maanantai 15. huhtikuuta 2019

Palmusunnuntain pihapuuhia

Eilen meillä oli todella lämmin ja aurinkoinen sää. Lunta on vielä sen verran paljon, ettei kukkapenkeissä pystynyt tekemään mitään ja marjapensaidenkin leikkausta saa odotella säistä riippuen ainakin viikon verran. Jotain pihalla pystyy kuitenkin jo tekemään ja uusia nurkkia kukkapenkeistä oli paljastunut lumen alta.
Varjokujanteelta löytyi ensimmäinen esikko. Tämän pitäisi olla vaaleanpunainen. Näenkö harhoja, vai onko lehtien välissä jo ihan pieni nuppukin?
Toin edellisen lämpimän jakson aikana kellarista 'Hagley Hybrid' ja 'Multi Blue' -loistokärhöt kellarin päällä olevaan varastoon. Eteiseen ne eivät olisi mahtuneet (eivätkä mahdu vieläkään), joten ajattelin niiden pärjäävän varaston puolella. Saisivat edes vähän valoa varaston etelänpuoleisesta ikkunasta. Kiedoin pakkasjakson ajaksi niiden ympärille kolminkertaisen hallaharson ja laitoin harsopaketin sisälle kuumavesipullon. Toivoin niiden pärjäävän ja pärjäsiväthän ne. Ehkä yritän jatkossakin hyödyntää enemmän kellarivarastoa talvetettujen kasvien herättelyssä.
'Multi Blue' (oikealla) ei viime kesänä kasvanut niin isoksi, että olisi tukia tarvinnut. Tänä vuonna versoja on tulossa useampiakin.
'Hagley Hybrid' alkaa jo viherryttää versojaan.
Tintit olivat käyneet nokkimassa sammalpallopuista pesätarpeita, joten purimme ne lasten kanssa ja laitoimme sammalet tarjolle kanaverkkoputkiloon.
Jouluruususta löytyi ensimmäinen nuppu. Montakohan niitä paljastuu, kun loput lumet sulavat?
Viimeiset kylmäkäsiteltävät siemenet pääsivät lumikinokseen. Pitää kärrätä päälle lisää lunta muualta pihalta, että saisivat mahdollisiman pitkään kylmää.
Vielä ei tarvitse miettiä, mistähän sitä lunta hakisi...
Pensasryhmänkin päällä sitä on vielä näin paljon. Kulkuväylän kohdalta olen lapioinut monena päivänä, mutta pensaiden kohdalta en uskalla ainakaan ennen kuin latvat alkavat paljastua, ettei tule tehtyä latvontaa lapiolla.
Lapset keksivät, että multakasan päältä on kiva laskea pyllymäkeä.
Tulipahan sotkettua valkoisia hankia. Jospa ne sulaisivat pikkuisen vauhdikkaammin nyt.
Ehkä olisi jo aika investoida uusiin kumppareihin :D Reikiä löytyy tästä saappaasta kolmesta kohtaa, toisesta ainakin kaksi.
 Aurinkoista, keväistä pääsiäisviikkoa!

14 kommenttia:

  1. Meilläkin tintit kävi sammalpallopuilta varastamassa sammaleita! Ihan niinkuin silloin syksyllä varoiteltiin, että saattaa käydä. Olin ajatellut kans laittaa vielä kylvöjä kylmäkäsitteleyyn, nyt kun siemeniäkin ostin messuilta. Lumi on huvennut pihassa jo vähiin, mutta katsotaan nyt jos varjossa vielä sen verran pysyisi, että saisi tarpeeksi kylmää. Tai sitten jätän suosiolla syksyyn. Mukavaa pääsiäisviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyllä tintit kävivät vähän testaamassa, mutta jättivät sammalpuut rauhaan talvella. Nyt taas keväällä aloittivat oikein urakalla pesämateriaalin kiskomisen. Johan niihin puihin alkoi kyllästyäkin :) Jos lumet näyttävät hupenevan liian vauhdikkaasti, ajattelin laittaa kylvöastiat viimeisten lumien kanssa styrox-laatikkoon mahdollisimman varjoiseen kohtaan tai jopa kellariin, jotta saisi pitkitettyä edes vähän kylmää kautta. Mukavaa pääsiäisviikkoa!

      Poista
  2. On teillä viellä lunta!
    Kiva idea tuo sammalpötkö....:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan sitä vielä. Ihan normaalia, kun ei ole melkein metriä niin kuin viime keväänä :) Toivottavasti linnut nyt hoksaisivat uuden pesämateriaalitelineen.

      Poista
  3. Hui ku paljon lunta! Meillä kärhöt on kaikki maassa ulkona, siellä eivät ole vielä heräilleet, mutta eipä tässä kiire olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla muutama kärhö oli ruukussa kasvattamassa juuristonsa kokoa. Istutan ne maahan kesän tullessa.

      Poista
  4. Vielä lunta löytyy😄
    Nythän voitkin ostaa jotkut ihanat kukkasaappaat rikkimenneiden tilalle ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyyhän sitä :D Sinäpä sen keksit! Pitääpä katsella sillä silmällä saapashyllyjä.

      Poista
  5. Teillä on vielä tosi paljon lunta (me asumme 4/5 vyöhykkeen rajalla. Ja meillä lunta saa kohta puoliin oikein etsiä) Monenlaista sitä alkaa löytyä puutarhasta, päivä päivältä enemmän. eikö olekkin ihanaa.
    Minäkin pidän puutarha blogia keväästä syksyyn, muun ajan sitten sisustamista jne.
    Ajattelin että rupean seuraamaan blogiasi ja liityin lukijaksikin.
    Tuleppas käymään kylässä aurinkokujalla. Eiköhän sitä täälläkin korkata puutarha blogi käyntiin perjantaina.
    Rauhallista pääsiäisviikkoa sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi! Pitääpäs pistäytyä sinunkin blogissasi kyläilemässä ja kurkkimassa puutarhaasi :) En tiedä, missä päin Suomea asut, mutta minusta tuntuu, että ainakin lähempänä rannikkoseutua lunta on reilusti vähemmän kuin täällä Itä-Suomessa, vaikka vyöhyke olisi sama. Hyvä puoli on se, että talvehtimisongelmia ei yleensä ole, mutta keväällä joutuu odottamaan pidempään, että pääsee kukkapenkkiin möyrimään. Rauhallista pääsiäisviikkoa!

      Poista
  6. Meillä hanget painuivat mukavasti viikonlopun aikana, mutta lunta riittää vielä vaikka muille jakaa. Laukat ja pikkusipulit tunkevat pontevasti hangen läpi ja muutamia perennoja on jo paljastunut, mutta vielä ei mistään runsaasta kasvusta voi puhua. Kannatan kivoja puutarha-aiheisia kukkasaappaita rikki menneiden tilalle ;) Mukavaa ja aurinkoista pääsiäisviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin löysin jo ensimmäisiä piippoja <3 Ihmeen nopeasti ne puskevat esille, kun lumikerros alkaa oheta ja maa paljastua. Ajatus kukkasaappaista alkaa houkutella hetki hetkeltä enemmän. Toivottavasti löytyy jalkaan käypäiset. Kiitos, aurinkoista pääsiäisviikkoa!

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!