torstai 18. huhtikuuta 2019

Kevään riemua

Ihan vielä ei meillä sipulikukat kuki, mutta lähellä jo ollaan: hangesta on nyt paljastunut ensimmäinen krookusrypäs. Puoli metriä niiden toisella puolella oli pari tulppaanin piippoa. Niiden kohdalla odotukset ovat nollassa, sillä eivät ole kukkineet kertaakaan ja ovat kolme vuotta sitten istutettuja. Vaikka sipulikukat eivät vielä kuki, niin jotain on jo kukassa: kevään ensimmäinen leskenlehti.
Kullankeltaiset 'Golden Yellow' -krookukset eivät ihan taida ehtiä pääsiäiskukiksi, vaikka minkälainen lämpöaalto tulisi.
Papukaijatulppaani 'Flaming Parrot' tekee uskollisesti muutaman surkean lehden joka vuosi. Mutta ovat nämä piipotkin kauniita.
Kevät ja lasten kukat. Näitä saa meillä kerätä leikkeihin ihan vapaasti.
Ensimmäinen perhonenkin on nyt todistettavasti bongattu. Toissapäivänä olin ikkunasta näkevinäni perhosen ja laitoinkin silloin heti perhosbaariin evästä tulemaan. Punaviiniä tai olutta ei ollut, enkä sitä varten viitsinyt pakastimesta marjamehuakaan ottaa sulamaan, joten tein vähän erilaisen cocktailin. Katsotaan, kelpaako perhosille vadelmahillo-banaani-pohjainen litku, jossa on hyppysellinen hiivaa ja pieni loraus etikkaa. Seos muhi leivinuunin päällä vuorokauden ja tuoksui... noh, nätisti sanottuna vähän käyneelle ja hyvin vadelmaiselle :D Toistaiseksi tarjoiluilla on näkynyt vain (baari)kärpäsiä. Jospa perhosetkin löytäisivät pian sinne.
Tänään oli kännykkä mukana, joten kevään ensimmäinen nokkosperhonen herukkaperhonen (kiitos tarkkaavaiselle lukijalle) on ikuistettu.
Riemun hetkiä oli myös Karolla. Syksyllä pihalle unohtunut tennispallo oli paljastunut lumesta ja sitähän piti heti juoksuttaa ympäri pihaa.
Kauan kadoksissa ollut lelu sai heti kunnon kyydit.
Aurinkoisia pääsiäispyhiä!

28 kommenttia:

  1. Jeeee! Mammalle löytyy piippoja ja perhosia, Karolle pallo :-D Kyllä kuulostaa oikein mukavalta. Toivottavasti keltaisia krookuksia avautuu pian, olisi kyllä sopiva pääsiäiskukka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja lapsille kuralätäköitä, eli jokaiselle jotain :D Yritän hoputtaa krookuksia, mutta harvoin kukat tuntuvat sellaista tottelevan.

      Poista
  2. Oi miten ihania kevään merkkejä! Meillä ei vielä montaa piippoa löydy mutta innolla odotetaan kun niitä alkaa putkahtelemaan:) Mukavaa pääsiäisen aikaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meilläkään hirveästi piippoja vielä ole, kun on suurin osa kukkapenkeistä lumen vallassa. Äkkiä kyllä putkahtavat esille, kun lumet sulavat. Kiitos, mukavaa pääsiäisen aikaa!

      Poista
  3. Ihanaa kukintaa lupaavat piipot.
    Hyvää ja aurinkoista pääsiäistä. 😊😊

    VastaaPoista
  4. Voi onnea, viimein kevät! Krookuksia ja leskenlehtiä, onko keväisempää näkyä? Upea bongaus tuo perhonen. Baarikärpänen hih :D Ihana koira... Onnellista ja iloista pääsiäistä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Kevättä onkin odotettu pitkään ja hartaasti. Näkisin mieluummin perhosia kuin kärpäsiä baarissa. Vielä ei sentään ole muurahaiset löytäneet perhosbaaria niinkuin viime keväänä :D Kiitos, onnellista ja iloista pääsiäistä sinne Etelä-Suomeenkin!

      Poista
  5. Täällä myös krookukset piippoilee samaan tapaan. Kyllä ne pian kukkivat jos vaan lämmintä piisaa. Eilen kaivoin hangesta syksyllä istuttamani tulppaanikorit lämpimälle terassille. Iloista pääsiäistä. 🐣 Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ei näkynyt pientäkään vilausta keltaista krookusten lehtien välistä. Pidän silti peukkuja, jos vaikka ehtisivät pääsiäisen aikaan kukkaan. Onhan tässä vielä kolme aurinkoista päivää aikaa :) Iloista pääsiäistä!

