Varjokujalla illan hämyssä

Kurkistetaan pitkästä aikaa varjokujalle. Siellä on iltaisin jo aavistuksen sellaista metsäistä ja hämyistä tunnelmaa, mitä sinne olen hakenut. Kunhan saan kujan alkupään köynnökset kunnolla kasvuun ja varjostamaan kujaa, muuttuu varjokuja päivisinkin nimensä veroiseksi.

Köynnöskuusama kasvaa reippaasti portin vasemmalla sivulla. Portin oikealle puolelle on tulossa ehkä valkoista ritarinkannusta peittämään näkymää talon ja portin välistä kujalle.

Tätä olen odottanut! Luulin kuusamani olevan tuoksuköynnöskuusama, mitä se ei taidakaan olla. Kunhan kukat aukeavat, selviää, mitä olen kasvattanut jo pari vuotta.

Mustasilmäsusannatkin kasvavat ja kukkivat, mutta ei niistä ole vielä varjostamaan kujaa.

Varjokujan alkupää ei vielä tänäkään vuonna ole ihan niin rehevä kuin toivoin. Talvi kuritti sormivaleangervoita, jotka ovat selvästi pienempiä kuin viime vuonna eivätkä kukkineetkaan kunnolla. Lisäksi vesimyyrä söi keväällä reunimmaisten kuunliljojen juuria, joten ne jäivät vähän minikokoisiksi. Kujan loppupäähän kinostui ilmeisesti pikkuisen enemmän lunta, joten siellä kasvu on rehevämpää. Talvi tuhosi myös kaikki neljä tupastiarellaa, mikä jäi harmittamaan todella paljon. Ripottelin syksyllä niistä löytämiäni siemeniä isompien kasvien väleihin enkä ole koko kesänä uskaltanut kunnolla kitkeä täällä muita kuin voikukkia ja kukkivia ratamoita tiarellojen siementaimien toivossa.

Yksi sormivaleangervon kukinto levittää ihanaa tuoksuaan kujalla, töyhtöangervon runsas kukinta on jo ohi. Valkokirjavat kuunliljat selvisivät hyvin talvesta ja erottuvat kivasti esikoiden vihreiden mättäiden väleistä.

Töyhtöangervon takaa paljastuu kantopuutarha.

Osa kuvista on selvästi kylmemmän sävyisiä kuin toiset. Ehkä pahin sävyero muihin verrattuna näkyy ylläolevassa kuvassa. Minulla on uusi kamera, jonka ominaisuudet vaativat vielä harjoittelua. Koska kuvaaminen ja kaikki siihen liittyvät tekniset termit ovat minulle täyttä hepreaa, kuvaan suurimmaksi osaksi kameran "älykkäällä automaattiasetuksella", joka taitaa arpoa kuvien lopputuloksen. Vanha kamera pärjäsi sisätiloissa ja kirkkaassa auringonpaisteessa selvästi huonommin kuin tämä uusi, mutta uuden kompastuskivenä tuntuu olevan värisävyjen toisto oikeanlaisina. Tummanvioletti 'The President' muuttuu sen käsittelyssä joka ikinen kerta sähkönsiniseksi tai tummansiniseksi ja vadelmanpunaiset harjaneilikat monta astetta kylmemmän sävyisiksi punaisiksi. Välillä pelkästään vihreänkirjavakin kuva taittuu sinivihreään, kuten ylläolevassa kuvassa. Jatkan opettelua, mutta vinkkejä saa toki antaa, jos tulee mieleen. Kaksi seuraavaa kuvaa onkin otettu alkukuusta vanhalla kameralla. Päätin nimittäin silloin siirtää valeistutuksessa olleen valkovarjohiipan kantopuutarhaan. Hiippanen ei ollut siirrosta moksiskaan, mikä johtui varmaan siitä, että siirsin sen suunnilleen pesuvadin kokoisella multapaakulla uuteen paikkaansa.

Alkukesällä varjohiippa tulee olemaan alueen tähti yhdessä esikoiden kanssa, mutta tähän aikaan vuodesta se jää vähän piiloon isompien väliin. Se on keskellä kuvaa monihaaraisen juurakon edessä.

Tuossa. Kasvuolosuhteiden pitäisi olla sille mainiot. Ajattelin katsoa elokuussa, saisinko erotettua reunasta jakotaimen toiseen kohtaan varmuuskappaleeksi.

Toivottavasti varjohiippa viihtyisi täällä paremmin kuin tupastiarellat. Käännytään vielä ympäri ja katsotaan tarkemmin ruukkuryhmää. Talvetettu hortensia aloittelee kukintaa, verenpisarat ovat pian täynnä kukkia ja alkukesällä saamani hortensia alkaa olla jo kukintansa loppupuolella. Vehreyttä tuovat mm. muratit ja muut köynnökset sekä ruukuttamani kotkansiipi.

Takapihan puolella on vielä hetken aikaa vähemmän kukintaa kuin etupuolella. Hortensia on nimittäin vasta aloittelemassa kukintaa.

Kukintoja on tänä vuonna selvästi vähemmän kuin viime vuonna, mutta on niitä kuitenkin ainakin kymmenen tulossa.

Valkoinen hortensia värittyy kukinnan edetessä ensin vaaleanpunertavaksi ja myöhemmin vihertäväksi.

Ensi vuodeksi pitää kehitellä seinälle nostettua oksaa vasten kiipeilemään joku toinen kasvi. Viime vuonna siellä kiipeili koruköynnös, mutta sen siemenet eivät tänä keväänä itäneet. Tai iti yksi, mutta se kuukahti jo alle sentin mittaisena. Ystävältä saadut pistokkaat eivät myöskään juurtuneet. Siispä laitoin ylimääräiset mustasilmäsusannat ja keijunmekot ruukkuun ja kokeilin, suostuisivatko ne kiipeilemään oksaa myöten. Yritys on ollut kova, mutta ne tarvitsisivat ohuemman tuen, josta tarrata kiinni. Verenpisarakin on kasvattanut itsensä korkeammalle kuin ne! Koruköynnös kiipesi vaivatta kymmenen senttiä paksua oksaa myöten korkeuksiin. Sen ainoa haittapuoli oli keltaoranssinkirjavat kukat, jotka eivät sovi puutarhani värimaailmaan. Onko ideoita vauhdilla kasvavasta köynnöskasvista, joka kiipeäisi kesän aikana kolmen-neljän metrin korkeudelle?

Hups, iltahan pimeni nopsaan! 

Tältä siis näyttää nyt varjokujalla. Jossain vaiheessa vielä tänä kesänä aion tehdä lisää isoja raparperilaattoja askelmiksi, jotta kulkuväylän sammal ei kärsisi tallaamisesta. Ehkä upotan niiden väliin myös luonnonkiviä. Ahkera kitkeminen on tuottanut sen verran tulosta, että ratamot, voikukat, valvatit ja ahomansikat ovat hävinneet melkein kokonaan. Heinää on harvakseltaan, mutta rönsyleinikin kanssa meillä on vielä välienselvittelyt pahasti kesken. Olenkin vakavasti harkinnut koko pintamaan kuorimista pahimmista paikoista, jotta pääsisin rikkaruohoista helpommin eroon. Joku sammalmainen maanpeittokasvikin voisi tulla kyseeseen ainakin polun aurinkoisemmassa alkupäässä. Tästä tämä pikku hiljaa kehittyy.