sunnuntai 28. joulukuuta 2025

Puutarhavuosi 2025

Vuosi 2025 on melkein lopussa, joten on jo korkea aika tehdä koostetta vuoden tapahtumista. Viimevuotinen haastepohja oli minusta edelleen käyttökelpoinen, joten mennään samalla tänä vuonna. 

Tähtisahrami 'Ruby Giant' huhtikuun puolivälissä.
1. Mitä uutta teit tai koit puutarhassa?

a. Suunnittelua / Suunnitelmissa pysymistä
b. Laiskottelua / Hullun lailla ahkerointia
c. Kasvattaa hyötykasveja / koristekasveja
d. Taidetta (mainitse myös materiaali)

Viime kesänä tuli laiskoteltua ennennäkemättömän paljon puutarhatöistä. Osan kesästä nielaisivat lomareissut ja yhden viikon olin opiskelumatkallakin. Asentohuimaus nielaisi heinäkuusta täysin yhden viikon eikä oikeastaan parin seuraavankaan viikon aikana tehnyt mieli hirveästi kumarrella. Jonkun verran sopivia puutarhapäiviä meni myös sadetta pitäessä, vaikkei mitenkään supermärkä kesä ollutkaan.

2. Pysyitkö viime talvena tekemissäsi puutarhasuunnitelmissa?
a. Tarkasti
b. Ai missä?
c. Suunnilleen kyllä
d. Hmm... *viheltelyä*... "suunnilleen"...

Kun ei ollut suunnitelmia, niin eipä tullut niistä lipsuttuakaan.

3.Tuliko puutarhaasi kesän aikana uusia kasveja?
a. Ei
b. Vähän
c. Jonkun verran
d. Autolastillinen... eikun kaksi... eikun...

Aika vähän tuli hankintoja tai edes vaihtareita. En muista, että olisin hankkinut muuta kuin pari maksaruohoa, loistokärhön ja valkoisen levisian. Ja elokuussa ostin taimipäiviltä harvinaisemman nukin sekä keltakirjavan posliinirikkon. Ai niin, tulihan äidiltäni myös niitä itse lisättyjä alppiruusun taimia peräti 12 kappaletta tänne kasvamaan kokoa vähän kosteammissa olosuhteissa.
Alppiruusuntaimet odottamassa istutusta.
4. Menetitkö kasveja?
a. En. Kasvatan vain luotettavia kasveja ja varjelen niitä suurimpina aarteinani.
b. Joskus tulee talvituhoja, joskus kesätuhoja. Joka vuosi vähintään yksi kasveista toteaa viihtyvänsä paremmin jonkun toisen puutarhassa. Suurin osa kuitenkin selviää puutarhassani.
c. Olen innostunut vyöhykkeiden venytyksestä ja haluan kokeilla aina jotain uutta ja eksoottista. Tuhoja tulee väistämättä.
d. Älä edes kysy, kuinka monta!

Kyllä niitä taisi jokunen taas häippäistä paremmille kukkamaille. Alppiwulfenia ei ainakaan selvinnyt ensimmäisestä talvestaan. Tai ehkä sen tappoi kevät, sillä lumien sulaessa siinä oli vielä vihreitä lehtiä. Timjamille kävi taas kerran yhtä köpelösti. Yksi tarhakylmänkukista joutui niin pahasti myyrän syömäksi, ettei selvinnyt siitä. Muutama kärhökään ei noussut mutta ne saattoivat kuukahtaa jo toissa talven aikana. Toivon kyllä, että ne olisivat vain pitämässä toista välivuotta putkeen ja heräisivät tulevana kesänä.

5. Mitä sellaista haluaisit puutarhaasi, mitä et ole vielä(kään) saanut?

Puro ja kallio puuttuvat edelleen. Uusia toiveitakaan ei ole tullut vuoden mittaan, joten näillä vanhoilla mennään.

6. Mikä asia viime puutarhakaudelta tulee aina muistuttamaan sinua kesästä 2025?
a. Sää
b. Kukkaloisto
c. Joku muu. Mikä?

