmän aurinkoa ja poutasäätä.

Vain kolme kuvaa kuukaudessa: maaliskuu

Kolmen kuvan haaste jatkuu taas. Kristiina K:n ideoimassa haasteessa on tarkoituksena julkaista joka kuukausi kolme kuvaa. Maaliskuussa kuvien aiheet alkavat tietysti M-kirjaimella.

Ensimmäisessä kuvassa on MAISEMA. Kävimme hiihtolomalla Keski-Suomessa sukuloimassa ja teimme samalla retken Häähninmäen ulkoilualueelle. Lyhyen kävelyretken päätteeksi kiipesimme näkötorniin katsomaan maisemia. Minulle tulee sen verran epämukava olo niin korkealla, että portaita kiivetessä pidin katseen tiukasti edelläkulkijan selässä enkä ylhäällä kurkkinut vahingossakaan suoraan alaspäin. Kuvan otin selkä melkein seinässä kiinni käsivarret suorana ja katsoin vasta alhaalla kuvasta, miltä tornin juurella näytti ylhäältä päin. Tornin huipulle oli rakennettu lämmitetty mökki, jossa kuulemma voisi vaikka yöpyä. Taitaa jäädä minulta tekemättä se, vaikka koppi näyttikin varsin mukavalta.

Häähninmäen näkötornista näki kauas (jos uskalsi katsoa).

Kuva numero kaksi on otettu samaiselta ulkoilualueelta. Kiipeilyn jälkeen paistoimme tornin lähistölle tehdyllä nuotiopaikalla makkarat. Niistäkin toki olisi voinut ottaa m-alkuisen kuvan, mutta minusta mielenkiintoisempi oli käkkyräoksainen MÄNTY. Minusta on kiehtovaa, miten noin suorarunkoisessa puussa voi olla oksat kuin peikonpähkinässä.

Luonnon taideteos.

Kolmannen kuvan etsiminen ei ollutkaan niin helppo tehtävä kuin kahden ensimmäisen. Pientä näpräämistä siihen vaadittiin, mutta viimein sain valmiiksi MINIPÄÄSIÄISEN. Nestorin, Inkerin ja Minnin huushollissa tapahtuu aina kaikenlaista jännittävää...

Voi ei Minni! Tiput eivät kuulu pääsiäisen ruokalistalle.

Hyvää pääsiäisen aikaa!

Ensimmäinen taimierä koulittu

Pahoin pelkään, että ne kuuluisat mopo ja lapanen lähtivät tänäkin keväänä käsistä. Oli tarkoitus nimittäin vähentää taimimäärää, mutta taisipa käydä niin, että tästä touhusta on vähentäminen mahdollisimman kaukana. Mikä onni, että neljässä kylvöpurkissa ei näy kahden viikon odottelun jälkeen ensimmäistäkään merkkiä itämisestä!

Vauvanhoitotaso pääsi taas tositoimiin taimipöytänä.

Viime vuonna onnistuin jotenkin kummassa virittelemään hoitotason vasta pitkälti huhtikuun puolella. Tänä vuonna lipsahdin taas vanhoihin tapoihini, eli jo maaliskuussa iski tarve lisätilalle. Tai oikeastaan hoitotaso ei tuo juurikaan lisätilaa mutta sen avulla saa kätevästi nostettua ikkunan tasalle ne taimet, jotka eivät mahdu ikkunalaudalle. Taimipöydältä on täytetty jo yli puolet, vaikka perennakylvökset ovat edelleen hangen alla kylmäkäsittelyssä. Kuinka ihmeessä olen saanut aiempina vuosina niitäkin pyöriteltyä sisätiloissa?

Lehtikaaleja ja basilikaa.

Lehtikaalit oli alunperin tarkoitus kasvattaa keittiön ikkunalle kevään mittaan syötäviksi. Naisella on oikeus muuttaa mieltään, joten koulin sittenkin myös ne omiin purkkeihinsa. Kolme viimeistä päätyivät samaan purkkiin. Kaikki eivät varmasti edes kesää näe mutta jospa kasvaisivat vähän vauhdikkaammin salaattitarpeiksi kun saivat nyt enemmän tilaa juurilleen ja pikkuisen kanankakkaa varastolannoitukseksi. Pitää katsoa keväämmällä, istuttaisiko jonkun ihan kasvimaallekin. Luulisi, että kun ovat jo nyt noin isoja, niitä ei pari nälkäistä etanaa tai muutama kirppa popsi ihan heti kokonaan suihinsa.

Chileissä/paprikoissa on pientä kokoeroa: vasemmalla 'Lombardot', oikealla 'Hungarian Yellow Wax Hotit'.

Kuukaudentakaisen kuivahtamisen vuoksi kärsinyt 'Lombardo' on alkanut vihdoin kasvaa tomerammin. Kuolleen taimen viereen olin tainnut laittaa jo ennen sitä varmuuden vuoksi uuden siemenen, sillä purkista nousi oikein ponteva taimi aika pian sen jälkeen. 'Lombardoilla' oli suuria vaikeuksia siemenkuoriensa kanssa, joten olin ehkä jossain hetkellisessä mielenhäiriössä ennakoinut huonoa kasvua ja varmistanut taimimäärän varmistuskylvöllä. Mihinkään en ollut laittanut moista toimenpidettä muistiin eikä siitä ole kuin hyvin hataria muistikuvia mutta tässä vaiheessa olen iloinen, että taimia on nyt kaksi.

Isoimmat tomaatit ovat äitini kylvämiä. Vasemmalla 'Roma', keskellä 'Tumbling Tom Red' ja oikealla 'Cereza Amarilla'.

Tässä omat aivan pian koulintavalmiina.

