sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Ensimmäiset ja viimeiset

Alkukesä vaihtuu keskikesään kun viimeiset kevätkukkijat ovat lopettaneet kukintansa ja keskikesän kukkijat aloittavat. Ne ajat ovat käsillä juuri nyt. Varjopenkistä löytyi viimeinen esikonkukka ja kärhökaaresta viimeinen tulppaani. Kärhökaaressa on myös vielä yksi helmililjamätäs kukassa. Laukkoja on ympäri pihaa ja ne kaikki alkavat olla kukintansa loppusuoralla.
Viimeinen esikonkukka kurkistelee ujosti lehtien lomasta.
Tulppaani 'Queen of Night' ihan viimeisillään. Taustalla 'Elina'-pionin nuppuja.
Varjoisassa paikassa helmililjojenkin kukat kestävät pitkään. Kolme viimeistä kukassa.
Violetit pallerot muuttuvat pian vihreiksi palleroiksi.
Keskikesän kukkijoista meillä ehtivät tänä vuonna ensimmäisinä kukkaan päivänlilja 'Stella d'Oro' sekä pensashanhikki 'Creme Brule', jotka aukaisivat kukkansa toissapäivänä.  Eilisen ja tämän päivän aikana kukkiaan ovat aukoneet keltapäivänlilja, unkarinsyreeni, korallikeijunkukka, ketoneilikka sekä seittimehitähti. Löysin myös ensimmäiset tomaatinraakileet.
Päivänlilja 'Stella d'Oro' alkaa kukkia.
Pensasryhmässä kukkii ensimmäinen 'Creme Brule'. Kukat ovat puolikerrottuja ja niistä saa nauttia lumentuloon asti.
Vanhanajan keltapäivänliljan kukat tuoksuvat ihanalle. Kunhan niitä on enemmän kukassa, tuoksuu koko etupiha.
Unkarinsyreenin avautuvista kukista oli tullut nauttimaan myös joku kovakuoriainen.
Korallikeijunkukan hentoinen kukinto.
Tämän kesän ensimmäinen ketoneilikan kukka. 
Seittimehitähdellä on valtavan kokoinen kukka kasvin kokoon nähden.
'Maskotka' -tomaatin raakile.
Pitkän kuivan kauden ensimmäinen kuivuudesta kärsijä on siperianpihdan alla kasvava rönsyansikka. Kauan se sinnittelikin. Aurinkopenkin etureunassa on kohta, jossa maa on todella hiekkaista ja aurinko paistaa koko päivän. Siinä bellikset ovat jo pitkään alkaneet iltapäivästä nuupottaa, mutta virkistyneet yön aikana. Tänään ne olivat nuupallaan jo aamulla. Metrin päässä kasvualusta on multavampaa ja siinä belliksetkin vielä voivat hyvin.
Ei kestä rönsyansikka äärimmäistä kuivuutta, vaikka saakin puolivarjossa kasvaa.
Belliksenkin kuivuudenkestolla näyttää olevan rajansa.
Ehkä minunkin on jo luovutettava ja kasteltava illalla rönsyansikat ja ainakin kuivimmassa paikassa kasvavat bellikset perusteellisesti. Illalla vettä saattaa kaipailla moni muukin kasvi, sillä eilinen päivä ja viime yö olivat todella kuumia ja tälläkin hetkellä varjossa mittari näyttää +30 astetta. Eipä mahdu muistiin montaa kesäkuuta, jolloin oltaisiin tällaisista helteistä päästy nauttimaan (tai kärsimään, miten sen kukakin ottaa). 

Helteistä sunnuntaita!

10 kommenttia:

  1. Yöllä taitaa tulla vettä, mutta sateellahan kannattaa kastella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tulisikin! Tänne on luvattu yölle sadetta 0,1mm parin tunnin ajaksi, joten hieman epäuskoinen olen ennustuksen toteutumisesta. Huomiselle päivälle oli jo lupaavampia lukemia. Kostea maa tosiaan imee vettä paremmin, joten ehkä kastelenkin perusteellisesti nuo pari reppanaa ja seuraavaksi pahimmista paikoista pintamaan. Jos vaikka sattuisi satamaan, niin ei ainakaan valuisi rutikuivaa maanpintaa pitkin naapuriin :)

      Poista
  2. Kauniita kukkijoita! Kuivaa on tosiaan ollut. Sadetta taas jo kaipaisi. Ihanaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Onpa tosiaan niin kuivaa, aamulla meillä tuli ensimmäinen sadekuuro - ei iso mutta kuitenkin. Aika jännää, että samaan aikaan kukkii vielä sipulikukat ja hanhikki, lähes koko kukintakausi mahtuu yleensä siihen väliin! Kaunis tuo valkoinen hanhikki! Odotellaan sadetta, toivottavasti tulisi lempeästi ilman ukkosia!

    Mukavaa Juhannusviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 'Creme Brule' on todella aikainen lajike. Se tulee myös lehteen selvästi aikaisemmin kuin muut pensashanhikit ja on pystykasvuinen. Kolme syytä, minkä vuoksi halusin juuri tuota lajiketta pensasryhmääni. Täällä ei yöllä satanut, mutta nyt on ilmassa niin selvää sateen tuntua, että on ihme jos ei tänään sada. Pitkäkestoinen lempeä sade olisi enemmänkin kuin toivottavaa! Mukavaa juhannusviikkoa myös sinulle!

      Poista
  4. Vähän ne sitä vettä lupailee, mutta näyttää siirtyvät koko ajan se sateentulo...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Yöllä piti jo hieman sataa, mutta ei tullut pisaraakaan. Aamulla myös piti tulla sadetta. Ei tullut. Nyt on niin satavan tuntuinen ilma, että ihmettelen, jos ei vettä tänään saada.

      Poista
  5. Kivannäköisiä kukkia. Samallaiselta siellä näyttää kuin täälläkin. Sadetta odotellessa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänne saatiin jo yksi 10 minuutin sadekuuro. Ei paljoa auttanut, kun sen jälkeen alkoi tuulla ja aurinko paistaa. Sain kuitenkin vähän kasteluvettä talteen. Tilaisin lisää samaa laatua, kiitos :)

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!