perjantai 2. maaliskuuta 2018

Jatkuvasti kukkiva orkidea

Alemmassa keikissä on kaksi kukkavanaa.
En ole erityisen innostunut huonekasveista, koska ne kärsivät metsän varjostamilla ikkunoillamme talvisin valon puutteesta. Tämä pienikukkainen perhosorkidea on jostain syystä viihtynyt ja siksi olenkin tykästynyt siihen. Sain sen kukkivana, ja sitä kukintaa kesti yhtäjaksoisesti yli kahden vuoden ajan. Siinä sivussa kaveri pukkasi kaksi lapsukaista eli keikiä. Alempi avasi ensimmäisen nuppunsa joulun tienoilla, pari viikkoa sen jälkeen kun emokasvi tiputti viimeisen kukkansa. Nyt valon lisääntyessä emokasvikin on alkanut tehdä uutta nuppua.

Kasvualusta alkaa jo kaivata uusimista. Lannoitettakaan tämä ei ole saanut, koska joku viisas on sanonut, ettei kukinta-aikaan saisi lannoittaa tai häiritä muutenkaan. Ylempi keiki on lähdössä lähiaikoina uuteen kotiin ja mieleni tekisi irrottaa alempikin keiki söpöilemään omaan ruukkuunsa. Saattaa olla, etten uskalla... suuttuu vielä koko kasvi!

2 kommenttia:

  1. Onpa todella kauniin värinen orkidea ja huima kukinta-aika. Minullakin valkokukkainen orkidea kukkii parhaillaan, mutta on jo kukinnassaan niin sanotusti loppusuoralla.

    VastaaPoista
  2. Väri on kaunis minustakin. Muut orkideani kukkivat vain pari kuukautta kerran vuoteen. Olisivatpa kaikki samanlaisia kuin tuo pinkki.

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit blogissani. Jättäisitkö myös viestin käynnistäsi, ilahdun jokaisesta kommentista! Tervetuloa uudelleenkin!