Jos paprikansukuisten kanssa on saanut välillä taistella, tomaatit itävät nopeasti ja kasvavat kiltisti. Kylvösuunnitelmiin tuli niiden osalta vielä pikkuinen muutos. Sain nimittäin ystävältä 'Cuor di Bue' -tomaatin siemeniä. Nyt on vähän epäselvää, onko kyseessä pihvi-, luumu- vai joku muu tomaatti, mutta kasvi oli kuulemma pärjännyt viime kesänä hyvin avomaalla, joten pakkohan sen on silloin päästä testiin. Isokokoisten tomaattien lisäksi tulossa on pari 'Vilmaa'. Lasten 'Aztekit' kasvavat myös hyvin ja selvisivät koulimisestakin. Näytin omilla taimillani mallia ja lapset tekivät perässä. Eivät kuitenkaan ihastuneet hommaan niin, että olisivat halunneet koulia useampia taimia.

Kuukausimansikoita.

Ensimmäisestä kuukausimansikoiden kylvöksestä iti vain yksi siemen ja sekin taimi kuukahti kuivuuteen. Siispä ripottelin loput siemenet ja oletin, että siitä määrästä siemeniä tulee ehkä kolme tainta. Pussinpohjilla olikin eri itämisprosentti ja nyt taimia on ihan hirveästi. Monesti olen miettinyt sitä, asettautuvatko itämiskykyisemmät siemenet pussin pohjalle ja huonommin itävät päällimmäiseksi. Niin monesti on nimittäin käynyt niin, että ensimmäisestä kylvöstä itää siemen tai pari ja uusintakylvöksestä hukkuu taimiin. Nyt kävi sitten niin kuukausimansikoiden kohdalla. Jos pussinpohjateoriani ei pidä paikkaansa, niin ehkä toisella kylvökerralla oli muuten vain suotuisammat olosuhteet itämiselle. Yritin kysyä taimilta mutta eiväthän ne suostuneet sivistämään tietämätöntä.

Sini-ikiviuhkon taimia. Oikeassa ylänurkassa mukulasellereitä.

Suurin osa tämänhetkisistä taimista on hyötykasveja mutta on joukossa sentään muutama kesäkukkakin. Sini-ikiviuhkon siemeniä sain samaiselta ystävältä kuin ne 'Cuor di Bue' -tomaatitkin. Lisäksi häneltä tuli kesäleimua, hopeavillakkoa sekä kohtalonkukkaa. Toistaiseksi kolme jälkimmäistä eivät ole itäneet. Vanhoja siemeniä ne olivatkin, joten menetetty itämiskyky ei tulisi yllätyksenä. Annan niille nyt kuitenkin vielä viikon tai maksimissaan pari aikaa osoittaa elonmerkkejä. Kääpiökokoisen leijonankidan itämistäkin sai odottaa pari viikkoa mutta viimein tänään mullasta pilkisti pari hentoista koukkua. Erottuivat valokuvastakin niin huonosti, että jouduin tarkistamaan purkista, olinko nähnyt harhoja vai onko siellä oikeasti taimivauvoja. Lilliputtiosastoon kuuluu lisäksi lobelia, joka on myös alkanut vasta itää. Toissapäivänä kylvin samettikukkaa ja loppukuusta tai huhtikuun alussa vuorossa on tuoksuherneet. Siinäpä taitaa olla riittävästi kesäkukkia tälle kesälle. Antakaa virtuaalinen potku, jos suunnittelen vielä jotain lisäkylvöjä. Kesäkukkien siis. Papuja, kesäkurpitsaa ja kurkkuja pitää vielä esikasvattaa, vaikka minkälainen tilanahtaus iskisi. Ja ehkä jotain muutakin, eikun...

Tulppaani 'Polychroma' oli pitkäaikainen ilo mutta nyt kukinta alkaa olla jo ohi. Nähdään uudelleen toivottavasti ensi keväänä puutarhassa!

Maaliskuun viimeinen viikko pyörähti käyntiin. Kylläpä aika rientää, vaikka pari kuukautta sitten se tuntui etenevän niin hitaasti. Maaliskuu ei maata taida näyttää ainakaan meillä, sillä viikonlopun aikana hanget kasvoivat taas muutaman sentin ja lämpömittari on tukevasti pakkasen puolella. No, jospa huhtikuussa kevät edistyisi nopsempaan.

Eteisessä kukkii

Ensimmäinen krookus ja tuholaistarkastaja työssään.

Nyt on sen verran harmaa, räntäsateinen päivä, että kuvat aurinkoisilta päiviltä tulevat tarpeen. Haluan myös vähän hehkuttaa kellarin löydöksiä, nimittäin siellä käynti oli totisesti kannattava reissu. Sieltähän löytyi nimittäin nupullinen sinisahrami (?) 'Blue Pearl', joka valoisaan eteiseen päästyään aukaisi parissa päivässä kukkansa apposen auki. Sen lajitoverit eivät olleet vielä niin pitkällä kasvussaan, joten hetki menee runsaampaan kukintaan. Ehkäpä saan niistä pääsiäiskukat. Istutin syksyllä tuon kukkivan krookuksen kanssa samaan ruukkuun narsisseja, mutta niistä ei näy vielä piiponkärkeäkään. Toisessa, vielä kellariin jääneessä narsissiruukussakaan ei näkynyt mitään heräämisen merkkejä. Toivottavasti narsissit ovat vain hitaampia heräämään. Toisaalta onkin hyvä, ettivät kaikki kuki yhtä aikaa, joten odotellaan vielä kaikessa rauhassa.

Yksinäinen 'Blue Pearl' odottelee vielä kukkakavereita. Viereisissä pienemmissä ruukuissa onkin jo lupaavaa viherrystä.

