sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Pioniunikkoja

Monessa blogissa on lähiaikoina ollut kesäisiä kuvia ja niinpä päätin minäkin selailla sillä silmällä kuva-arkistojani. Löysinkin sieltä sarjan pioniunikkoja, joita kylvin työn alla olevaan luumutarhaan viime keväänä. Kylmästä ja sateisesta kesästä huolimatta ne jaksoivat ilahduttaa enemmän tai vähemmän pörröisillä kukillaan. Keräsin parhaimman näköisistä kukista siemenet syksyllä talteen, jotta voin tulevanakin kesänä kylvää näitä. Itse kerätyistä siemenistä voi kasvaa ihan minkä näköinen kukka vain, mutta ainakin osa perimästä on penkin parhaimmistoa.

2-vuotiaan lapsen silmissä unikon nuput ja siemenkodat olivat vastustamattomia. Aina kun silmä vältti, niin pieni käsi kurkotteli unikkopenkkiin. Siksi leikkasinkin ylimääräiset kuihtuneet kukat samantien pois houkuttelemasta tihutöihin. Vaivan palkaksi unikot jatkoivat kukintaa ränsistymättä.



Seassa oli myös yksinkertaiskukkaisia, hauskasti kaksivärisiä unikkoja. Niidenkin reunat olivat ihan kuin saksilla silpuksi sipellettyjä.



Mukavaa sunnuntaita!

17 kommenttia:

  1. Pioniunikot ovat ihania! Tilasin niiden siemeniä. Nyt vain pitäisi keksiä hyvä paikka suorakylvettäville kukille. Meillä koira juoksee kylvökset pilalle, joten johonkin kasvulavaan tai vastaavaan pitää laittaa. Ovat korkeammalla turvassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä koira ei niin helposti juokse kylvöksille, jos siinä on harso päällä tai jotain risuja ympärillä. Teillä taitaa olla pikkuisen isompi hauveli, niin ei ehkä estä nämä konstit :) Kasvulavakin on hyvä vaihtoehto.

      Poista
  2. Upeita unikoita!🌸 Unikot ovat mun ehdottomia lemppareita. Ihanaa sunnuntaita!😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin tykästyin näihin, kun olivat niin ihanan värisiä, suloisia pörriäisiä ja vaivattomia kasvattaa. Oranssinpunaisen idänunikon revin pois pihalta samantien :D

      Poista
  3. Pioniunikot ovat ihania, taidan kokeilla niitä itsekin tänä vuonna. Ihanaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
  4. Voi, kesäisiä kuvia on niin mukava selata tähän aikaan vuodesta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Jos tämä talvi vielä kovin pitkään jatkuu, niin pitää kaivella arkistoja uudelleenkin :)

      Poista
  5. Uskomattoman ihania unikoita. Oletko todella itse kylvänyt nuo upeat kukkijat? Onnittelen olet onnistunut saamaan erittäin kauniita kukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Itse kylvettyjä ovat. Toukokuussa ripottelin siemenet suoraan kasvupaikalle pintamultaan ja heinäkuussa kukkivat :)

      Poista
  6. Pioniunikot ovat ihan parhaita, helppoja, varmoja ja kauniita kukkijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhden kesän kokemuksella olen täysin samaa mieltä. Lisäksi näyttävät olevan tuholaisenkestäviä: jänikset ja jotkut vihreät toukat söivät vierestä kesämalvikit lehdettömiksi, mutta pioniunikot saivat kasvaa rauhassa.

      Poista
  7. Pioniunikot ovat ihania. Alkuun luulin niitä vaikeiksi. Sitten yksi lila päätti oikein villiintyä ja nyt sitä pukkaa monessakin paikassa puutarhassani. Onneksi se on helppo tarvittaessa kitkeä pois. Ensimmäiset pioniunikot kasvatin sisällä siemenestä ja istutin sitten kesällä ulos. Sittemmin olen vain roiskinut niiden siemeniä haluamiini paikkoihin ja hyvin on toiminut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että olet käynyt kommentoimassa blogissani. Siten löysin tien tänne sinun blogiisi ja päätin jäädä vakiolukijaksi.

      Poista
    2. Tervetuloa :) Pioniunikko yllätti kyllä helppoudellaan minut viime kesänä. Ja vaikka kesä oli mitä oli, niin kukki silti jo kahden kuukauden kuluttua kylvöstä. Sen villiintymisestä puutarhassani ei tosin ole vaaraa, kun kävin leikkelemässä kuihtuneet kukat pois :D

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!