lauantai 20. heinäkuuta 2019

Herkuttelijoita

Tänne saatiin vihdoin heinäkuisen lämpimiä päiviä ja öitä, joten puutarhassakin alkoi taas tapahtua enemmän. Kivikkorintessä maksaruohot humpsahtivat vauhdilla kukkaan ja siitäkös kimalaiset ja perhoset ovat riemuissaan. Aurinkopenkin puolella kukkivat isotähtiputket ja oreganot, ja lisähoukuttimeksi laitoin sinne perhosbaarinkin.
Nokkosperhonen isotähtiputken kukalla.
Kivikkorinteen viime syksynä tehdyssä osassa näyttää nyt tältä.
Nokkosperhoset kamtsatkanmaksaruoholla.
Kaksi erilaista kimalaista isomaksaruoholla. Raidallisella onkin jo vasut täynnä siitepölyä.
Kivikkorinteen vanhaa osaa ja aurinkopenkkiä. Aidan raosta kurkkii jo loistokärhö 'Elsa Späth' kauniine kukkineen.
Nokkosperhonen kaukasianmaksaruohon kukassa.
Ja taas nokkosperhonen. Tällä kertaa oreganolla.
Herukkaperhonen lehahti baarille. Pilttipurkissa on punaviini-banaani-punaviinietikkaliemi ja rullattu puuvillakankaan palanen. 
Vaikka näissä kuvissa nyt olikin vain nokkosperhosia ja herukkaperhonen, niin on täällä lennellyt muitakin. Ainakin tesma- ja metsänokiperhonen, niittysinisiipi sekä isomaayökkönen on tunnistettu, mutta eivät vain sattuneet kameran ulottuville. Odotan vaellusperhosten saapumista, sillä tähänastinen kesä antaa ymmärtää, että perhoset eivät ole ainakaan vähenemään päin. Toisenlaiset ötökäiset taas eivät ole tervetulleita ruokapöytään. Kyllästyin etanoiden noukkimiseen nauriiden lehdiltä ja päätin ottaa niiltä harson kokonaan pois. Hoitakoot linnut kaalikasvipenkin etanaongelman. Kasvimaalla on ollut etanoita ainoastaan tässä penkissä, joten harson on pakko olla syypää.
Etanoiden riivaama kaalikasvipenkki, jossa pavut ja kuukausimansikat ovat päässeet kasvun vauhtiin. Tatsoit kukkivat etualalla. Papujen taakse retiiseiltä vapautuneeseen tilaan kylvin vajaa viikko sitten tatsoita (tai jotain), mutta vielä ei näy taimia.
Takanurkassa ruusukaalit ovat melkein säästyneet tuholaisilta. Kukkivat samettiruusut ja iisoppi ilmeisesti harhauttivat etanoitakin.
Etanoitakin ei-toivotumpia ruokavieraita ovat rusakot. Eilen aamulla huomasin, että tänä kesänä ostamani sinikatana 'Alban' melkein kaikki kukkanuput oli napsittu ja toisella puolella pihaa olevat tuoksumiekkaliljat oli löydetty. Rusakonkutale ilmiselvästi kosti minulle kulkureittinsä tukkimisen. Vastaiskuna otin mansikoilta verkonpalaset arvokkaampien aarteiden suojaksi ja ripottelin tuhdisti valkosipulijauhetta vähän sinne sun tänne, mistä arvelin rusakon seuraavaksi maistelevan.
Rusakko tuli röyhkeästi ihan patiolle asti herkuttelemaan. Sinikatanan häkki on "hiukan" liian korkea, mutta estääpähän akrobaattisimmatkin suoritukset. Kaksi nuppua siihen vielä jäi, toissapäivänä niitä oli pitkälti toistakymmentä. Odotin melkein malttamattomana katanan kukintaa, joten harmitus oli aikamoinen.
Nämä tuoksumiekkaliljat säästyivät edellisen kerran maisteluilta. Nyt vasemmanpuolimmainen oli parturoitu puoleenväliin ja sen vieressä olevasta oli mutusteltu osa lehdistä. Tämä häkki taas on liian matala, mutta ehkä miekkaliljat eivät suutu kun joutuvat vähän kumartelemaan.
Varmuuden vuoksi maustoin mm. patiopenkkiin istuttamani silmäkatanan taimen.
Herneen kukalla ruokaileva kimalainen oli saanut ylleen kunnon pölykerroksen. Valkosipulijauhettako...? Hmm... hups :D
Seuraavassa postauksessa taitaakin olla jo kärhöjä. Ei tosin vielä ihan kärhöjuhlaksi asti, mutta vähän alkua kuitenkin. Aurinkoista viikonlopun jatkoa!