Sää puhuttaa aina, varsinkin silloin kun se on poikkeuksellinen. Kesän säässä nyt ei mitään järin poikkeuksellista ollut, jos ei lasketa pitkälle heinäkuuhun jatkuneita kylmiä öitä. Ennen heinäkuun puoltaväliä ei montaa kertaa yön alin lämpötila ollut yli kymmentä astetta ja vielä 7.7. olin merkinnyt 7 astetta vuorokauden alimmaksi lämpötilaksi. Talvi sen sijaan oli leuto ja vähäluminen, huhti-toukokuu lämpimiä ja syksy harvinaisen sateinen ja lämmin. Ensilumet satoivat vasta marraskuun lopulla mutta nekin sulivat pois. Mustaa joulua ei täällä päin ole kovin usein näkynyt mutta nytpä tuli sellainenkin koettua. Tätä postausta 27.12. kirjoittaessa maa on juuri ja juuri valkoinen, sillä aamupäivällä satoi hetken aikaa räntää.

C-kohtaan sanoisin, että koskaan ennen meillä ei ole ollut näin pahaa myyrä- tai hiiriongelmaa puutarhan suhteen kuin tänä vuonna. Puoliksi syötyjä tomaatteja, mansikoita ja karviaisia löytyi pitkin pihamaata, kasvimaalta popsittiin mm. herneenversot poikki juuri silloin kun ne olisivat alkaneet kukkia. Myyriä vipelsi päivittäin siellä sun täällä, vaikka niitä loukutettiin ahkerasti. Karokin hoiti oman osansa...
Putsattu ja tasoitettu pihakiveys oli viime kesän rankimpia urakoita.
7. Mikä oli suurin saavutuksesi puutarhassa viime vuonna?

Varmaan myyrien loukutus. Pari piti listiä lapiolla, kun olivat onnistuneet tunkemaan itsensä loukkuun niin, että olivat vielä hengissä. Yöks. Aika iso ja fyysisesti myyränlistintää raskaampi urakka oli myös pihaantulon betonikiveyksen tasaaminen ja kitkeminen yhden viikonlopun aikana. Ai, että siitä olikin nautinnollista kolata lunta, kun sitä sen yhden kerran kolattavaksi asti satoi. Ei tössännyt kola ruohotupsuihin eikä tarvinnut käydä pienemmällä lapiolla tai harjalla viimeistelemässä kuoppien pohjalta lumia pois, kun kola ylsi laattoihin asti joka kohdassa. Ensi kesälle jäi kiveyksen loppuosa, ns. ajoväylä, joka aaltoilee jo erittäin paljon. Kukahan hullu sen jaksaisi tehdä?

8. Mikä oli paras ostoksesi/hankintasi?

Ehkä aurinkokatos patiolle. Eipä paljon muuta tullut puutarhaan hankittuakaan. Katokselle ei ollut enää loppukesän aikana juuri käyttöä mutta ensi kesänä siitä on varmasti paljon iloa.

9. Tuliko tehtyä virhehankintoja?
a. Ei, on vain erilaisia kokeiluja!

b. Ehkä...
c. Aivan liian monta!
d. Virhe? Mitä? Minullako?! Eeei suinkaan...!
Loistokärhö 'Kaiser' yllätti jättisuurilla kukillaan.
10. Mikä kasvi yllätti sinut positiivisesti?

Loistokärhö 'Kaiserin' mahtavan suurista kukista huolimatta valitsen tähän kohtaan kurjenmiekat. Eivät ne kaikki kukkineet mutta moni ilahdutti yllättävän runsaalla kukinnalla. Ehkä omat kurjenmiekkani ottivat mallia yltäkylläisen runsaasti kukkineesta Navettapiian kurjenmiekasta.
Olin melkein sanaton tämän kukkarunsauden edessä.
11. Mikä kasvi oli suurin pettymyksesi?

Perenna- ja pensaspuolella ei tainnut pettymyksiä tulla, kasvimaalla sitäkin enemmän. Hokkaidokurpitsat, avomaan kurkut ja paprikat eivät tehneet kunnon satoa. Ne kaikki taisivat kärsiä kesäkuun ja heinäkuun alun kylmistä öistä eivätkä elokuun alkupuolella uudestaan alkaneet kylmät yöt auttaneet yhtään asiaa. Tomaatit kestivät kylmyyttä paljon paremmin, vaikka eivät nekään mitään huippusatoa tehneet.

