tiistai 16. lokakuuta 2018

"Restentti"

Loistokärhö 'The President'
Edellisestä kärhöesittelystä on jo sen verran aikaa, että eiköhän ole sopiva hetki esitellä pikkuisen juro 'The President'. Juro sen vuoksi, että hän on muihin kärhöihini verrattuna kovin säästeliäästi kasvattanut versojaan ja esitellyt komeita kukkiaan. On kuitenkin sen verran viitsinyt vaivautua, että muutaman kuvan olen saanut kesän mittaan otettua.
Taisi olla tämän kesän ennätys yhtä aikaa auki olevien kukkien määrässä.
Kaikkien kärhöjen nuput eivät ole samanlaisia. Presidentillä se on pisaran mallinen
Nuppu, avautumassa oleva kukka sekä siemenkota.
'The President' on jalostettu ennen vuotta 1873 ja esitelty noin 1876. Se on 'Jackmaniin' ja jonkun Patens-ryhmän loistokärhön siementaimi.  Royal Horticultural Society on myöntänyt sille Garden Merit -palkinnon.
Heteet ovat juuri avautumassa olevassa kukassa tumman luumun väriset.
Kohta on kukka auki.
Heteet muuttuvat kukinnan edetessä koko ajan vaaleammiksi.
'The Presidentin' on jalostanut puutarhurin poika Charles Noble (1817-?). Hän perusti 29-vuotiaana yhdessä John Standishin kanssa taimiston (Sunningdale Nursery) Bangshottiin, Surreyyn. Häntä on kuvailtu vaikeaksi mieheksi, jolla on arvaamaton luonne. Nähtävästi hän myös kiusasi usein asiakkaita. Taimistolla oli kattava katalogi, minkä lisäksi siellä myytiin myös Robert Fortunen Kiinan tutkimusretkiltä (1843-1846) tuomia kasveja. Kun Noblen ja Standishin yhteistyö kymmenen vuotta myöhemmin päättyi, jäi Noble jatkamaan Sunningdale Nurseryn toimintaa. Noblen ura kärhönjalostajana ajoittuu ilmeisesti tälle myöhäisemmälle ajanjaksolle. Hän risteytti pääasiassa Clematis 'Standishiita' Clematis 'Fortunein' tai useiden eri Patens-ryhmän kärhöjen kanssa. Noble jäi eläkkeelle 1898 eikä hänestä ole tietoja siitä eteenpäin.
Terälehtiä on yleensä kuusi...
... mutta joskus jopa kahdeksan.
Vaikka alussa hieman moitiskelin presidenttiäni juroksi, täytyy kuitenkin muistaa, että hän teki muutamia oikein komeita siemeniä tänä kesänä. Toivottavasti hän on periyttänyt kaikki hyvät ominaisuutensa jälkeläisilleen (sen lisäksi, että siemenet ylipäätään ovat itämiskykyisiä!).
Siinä niitä Presidentin siemeniä muutama oli.
Kukan koko olisi ihan toivottava ominaisuus. Saa toki olla kookkaampikin!
Komea on 'The President', eikö vain! Joko sinulla on omasi? Tiedot olen taas löytänyt Clematis on the Web -sivustolta.

Mukavaa tiistaita!

18 kommenttia:

  1. Komea sinun presidenttisi. Minullakin on yksi, mutta vähän laiminlyöty yksilö. Olen huono jalokärhöjen hoitaja, sillä en oikein jaksa kastella ja lannoitella kesän mittaan. Minulle sopii paremmin alppikärhöt ja lumikärhköt, jotka pärjäävät omillaan. Toki niillä ei niin komeaa ja näyttävää kukintaa ole, kuin vaikka tällä presidentillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minullakin olisi petrattavaa kastelun ja lannoittamisen kanssa, vaikken ihan oman onnensa nojaan näitä jätäkään. Alppi- ja lumikärhötkin ovat kauniita ja ehdottomasti helpompia kuin jalokärhöt. Minulla on vain heikko kohta näihin isokukkaisiin... :D

      Poista
  2. Kiva postaus ja hienot kuvat! T. Päivi - Kottikärryn kääntöpiiri

    VastaaPoista
  3. Upeita ovat Presidentin kukkaset! Minulla on niin monta kärhöä, etten enää muista, minkä nimisiä olen edes hankkinutkaan. Mutta oma presidentti taitaa vielä puuttua:) Jalokärhöjen kukinta on vähän oikullista, joskus saa nauttia vain muutamasta upeasta kukasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki kärhöt ovat kauniita, vaikkei nimeä olisikaan tallessa. Pieni oikuttelu tekee jalokärhöistä minulle vain entistäkin houkuttelevampia. Jotain luonnetta ja yllätysmomenttiakin pitää olla :D

      Poista
  4. Ajatella, että tämäkin kaunotar on lähtenyt jonkun puutarhurin pojan ideasta 150 vuotta sitten. Kauniita ovat, Presidentin kukat. Tuo värikin on niin majesteettinen.

    VastaaPoista
  5. Kaunis on 'The President'. Löytyyhän se toki minultakin ja kasvaa 'Rouge Cardinal' kaverinaan. Hieman on meillä alakynnessä Cardinaliin nähden, mutta sulassa sovussa kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 'Rouge Cardinal' on myös upea kärhö. Harvemmin nämä isokukkaiset riitaa keskenään tai muidenkaan kasvien kanssa haastavat.

      Poista
  6. Upea kärhö . Minä olen vähän huono kärhöjen kanssa. Ehkä siksi että niitä minulla on vain kaksi .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäkin kärhö on upea. Harjoitus tekee kärhöjenkin kasvatuksessa mestarin. Ehkä sinun pitäisi hankkia omillesi kaveriksi kolmas. Sitten mielesi tekee ehkä jo neljättä... ja viidettä ja... ;)

      Poista
  7. Tosi näyttävä kärhö! Kärhöihin jää tosiaan koukkuun, niitä ei voi koskaan olla liikaa.:) Aurinkoista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  8. Kommii kukka on 'The President'ssä. Miullakin se on, liian kuivassa paikassa. Pienemmin kukin kukkii vieläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin se varmaan kukkisi vielä, jos ei olisi pakkaset vieneet jo varsia. Komea 'The Presidentti' kyllä on.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!