torstai 18. heinäkuuta 2019

Monimuotoisuus puutarhassamme

Lupailin tätä postausta jo heti perinnekasvipostauksen jälkeen, mutta se vaatikin vielä vähän lisää ajatustyötä ennen julkaisua. Tämä on siis loppuosa Riitan (Haaveena perinnepiha takaisin -blogi) yksivuotissynttäripostauksessani esittämään toivomukseen:

Toivomus postausaiheeksi olisi kaikki perinteinen, maatiainen ja monimuotoisuus pihapiirissäsi :)

Käsitän puutarhan monimuotoisuuden yksinkertaistettuna siten, että puutarha tarjoaa sopivia olosuhteita laajalle joukolle erilaisia eliöitä ja kasveja. Minusta monimuotoisen puutarhan ei ole pakko olla mahdollisimman luonnontilainen, vaan se voi olla myös rakennettu ja hyvin hoidettu. Meillä tonttia ympäröi kunnan luonnontilainen sekametsä, jossa riittää eri-ikäistä puuta, pensaikkoa, vatukkoa, heinikkoa ja nokkospöheikköjä hyönteisille, niiden toukille sekä muille metsän eläimille. Siksi en näe tarpeelliseksi omalla tontilla kasvattaa vaikkapa nokkosia perhostoukkien ravintokasviksi, vaan olen keskittynyt enemmän kukkiviin kasveihin, jotka houkuttelevat pölyttäjiä.
Monimuotoisessa puutarhassa riittää perhosillekin syötävää. Nokkosperhoset ovat löytäneet jättiverbenan kukinnot.
Kerroksellinen kasvillisuus kuuluu minusta monimuotoiseen puutarhaan, sillä ei luonnossakaan ole tyhjää multapintaa, koristekivillä tai kuorikkeella katetuista alueista puhumattakaan. 
Varjopenkissä maa alkaa olla jo kasvillisuuden peitossa keväästä syksyyn. Matalimpina kevätkaihonkukkaa, lemmikkejä ja esikoita, keskikerroksessa kuunliljoja, sormivaleangervoa, särkynytsydän, akileijaa ja saniaisia. Korkeimpina varjoliljaa ja töyhtöangervoa. Varjopenkin takaa pihlajan oksat kurottelevat penkin ylle. Lisäksi penkissä kasvaa helmililjaa ja ukkolaukkoja.
Puutarhan eri osien kasvuolosuhteet otetaan huomioon ja valitaan kasvillisuus olosuhteiden ja maan mukaan. Omassa puutarhassani on eri alueita paahteisesta, kuivasta kivikosta täysvarjon siimekseen (tunnisteluettelosta ja kasviluettelot-välilehdeltä löytyvästä pihakartasta voit tutustua eri alueisiin). Kaksi pientä niittyä on jo hyvällä alulla. Lampea tai kosteikkoa ei ole, sillä kumpaakaan olisi haastavaa toteuttaa pienelle pihalle, joka on vielä kaiken lisäksi kumpareella.
Takapihan niittyrinteestä runsaammin kukkiva osa on kaksivuotias. Kuvan oikeassa reunassa on viime vuonna perustettua aluetta, jossa ei vielä kovin runsaasti kukintaa ole.
Nurmikko on yleensä yksi puutarhan hyödyttömimmistä alueista hyönteisille. Meillä nurmikon pinta-ala vähenee vuosi vuodelta ja se jäljelle jäävä osuus on kaikkea muuta kuin yksilajinen nurmiaavikko. Käyttäisinkin siitä mieluummin nimitystä kukkanurmikko.
Kauempaa katsottuna näyttää apilanurmelta, jossa kukkii satunnaisesti rönsyleinikkiäkin.
Lähempää katsottuna löytyy myös niittyhumalaa ja voikukan lehtiä. Nurmikollamme kasvaa myös puna-apilaa, vähän ketoneilikkaa, bellistä, nurmitatarta, ketohanhikkia, lemmikkiä, aivan liikaa ratamoa, sekä joitakin aho-orvokkeja ja ojakellukoita, joita siirtelen niityille.
Maan eliömäärää lisää kasvijätteen kompostointi ja kukkapenkkien perinteisen syys- ja kevätsiivouksen välttäminen. Minä jätän kaikki perennanvarret talventörröttäjiksi ja silppuan keväällä talven jäljiltä pystyyn jääneet varret kukkien juurelle. En myöskään siivoa kuihtuneita lehtiä, vaan annan matojen ja muiden hajottajien hoitaa niiden kompostoimisen. Katan ruohosilpulla ne kohdat, joissa ei ole vielä maanpeitekasveja. En enää nykyisin käännä kasvimaatakaan, etten häiritse mullassa möyriviä eliöitä. Alkuvuosina se oli tarpeen, jotta sai tiukkaan savimaahan sekoitettua hiekkaa ja kompostimultaa. Nyt, kun multaa on tullut tarpeeksi ja kasvimaalle on saatu kohopenkit, ei tarvitse kuin lisätä kerros kompostia pinnalle ja harata tasaiseksi.
