lauantai 6. lokakuuta 2018

Ennätykselliset ensilumet

Vanhoista muistiinpanoistani tarkistin, että täällä ensilumet ovat yleensä sataneet lokakuun lopulla. Nyt tehtiin ennätys, sillä eilen meillä satoi lunta parin tunnin ajan ja maa oli valkoinen melkein koko päivän.
Ei tätä meinannut todeksi uskoa, vaikka ulkonakin sen kävi todistamassa.
Tunti myöhemmin maa oli jo näin valkoinen ja lisää lunta sataa. Tosin alkaa vaihtua jo vesipitoisemmaksi. Ikkunasta otettu kuva.
Innostuin tutkailemaan viime vuosilta muistiin merkitsemiäni säitä tarkemmin ja kokosin niistä pienen yhteenvedon.

2015 kesä ja syksy: kylmää ja vesisadetta. Ihan koko ajan.

2015-16 talvi: The Tappotalvi. -30 astetta pakkasta viikkokausiksi lumettomaan maahan. Lunta satoi vasta helmikuussa eikä liikaa tullut silloinkaan.

2016 kevät: aurinkoinen, lämmin. Kesä: päivät suht lämpimiä, mutta yöt todella kylmiä.

2016-17 syksy ja talvi: normaalit, ei ääri-ilmiöitä.

2017 kevät: pilvistä, loput lumet sulivat vasta toukokuun alussa. Myyriä oli ollut talven aikana paljon ja niiden tuhot paljastuivat lumen sulaessa.

2017 kesä: jäi tulematta, oli kylmää ja sateista. Olin kirjoittanut muistiinpanoihini, että toukokuun puolivälissä kylvettyjen porkkanoiden naateista isoin oli heinäkuun alkupuolella 3cm korkea. Sama tilanne oli lähes kaikkien kasvien kanssa.

2017 syksy: lämmin ja sateinen. Ensimmäiset yöpakkaset vasta lokakuun lopussa ja ensilumet tulivat samalla kertaa. Komeamaksaruohot eivät ehtineet punertua yhtään.

Tänä vuonna komeamaksaruohot ehtivät kukkaan loistavasti.
2017-18 talvi: ensilumet eivät sulaneet pois ollenkaan ja joulukuun lopulla oli jo puolimetriset hanget. Ennätysluminen talvi, ei paukkupakkasia. Myyräkanta nollissa.

2018 kevät: lunta oli valtavasti, mutta lämmin ja aurinkoinen sää sulatti ne nopeasti. Kesä oli helteinen. Kuivuudesta kärsittiin monin paikoin.
Jäätävää kauneutta. Bellikset kärsivät kesän kuivuudesta eniten, mutta toipuivat ennalleen vettä saatuaan.
Tämä syksy on toistaiseksi vaikuttanut melko normaalilta, mutta johtuisiko poikkeuksellisesta kesästä, aikaisista yöpakkasista sekä ensilumista, että minulla on epämiellyttävä tunne kylmästä ja ankarasta tulevasta talvesta. Sääennusteet lupaavat nyt lämpimämpää säätä, mutta ääripäitä on koluttu ja edellisestä ankarasta talvesta on aikaa.
Tällainen näkymä on tavallisempi marras-joulukuussa, ei vielä 5.10.
Voi kun osaisi ennustaa talven tulon ja sen ankaruuden, niin osaisi suojata arimpia kasveja. Ja vielä enemmän toivon, että pahaenteiset aavistukseni olisivat vain mielikuvituksen tuotetta ja tulisi lempeä, sopivan luminen talvi ilman jäätäviä pohjoispuhureita ja edestakaisin sahaavia lämpötiloja!

8 kommenttia:

  1. Kuuntelinki kauhulla eilee autonrariosta lumiuutisia. Ei mee kauvaa ku o sama tilanne tääläki. Isäntääki jo hoputtelin kyntöhommihi, ettei jäisi kyntämättä, jos heittää äkkiää kylymän vaihteen päälle. Parasta ennakoora viimmeesen päälle ja suajata kaikki maharolliset, nii ei ainakaa karuta, etteikö eres yrittäny. Toivottavasti tulis eres lunta enne ku pakkaaset tuloo, nii pääsis vähemmällä. Toivotahan kuitenki, että talavi tulis vasta jouluksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tuo kieltämättä vähän pysäyttävää. Ja taas talvi yllätti autoilijat, ainakin sen perusteella minkä verran oli pelti täällä päin eilen rytissyt. Eipä kyllä ole meidänkään autossa vielä talvirenkaat alla :D Ehkä on tosiaan parempi suojata varmuuden vuoksi arempia kasveja. En ole ennen kärhöjä suojannut millään lailla talveksi, mutta voisihan niiden päälle ainakin puunlehtiä käydä haravoimassa... kunhan tippuvat puista! Lumi olisi paras suoja kasveille ja sitä kun tosiaan saisi ennen kovia pakkasia. Talvea toivon kuitenkin jo hyvissä ajoin ennen joulua, jotta ei koko loppuvuosi kulu mustaa maata katsellessa.

      Poista
  2. Voi hurja! Tuollaiseen on kyllä vaikea osata varautua. Toivottavasti tulee kasveille armelias talvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä varmaan toivovat kaikki. En enää taida luottaa sääennustuksiinkaan, sillä niiden mukaan meillä ei olisi pitänyt olla loppuviikolla edes hallaöitä, mutta niinpä vain joka yö ollaan pakkasella oltu.

      Poista
  3. Apua, järkyttävä näky :D Onneksi sulaa kuitenkin tässä vaiheessa vielä pois. Viime vuosina on ollut erikoisia sääilmiöitä ja todennäköisesti ilmastonmuutoksen myötä ne tulevat vaan lisääntymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, lumet sulivat jo pois, mutta joka aamu on ollut maa kuurassa kuin muistutuksena talven lähestymisestä. Pahoin pelkään, että sääilmiöiden ääripäät tosiaan lisääntyvät. Pakko vain ottaa vastaan se mitä tulee ja mennä sen mukaan.

      Poista
  4. Lehti puussa ja lunta maassa on aina yhtä hämmentävä yhdistelmä. Onneksi kuitenkin lupailivat ensi viikoksi kauniimpia ja syksyisempiä säitä. En yhtään ole valmis vielä kaivamaan lumikolaa varastosta... Pitäisi ne haravoinnit hoitaa ensin :D Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Ei vain meinaa uskoa todeksi näkemäänsä, vaikka olisi itse lumipyryn keskellä. Onneksi puolet lehdistä on pysynyt vielä puissa, vaikka on joka yö pakkasella ollut. Muuten olisi aika ankean näköistä jo. Mukavampi olisi tosiaan hoitaa haravoinnit ilman että tarvitsee kolata lumia ensin lehtien päältä :D Kiitos, mukavaa sunnuntaita sinullekin!

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!