Eteisen ikkunalla kukkivat pikkuiset 'Polychroma'-tulppaanit, 'Blue Pearl' lähinnä ikkunaa. Hyasinteissa (oikealla) on jo pulleat piipot.

Kellarissa käydessäni tarkistin myös talvehtijoiden tilanteen. Verenpisarat ja syyssyrikkä olivat vielä lepotilassa mutta muissa puuvartisissa silmut olivat alkaneet jo pikkuisen pullistella. Erityisesti minua ilahduttivat mustaluumun leiskuvanpunaiset silmut. Hengissä ollaan ja tukevasti! Toivottavasti runsas silmumäärä lupailee komeaa kukintaa. Koska lämpötila oli ulkona plussalla, kannoin kellarissa talvehtineet pelargonit ulkoeteiseen. Pelargonit eivät olleet viihtyneet tänä talvena niin hyvin kellarissa. Luulen, että siellä oli niille liian pitkään liian kylmää. Normaalitalvena lumi on hidastanut kellarinkin jäähtymistä mutta nyt tuli pitkä ja kova pakkanen paljaaseen maahan eikä senkään jälkeen ollut kovin lämmintä. Senpä vuoksi kellarissakin lämpötila tippui sen vuoksi reilusti normaalia aikaisemmin kolmeen asteeseen. Kärhöille ja puuvartisille se oli oikein hyvä mutta pelargonien rungoista suuri osa oli pehmentynyt ja osa alkanut homehtua. Onneksi suurin osa pelakuista talvehti eteisessä.

Mustaluumun toiveikkaita silmuja vähän huonosti kuvattuna. Saa niistä kuitenkin selvän.

Kasvun iloa on keittiön ikkunallakin. Kaupan salaatin- ja rucolanjämät ovat lähteneet hyvin kasvuun ja saaneet seurakseen erilaisia versoja. Herneenversoja on saatu jo napsia lautaselle, sinapit, punajuuret, salaatit ja vihanneskrassi ovat vielä kasvuvaiheessa. Sinappia ja krassia pääsee maistelemaan ihan parin päivän sisällä, muita vielä odotellaan. Samalla tuli testattua vanhojen punajuurten ja salaatinsiementen itämiskykyä. Sen verran hyvin itivät kumpikin, ettei tarvitse hankkia uusia siemeniä kasvimaakylvöjä varten.

Keittiön salaattibuffet.

Muut taimet kasvavat oikein hyvin ja osan voisi kouliakin, mutta siihen ei ole ollut oikein aikaa. Säästän homman viikonlopulle. Selvästi huomasi sen, että aurinkoinen sää vauhdittaa taimien kasvua. Onneksi meillä olikin monta päivää aurinkoista. Sen verran hyvin hanki taas muutamana päivänä kantoi, että kävin vähän kiertelemässä Karon kanssa puutarhassa. Linnunpönttöjä putsatessa huomasin, että puutarhakompostorin takaosasta olivat lumet sulaneet pois niin, että kompostorin tummaa kylkeä näkyi melkein puoliväliin saakka. Eipä tarvinnut kovin montaa sekuntia miettiä kannen päällä lötköttävän 40-senttisen lumikinoksen pienentämistä. Pari napakkaa potkua ja johan lähti hanki murenemaan. Käsillä viimeistelin irtolumet pois ja jätin viimeisen kanteen jäätyneen lumen ja jään auringon ja tulevien plussakelien sulatettavaksi. Kunhan ne sulavat, pääsee aurinko lämmittämään tummaa kantta ja aloittamaan puutarhakompostin sulattamisen.

Kompostoria otettu esille sen minkä helposti sai. Inspiraation iskiessä voisi lapion kanssa madaltaa etupuoleltakin kinoksia.

Vaikka lunta on vielä hyvinkin runsaasti, sulamista on tapahtunut aika paljon. Pari viikkoa sitten otetussa kuvassa (löytyy Koska kukkii? -haasteen aloituspostauksesta, osallistukaa, jos ette ole vielä sitä tehneet) Karon tassut olivat aidankärkiä korkeammalla. Nyt Karo joutuisi tekemään pienen hypyn aidan yli päästäkseen. Mutta vain pienen, sillä aita ei ole kuin vähän Karon maavaraa enemmän esillä. Jokainen hävinnyt lumisentti on kuitenkin askel eteenpäin kevättä kohti. Ja kadun päästä sitä lunta vasta hupenikin, sillä aiemmin tällä viikolla traktorit kävivät hakemassa jättiläiskokoiset lumivuoret pois. Kunhan nämä viime yön aikana sataneet lumet häviävät ja katu paljastuu uudelleen, se sulattaa lunta ympäriltään aurinkoisina päivinä niin, että sihinä vaan käy. Pian kivikkorinnekin alkaa paljastua.

Kadun päässä oli aikamoisen kookkaat lumivuoret, kuten kuvasta näkyy. Kinokset olivat tuolla sulan alueen rajalla saakka.