Kukkapenkit paljastuvat meillä keväisin lumen alta täynnä kasvijätettä, mutta kevätkukkijat jaksavat silti puskea itsensä lehtikerroksen läpi. 'Golden Yellow' -krookukset kasvavat päivänliljapenkissä. Syksyyn mennessä viimeisetkin kuihtuneet lehdet ovat maatuneet ja maanpinta on mustalla mulloksella valmiina aloittamaan tämän kesän lehtien lahottamisen.
Lahottajaeliöt saavat puuhastella meillä myös kantopuutarhassa. Lisäksi liiterin taakse keräämme pensaiden leikkauksesta tulevat risut kasaksi. Osa oksista päätyy hyötykäyttöön tukikepeiksi tai puutarhakompostin seosaineeksi, mutta osa ehtii aina lahota kasan pohjalle.
Kantopuutarha kesäkuussa. Nyt risulinnun takana olevat kannot ovat jo täysin kasvillisuuden peitossa ja myös osa juurakoista ja oksista on peittynyt.
Lannoitteiden ja torjunta-aineiden käytössäkin voi huomioida monimuotoisuuden. Itse käytän lannoittamiseen kanankakkaa (luomu), omista kompostoreista saatavaa multaa, ruohosilppua ja nokkoskäytettä. Kemillisia väkilannoitteita tai myrkkyjä en ole muutamaan vuoteen käyttänyt. Kirvoja olen välillä tuhonnut uittamalla kirvaiset kasvinosat kuumassa vesiastiassa, mutta tänä vuonna ei ole ollut tarvetta vielä siihenkään, sillä leppäkertut ja muut hyötyhyönteiset ovat hoitaneet hommansa kiitettävän tehokkaasti. Kasvimaalla on tänä vuonna riittänyt tuholaisia, mutta niille en ole tehnyt mitään. Osassa penkeistä on ollut harsot suojana, mutta osa on saanut pärjätä omillaan. Yritän myös vaihtelevalla menestyksellä harhauttaa tuholaisia kumppanuuskasveilla ja samettikukilla.
Tuholaisia (erityisesti kirvoja) houkuttelevat kasvit, kuten ruusut jätän hankkimatta. Suosin sen sijaan terveitä ja vaivattomia kasveja. Pitkään kukkivassa tarhakeijunkukassa ('Hans') käy kova surina, sillä kimalaiset ovat aivan sen lumoissa.
Tuhohyönteisten luontaisille vihollisille meillä on hyönteishotelli ja toistaiseksi vasta yksi linnunpönttö. Haluaisin pönttöjä enemmänkin, sillä linnut syövät valtavan määrän hyönteisiä kesän aikana. Jokunen hyötyötökkäkin saattaa nälkäisen tirppapesueen kupuihin joutua, mutta joutuu sinne tuholaisiakin. Linnut ovat meillä huomanneet myös muurahaiset, jotka käyvät luumupuissa kirvoja lypsämässä. Kerran käpytikkakin oli muiden pikkulintujen kanssa sulassa sovussa luumupuiden alla muurahaisaterialla.
Kukkivassa hyönteishotellissa on jo paljon asukkaita. Kattoterassillakin näkyy silloin tällöin kävijöitä.
Linnut napsivat myös rikkaruohojen siemeniä nurmikolta ja myös kukkapenkkien katteena olevasta ruohosilpusta. Alkukesällä voikukkien siementen pölistessä vihervarpusia ja punatulkkuja käy päivittäin nurmikollamme herkuttelemassa. Toinen herkkuhetki on juuri nyt apilan ja rönsyleinikin siementen kypsymisaikaan. Lintujen viihtymistä lisää myös talviruokinta, joka meillä on vasta lapsen kengissä. Tänä vuonna onkin tulossa paljon auringonkukkia, joista on tarkoitus kerätä siemeniä talteen ensi talvea varten.
Kesällä lintujen buffetpöydän tarjoilu pelaa. Punatulkkunaaraalla on nokka täynnä voikukan siemeniä. Ehkä pitäisikin kerätä myös rikkaruohojen siemeniä lintujen talviruuaksi, kun näin hyvin näyttävät maistuvan.
Tällaisia pohdintoja minulle aiheesta heräsi. Onko teillä ajatuksia monimuotoisuudesta kotipihan näkökulmasta? Jäikö minulta mahdollisesti jotain kokonaan huomaamatta tai saitteko tästä postauksesta uusia ajatuksia? Olisi mukava kuulla muidenkin pohdintoja aiheesta. Aurinkoista loppuviikkoa!

