Siemenestä kasvatetut alppiruusut

Muistatteko vielä, kun talvella kerroin äitini ja minun alppiruusuprojektista? Melko tarkalleen vuosi sitten vein oman 'Mikkeli'-alppiruusuni siitepölyä äitini 'Haagaan' ja puuhan tuloksena syntyi komea lauma alppiruusuvauveleita. On aika katsoa, mitä niille nyt kuuluu. 

Marjatanalppiruusu 'Mikkeli', eli 'St. Michel'.

Projekti alkoi viime kesänä siitä, että etsin 'Haagoista' juuri aukeamaisillaan olevia nuppuja, joihin hyönteiset eivät olleet vielä päässeet pölytyspuuhiin. Leikkasin niistä sekä terälehdet että heteet pois ja sivelin jäljelle jääneitä emejä 'Mikkelin' heteillä. Merkitsin pölytetyt emit solmimalla niihin nauhan, jotta äitini löytäisi oikeat siemenkodat myöhemmin kesällä. Tosiammattilainen olisi varmaankin vielä pussittanut emit, jotta hyönteisiä ei eksyisi sotkemaan pölytyskokeilua, mutta minä luotin siihen, että pelkkä emi tuskin kiinnostaisi muutenkaan hyönteisiä. Varmuuden vuoksi nypin kuitenkin lähistöllä olleita kukkia pois. 'Haagan' kukinta oli silloin jo ohi menossa, joten riskialtista aikaa ei olisi muutenkaan kuin pari päivää jäljellä. Pölytys onnistui, sillä myöhään syksyllä äitini pääsi kylvämään kypsyneet siemenet. Kylvös oli kasvilampun alla, sillä alppiruusu itää valossa. Taimia alkoi pian ilmestyä ja vuoden alussa osassa oli jo ensimmäiset kasvulehdet. Ulkonäöltään taimet tosin muistuttivat silloin enemmän karvaisia puolukan taimia kuin alppiruusuja. Maaliskuun alussa isoimpia taimia pääsi jo koulimaan ja nyt alkukesän ulkona vietettyään ne ovat jo selvästi pieniä alppiruusuja.

Pieni alppiruusuarmeija. Koulittuja taimia on yhteensä 45 kpl ja vielä koulimattomia 9 kpl. Ainakin on hukkavaraa!

Muutama taimi on alkanut jo haaroittua itsenäisesti.

Siemenet itivät jonkun verran eri tahtiin, mutta on taimilla muutenkin ollut eroa kasvuvauhdissa. Äitini on säästänyt pienimmätkin taimet, sillä voihan hidas kasvuvauhti kertoa siitäkin, että kasvi jää täysikokoisenakin pienemmäksi kuin ronskimmin kasvavat kaverinsa. Tässä välissä on sopiva hetki kurkistaa alppiruusuvauvojen sukupuuta. Aloitetaan emokasvista, eli 'Haagasta', joka on täysikokoisena 1,5-2m korkea. 'Haagan' emona on ollut mustilanalppiruusu (R. brachycarpum var. tigerstedtii), josta löytyy mielenkiintoista tietoa Mustila arboretumin sivuilta (klik, klik). Käykää ihmeessä lukemassa. Mustilanalppiruusu on voimakaskasvuinen pensas tai pieni puu, joka voi kasvaa jopa 4-metriseksi. 'Haagan' isänä taas on 'Dr. H. C. Dresselhuys', jonka koosta löytyi vähän ristiriitaista tietoa. Ei mikään kääpiö kuitenkaan sekään. 'Mikkeli' on 'Haagaa' selvästi kookkaampi; se kasvaa 2,5-4 metriä korkeaksi. 'Mikkelin' emona on myös ollut sama mustilanalppiruusu mutta pölyttäjänä nukka-alppiruusu (R. Smirnowii). Nukka-alppiruususta löydätte tietoa täältä. Nukka-alppiruusu on näiden meidän alppiruusun taimien "isovanhemmista" selvästi pienikokoisin, sillä se kasvaa vain 1-2-metriseksi. Voisi myös kuvitella, että nämä omat risteytysjälkeläisemme olisivat suhteellisen talvenkestäviä, sillä 'Haagan', 'Mikkelin' ja mustilanalppiruusun vyöhykkeiksi on ilmoitettu I-V ja nukka-alppiruusulle I-II (III).

Isoimman ja pienimmän taimen ero on suorastaan valtava. Osa myöhemmin koulituista taimista on joutunut vähän turhan suuriin ruukkuihin, sillä myös äidilläni loppuivat kevään taimirumbassa pienemmät ruukut kesken.

Kurkistimme äitini kanssa muutaman taimen juuripaakkua ja totesimme, että taitaisi olla aika vaihtaa niille vähän isommat ruukut. Taimia nurin päin käännellessä huomio kiinnittyi suurimman osan punertaviin lehtien alapintoihin. Jo ihan pikkutaimivaiheessa oli nähtävissä, että osalla taimista on vahvasti punertavat varret ja lehtien alapinnat. Suurimmalla osalla taimista vanhempien lehtien alapinnat punertavat edelleen, mutta osalla myös vähän nuoremmat lehdet ovat alapinnaltaan hieman punertavia. Ennustaakohan lehtien alapinnan punerruksen vahvuus mahdollista kukan väriä?

Kahdeksan ruukutettu, viimeinen esittelee juuripaakkuaan. Tummat ja hennot juuret erottuvat vähän huonosti, mutta kuten näkyy, juuripaakku pysyy jo hyvin koossa. Tällä ja oikean ylänurkan taimella on selvästi enemmän punaista lehdissään kuin muilla.

Koska kaikissa taimipuuhissa on järkevää hajauttaa yllättävän katastrofin varalta osa materiaalista eri kohteisiin, alppiruusuistakin osa tuli nyt minun hoiviini. Valitsimme äitini kanssa keskikokoisista ja kookkaammista taimista yhdeksän yksilöä, joille pääsin tänään vaihtamaan suuremmat ruukut. Lilliputteja en uskaltanut ottaa tänne; ties vaikka joku harakka niitä kävisi nälissään nyppimässä! Kesän ajan taimet ovat ulkona ja toivon mukaan kasvavat kokoa reippaasti. Palailen syksyllä alppiruusujeni kuulumisiin ja katsotaan sitten, missä ne ensimmäisen talvensa viettävät.

Hautasin alppiruusuruukut osittain multaan, jotta ne pysyisivät paremmin tasakosteina. Kavereina pari mukana tullutta tuliaista: arovuokkoa sekä akileija, jotka istutan helteiden mentyä lopullisille paikoilleen.

Edellisen kuvan akileijalla oli tällaiset kukat. Tämä on itsekseen syntynyt lehtoakileijan ja sinivalkoisen kääpiöjapaninakileijan risteymä. Aika nami!

Kruunukärhö 'Purple Dream' tuli myös samassa taimilastissa. Äitini löysi sen eräältä taimistolta ja osti laskuuni. Tämä ihana hörhelöinen pääsee koristamaan majapenkin keskellä olevaa majaa.

Tällaisia kasvikuulumisia tällä kertaa. Mittari näyttää nyt varjossa 31 astetta, joten tänään ei ole luvassa mitään kaivausprojektia tai hiekkakuormien kärräystä. Lämmintä juhannusviikkoa!