Parikymmentä hävinnyttä lumisenttiä ei äkkiseltään tunnu paljolta, jos lunta on ollut 90cm, mutta puutarhassa kävellessä eron huomaa selvästi. Talventörröttäjiä ja pensaiden latvoja on alkanut ilmestyä näkyviin. Löysin myös aurinkopenkin ja pensasryhmän 'Illusia'-puistoatsaleojen suojaverkkojen yläreunat. Pensasmustikoiden ympärillä kiertävä jänisverkko on taas enemmän esillä, joten jänöt tuskin pääsevät enää hyppäämään saman verkon keskellä olevan 'Sinikka'-luumun kimppuun. En kuitenkaan viitsinyt kurotella joulukuusenjämiä luumun ympäriltä pois. Olkoon siellä vielä jonkun aikaa, jos joku yritteliäämpi pitkäkorva sattuisi jotenkin kömpimään verkon yli. Takapihan luumupuiden pitäisi olla vielä varmemmin turvassa. Muovipussinauhat olivat pitäneet jänikset kaukana verkoista, sen huomasi jo jäljistä. Pienellä varauksella voin siis suositella konstia siinä vaiheessa, jos on tiedossa lyhytaikainen tarve lisäsuojaukselle. Jos korkeat hanget olisivat kestäneet viikon-pari pidempään ja jäniksillä olisi hirmuinen nälkä, ne olisivat saattaneet alkaa lähestyä rapisevia pussinsuikaleita ja todenneet ne harmittomiksi. Tällainen yhtäkkinen tuulessa heiluvien ja rapisevien nauhojen ilmestyminen toimi kuitekin hyvin.

Hieman aidommanoloinen revanssikuva alppiruusujen päällä kävelystä (kts. edellinen postaus). Rhodostakin näkyy jo paljon enemmän latvoja.

Ja jotta elämä ei kävisi tylsäksi, lapset ovat olleet taas flunssaisia ja pyykkikone sanoi sopimuksensa irti. Eniten ärsyttää pyykkikoneen hajoaminen. Vika on osassa, jonka vaihtaminen huoltoliikkeessä maksaisi yksisarvisen kyynelillä kasvatettuja mansikoita, joten isäntä päätti ottaa masiinasta projektin itselleen. Varaosaan menee reilu satanen ja isäntä saa tarvittaessa hieman konsultaatioapua kokeneemmilta tekijöiltä (homman ei kuulemma pitäisi olla vaikeaa, jos tietää mitä tekee). Niinpä otin huojentuneena vastaan tällaisen tee-se-itse-projektin, vaikka kodinhoitohuone onkin tällä hetkellä kaikkea muuta kuin käyttökelpoisessa kunnossa. Toivottavasti osan saapumiseen ei mene viikkotolkulla aikaa, se piti nimittäin tilata ulkomailta. Sen vaan sanon, että kyllä minusta laadukkaan, keskihintaista (n.500€) selvästi kalliimman pyykinpesukoneen soisi kestävän normaalikäytössä kauemmin kuin kuusi vuotta. Sillä siihen laitettiinkin rahaa jonkun verran enemmän mitä silloisessa vauva-/taaperotaloudessa olisi muuten haluttu törsätä, että kone sitten olisi oikeasti kestävä.

Onneksi suihkuun pääsee toista kautta, sillä kodinhoitohuoneen läpi sinne ei mahdu kulkemaan.

Vaan nyt tietokone kiinni ja töihin lähtöön valmistautumaan. Tiedossa autoilua kuraloskaisilla teillä sekä pitkä ja ajoittain sangen hektinenkin päivä.

Taas sitä oppi jotain uutta

Punatulkkukoiras mustilanhortensiassa.

Monenmoista on taas viikkoon mahtunut. Alkukuun plussakeleistä siirryttiin hetkeksi aikaa pikkupakkasille (ja välillä vähän kovemmillekin), minkä ansiosta hanget kantoivat hetken aikaa erinomaisesti. Erään toisen blogin kommenteista luin jonkun kävelleen alppiruusujensa päällä. Minäkin tein saman mutta otin vielä kuvankin todistusaineistoksi. Hassusti kuva vain näyttää siltä kuin jalkani olisi jälkeenpäin photoshopattu hangelle. Käsi sydämellä kuitenkin vannon kävelleeni hangen päällä enkä suinkaan leijuneeni tai varsinkaan yhdistänyt kahta eri kuvaa huijaustarkoituksessa.

Tämä alppiruusu on melkein metrin korkuinen. Nyt siitä näkyy paljon enemmän, kun plussakeli on madaltanut hankea.

Nyt on ollut muutaman päivän taas sen verran tukevasti plussan puolella ja satanut vettäkin, että hanget ovat saaneet kunnolla kyytiä. Etupihan aitakin näkyy taas keittiön ikkunasta, joten sulamista on tapahtunut ainakin parikymmentä senttiä. Vielä on matkaa pälvipaikkoihin, mutta eipä niitä täällä yleensäkään vielä maaliskuun puolivälissä nähdä. Aamulla satoi räntää, joten keli ei kovin houkutteleva ole tänään ollut. Siispä laitetaan tähän väliin pari kuvaa aurinkoiselta (ja hyvin kylmältä) tiistaiaamulta. Karollakin oli tossut aamulenkillä, ettei töppösiä palelisi. Kävelyn jälkeen teimme pikaisen tarkistuskierroksen puutarhassa.

Takapihalla oli jänönen pomppinut. Tuossa kulmauksessa on myös kolme isoa pensashanhikkia. Ovat hautautuneet kokonaan lumeen.

Uusia ilveksen jälkiä ei ole nyt näkynyt, joten jänikset ovat palanneet takaisin maisemiin. Viime viikonloppuna isäntä huomasi illan hämärtyessä rusakon istuvan röyhkeästi takapihalla ja silloin tuli minulle kiire. En ole viime aikoina käynyt lapioimassa jänisverkkoja paremmin esiin ja hangen kantaessa pitkäkorvienkin on helpompi ottaa vauhtia ja hypätä korkeammankin verkon yli herkuttelemaan. Otin riskin enkä hakenut lapiota, vaan kävin penkomassa varaston kaapista muovipussinsuikaleista väkertämäni nauhat. Niillä on onnistuneesti peloteltu satoaikaan rastaita niin marjapensaista kuin luumupuistakin, joten mikseivät ne tehoaisi hetken aikaa jäniksiinkin. Vedin nauhaa niihin kohtiin, mistä jänöt saattaisivat päästä helpoiten verkon yli. Toistaiseksi puput ovatkin pysyneet poissa ja jos hanget madaltuvat tätä vauhtia, nauhat saa pian kerätä takaisin varastoon odottamaan seuraavaa pelottelutarvetta.