tiistai 16. heinäkuuta 2019

Heinäkuun puolenvälin ihmeitä

Huomasin, että oman puutarhani kukkijoista ei ole ollut hetkeen postausta. Toivottavasti ette luulleet, ettei täällä kuki mitään. Kukkii kyllä, joka hetki jotain. Ihastellaan muutamaa tavanomaisempaa ja ihmetellään vähän poikkeuksellisempaa kukintaa sekä vilkaistaan, mitä muuta kulissien takana on tapahtunut.
Ritarinkannukset kuuluvat heinäkuuhun. Nämä kukkivat metsänreunapenkissä. Taustalla töyhtöangervo, varjolilja sekä puolikas linssilude.
'Elina'-pionin pääkukat ovat jo varisseet, mutta sivunuput ovat parhaimmassa kukassa. Pioni onkin nyt ehkä näyttävimmillään.
Toinen kukkaan ehtinyt tarhakukonkannus onkin hempeän vaaleanpunainen. Harmi, että tämäkin kasvaa mieluiten maata myöten.
Viime kesänä alesta löytämäni riippapelargoni näyttää nyt tältä.
Ja talvetetut pelargonilaatikot tältä. Hopeaputous oli sinistä lobeliaa parempi valinta roikkuvaksi kasviksi, mutta hetki menee, ennen kuin ne ovat tasapainossa pelakuitten kanssa.
Daalia 'Wittem' on vihdoin aukaissut ensimmäiset nuppunsa.
Rusakko ei ole vielä huomannut, että yksi karpaattienkellorypäs on päässyt kukkivaksi asti. Tästä kuvakulmasta yhdistelmä taustalla olevan päivänlilja 'Stella d'Oron' kanssa on melkoisen räväkkä, mutta normaalista katselusuunnasta tarkasteltuna yhdistelmä ei ole ollenkaan näin paha.
Tai sitten rusakon vatsa tuli jo täyteen tuoksumiekkaliljoistani. Minulla ei ollut sopivaa verkonpalasta aidan alle, joten jätin sen laittamatta. Tässä lopputulos. Nyt kun vahinko jo pääsi tapahtumaan, laitoin herukanoksia hidasteeksi. Jospa muut kasvit säästyisivät.
Heinäkuun ihme on kukkiva esikko. On ollut niin kylmää, että esikkokin luulee, että on kevät. Mikäs siinä, kesä on varmaan sitten vasta edessä!
Tein pikakohennuksen kompostialueelle, joten taas on yksi rytöläjä pihalla siistitty. Urakka kävi helpommin mitä etukäteen pelkäsin, sillä tuossa kohdassa olikin pölyävä hiekkamulta, josta nurmet rikkoineen päivineen lähtivät talikolla vaivattomasti irti.

