maanantai 23. heinäkuuta 2018

Kevätk...KESÄkylvöjä ja koulintaa

Kesällä kun ei tunnetusti muuta tekemistä ole, niin minäpä päätin tehdä pari kylvöstä ja kokeilla taas kärhöjen pistokaslisäystä. Keväällä tehdyt niittykylvökset kärsivät kuivuudesta ja kuumuudesta ja itivät hieman heikonlaisesti, joten tein uusintakylvön ruukkuun.
Nämä jäivät vielä kasvamaan kokoa kylvöastiaansa. Ehkä sieltä jokunen siemenkin saattaa vielä itää.
Pidin kylvöastian sisällä turvassa pikkupuutarhureilta ja kuivumiselta. Ei mennyt kuin pari päivää, kun ensimmäiset siemenet itivät ja muutama päivä lisää, niin melkeinpä kaikki oli taimella. Todella nopeasti ovat taimet kasvaneet ja nyt niistä pääsi jo koulimaan isoimmat erilleen. Annan niiden olla vielä muutaman päivän sisällä toipumassa koulimisesta, mutta sitten vien ne ulos varjoon.
Koulittuja taimia. Näin kesällä ei enää riitä intoa kymmeniin taimipurkkeihin, joten nämä saavat luvan tulla toimeen useampi samassa ruukussa.
Reilu viikko sitten ostettu kärhö 'Voluceau' pääsi isompaan ruukkuun ja leikkasin sitä juurtumisen edistämiseksi. Ruukutin leikatun latvan, vaikka se oli turhan hentoinen pistokkaaksi ja vielä vähän väärään aikaan otettukin. Enpähän menetä tässä mitään ja oikein hyvällä tuurilla saan uuden kärhön. Äitini toi myös tarha-alppikärhö 'Pink Flamingon' pistokkaan juurrutettavaksi. Sille minulla olisi paikkakin jo mietittynä. Ei sentään vielä kaivettuna, eli ehdin yrittää uusiksi vielä ensi keväänä.
'Voluceau' mustassa ruukussa, 'Pink Flamingo vaaleanpunaisessa, ruskeassa nyppykurjenpolvia ja mustassa tarhakylmänkukkaa.
Äidiltäni sain myös tarhakylmänkukan ja nyppykurjenpolven siemeniä. Ilmeisesti ainakin kylmänkukka vaatisi kylmäkäsittelyä, mahdollisesti myös kurjenpolvi, mutta saavat olla ensin jonkun aikaa sisällä. Jääkaappiin en multaruukkuja ala laittamaan, mutta kellariin ne voisi viedä, jos siellä vaikka olisi tarpeeksi kylmää. Tai sitten pidän ne kosteana syksyyn asti ja laitan ruukut kasvimaalle talven ajaksi saamaan luonnollisen kylmäkäsittelyn. Elättelen kuitenkin toiveita, että itävät paremmin nyt tuoreeltaan kylvettynä.

Olisi mukava kuulla kokemuksia perennojen kesäkylvöistä. Oletteko antaneet luonnon tehdä tehtävänsä vai  kylväneet ruukkuun ja nopeuttaneet itämistä keinotekoisilla kylmäkäsittelyillä tai muilla kikoilla? Miten pikkutaimet ovat talvehtineet?

10 kommenttia:

  1. Kesäkylvöjä en ole kokeillut vielä koskaan, viime keväänä kokeilin hankikylvöjä ja harjaneilikka ja tummanpunainen tähtiputki onnistuivat. Suunnitelmissa on kylvöalue yhteen lavakaulukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hankikylvöt ovat taas itseltäni vielä kokeilematta. Jännittävää nähdä, onnistuuko kesäkylvökokeilu :)

      Poista
  2. Hope that these plants turn out nicely for you! I hope that my garden turns out just as lovely as yours. Hope you had a wonderful weekend, keep up the posts.
    World of Animals

    VastaaPoista
  3. Samoin kun Katjallakin, minullakin on suunnitteilla kylvöalue. Aikaisemmin olen kylvänyt perennoja kesällä ja syksyllä suoraan kukkapenkkiin. Siis normaalin keväällä ruukkuihin kylvämisen lisäksi. Hankikylvöäkin kokeilin ja osa onnistui kyllä niinkin. Kokemukseni mukaan jos perenna itää jo kesällä/syksyllä, eli ei siis tarvitse kylmäkäsittelyä, pienet taimet selviävät talvesta hyvin. En ole ainakaan huomannut että hävikkiä olisi ollut. Kylmäkäsittelyt taasen eivät ole vielä minulta onnistuneet, joten siksi tuo oma kylvöalue, niin talvi saa tehdä tehtävänsä. Kukkapenkkeihin kylvöä en suosittele, kun ei niitä talven jälkeen enää muista/löydä mitä on kylvänyt, etenkään niiden kylmäkäsittelyn vaativien osalta jotka itävät vasta keväällä. Kevätkylvöjen kokemuksen perusteella osa kylmäkäsittelyn vaativista itävät kyllä ilman sitäkin. Osa taas ei idä vaikka kuinka yrittää kylmäkäsitellä jääkaapissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kokemuksista! Kerran kylvin tarhakylmänkukkaa kukkapenkkiin ja ympyröin alueen pikkukivillä. Ilmeisesti rastaat syksyllä syötävää penkoessaan olivat siirrelleet osan kivistä ja itse keräsin loput pois "lojumasta" kun en enää edes muistanut mitään kylväneeni. Jostain syystä yhtään tarhakylmänkukkaa ei itänyt :D Ruukun kun kaivaa maahan, niin on vähän pysyvämpi reunus kylvöksillä. Pitää vai huolehtia, ettei vesi jää seisomaan ruukkuun.

      Poista
  4. Kylvin viime kesänä punahattuja suoraan penkkiin ja ne itivät hyvin. Ne kasvoivat terhakoiksi pikkutaimiksi kesän lopussa ja selvisivät talvestakin. Myöhään syksyllä tekemäni kylvökset sen sijaan eivät oikein onnistuneet. Penkistä näyttäisi nousevan kaikkea muuta kuin sitä mitä kylvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli onnistuneet kokemukset kesäkylvöstä. Punahattuja pitäisikin kokeilla joskus. Ne varmaan viihtyisivät tulevan kivikkorinteen hiekkaisessa mullassa. Viime kesän kosteus oli varmasti eduksi siemenkylvökselle. Tänä vuonna maanpinta on niin kuivaa, että varmemmin saavat siemenet kosteutta ruukuissa. Ja ennen kaikkea ovat turvassa pikkupuutarhureilta! :D

      Poista
  5. Kesällä en ole perennoja kylvänyt, mikä johtuu oikeastaan eniten siitä, ettei kesällä enää ole samanlaista kylvöintoa kuin talvella ja keväällä :D Toivotaan, että kokeilusi menestyvät hyvin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, että keväällä intoa on hurjan paljon enemmän kuin nyt. Ulkona vain on niin tajuttoman kuuma, ettei jaksa puutarhatöitä tehdä. Kai tämä on sitten jotain sijaistoimintaa :D Kiitos! Minäkin toivon, että kylvökset itäisivät hyvin.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!