tiistai 2. huhtikuuta 2019

Meilläkin kukkii!

Se olisi sitten huhtikuu, kuukausi, jonka aikana meilläkin alkaa vihdoin näkyä pälvipaikkoja ja piippoja. Ei tosin ihan vielä, vasta ensimmäiset kukkapenkkien reunat alkavat paljastua hangen alta. Mutta eteisessä saa jo nauttia ensimmäisistä narsisseista: kellarissa talvehtineet 'Minnow'-tasetit ovat aukaisseet ensimmäiset minikokoiset kukkansa. Jos nuuhkii nenä kiinni kukissa (ja minähän nuuhkin!), voi juuri ja juuri aistia hyvin hennon narsissin tuoksun.
Ihanat, pienet söpöliinit! Kukkien halkasija on huimat 2,5cm.
Terälehtien hennon kellertävä väri on minusta hyvin kaunis. Torvi on niin pieni, ettei sen räväkkä keltainen haittaa.
Talvettamani leijonankidoista kaksi oli jo kellarissa selvästi kasvuun lähdössä. Yksi on hengissä, mutta ei ole vielä mitenkään kovin innokkaasti uutta versoa puskemassa. Tummanpunainen leijonankita, jolla on voimakkaan punaiset varret ja tummanpuhuvat lehdet, jurotti pitkään, mutta on nyt innostunut kunnolla keväästä.
Uutta versoa puskee melkein joka kohdasta.
Meillä on vielä aika reilusti lunta, mutta kun vertaa viimevuotiseen tilanteeseen, niin ei ole mitään hätää.
Huhtikuun puolivälissä 2018 olohuoneen ikkunasta näkyi oikeastaan vain lumipenkkaa.
Eilen kinokset olivat näin maltillisen kokoiset. Kukkapenkkiä ei vielä näy, mutta aivan varmasti kahden viikon päästä näkyy. 

Takanurkka oli ensimmäisiä lumesta vapautuvia kukkapenkkejä. Tämäkin siis viime vuodelta huhtikuun puolivälissä.
Toissapäivänä, eli 31.3.2019 oli tämä tilanne. Tänään kuvassa harmaana näkyvä alue oli jo sulanut, eli tilanne on melkein sama kuin edellisessä kuvassa.
Miksi en istuttanut syksyllä tähän nurkkaan aikaisia sipulikukkia?

Ja tämä... 12.4.2018. Kinoksen päällä näkyvä punainen piste on reunimmaisen aitatolpan pää.
Eri kuvakulmasta, mutta eron viimevuotiseen huomaa selvästi! Aidasta näkyy puolet ja kivikkorinteestäkin ihan hyvän kokoinen suikale.
Niittyrinteestä oli alkanut paljastua ensimmäinen esikko.
Minkä syksyllä taakseen jättää, sen keväällä edestään löytää... Patiopenkistä löytyi rikkaruohoja. Ei se talvi taaskaan niitä tappanut.
Hetki menee ennenkuin pääsee kasvimaalle kylvöhommiin. Ensimmäistä lavakauluksen nurkkaa näkyy pikkuisen montun pohjalla. Kasvipenkkien päällä on 20-30cm lunta, käytävillä polvensyvyydeltä.
Oksasaksiakaan ei tarvitse ihan vielä kaivella esille. Tänä vuonna oli suunnitelmissa tehdä marjapensaille paremmat tuet.
Lämmintä ja aurinkoista säätä on nyt luvassa tännekin, joten lumikinokset saavat kunnolla kyytiä. Laitetaan kuitenkin tähän loppuun lumen sijaan pikkuisen väriä ja lupausta tulevasta.
Maaliskuussa ostamani esikko työntää uusia nuppuja koko ajan. Yksi uusi lehti on kasvanut hassusti kukkien keskeltä suoraan ylöspäin.
Jännittävää nähdä syysaleista ostamani loistokärhö 'Kaiserin' ensimmäinen kukka. Ei mene enää kauaa... <3
Ai niin, edellinen postaukseni oli aika pitkälti satua. Pieni aprillipäivän suoma vapaus... Nyt pysytään taas vuoden verran vakavasti asiassa ;) Aurinkoisia huhtikuun päiviä!

18 kommenttia:

  1. Siis mitä, leijonankidan oot talvettanut! Nythän minäkin tiijen, mitä ensi talvena kokeilen! Hyvä, kun on tämä blogimaailma, niin aina oppii uutta. Vai on sielläkin jo kärhöt heränneet kasvuun, minulla ei vielä nuppuja näy, mutta varret kohoavat jo metrin korkeuteen, en tiedä, miten selviävät siihen asti, että saa vietyä ulos. Kävin vasta lukemassa aprillipilasi, hauska, mutta hiven tottakin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin talvetin, neljä viime vuoden kauneinta yksilöä. Taisin syyskuussa nostaa ne ruukkuun ja ennen pakkasia vein kellariin. Hienosti pärjäsivät ja nyt saisi otettua isoimmista pistokkaitakin. Minulla ei ole onneksi vielä kärhöjen versot ihan metrin mittaisia. Latvoin pisimpiä juuri sen takia, ettei koko eteinen olisi toukokuuhun mennessä ihan kärhöviidakkoa. Kaksi kärhöä on vielä kellarissa, mutta pitäisi tuoda nekin jo pois ja sitten sitä vasta ollaankin pulassa :D

