keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Sivupiha alkaa jo hahmottua

Sivupihalle on saanut kärrätä multaa ja hiekkaa niin, että lapio heiluu jo unissakin. Silti välillä on tuntunut siltä, ettei homma edisty yhtään. Istutusalueet alkavat kuitenkin jo olla lopullisessa muodossaan ja käytävien ja pation paikka hahmotettavissa. Sivupihasta näyttää tulevan aika kulmikas, mutta kasvit pehmentävät lopulta hieman yleisilmettä. Kulkuväylä etupihalta halkoliiterille on tehty juuri siihen kohtaan, mihin polku talvisin muodostuu. Kaarevat linjat näyttäisivät mukavammilta, mutta talvella halonhakija oikaisisi kuitenkin kukkapenkin päältä.
Näkymä liiteriltä etupihalle päin.
Lapioidessa ja kottikärryllä edestakaisin ajellessa ehti hyvin suunnitella. Etupihan puoleiseen reunaan jätetty kolmen kiven ryhmä ei tuntunut oikein missään vaiheessa hyvältä, mutta pakko oli jotain keksiä silloin kun kaivuri vielä oli niitä siirtelemässä. Yksi kivistä oli kuin tehty istumapaikaksi eikä sen palikkamainen muoto käynyt yhteen kahden muun kiven kanssa. Meiltä puuttuu takapihalta istuskelupaikka ja happaman maan penkissä on jättiläismäinen kivi lähellä maan pintaa. Se on juuri niin syvällä, ettei käy siltään poluksi eikä sen päällekään voi istuttaa mitään, sillä kasvualustan syvyydeksi tulisi suunnilleen 20cm. Kun istumakivi siirretään happaman maan penkkiin ison kiven päälle, saan istuskelupaikan kukkien keskelle. Se ratkaisee myös penkin etureunan muoto-ongelman, mutta siitä sitten myöhemmin kesällä lisää.
Tuolta kivien luota tämä lähti rautakangen avustuksella pyörimään.
Ja tuonne lemmikkien ja kuunliljan väliin pitäisi päätyä.
Kolmen kiven ryhmä parani huomattavasti palikkakiven korvaamisella matalammalla kivellä. Käänsin myös muita kiviä hieman eri kulmaan. Ajattelin istuttaa taaempien kivien ja seinän väliin jäävälle alueelle jotain valkokukkaista korkeampaa maksaruohoa (onkohan sellaisia edes?) ja ilmalämpöpumpun ja käytävän väliin valkoista isotähtiputkea. Kaivoin tulevan pation puoleiseen päätyyn penkin levyisen poteron, jonka istutan ensi keväänä täyteen jalokärhöjä. Tuolle matkalle mahtuu hyvin ainakin neljä kärhöä, joista saisi kivan seinämän pation reunaan. Pääsin myös aloittamaan jo istutushommia, sillä siirsin kivikkorinteestä pienimmän kiven päällä olleeseen syvennykseen mytyn pallomehipartaa.
Risut päädyssä merkkaavat kärhösyvennyksen paikkaa. Joku matala maanpeittäjä vielä pitäisi keksiä kivien ja polun väliin.
Ensimmäinen istutus uuteen kukkapenkkiin. Laitoin alareunaan muutaman estämään sadetta (heh!) viemästä multaa pois.
Sivupiha tulee näyttämään keskeneräiseltä ensi kesään asti, mutta jo sen tämänhetkinen ulkoasu on huomattava parannus entiseen vuohenkellokasvustoon. Nyt pääsen suunnittelemaan liiterin edustan istutusaluetta ja metsästämään kasveja. Ja kunhan etupihalta on loput mullat ja sepelit siirrelty, pääsee Irmelikin (muistinvirkistys täällä) ulkoilemaan ja ottamaan uuden ilmakuvan.

10 kommenttia:

  1. Suuret kivet ovat kivoja yksityiskohtia istutusalueissa. Tykkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla. Minäkin pidän kivistä, sekä isoista että pienistä :)

      Poista
  2. Kivet ovat loistava lisä kukkapenkeissä. Minullakin niitä on joka penkissä. Hyvältä näyttää tuo uusi alue😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kivet ovat sekä kauniita että hyödyllisiä kun varaavat lämpöä ja toimivat istumapaikkoina.

      Poista
  3. Mukavaa nähdä vaihekuvia uuden alueen syntymästä. Kivet ovat ihania, itsekin hamstrasin niitä juuri, kun naapuri oli hävittämässä omiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että täällä on muitakin kivien ystäviä. Onneksi on niitäkin, jotka yrittävät päästä niistä eroon, niin voi saada jopa ilmaiseksi aarteita :D

      Poista
  4. Oi, miten kiva projekti teillä on siellä menossa! Tämä vaihe on minusta ihan paras kun rakennetaan ja suunnitellaan. Jäinpä heti lukijaksikin niin en missaa lopputulosta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! Jännitettävää riittääkin silloin vähintään ensi kesään asti, sillä kasveja ei ole hankittu ja pation kiveystä ei ole edes ehditty ajatella :D Toki muita keskeneräisiä projekteja riittää seurattavaksi siinä ohella.

      Poista
  5. Me remppailemme juuri myös meidän pihaa, että juuri viime viikolla meillä kävi metsurit leikkaamassa pois ison puskan ja pari puuta. Tällä viikolla vuokraan kantojyrsimet, että pääsee itse kannoista eroon ja pääsee itse pihan tekemiseen. Tosi hauskasti olette käyttäneet isoja kiviä teidän pihalla reunustamassa ja tuomassa syvyyttä!

    VastaaPoista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!