Karo esittelee uutta puutarhakoristusta.

Taimipöydillä ei ihmeempiä ole viime aikoina tapahtunut. Sen sijaan tuli opittua taas jotain uutta tuhoötiäisten maailmasta. Olen ainakin kertaalleen, ellen jo useamminkin, ihmetellyt täällä blogissa toissajouluisen amaryllis 'Harlequinin' ikuista lepotilaa. Niinpä päätin tällä viikolla viimein kipata sen ruukustaan ulos ja tutkia sipulin, juuriston ja sivusipulien tilanteen. Vielä ennen joulua sipuli oli oikein pullea ja napakan oloinen mutta mitä pidemmälle aika kului, sitä laihemmalta se alkoi tuntua. Lisäksi kutistuvien kylkien vierestä alkoi näkyä useampiakin sivusipuleita. Tuli mieleen, että emosipulilla on joku hätänä ja se yrittää puskea henkensä hädässä sivusipuleita jatkamaan sukua.

Kahden isomman sivusipulin lisäksi tyvelle oli ilmestynyt minikokoisia sipuleita useampia joka puolelle.

Eläviä juuria näytti olevan jonkun verran mutta heti multien karistelun jälkeen sipulin pohjassa näkyi selvä onkalo. Sampskutti sentään! Aloin kuoria varovasti kuivia päällikerroksia pois samalla käännellen sipulia. Kyljistä löytyi myös selviä syöntijälkiä ja samanlainen onkalo kuin sipulin pohjassakin. Viimeisen kuorikerroksen alta löytyi lopulta oikein hyvinsyönyt toukka, jonka tiputin kuvaamisen jälkeen kannelliseen pakasterasiaan odottamaan rangaistusta.

Toukan tumma peräpää näkyy vähän huonosti, vaikka käsittelin kuvaa kirkkaammaksi ja merkitsin otuksen nuolella.

Nyt näkyy vähän paremmin. Pituutta toukalla oli parisen senttiä, paksuutta reilu puoli senttiä.

Facebookin Puutarhan parhaaksi -ryhmästä sain tiedon, että amaryllikselläni on herkutellut narsissikärpäsen toukka. Saa***in ahmatti! Ensimmäinen ohje oli hävittää koko sipuli, jos siellä vaikka on vielä munia, mutta kun kysyin, uskallanko ottaa yhtään sivusipulia talteen, käskettiin upottaa sipuli 46-asteiseen veteen puoleksi tunniksi. Sivusipuleilla ei ollut vielä omia juuria, joten poistin kahta isointa lukuunottamatta muut ja lykkäsin sählypalloa muistuttavan emosipulin sivusipuleineen umpsukkeluksiin. Vesi oli alkuun 47-asteista mutta ei ollut malttia odotella asteen jäähtymistä. Ei kai se niin tarkkaa ole...

Aikamoiset onkalot, vai mitä? Pohjan reikä meni melkein sipulin kärkeen saakka, kyljessä ammottava onkalo yhdistyi siihen.

Kylvetyksen jälkeen pidin amaryllistä monta päivää kuiviltaan rasiassa vain juuret kosteaan talouspaperiin kevyesti kääräistynä, jotta ylimääräinen kosteus pääsee kuivumaan sipulin sisältä. Tänään viimein ruukutin sen. Laitoin heti sipulin alle pikkuisen lecasoraa, jotta sipuli ei varmasti saisi liikaa kosteutta ja alkaisi mädäntyä. Toisaalta, onhan itse sipulissakin nyt kunnon tuuletusaukot... Jos emosipuli ei kykene enää lähtemään kasvuun, niin jospa se edes antaisi sivusipuleille sen verran voimaa, että saan niistä kasvateltua uuden sipulin. Jatkossa amaryllikset pysyvät kuitenkin turvallisesti sisätiloissa ympäri vuoden!

Kuoriessa paljastui, että 'Harlequin' oli kuin olikin herännyt lepotilastaan. Näinköhän kuitenkaan jaksaa enää lähteä kasvuun, kun tuo alkukin taittui touhun tuoksinassa?

Kerrankin kun noudatin hoito-ohjeita perusteellisesti ja sain amarylliksen sipulin kasvamaan kokoa, niin sitten tuli joku pirun kärpänen pilaamaan koko homman. Montakohan niitä on lennellyt narsissieni kimpussa? Kukkiiko keväällä yksikään narsissi? Ainakaan tuo amarylliksestä löytynyt toukka ei jatka sukuaan. Sen viskasin nimittäin lajinmäärityksen jälkeen leivinuuniin, jossa oli juuri silloin hiillos kuumimmillaan. Tuli varmasti nopea loppu sille otukselle. Jotta reikäinen amaryllis ja ällöttävä toukka eivät jäisi päällimmäisiksi mielikuviksi, laitetaan loppuun iloinen yllätys eteisestä. Kellarissa talvetetuista ruukkutulppaaneista löytyi tänään ensimmäinen kukka.

Pikkutulppaani 'Polychroma' pääsi aukaisemaan ensimmäisen nuppunsa ihan salaa.

Iloa viikonloppuusi!

Puolan henki

Vielä löytyi kuva-arkistojen kätköistä kärhö, jonka historiaa ei ole pengottu tässä blogissa. Kuten otsikostakin helposti voi päätellä, tänään esittelyvuoroon pääsee 'Polish Spirit'.