Ennen näytti tältä.
Nyt tältä. Pikkuisen siistiytyi kivituhkalla ja vanhoilla laatoilla. Nurmen ja kivituhkan välissä on muovia. Laitoin pikakompostorin suotovesiaukkoon letkun, joka tulee tuohon kompostorien väliin. Kivien alle on haudattu kannellinen purkki.
Etupihalta katsottuna näyttää tältä. Jospa vielä joskus saisi siistittyä mös marjapensaiden välit.
Kärhöjen juoksukilpailun voittajaksi julistettiin jo ajat sitten tiukukärhö 'Arabella'. Nyt on hopeasijan voittaja selvillä ja pronssisijoitus melkein varma.
Mantsuriankärhö on aukaissut ensimmäisiä pikkuruisia kukkiaan.
Loistokärhö 'Elsa Späth' on alkanut raotella ensimmäisiä nuppujaan. Tänäkin vuonna tämä kaunotar ehti loistokärhöistä ensimmäisenä kukkaan.
Kesän parhaat hetket ovat siis käsillä: kärhöjen kukinta-aika!

sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

Perinteistä

Perinnekasvit ja puutarhan monimuotoisuus ovat olleet pinnalla muutamia vuosia ja kiinnostus niitä kohtaan kasvaa edelleen. Paneuduin itsekin aiheeseen perusteellisesti, sillä Riitan (Haaveena perinnepiha takaisin -blogi) yksivuotissynttäripostauksessani esittämä toivomus käsittelee juuri niitä aiheita. Hänen kommenttinsa kuului näin:

Toivomus postausaiheeksi olisi kaikki perinteinen, maatiainen ja monimuotoisuus pihapiirissäsi :)