      Poista
  2. Voi noin paljon ovat kinokset alentuneet, siis meilläkin on toiveita. Älä nyt kuitenkaan käy liian vakavaksi. Suloisia ovat nuo sinun tasettisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime talvi kalibroi uudelleen lumensietomittarini, joten tämänhetkinen lumitilanne ei tunnu missään :D Jos kerta nuo viime talven kinokset ehtivät hyvin sulaa toukokuuhun mennessä, niin kyllähän nämä lumetkin sulavat, kun jo nyt on puolet siitä, mitä viime vuonna huhtikuun puolivälissä oli. Tasetit ovat suloisia, vaikkakin minikokoisia. Jotenkin kuvittelin, että niiden kukat olisivat vähintään tete-narsissin kukkien kokoisia.

      Poista
  3. Kun sitä lunta talvella niin paljon satoi, riittää siitä kevääseenkin pitkälle! Minä olen kotipihalla lumikasoja siirrellyt aurinkoisemmille paikoille. Ihan järjetöntä hommaa, mutta teen sitä joka kevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin jo pikkuisen aloitin isoimpien kinosten pienentelyn, jotta aurinko pääsisi lämmittämään paremmin kiveyksiä. Pakkohan sitä on jotain hommaa keksiä, kun ei kukkapenkkiäkään vielä pääse tonkimaan :D

      Poista
  4. Söpöt narsisinnkukat! Mullakin varastossa ruukkunarsissit pukkaavat kukannuppuja, olen niitä ulkoiluttanut päivisin etteivät jäisi kovin honteloiksi enenkuin pystyy ulos nostamaan kokoajaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimässä tahtovat venähtää. Minä en ole ulkoiluttanut, sillä unohtaisin ne kuitenkin yöksi pihalle :D

      Poista
  5. Nua narsissit o söpöjä. Mullaki niitä oli purkis, mutta unohrin kastella. Ny teköö terää kattella vuaren vanahoja kuvia, jos meinaa hermot mennä lumien hitahasehen sulamisehen. Sulla alakaa kärhökausi aikas varahin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta on reippaasti, mutta jotenkin vielä ei tunnu yhtään siltä, että maan pitäisi olla jo lumeton. Tunne vahvistui voimakkaasti, kun katseli viimevuotisia kuvia, jotka oli kuitenkin otettu pari viikkoa myöhempään. Tuli ihan sellainen olo, että tässähän ollaan huomattavasti aikataulusta edellä :D Piippoja ja kukkapenkkien kuopsuttelua kyllä jo kaipaa. En pane yhtään pahakseni aikaista kärhökauden aloitusta :)

      Poista
  6. Meillä näyttää lumitilanne ihan samanlaiselta, joten vielä riittää odoteltavaa. Onneksi kasvua voi seurata ja ihailla sisätiloissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otetaan muut kiinni vähän myöhemmin keväällä. Sisätiloissa onkin paljon taimia seurattavaksi :)

      Poista
  7. Suloiset narsissit! Tosi nopsaan on lumipeite nyt lämpiminä päivinä madaltunut. Jo yhdessä päivässä huomaa selkeän eron pälvipaikoilla. Meillä krookukset jo nousevat Porraspenkissä, joka sulaa aina ensin. O-penkkikin sulaa, mutt sinun ole käynyt vielä heittelemässä lunta arimpien talvehtijoiden suojaksi pakkasöitä ajatellen. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulamista nopeuttaa, kun on ollut usein yölläkin plusasteita. Meillä ei ole vielä sulanut kukkapenkkien kohdalta niin paljoa, että tarvitsisi arimpia talvehtijoita edes miettiä :D Kiitos, mukavaa viikkoa teillekin!

      Poista
  8. Voi kauhia, millaiset kinokset. Täällä kun ei koko talvena ole tuollaista lumimäärää. Ensimmäiseen sulapaikkaan tosiaan sipulikukkia, pitää heti kirjoittaa kissankokoisin kirjaimin kalenteriin syyskuun kohdalle :-D
    Hih, millaisen aprillijekun keksit! Ja tosiaan, ei talvi tappanut taaskaan rikkaruohoja :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En uskalla kuvitellakaan jotain 7-8-vyöhykkeen kinoksia :D Nämä riittävät hyvin minulle. Takanurkan sulapaikka on ehkä jäänyt syksyllä huomioimatta, sillä se ei näy oikein mihinkään ikkunaan. Nyt kyllä tuntuu, että voisi siellä jotain kukkivaa olla. Olisi mukavampi odottaa muiden kukkapenkkien sulamista, kun voisi välillä käydä siellä ihastelemassa ensimmäisiä piipottajia.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!