'Polish Spiritin' on jalostanut kärhönkasvattajana ansioitunut veli Stefan Franczak Puolassa. Kärhön vanhempia ei tiedetä. Veli Stefanista olen kertonut lisää loistokärhö 'Jan Pawel II':n esittelyn yhteydessä (hyppää lukemaan tästä), joten ei hänestä sen enempää tässä yhteydessä. 'Polish Spiritin' esitteli toinen kärhöguru Raymond Evison (The Guernsey Clematis Nursery Ltd.) vuonna 1990 ja tähänpä liittyykin melkoinen tarina.

Vasta avautumassa oleva kukka, nuppu ja vanha kukka samassa kuvassa.

Evison pääsi kesällä 1984 vierailemaan veli Stefanin puutarhassa ja huomasi siellä kärhön siementaimen kasvamassa aitaa pitkin. Vaikka se oli melko runsaskukkainen, isompikukkaisiin kärhöihin mieltynyt veli Stefan ei nähnyt sillä olevan kaupallista arvoa. Evison kuitenkin huomasi sen potentiaalin. Veli Stefan antoi taimen Evisonille kasvatettavaksi ja Evison esitteli lajikkeen hänen suostumuksellaan vuonna 1990 koko maailmalle nimellä 'Polish Spirit'. Niin vaikuttunut hän oli ollut vierailullaan sodasta ja kaikista muista vaikeuksista selvinneiden puolalaisten kansallishengestä. Vain kolme vuotta esittelyn jälkeen kärhö sai Royal Horticultural Societyn Award of Garden Merit -palkinnon ja se on edelleen yhdistyksen suositeltavimpien kärhöjen listalla, joten turhaan ei Evison rahdannut kärhöntainta Puolasta Iso-Britanniaan.

'Polish Spirit', loistokärhö 'Innocent Blush' sekä kelloköynnös syksyllä 2022.

'Polish Spirit' on siitä erikoinen tapaus, että se on alunperin luokiteltu viticella-ryhmään kuuluvaksi, eli tarhaviinikärhöihin (toisen lähteen mukaan arvostettu asiantuntija John Howells esitteli 'P. S.':n kirjassaan 'Trouble Free Clematis The Viticellas' kun taas yhtä tunnettu Victoria Mathews luokitteli sen myöhäisiin isokukkaisiin kärhöihin. Ja sitten kiisteltiin tietysti.). Nykyään 'Polish Spiritiä' pidetään Jackmanii-tyypin kärhönä ja siten osana myöhäisiä isokukkaisia kärhöjä. Vanhemmista kun ei ole tietoa, niin katsantokanta näyttää olevan henkilöstä kiinni. Uudelleenluokittelu on herättänyt kuitenkin jonkun verran keskustelua (ja tekee sitä varmaan edelleenkin). Raymond Evison ratkaisi asian ottamatta luokitteluun sen enempää kantaa: "It proved to be a very good commercial clematis and is now widely grown around the world".

Kukinnan alkuvaihetta 22.8.2023. Nyt ei ole kelloköynnöstä tuomassa lisävihreyttä.

Itse ymmärrän hyvin, miksi 'Polish Spirit' kuuluisi viinikärhöjen sijaan loistokärhöjen joukkoon. Sen kukat ovat minusta selvästi "loistokärhömäisemmät" kuin viinikärhöillä. Kooltaan ne ovat netin mukaan 5-10cm, mutta itse mittasin viime kesänä joidenkin kukkien halkaisijaksi jopa 12cm. Ehkä runsailla sateilla oli vaikutusta kokoon. Suurin osa mitatuista kukista oli 8-10-senttisiä. Kukkien muoto on myös jotenkin täyteläisempi kuin monella viinikärhöllä, varsinkin silloin kun terälehtiä on enemmän kuin neljä. Suomessa kärhöä myydään edelleen tarhaviinikärhönä, varmaan samat vanhat taimilaput ovat maahantuojilla liikenteessä vuodesta toiseen. Ulkomaisilla sivustoilla näkee pikaisen katsaukseni perusteella rinnakkain kumpaakin, eli jompi kumpi on laitettu varsinaiseksi ryhmäksi ja toinen on siinä vieressä suluissa. Minkähänlainen geenitesti pitäisi kärhölle tehdä, jotta saataisiin piste asialle?

Kelloköynnöksen kukka 'Polish Spiritin' rinnalla värivertailussa.

Kärhöllä on syvän violetinsiniset kukat, joissa on aavistuksenomainen violetinpunainen raita. Heteiden ponnet ovat syvän punaiset. Korkeutta pitäisi tulla 3-4 metriä, mutta toistaiseksi se on jäänyt meillä alle kolmimetriseksi. Sen verran vahvakasvuiselta se näin muutaman vuoden tutustumisen jälkeen tuntuu, etten suosittelisi tätä kärhöä ruukkukärhöksi. 'Polish Spirit' tarvitsee tilaa ympärilleen ja kunnon kiipeilytuen.

Kukintaa 9.9.2023. Nuppuja on vielä vaikka miten paljon tulossa.

Vielä loppuun haluan kertoa oman 'Polish Spiritini' tarinan. Olin syksyllä 2020 tuttuun tapaani kiertelemässä alelaareja. 'Polish Spirit' ei ollut listallani mutta koska pari raaskutainta nyt sattui olemaan halvalla myynnissä, nappasin yhden mukaan. Mieluilemiani lajikkeita kun ei ollut vielä löytynyt eikä oikein mitään muutakaan, vaikka useammassa paikassa olin jo kierrellyt. Tyhjin käsinhän ei taimistokierrokselta voinut mennä kotiin. Ensimmäisen talven puolalainen vietti kellarissa ja heti seuraavana keväänä pääsi maahan. Kukkia ei ensimmäisenä kesänä tainnut tulla laisinkaan mutta 2022 oli jo oikein hyvännäköistä meininkiä. 'Polish Spirit' on lunastanut paikkansa puutarhassani ja nyt kun tiedän sen jännittävästä taustasta enemmän, se nousi arvostuslistallani vielä pykälän korkeammalle. 