En koe, että puutarhani olisi tyyliltään lähelläkään perinteistä, joten käsittelen perinteistä ja maatiaista kasvien kannalta. Perinnekasvilla tarkoitetaan yli 50 vuotta vanhoja lajikkeita, jotka ovat lisäksi vanhaa kantaa. Kun aloin miettiä oman puutarhani kasvilajistoa, en keksinyt kuin Elina-pionin, joka on varmuudella yli 50 vuotta vanha. Tarhapioni on tullut Suomeen 1600-luvulla ja 1900-luvulle tultaessa on ollut jo paljon eri lajikkeitakin. Tiedän Elina-pionin historian 1957-luvulle Pielavedelle, jolloin isomummoni sai siitä jakopalan.
Tänä vuonna Elina on tehnyt tällaisia valtavan kerrottujakin kukkia ja useissa varsissa oli jopa neljä nuppua.
Pioni on siis reilusti sitäkin vanhempi, sillä kukapa pienestä pionistaan jakopalaa raskisi antaa. Elinan historian selvittäminen on minulla edelleen kesken, joten jos tiedät, että jollain voisi olla tietoa Pielavedellä 50-luvulla sijainneesta metsänhoitajan puutarhasta ja siellä kasvaneesta pionista, niin vinkkaa ihmeessä. Tai jos satut juuri nyt reissaamaan Pielavedellä ja huomaat Elinaa muistuttavan pionin kukassa, niin laita viestiä.  Jos puutarhaa ei ole jyrätty nurin jonkun kerrostalon tieltä, niin miksei siellä voisi kasvaa vanha pionikin.
Nämä kaksi kukkaa ovat vähän maltillisemmin kerrottuja, mutta kokoa riittää niilläkin.
Tiedän kyllä paljon vanhoja puutarhakasveja, mutta niissä on liuta sellaisia, joita minulla ei ole. Niitä ovat esimerkiksi ukonhattu, illakko, kultapallo ja palavarakkaus. Aloin tutkia nettiä ja huomasin, että puutarhaani on eksynyt yllättävän paljon vanhoja kasveja. Varjolilja on ollut puutarhakasvina jo 1600-luvulla. Samoilta ajoilta ovat myös bellis, isotähtiputki, lehtoakileija, erilaiset mehitähdet sekä saksankurjenmiekka.
Varjoliljani on lähtöisin tätini puutarhasta ja on todennäköisesti vanhaa kotimaista kantaa. Tarkkaa tietoa minulla ei ole, mutta sen verran ikää tällä kuitenkin on, että tuskinpa vain on niitä uudempia ulkomaisia jalosteita. Vieressä kasvava isotöyhtöangervokin on käsittääkseni perinnekasvi, mutta en löytänyt sen historiasta mitään tarkempaa tietoa.
"Vanhanajan saksankurjenmiekka" on jalostettuja kurjenmiekkoja vaivattomampi kukitettava. Sitä en tiedä, kuinka vanhaa alkuperää tämä yksilö sitten on.
Näitä hyvin hennosti vaaleanpunertavia lehtoakileijoja on muutama tontin laitamilla. Ajattelin siirtää syksymmällä jonkun niistä kukkapenkkiin.
Harjaneilikka, lehtosinilatva ja kevätesikko ovat olleet puutarhakasveina 1700-luvulta alkaen. Harjaneilikkaa minulla on vasta keväällä itäneinä taimina tulossa ja esikoista en tiedä, kuinka vanhaa alkuperää ne mahtavat olla.
Esikko ja kevätkaihonkukka (1800-luvulta).
1800-luvulle tultaessa valikoima sen kun laajenee. Silloin tulivat arovuokko, idänunikko (kyllä, aidan takana juuri ja juuri meidän tontin puolella kasvaa pari kituliasta idänunikkoa. En pidä niistä sen enempää kuin niiden juurella olevasta vuorenkilvestä, mutta onneksi aita piilottaa ne täydellisesti.), isomaksaruoho, kaukasianmaksaruoho, kaunopunahattu, kevätkaihonkukka, keltapäivänlilja, kevätvuohenjuuri, myskimalva, nukkapähkämö, patjarikko, rönsyakankaali, siperiankurjenmiekka,  syysleimu, tarhakylmänkukka sekä valkomaksaruoho.
Ihanasti tuoksuvat keltapäivänliljat kukkivat tänä vuonna ennätyksellisen komeasti. Etureuna aloittaa kukinnan kesäkuun puolivälissä ja varjoisampi takareuna lopettaa siitä kuukauden kuluttua. Tämä kuva on otettu kesäkuun lopulla, nyt on enää muutama kukka auki.
Äitini hankki valkoista syysleimua lähemmäs 30 vuotta sitten ja nämä minun leimuni ovat niistä taimista lähtöisin. Tuskin tämä lajike sentään 1800-luvulta on, mutta ehkä se voi 50-vuotias olla. Kuva viime kesältä.
Kivikkorinteessä taitaa olla oikea kasvien vanhainkoti, sillä sieltä löytyvät 1600-luvun listalta isotähtiputki ja mehitähdet, 1800-luvulta erilaiset maksaruohot, kevätvuohenjuuri, nukkapähkämö, patjarikko, tarhakylmänkukka ja kaunopunahattu sekä 1900-luvun alun listalta hopeahärkki ja punatähkä.
1900-luvun alussa tulivat viljelyyn hopeahärkki, jaloangervot, jalopähkämö, kaitaröyhytatar, korallikeijunkukka, kuunliljat ja punatähkä. Kaitaröyhytatarkin on idänunikon tapaan aidan takana ja näkyy ainoastaan kadulta tullessa.
Jaloangervo 'Brautschleier', taustalla komeasinikuunlilja 'Elegans'.
Korallikeijunkukat näyttävät upeilta isokirjokuunliljoja vasten, mutta kameran mokoma ei koskaan suostu tarkentamaan niiden hentoisiin kukkiin.
Tästä postauksesta tulikin jo sen verran pitkä pelkillä perennoilla, etten edes yritä miettiä sipulikasveja, pensaita ja hyötykasveja. Lisäksi jätän kysymyksen viimeisen kohdan, eli monimuotoisuuden puutarhassa, seuraavaan kertaan, sillä siitäkin näyttää tulevan melkoisen pitkä postaus. Kiitos Riitalle tästä kysymyksestä! Opin todella paljon perennojen historiasta ja käytöstä suomalaisissa puutarhoissa, kun etsin tietoa puutarhani kasveista. Tuliko tässä postauksessa teille mitään uutta ja yllättävää tietoa vai olenko ainut, joka yllättyi oman puutarhansa sisällöstä?