12. Pitikö puutarhabudjettisi?
a. Kyllä vain ja osa jäi säästöön ensi kesää varten.
b. Suunnilleen
c. "Hieman" lipsahti lapasesta...
d. Mikä budjetti?

13. Mitä opit?

Tuholaisten määrä on vakio: jos kotiloiden ja hyönteisten kanssa pärjää, tulee myyräongelma. Niin, ja rusakotkin olivat tänä kesänä erityisen röyhkeitä; söivät loistokärhöjäkin ihan surutta sängelle, vaikka ne on yleensä jätetty rauhaan. Linnut taas söivät kaikki verkottamatta jääneet marjat. Ai, ja olihan täällä vielä narsissikärpäsongelmakin. Siitä huolimatta, että lapset saivat niitä napattua yllättävän taitavasti ja yhden sain itsekin kiinni, niin joku ehti munia kukkapenkissä olleeseen amaryllikseeni. Varmaan saan sanoa hyvästit myös kaikille lopuille narsisseilleni. Mutta etanoita ja kotiloita oli vain siedettävä määrä eivätkä nekään saaneet kovin suurta tuhoa aikaiseksi. Ensi kesänä varmaan tapellaan sitten niiden kanssa.

14. Vinkit ensi kasvukaudelle

Osta uusia hiirenloukkuja ja ruuvaa ne laudanpätkään kiinni (kiitos naapuri vinkistä!). Silloin loukut eivät "lähde kävelemään". Ja uusia loukkuja pitää hankkia siksi, että vanhoista on jo menneet jouset. Liikaa käytetty... Jätä myös paprikoiden kasvatus kasvihuoneellisille puutarhureille. Yhden chiliruukun voi laittaa tulemaan ja chilitkin kannattaa kylvää mieluummin heti alkuvuodesta kuin vasta maaliskuussa.

15. Miten odotat tulevaa kasvukautta?
a. Suurin suunnitelmin
b. Kunnianhimoisin odotuksin
c. Kauhunsekaisin tuntein
d. Into pinkeänä ja sormet syyhyten

En itse asiassa tiedä, sillä en ole päässyt vielä niin pitkälle, että osaisin pohdiskella tulevaa kesää. Syksy oli aika rankka ja joululoma on mennyt siitä toipuessa. Jatkuva pimeyskin on vienyt veronsa. Tarvitsen näemmä selvästi valoa jaksamiseen, sillä aurinkoisen päivän jälkeen tuntuu nukuttavan paremmin, mikä taas näkyy virkeämpänä olona seuraavana päivänä. Kun aurinkoa ei juurikaan näkynyt koko syksynä, niin ihmekös tuo, jos unen laatu heikkeni vuoden loppua kohti ja sitä myötä väsymys lisääntyi. Luultavasti valon ja aurinkoisten päivien lisääntyessä puutarhainnostuskin herää ja lopulta sormet syyhyävät kevättä odotellessa.
Loistokärhö 'Skyfall' oli uusin kärhöhankintani. Kuinkahan se talvehtii? Taustalla mantsuriankärhö.
16. Tuleeko mieleen vielä jotain, mitä haluaisit kertoa puutarhavuodestasi?

Vuosi 2025 jää pienimuotoisiin puutarhahistoriankirjoihin myös siitä, että kellari ja ulkoeteinen olivat talven tullessa melkein tyhjiä. Kellarissa taitaa olla vain seitsemän ruukkua omia talvetettavia (plus toinen mokoma äitini kasveja) ja eteisessä kuusi. Normaalivuonna kummassakin on ollut vähintään tuplamäärä kasveja ja ennätystalvena kellarissa taisi olla noin 70 ruukkua.

Haastan mukaan Kivipellon Sailan, Navettapiian ja Selättömän puutarhurin.

Haasteen säännöt:
1. Kerro, keneltä sait haasteen.
2. Kerro haasteen aloittaja (Minna Hiidenkiven puutarhassa -blogista).
3. Haasta muutama blogiystäväsi mukaan.


Täältä voit napata tyhjän haastepohjan ja käyttää sitä vastauksesi runkona. Muista vaihtaa kohtaan 6 oikea vuosiluku. Tai sitten voit toteuttaa haasteen täysin vapaamuotoisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!