Kauan eläköön 'Polish Spirit'!

Taimista talvetuksiin

Kevään taimikasvatukset ovat startanneet jo täälläkin ja siemenvarastoja on pengottu ja laitettu marssijärjestykseen. Vielä ei ole kiivain kylvökausi kohdalla mutta ei siihen enää kauaa mene. Maaliskuun aikana kylvövuoroon tulevat ainakin minulla vähintään tomaatit ja moni kesäkukka. Siispä varastot pitää käydä läpi ja tehdä edes jonkinlaista kylvösuunnitelmaa, ettei vain jää joku ehdottoman tärkeä esikasvatettava laji kylvämättä.

Tässä on jo kasvimaan suorakylvösuunnitelmatkin aluillaan.

Hyötykasvien suorakylvöjä ei tarvitse tehdä vielä pitkään aikaan, mutta siemenpusseja on kiva tutkailla ja samalla vähän pohdiskella, mitä sitä laittaisi tänä vuonna kasvamaan. Ja tokihan siinä samalla pystyy vähän laskeskelemaan, kuinka monta esikasvatettavaa kasvia mahtuu suorakylvettävien sekaan. Tämän vuoden uusia kokeiluja ovat vesikrassi ja vihannesportulakka. Kosteudesta pitävälle vesikrassille kokeilen tehdä oman poteron maahan upotettuun isoon ruukkuun heti sadevesisäiliön kylkeen. Siinä ei pitäisi ainakaan kuivuuden vaivata! Portulakan kasvupaikka jäi vielä auki. Herneitä ja erilaisia salaatteja pitää ehdottomasti olla. Nauriit ja porkkanat olisivat hyviä mutta niitä vaivaavat aina jos jonkinmoiset ötiäiset. Sama ongelma on sipulilla ja niiden istukkaita myydään lisäksi vielä aivan liian suurissa pusseissa. Mustajuurta ja palsternakkaa tekisi mieli kylvää jo senkin vuoksi, että saisi vanhaksi menneet siemenet pois. Toisaalta pitkän kasvukauden vaativat lajit eivät ole paras valinta minikokoiselle kasvimaalle. Valintoja, valintoja...

Yrttejä, tomaatteja, chiliä...

Omista siemenvarastoista löytyvät tomaatit pääsevät lähipäivinä kylvövuoroon. Vakiolajikkeet 'Maskotka' ja 'Balkonzauber' saavat kavereikseen aivan uudet kokeilut 'Evakon' ja 'The Amateurin'. 'Maja' on vielä harkinnassa. Siemeniä olisi mutta monen vuoden kasvattelun jälkeenkään se ei ole täysin osoittanut olevansa vaivan arvoinen. Vai laittaisiko niitä kasvamaan ruukun sijasta maahan? Äidiltäni sain lisäksi luumutomaatti 'Romaa' ja kirsikkatomaatti 'Cereza Amarillaa' kumpaistakin yhden taimen, 'Vilmaa' ja amppelitomaatti 'Tumbling Tom Rediä' on tulossa myöhemmin. Lapset kylvivät mummolassa itselleen kirsikkatomaatti 'Aztekia', mutta ne menevät lasten itsensä hoidettavaksi hiekkalaatikon luokse. Tai ainakin se on suunnitelmana, saa nähdä, mikä on lopputulos.

Toisen muksun kaksi 'Atztekia' pilkistelee mullasta anopilta saatujen santunlehtien seurassa.

Pilvinen sää on vain laittanut jäitä kylvökipinän kourissa kipristeleviin sormiin, sillä jo itäneidenkin taimien kasvu tyssäsi kuin seinään. Kun sääennusteissakaan ei näkynyt aurinkoisempaa säätä, piti viritellä kasvilamppu taimien avuksi. Ei se aurinkoa korvaa, mutta on sentään tyhjää parempi. Varsinkin chileistä huomasi heti, kuinka lisävalo piristi niiden kasvua. Maustepaprika 'Lombardo' jurottaa edelleen, mutta ehkä sekin vielä virkistyy. Se joutui olemaan vähän turhan pitkään siemenkuorensa sisällä jumissa ja sitten kärsi vielä meillä jyllänneen noron takia muutaman päivän kastelemattomuudestakin. Taimi on hengissä mutta kovin ruipelo ulkomuodoltaan. Jos se ei jaksa lähteä reippaampaan kasvuun, taidan turvautua kesän kynnyksellä taimiston valikoimaan.

Kumpikin 'Hungarian Yellow Wax Hot' alkoi puskea ensimmäisiä kasvulehtiään heti kasvilampun alle päästyään ja tomeroitui muutenkin selvästi. Lombardonruipelo takana oikealla.

Toinen norosta (tai siis sen takia unohtuneesta kastelusta) kärsinyt kylvös oli kuukausimansikka. Yksi taimi ehti juuri itää ja ihme kyllä näytti vielä selvinneenkin. Muutaman päivän päästä se kuitenkin nuupahti lopullisesti. Kippasin loput pussinpohjat samaan ruukkuun ja odottelen, josko sieltä itäisi joku taimi. Sellerikylvös mietitytti, sillä olin odotellut siementen itämistä jo pari viikkoa. Onneksi pari päivää noron jälkeen ensimmäiset vihreät alut pilkistelivät mullasta ja sen jälkeen taimia on noussut tasaiseen tahtiin. Nyt voisi riittää, sillä tuossa määrässä on jo useampi taimi hukkavaraakin.