perjantai 12. heinäkuuta 2019

Kukkia ja muita juttuja

Palataan takaisin omalle pihalle, niin kuin edellisessä postauksessa lupasin. Kylmyys hidastaa nuppujen aukeamista ja kasvua muutenkin. Tomaateilla ja kurpitsoilla on ollut harsot ympäri vuorokauden, ja patiolla oleville chileille ja paprikoille olen joutunut laittamaan harsoa yöksi. Täällä on ollut öisin 5-7 astetta lämmintä. Aika kylmää heinäkuuksi. Odotan lämpimämpiä kelejä, jotta kauan odottamani kärhöjen nuput alkaisivat pian aueta. Tänä vuonna olisi tulossa tähän asti paras kärhöjen kukintavuosi.
Luumutarhan ensimmäinen rusolaukka kaunistuu koko ajan. Ne tulevat aikanaan näyttämään kauniilta noustessaan kurjenpolvien keskeltä. Taustalla peittokurjenpolvi 'Cambridge'.
Kivipolku patiolta metsänreunapenkin istumakivelle on vihdoin valmis. Jossain vaiheessa luulin jo, etten saa sitä tänä kesänä valmiiksi kivien loppumisen takia, mutta onneksi niitä sitten löytyi, kun aloin kaivella kärhökaaripenkin laajennusta. Lisää kiviä kaivataan vielä kolmiopenkin reunustamiseen. Ja olisi täällä monen monta kukkapenkkiäkin vielä, joihin tarvittaisiin siisti reunus. Nyt pidän kuitenkin hetken taukoa kiviprojekteista ja keskityn välillä ihan johonkin muuhun. Välillä on hauska verrata tapahtunutta muutosta, joten tein kolme ennen-jälkeen-kollaasia. Vasemmanpuoleisissa kuvissa viime syksyllä kesken jäänyt tilanne, oikealla näkymät suunnilleen samoista kohdista nyt.
Nämä kuvat ovat patiolta kohti metsänreunapenkin istumakiveä. Ritarinkannus on ainakin nappivalinta metsänreunapenkin takalaitaan, sillä ne näyttävät minusta jatkavan polun linjaa kohti kaukaisuuteen.
Istumakiveltä pation suuntaan. Viime syksynä otettu kuva ylävasemmalla on otettu istumakiven takaa, yläoikealla istuin itse kivellä kuvaamassa. Kukkapenkki ei siis ole mystisesti pienentynyt ja lyhtykin on edelleen kiven vieressä!
Viime syksyltä ei ollutkaan sellaista kuvaa, jossa olisi näkynyt myös grillikatoksen ja liiterin edusta. Eipä siellä kyllä kaivantoa kummempaa ollutkaan, toisin kuin nyt. Tämän vuoden kuvat on otettu ennen sadetta, joten osa kiveyksestä on vielä kivituhka- ja multapölyn peitossa.
Jos ihmettelitte oikeanpuoleisissa kuvissa heti pation ja luonnonkivipolun kulmassa olevaa rikkaruohottunutta ja kärsineen näköistä lämpärettä, niin sen ei ole tarkoitus jäädä lopullisesti siihen. Jotain suunnitelmantynkää sen tilalle jo on, mutta jääkööt toteutus ensi vuoteen. Sen paljastan, ettei kyse ole nurmikosta.
Vessakimppu pikkujasmikkeen ja pikkusydämen kukista.
Huomasin muuten aiemmin kesällä, että mitkään kitkemistyökaluni eivät oikein toimi kivikkorinteessä tai näillä luonnonkivipoluilla. Meillä oli kärhötukien rakentamisesta jäänyt harjateräksen pätkiä, joten kysyin isännältä, saisiko niistä taivuteltua sopivan työkalun. Isäntä tuumaili hetken aikaa ja pian olikin juuri toiveiden mukainen työkalu tehty. Itse olisin tyytynyt vähän rujommankin näköiseen välineeseen, mutta isäntä teki ihan viimeisen päälle.
