tiistai 13. maaliskuuta 2018

Oksien hyötäminen

Tuli mieleen, että pääsiäiseksi olisi kiva saada jotain muutakin vihreää kuin taimikylvökset. Rairuohoa kylvän varmaan lasten iloksi, mutta sitten tuli mieleen, että lehteen, tai jopa kukkaan, hyödetyistä puiden oksista voisi saada kivan asetelman. Olen joskus aiemmin hyötänyt koivun, omenapuun ja korallikanukan oksia. Nyt kokeilen vaahteraa, pihlajaa, tuomea, mustaherukkaa ja pihlaja-angervoa.

8.3. oksat pääsivät eteisestä sisälle lämpimään.
Kokeilu alkoi 6.3. ja koska ulkona oli pakkasta melkein 10 astetta oksia kerätessä, laitoin ne alkuun pariksi vuorokaudeksi vesiämpäriin noin 7-asteiseen eteiseen. Kastelin oksat kauttaaltaan ja laitoin muovipussin väljästi latvojen ympärille, jotta ne pysyisivät kosteina. Olen sumutellut oksia vedellä silloin tällöin, koska muuten varsinkaan kukkasilmut eivät jaksa aueta kuivassa sisäilmassa. Tärkeää on myös muistaa leikata uudet imupinnat ja vaihtaa vesi tarpeeksi usein. Jostain muistelin kuulleeni, että puuvartiset pitävät lämpimästä vedestä, joten sitä minunkin oksani sitten saavat.

Viikko keräämisestä kaikissa oksissa näkyy jo edistymisen merkkejä. Pihlaja-angervossa, mustaherukassa ja tuomessa näkyy lehdenkärkiä, tuomessa myös kukkanuppuja. Vaahteran silmut pullistelevat lupaavasti. Pihlaja on näistä selkeästi hitain. Jos ei mitään katastrofia (=pikku puutarhuri) tapahdu, niin kyllä näistä vehreä asetelma pääsiäiseksi saadaan.
13.3. vihertymistä on selkeästi tapahtunut.
Tuomen nuppuoksa.
Oletteko te muut kokeilleet puiden ja pensaiden oksien hyötämistä? Olisi kiinnostavaa tietää, mitä lajeja ja millaisella menestyksellä. Kauanko eri lajeilla kestää puhjeta lehteen tai kukkaan?

8 kommenttia:

  1. Ihanat silmujen alut sinulla siellä jo pilkistää. Kyllä minä olen ottanut omenapuun oksia sisälle ja mustikan varpuja jouluksi ja tietenkin koivunoksia . Niitä minulla on jo toiseen kertaan. Aikaa en muista milloin on silmut tullut. Mutta Ihanat lisät saat asetelmiisi näistä . Minunkin pitää ottaa mustaherukan oksia, niitä en ole koskaan kokeillut .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikan varvut olisikin olleet kauniita. Niitä ei vain kasva tässä meidän pihan lähistöllä. Mustaherukassa on myös ihana tuoksu.

      Poista
  2. Koivun- ja kirsikkapuun oksia oon ottanu maljakkoon. Pitääkin tänään käydä hakemassa.

    VastaaPoista
  3. Meillä on ollut koivun ja syreenin oksia monena vuotena kevätkoristeina sisällä, ja vaikkei niitä ole ollut mitenkään erikoisesti tarkoitus saada avaamaan lehtiään, se on kuitenkin tapahtunut. Kerran oli tyrniäkin, joka myös avasi silmunsa. Viimevuonna joulusta jääneet kuusenoksat alkoivat tehdä uusia vuosikasvuja! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko syreeniin tullut ihan kukkiakin? Ei kuitenkaan ole kevään ensimmäisiä kukkijoita, niin voisi kuvitella, ettei ihan helpolla kuki. Tyrnikin kuulostaa hauskalta kokeilulta. Vanhemmillani muuten joskus vuosia sitten joulukuusi alkoi kukkia sisällä. Vierailijat vähän naureskelivat, kun oli kuusi sisällä vielä helmi-maaliskuussa :D

      Poista
  4. Aina tarvitaan hitunen vihreää, se on niin kevään merkki! Vähän huonolla kokemuksella olen saanut mitään muita näin aikaiasessa vaiheessa kasvamaan kuin koivun ja korallikanukan. Onnea yrityksellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vihreä ja uusi kasvu tuo todellakin kevään! Tämän kokeen perusteella uskallan suositella ainakin mustaherukkaa ja pihlaja-angervoa: molemmat lähtivät nopsaan kasvamaan ja ovat tehneet jo suloiset pienet lehdetkin.

      Poista

Kiva kun piipahdit blogissani. Pieni viesti vierailustasi ilahduttaa. Tervetuloa uudelleenkin!