perjantai 24. lokakuuta 2025

Syksyisiä jorinoita

Viikontakainen seitsemän asteen pakkanen veti puutarhasta sen verran monta kasvia mustaksi, ettei ole tehnyt pahemmin mieli enää kameran kanssa puutarhassa hyöriä. Vähän väliä yllättävät sateet yhdistettynä aivan liian kylmään säähän sitten vähentävät sitä vähäistäkin mielenkiintoa ulkoiluun. Onneksi syyslomaviikolla räpsittyjä kuvia oli vielä julkaisematta ja niistä pitikin vielä jotain jutuntynkää vääntää, kunhan sopiva hetki tulisi. Eli nyt.

Alkukesällä siirretty esikko lähti uudelle kukintakierrokselle.
Yllä olevan kuvan esikko löytyi alkukesällä tummanviolettien esikoiden seasta. Silloin kukan väri oli melkein valkoinen ja ainoastaan terälehtien reunoissa oli liilaa häivähdystä. Syksyn koleudessa värit ovat selvästi vahvemmat. Oli kiva nähdä, että esikko on selvästi eri näköinen kuin minulla ennestään olevat esikot. Vähän mietin silloin alkukesällä, että oliko valkoinen esikko vain jostain syystä värjääntynyt tummanviolettien kukkien seassa kasvaessaan. Nyt, kun esikko on aivan yksinään, niin on aivan selvää, että se on luonnostaan kirjavakukkainen.
Keltatörmäkukka se ei kylmästä säikähdä.
Keltatörmäkukka on kuvattu ennen kovinta pakkasyötä mutta samalta se näyttää edelleen. Jo monena vuonna olen kiinnittänyt huomiota siihen, että kaikki törmäkukat kukkivat niin pitkään kun se vain on mitenkään mahdollista. Luntakin saa sataa päälle ja käydä vaikka joka yö pakkasella eikä haittaa mitään. Vasta pidempi pakkasjakso tai paksu kerros lunta päällä lannistaa ne talven ajaksi.

Majapenkin laidan syysasua.
Yllätyin ihan, miten kauniilta majapenkin rusehtavan oranssin ruskan saaneet jaloangervot näyttivät purppuraheisiangervon ja imiköiden rinnalla. Miten en ollut kiinnittänyt tuohon huomiota aiempina vuosina? Kuva tosin hieman latisti värejä mutta ei anneta sen häiritä. Heisiangervon alla tarhakeijunkukka 'Green Spicen' lehdissä toistuu vielä heisiangervon tummanvioletti väri ja kunhan nuo pienet keijunkukat kasvavat, niin näky tulee olemaan vielä parempi.
Sormivaleangervokin oli saanut harvinaisen räväkän ruska-asun.
Valeangervot ottavat yleensä itseensä jo heti ensimmäisistä hallaöistä mutta tänä vuonna osa niistä ehti saada hienon ruskan ennen kuin ne kärsivät pakkasesta. Yksi isotöyhtöangervoistakin ehti saada pikkuisen lupaavan näköistä punerrusta ylimpiin lehtiinsä ja melkein odotin sen muuttuvan vielä kunnon väriläiskäksi. Pakkanen vain laittoi stopin poikkeuksellisen hienoon syysasuun värittymiselle. Nyt värejä näyttäisi olevan enää atsaleoissa ja pensasmustikoissa ja niidenkin lehdet alkavat hiljalleen karista.

Äitini sai juurrutettua mustaluumun pistokkaita.
Nappasin kesällä mustaluumustani pari latvaa äidilleni pistokaskokeiluun. Toisen juurtumisesta ei ole vielä takeita, vaikka hengissä sekin näyttäisi olevan. Toinen sen sijaan on varmasti hengissä, sehän on kasvanutkin pikkuisen ja ruukun pohjarei'istä pilkistelee juuria. Taimet siirtyivät meille aluksi ulkovaraston ikkunalle ja talven tultua sitten kellariin talvehtimaan. Ulkovarastossa on tällä hetkellä myös kukkapenkistä kaivetut jättiverbenan siementaimet, rosmariini ja kaksi pelargonilaatikkoa. Jälkiviisaana olisi pitänyt ne kaksi viimeistäkin pelargonilootaa kuskata samaan aikaan muiden kanssa ulkovarastoon mutta minähän jätin ne keittiön ikkunan alle "huolelliseen tarkkailuun". Helppo nostaa ne siitä pakkasyön uhatessa ulkoeteiseen ja sitä rataa. Ei paljoa auta, jos muistaa katsoa lämpömittaria vasta aamulla ja huomaa sen näyttävän silloin -3 astetta. Vaikka ryntäsin saman tien kantamaan hyvin kohmeiset pelakuut eteiseen, niin kyllähän ne ehtivät kärsiä tuntikausia pakkasessa odoteltuaan. Osa varsistakin oli selvästi kylmettynyt ja leikkelinkin jo huonoksi menneitä osia pois. Saa nähdä, menikö siinä kaikki 'Appleblossomit'. Ulkovarastossa kun oli nimittäin pelkkiä valkoisia pelakuita.
Ensimmäiset perennakylvökset.
Vasta tänä syksynä perustettu vauvalani sai ensimmäiset perennakylvöksensä, kun kippasin viime talvelta itämättä jääneet kylvöpurkit alueen yhteen nurkkaan. Kippaamisen jälkeen tosin huomasin pari vihreää sirkkatainta, eli jotain olikin lähtenyt syksyn kylmyydessä itämään. En vain tiedä, mitä lajia taimet ovat. Saattavat olla jotain kesän aikana purkkeihin kylväytynyttä rikkaruohoakin. Saivat nyt jäädä toistaiseksi alueelle. Jos selviävät talvesta, niin kesällähän taimet sitten varmasti tunnistaa perennoiksi tai rikkaruohoiksi. Tarkkaan, jos tirkitte, niin ne näkyvät tuossa numero kakkosen yläpuolella. Lupauksia kesästä.
Syysasteri 'Patricia Ballard' ehti aukaista tänä vuonna paljonkin kukkia.
Syysasterit näyttäisivät kestäneen pakkasen ja vaikka Patricia ei kovin hyvin ikkunoista näykään, niin sopivasta kulmasta keittiön ikkunasta tiiraillessa näkyy vähän pinkkiä häivähdystä sisälle asti. Jos viitsisi käydä vähän kurittamassa mustaksi menneitä ympäryskasveja matalammiksi, niin Patriciakin näkyisi paremmin. Viikonlopun sää näyttää, houkuttaako lähteä pihapuuhiin vai pysytäänkö tuttavaperheen halloween-bileitä lukuun ottamatta kotosalla. Ja voisihan niitä astereita hakea sisälle maljakkoonkin. Hyvää viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!