Käteni mukaan muotoiltu kahva on viimeistelty polttamalla ja teräosa on tarpeeksi ohut mahtuakseen ahtaampiinkin rakosiin. Maali tosin alkoi kulua jo muutaman neliön kitkemisurakan jälkeen, mutta sen tiesi isäntäkin, ettei se tule kestämään. Pääasia, että toimii hyvin ja olihan se hetken aikaa oikein tyylikkään näköinenkin.
Viime kesänä loistokärhöjen pistokaslisäysyritykseni menivät pieleen osittain omaa huolimattomuuttani. Nyt onkin pakko hehkuttaa tämän vuoden tulosta: ensimmäinen pistokastaimi on kasvattanut juuren ruukun pohjareiästä ja on alkanut tehdä lehtiäkin. Yksi seuraavista taimista on ollut reilun kuukauden ilman muovihupun suojaa ja seuraavat pari tainta kolmisen viikkoa, eikä yksikään ole nuutunut, joten jospa niissäkin on pian juuria näkyvissä.
Maaliskuun lopulla otettu 'Kaiser' on lähtenyt kasvuun. Keskellä olevat lehdet ovat uutta kasvua. Tämä on ainut neljästä pistokkaasta, joka selvisi. Kylvömullassa olleet kuolivat ensimmäisenä, toinen kasvusammalessa ollut sinnitteli pitkälle, mutta ei jaksanut kuitenkaan juurtua. Tämäkin on siis kasvusammalessa.
Pistokaskaapin tämänhetkinen tilanne. Etummaisena viikon vanhoja 'Albina Plenan' pistokkaita, niiden vasemmalla puolella reilun viikon vanhoja 'Jackmaniin' pistokkaita, oikealla edessä pikkuruukussa vähän toivottomalta näyttävä 'Hagley Hybrid' (1.5. otettu), takana oikealla pari 'Princess Katea' ja takimmaisena kaksi 'Hagley Hybridiä', molemmat kesäkuussa otettuja.
Kovin suuria odotuksia ei ole Hagleyn juurtumiseen, sillä kaksi kolmesta näyttää jo tässä vaiheessa aika epämääräisiltä. Myös toinen 'Princess Kate' näyttää vähän kunnottomalta. Minulle riittää se, että saan yhden kutakin lajiketta juurtumaan, sillä se on näiden kasvatuksen hankalin vaihe. Talven yli pienetkin kärhöntaimet menevät yleensä yhtä luotettavasti kuin isommat ja ensi kesänä niiden pitäisi jo kukkiakin, ainakin muutaman kukan voimin.
Ensimmäinen purppurarevonhäntä alkaa kukkia. Melkein tarvitsee suurennuslasin sen näkemiseen, kun koko kasvilla on korkeutta vaivaiset 20cm. Mutta kukkii kuitenkin!
Viime vuonna harakat keksivät mansikkamme, tänä vuonna apajille ilmestyi nelijalkainen mansikkarosvo. Linnut pysyivät poissa verkkohäkin avulla, mutta kurrepa oli keksinyt porsaan... oravanreiän yhdeltä reunalta ja toi vielä kaverinsakin mukaan varkaisiin.
Ulospääsyä piti hetki etsiä, vaikka olivat ilmiselvästi käyneet varkaissa jo useamman kerran.
Sillä aikaa kun toinen riehui häkissä, kaveri mussutti mansikanraakiletta niityn reunassa. Olohuoneen ikkunasta ei saanut tämän tarkempia kuvia kuvattua, mutta kyllä näistä sen verran selvää saa, että oravan tunnistaa.
Kävin laittamassa lisää verkkoa ja ankkuroin kaikki tikuilla maahan kiinni, mutta aika tyhjiin olivat ehtineet yön aikana mansikkapuskat syödä. Yksi vastoinkäyminen siis lisää tämän vuoden hyötytarhailuun. Tasapainon vuoksi pitää laittaa loppuun kuva ensimmäisistä sokeriherneen kukista.
Eivätkö olekin söpön värisiä!
Mukavaa alkavaa viikonloppua!