maanantai 18. kesäkuuta 2018

Kuva-arvoitus

Tänään löysin aurinkopenkistäni varsinaisen kummajaisen. Ennen ei ole sellaista minulle vastaan tullut. Se on pieni ja varsin ruma, mutta kieltämättä myös hassun näköinen. Aivan läheltä katsottuna siinä voi nähdä jotain kaunistakin. Tässä tulee viiden pisteen kuvavihje:
Rumilus kauneimmillaan. Näyttääkö tutulta?
Neljän pisteen kuvavihje:
Ahaa, kyseessä taitaakin olla yksi kasvi eikä koko niitty. Rohkenetko jo veikata?
Kolmen pisteen kuvavihje:
Tässä on ehkä jo jotain tuttua...
 Kahden pisteen kuvavihje:
Ei hassumman näköinen tästäkään kuvakulmasta. Joko arvaat?
Yhden pisteen kuvavihje:
Jos et vielä tästä arvaa, lisävinkkejä näkyy taustalla: pari oikein kasvavaa lajitoveria sekä pieni pala lehteä.
Tadaa! Kyseessä on tuttuakin tutumpi bellis eli kaunokainen eli tuhatkauno. Tämä yksilö ei tainnut tietää, kukkiako vai tehdäkö siementä, joten teki sitten molemmat yhtä aikaa samaan kukintoon.
Rumilus retkotti pitkin pituuttaan, joten kuvausta varten avitin sitä hieman pystympään.
Pikaisella googletuksella selvisi, että mutaatiot ovat belliksillä tavallisia, vaikken itse tällaista ole ennen nähnytkään. Onko teille tullut vastaan mutaatioita tai poikkeavia kasviyksilöitä? Ovatko ne herättäneet enemmän ihastusta vai naurua, vai onko pitänyt saman tien lähteä hakemaan saksia?

24 kommenttia:

  1. Onpas erikoinen. Viime kesänä löysin kirjavalehtisen nurmikohokin. Siinä ehkä ainoa "mutaatio" johon olen törmännyt. Ja tietty neliapiloihin 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjavalehtiset kasvit ovat hienoja, johtuipa kirjavuus mutaatiosta tai poikkeavista kasvuolosuhteista. Minä en ole elämässäni löytänyt kuin yhden neliapilan kun taas mies löytää niitä saman tien kun vain vilkaiseekin apilapuskaa :D

      Poista
  2. Hauska arvoitus. Ihan heti en bellikseksi tunnistanut, enkä ole tuollaista nähnytkään. Sen olen omassa puutarhassani huomannut, että istuttaapa millaisia kaunokaisia tahansa, kohta kasvaa vain yhdensorttista. Nättejä ovat nekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla taas kaikki bellikset olivat alunperin melko yksinkertaisia ja joko valkeita tai hailakan vaaleanpunaisia. Ovat saaneet vapaasti kylväytyä ja nyt niitä on vaikka minkälaisia. Tosin ihan tummanpunaista ja täysin kerrottua ei vielä ole näkynyt. Sellaiset taitavat jäädä muutenkin suht lyhytikäisiksi puutarhassa.

      Poista
  3. Olipa outo kukka, meillä ainoat mutatoivat(?) ovat akilrijat, joiden kukat joskus tulevat liitteinä yhdellä kerroksella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akileijoissakin on tosiaan välillä aika erikoisen näköisiä ilmestyksiä.

      Poista
  4. Olipa hauska mutaatio! Nuo isokukkaiset bellikset ovat tosi ihania! Siemenpussi on aina arvoitus, sisältö ei aina anna sitä mitä teksti lupaa - mutaatiot ja sekaannukset ovat joskus niin hauskoja yllätyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en edes tiennyt, mitä kylvän, sillä eräissä häissä annettiin häävieraille pienet pussukat kukkien siemeniä ja siellä oli myös belliksiä seassa. Muut kasvit jäivät käytännössä yksivuotisiksi, mutta bellikset "villiintyivät". Enkä ole niitä pahemmin estellytkään, kun näyttävät viihtyvän :) Hauska nähdä, tuleeko mutaatioita tai muita kasvuhäiriöitä myös jatkossa. Seuraan ainakin tuota yksilöä, tekeekö joka kukkavarteen samanlaisen vai oliko poikkeama ainoastaan tuossa yhdessä varressa.

      Poista
  5. En ole ennen moista nähnyt! Voisikohan onnistua nyt näiden pikkutaimien siirtäminen maahan kasvamaan?! Tässä on ehkä löytynyt uusi tapa lisätä näitä kaunokaisia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a, tuotapa en edes tullut ajatelleeksi! Pitääpäs käydä kurkkaamassa tarkemmin, onko noiden tyvellä jopa pienet lehdetkin vai ovatko vain pelkkiä kukkavarsia. Kuvittelisin kyllä, ettei noita saa juurrutettua, vaikka ajatuksena onkin aika metka :)

      Poista
  6. Bellikset aiheuttivat kyllä pienen mysteerin, kun viime kesällä siemenet eivät itäneet siinä penkissä mihin niitä kylvin, mutta tänä keväänä huomasin belliksiä kasvavan 2m päässä aikaisemmasta kylvöpaikasta polun varrella. Hassu sattuma, enkä osaa sanoa onko mitään tekemistä kylvöyrityksen kanssa, mutta aikaisemmin belliksiä ei ole pihallani kasvanut missään. Mutaatioita ei ainakaan vielä ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, onpas outoa. Satoikos siellä viime kesänä ihan tulvaksi asti ja onko bellisten nykyinen kasvupaikka alamäessä? Jos vaikka siemenet päätyivät sadeveden mukana pois kylvöpaikastaan? Tai sitten eivät tykänneet valitsemastasi kohdasta ja kävelivät mieluisampaan paikkaan :D Muista jättää ainakin osa kukkavarsista leikkaamatta, niin on varaa osan hävitä talvella.

      Poista
  7. Härreguud, mikä kummajainen! Ei todella ole osannut päättää, kukkiako vielä vai ei. Mulla bellikset aina vaan katoaa pihasta, vaikka tekisi mieli taas kerran kokeilla, jos vaikka jäisivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ruma! Jalostetummat kuulemma häviävät helposti. Tosin joillain pihoilla ei menesty edes yksinkertaiset. Minullakin osa häviää talven aikana, mutta senkin huomaa ainoastaan pienen hetken ajan keväällä, kunnes edelliskesänä kylväytyneet siementaimet peittävät aukkopaikat. Kokeile kylvää/istuttaa belliksiä aurinkoiselle paikalle hiekkamultaan. Sellaisessa paikassa ne ovat minulla suorastaan villiintyneet.

      Poista
  8. Enpä tunnistanut! Omalla pihalla erikoisin on ollut punapäivänkakkara, joita oli kaksi kasvanut yhteen kannoistaan vastakkain, siis kukat molemmin puolin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Tuplapunapäivänkakkaroita" olen nähnyt minäkin. Ne ovat veikeän näköisiä.

      Poista
  9. Hauska mutaatio. En tosiaan tunnistanut.

    VastaaPoista
  10. Enpä olisi kyllä arvannut...:)

    VastaaPoista
  11. Ompas hauskan näköinen :) Sinulle olisi haaste blogissani ;) Mukavaa juhannusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, kiitos haasteesta, pitääpäs käydä vilkaisemassa :) Mukavaa juhannusta!

      Poista
  12. Oho, todella erikoista, en ole vastaavaa nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erikoista tuo oli minustakin. Hauska, kun joskus löytyy jotain poikkeavaa.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!