Mukulasellerit näyttävät itävän oikein hyvin, siementen parasta ennen -päiväys oli 12/2021.

Kevättalvella alkaa tehdä mieli jotain tuoretta naposteltavaa leivän päälle. Kaupan ruukkusalaateista ja -yrteistä saa hieman pidempään satoa, kun ne istuttaa isompiin ruukkuihin tai edes laittaa ikkunalaudalle johonkin purkkiin ja muistaa kastella. Valitsen aina hevi-osastolta sen salaatin, jolla on parhaimman näköinen juuristo. Vielä tässä vaiheessa kevättalvea en viitsi säilytellä salaatteja kesään saakka, mutta jos kuukaudenkin verran saa niistä lisäsatoa, se on minusta vaivan väärti. Yhden keräkaalin kannankin laitoin vesimukiin, kun huomasin sen tehneen minikokoisia juurennysiä. Ei mennyt kuin pari päivää, kun kaali lähti kasvattamaan vartta ylöspäin. Nuppuja sen latvaan viimein ilmestyi ja sitä myöten pituuskasvu päättyi, mutta siihen mennessä ennen olin jo kerännyt muutaman kourallisen pieniä kaalinlehtiä salaatinjatkeeksi. Pari päivää sitten laitoin herneitä itämään ja oikeastaan voisi laittaa myös sinapinsiemeniä ja jotain muutakin versotettavaa tulemaan.

Keittiön vaihtuva salaattikokoelma: vasemmalla ruustinnan salaatti, keskellä rucola, oikealla vähän vanhempi frisee.

Esikasvatusten lisäksi talvetukset vaativat ajoittain huomiota. Eteisessä ja vierashuoneen ikkunalla talvehtivat pelargonit leikkasin viikko sitten. Perusjampat talvehtivat taas mainiosti ulkoeteisessä mutta niiden sekaan laitetut 'Appleblossomit' näyttivät kehnommilta. Hengissä ovat kaikki mutta varsinkin lähempänä ikkunaa olleet kaksi yksilöä olivat ilmeisesti kärsineet kylmyydestä. Muiden keskellä sisäseinän vieressä oleva puska oli selvinnyt parhaiten, vaikka sen talvehtimispaikka oli samalla koko joukon pimein. Sen sijaan vierashuoneen ikkunalla talvehtinut 'Appleblossom' oli sen verran vehreä, että siitä sai leikattua useamman pistokkaankin.

Vierashuoneen 'Appleblossom' leikkauksen jälkeen. Seurassa viime joulun (punainen suojaruukku) ja toissa joulun (valkea ruukku) amaryllikset.

Amaryllisten kanssa en vain tunnu onnistuvan sitten millään. Viime kesän mukavasti kokoa kasvatellut ja syksyllä sopivaan aikaan lepotilaan vaipunut 'Harlequin' ei suostunut heräämään omin avuin eikä kastelemalla. Ainoat vihreät elonmerkit tunkivat pienistä sivusipuleista, joita emosipuli oli salaa kasvatellut juurelleen, ja nekin kuihduttivat jo lehtensä. Tykkäsi emosipuli mitä tahansa, aion seuraavaksi kaivella kaikki sivusipulit esille ja katsoa, olisiko niillä omia juuria. Yhden tai pari isointa voisin ottaa erilleen ja kokeilla, pääsisikö niiden kanssa helpommin yksimielisyyteen sopivasta kasvurytmistä. Jos yhdelläkään ei ole omia juuria, jätän isoimman emosipuliin kiinni ja poistan loput häiriköimästä. Aina ennen amaryllisten jatkokasvattelu on tyssännyt sipulin mädäntymiseen, jolloin on ollut helppo viskata kokeilu kompostiin. Tällaiset prinsessa ruususet sen sijaan saavat taisteluhaluni heräämään. Tämän tarhurin kanssa kun ei yksi jääräpäinen kukkasipuli pelleile!

Afrikansinisarja heräsi ihan omin avuin ja oikeastaan jopa pikkuisen etuajassa.

Onneksi ihan kaikkia ei tarvitse väkisin herätellä. Parin vuoden kellaritalvetuksen jälkeen päätin talvettaa afrikansinisarjan taas eteisessä, kun epäilin kellarin olevan sille kuitenkin liian kylmä. Sattumaa tai ei, niin kellaritalvetuksen jälkeen kukkia ei ole tarvinnut ihastella, vaikka talvehtiminen muuten on onnistunutkin. Eteisessä sinisarja päätti nukkumisen riittävän nyt ja puski vauhdilla reippaaseen kasvuun. Jos tästä seuraa edes yksi kukkavana, olen hyvin iloinen ja sinisarja saa jatkossakin talvehtia eteisessä. Jos taas kukkia ei edelleenkään tule, taitaa olla syksyllä primadonnan lähtö lähellä. Ei se niin kaunis viherkasvina ole, että sen vuoksi viitsisin sille talvetustilaa uhrata.

Kellarista haetut tulppaanit 'Polychroma' ovat lähteneet hyvään kasvuun.

Syksyn alesipuleista pikkutulppaanit olivat pisimmällä kasvussaan, joten toin ne joitakin päiviä sitten kellarista eteiseen. Sen verran alkaa tuntua jo pullistelua lehtien välissä, että pian pääsen ihastelemaan tulppaanien kukintaa. Pitää hakea viikon sisällä myös hyasintit ja krookukset kellarista. Jospa joku niistä kukkisi sopivasti pääsiäisenä. Kevät on täällä niin lyhyt, että sitä on kiva vähän pidentää näillä kellarikasvatuksilla.