      Poista
  6. Eiköhän krookuksesi pian ala kukkimaan, kun saavat aurinkoa. Tulppaanien kanssa kukkiminen on usein vähän niin ja näin. Ensimmäisenä vuotena kukkivat runsaasti, seuraavana ehkä puolet ja kolmantena tulee vain lehtiä. Tai ei niitäkään. Jalotulppaanit ovat niin hienoja - varsinkin kuvissa, mutta ei niistä kovin pitkäikäistä iloa ole.
    On nuo perhoset sinnikkäitä. Heräävät heti, kun yksikin pälvipaikka jossain näkyy. Olen nähnyt monta sitruunaperhosta ja muutaman nokkosperhosen. Toivottavasti tästä tulee hyvä perhoskesä.
    Mukavaa pääsiäistä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo papukaijat ovat kukkineet ainoastaan sipulipussin kuvassa :D Eivät tainneet tykätä paikasta, jonka niille valitsin. Viime syksynä tuli istutettua aika paljon ihan perustulppaanejakin, joten ehkä niistä on muutakin iloa kuin nätit piipot. Minäkin toivoisin pitkästä aikaa hyvää perhoskesää. Kiitos, mukavaa pääsiäistä!

      Poista
  7. Minä löysin yhden lumikellon, pienen ja onnettoman oloisen, mutta niin ihanan :D
    Kohta löytyy lisää sillä lämpö tulee ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen rohkea siis bongattu :) Lämpöä oli todellakin luvattu, ihanaa!

      Poista
  8. Aika paljon teilläkin on vielä lunta. Onneksi aurinko lämmittää ja varmasti lumetkin sulavat. Ihanaa pääsiäisen aikaa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan sitä vielä paljon. Joka päivä kuitenkin vähemmän :) Ihanaa pääsiäisen aikaa!

      Poista
  9. Ihanaa, että ensimmäiset piipot ovat ilmestyneet! Pian luvassa onkin kukintaa. Aurinkoista pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, vihdoin täältäkin löytyy niitä jo useampiakin :) Kiitos, aurinkoista pääsiäistä!

      Poista
  10. Viikolla aurinkoisena jalämpimänä päivänä bongasin nokkosperhosia ulkona ja talvetusvarastossa neitoperhosen, mistähän se sinne ilemstyi? Mukavaa pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
  11. Meillä ei ole näkynyt kuin yksi nokkosperhonen. Neitoperhonen on varmaan talvehtinut jossain varaston kolosessa. Hieno havainto :) Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  12. Siitä se lähtee :) Nyt on luvattu niin kaunista ja lämmintä säätä, että ei mene aikaakaan, kun krookuksesi ovat kukassa. Kiva, että Karo löysi kadonneen lelunsa :) Mukavaa pääsiäisen aikaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka päivä käyn kyttäämässä, joko näkyy keltaista :D Vielä ei näy vilaustakaan. Kiitos, mukavaa pääsiäisen aikaa teillekin!

      Poista
  13. Kiva kun teilläkin jo kukkia alakaa pilikistellä. Meilläkin näkkyy kukkia.
    Mukavoo pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malttamattomana odotan, milloin ensimmäiset istuttamani kukat suostuvat aloittamaan kukinnan. Mukavaa pääsiäistä!

      Poista
  14. Minäkin yksi vuosi kokeilin perhosbaaria sillä seurauksella, että sinne meni vain muurahaisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi varmaan vaihtaa perhosbaarin sijaintia heti kun ensimmäiset muurahaiset löytävät sen. Ehkä minun pitäisi joka tapauksessa siirtää perhosbaari toiseen kohtaan, sillä perhosiakaan siinä ei ole vielä näkynyt.

      Poista
  15. Hmm, mahtaisiko perhonen kuitenkin olla herukkaperhonen? (https://www.suomen-perhoset.fi/herukkaperhonen/) En ainakaan kuvasta huomaa nokkosperhoselle tyypillisiä keltaisia läiskiä siiven yläreunassa, tai takasiipien sinisiä täpliä. Lähilajeja kuitenkin, mutta meinasi otsa rypistyä kun en nokkosperhosta tunnistanut :'D

    Innolla odotan kevään merkkejä sinunkin puutarhassasi, niin hienot istutusalueet olet tehnyt lyhyessä ajassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Minulle ei tullut edes mieleen herukkaperhonen, ihmettelin vain mielessäni, että onpas nokkosperhonen haalistunut kovasti talven aikana :D Kiitos tarkkaavaisuudesta! Kevään merkkejä on jo näkyvissä, mutta ensimmäisiä kukkia vielä odotellaan. Posliinihyasintit ovat nupulla, joten pian pääsen minäkin esittelemään kevätkukintaa. Mukavaa toista pääsiäispäivää!

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!