maanantai 2. huhtikuuta 2018

Talvehtineita kasveja ja pistokkaita

Vajaa kuukausi sitten toin kellarissa talvehtineet kukat eteiseen. Nyt on aika katsoa, miltä siellä näyttää. Lopussa on myös eilen otettuja pistokkaita sekä pienen Tee se itse -projektin lopputulos.

Pistin apinankukan juurakon jo silloin kuukausi sitten palasiksi, joista puolet meni kompostiin ja loput saivat uutta multaa juurilleen. Käsittelyn olisi voinut tehdä vieläkin rajummin, sillä ruukku on jo aivan täynnä. Ensi vuonna pitänee jättää talteen vain kolmasosa. Ei apinankukkaa toisaalta näytä yhtään haittaavankaan tiheässä kasvaminen.
Kelta-apinankukalla on mielestäni mukavan heleänsävyinen lehdistö.
Hortensia tekee lehteä ja uutta versoa, mutta nuppuja ei vielä näyttäisi olevan tulossa.
Toinen hortensian pistokkaista. Silmut näyttävät lupaavilta... Toinen on menetetty tapaus.
Helmikuun lopussa vasta ensimmäisiin eteisessä talvehtineista ruukuista alkoi puhjeta lehtiä. Arvelin silloin, että kuukauden kuluttua tilanne olisi paljon vihreämpi. Ja onhan se.
Verenpisara. Tässä oli muutamia kirvoja, mutta nyt niitä ei ole enää pariin viikkoon näkynyt.
Runkoverenpisarakin heräsi vihdoin ja viimein. Melkein luovuin toivosta.
Ostin pari vuotta sitten valkoisen afrikansinisarjan juurakon. Kuukausi sitten ruukussa näkyi vain viimevuotiset kuivat lehdentyngät. Onko näillä ihan oikeasti tapana tehdä vain yksi lehtiruusuke vuodessa lisää? Ensimmäisenä vuonna niitä oli kaksi, viime vuonna kolme ja nyt neljä. Tässähän saa odottaa vielä kymmenen vuotta ennenkuin tuollainen pieni ruukku on täynnä! Ja minä kun elättelin toivoa, että jo tänä vuonna se tekisi edes yhden kukinnon.
Afrikansinisarja
Eilen käytin pienen hetken pistokkaiden ottamiseen. En ole niin innokas vesilasissa juurruttaja, vaan haluan päästä helpolla, joten laitan kaikki pistokkaat suoraan multaan. Jotenkin mielestäni sen vesilasissa olleeen pistokkaan juurien oikominen istutusvaiheessa on niin hankalaa. Talvetetusta lumihiutaleesta sain viisi pistokasta. Onnistumisprosentti ei päätä huimaa, sillä aiemmin otetuista neljästä pistokkaasta enää yksi on hengissä. Luulisin vian olleen siinä, että otin ne kuitenkin liian pieninä, joten tällä kertaa annoin niiden kasvaa hieman isommiksi. Kerrannaiskukkainen miljoonakelloni suuttui sisälle siirrosta ja joutui kompostin täytteeksi. Verenpisararuukussa talvehtineesta lobeliasta olen saanut jo yhden pistokkaan aiemmin leikattua. Eilen sain toisen. Vähän huvittavalta tuntuu lisätä lobeliaa pistokkaasta, mutta työ on vaivan väärti, jos se on sitä valkoista, jonka siemeniä yritin tuloksetta aiemmin keväällä etsiä.
Pistokkaita ja koulittuja lobelioita.
Äidiltäni sain kaksi riippapelargonin pistokasta, joiden väristä ei ole mitään tietoa. Matalasta valkoisesta pelakuustani otin kaksi pistokasta. Lisäksi kaivelin yhden lobeliaruukun tiheästä kohdasta taimia pariin ruukkuun. Olisin muuten viskannut ne roskiin, mutta nyt tarvitsen joka ikisen taimen, sillä alunperin arvioitu tarve on jo tuplaantunut. Eiköhän noista rääpäleistäkin joskus kukkivat kasvit tule.

Lopuksi pieni DIY-projekti: minikasvihuone periaatteella "katso, mitä kaapin perältä löytyy". Tässä pohjana on muovinen säilytyskori, nurkissa puusäleet rautalangalla koriin kiinnitettyinä ja koko komeuden päällä muutamalla teipinpalalla ja niitillä kiinnitetty leikkokukkien kääreenä ollut sellofaani. Hamstereille naureskellaan, mutta tällä(kin) kertaa siitä "turhasta roinasta" oli oikeasti hyötyä! Kasvari näyttää kuvassa epämääräiseltä, mutta on oikeasti yllättävän tukeva. Lisäksi se on kevyt siirrellä paikasta toiseen. Toinen päädyistä on kokonaan avattava, joten tuuletus ja taimien pois ottaminenkin sujuu näppärästi. Korkeutta on tarpeeksi hieman isommillekin juurrutettaville. Sellofaani ei välttämättä tule olemaan kovin pitkäikäinen seinämateriaali, mutta minullapa onkin toinen palanen valmiina odottamassa :D
DIY-kasvari. Oikea sivuseinä on raollaan, jotta ilma pääsee hieman kiertämään eivätkä taimet homehdu.
Lumituisku ehti jo tännekin, mutta tuskin hanget kovin paljoa kasvavat, sillä ulkona on melkein kaksi astetta lämmintä. Ihme, ettei sada vetenä. Huomenna sateenkin pitäisi jo loppua ja tulla keväisempi keli. Mukavaa alkanutta viikkoa!

16 kommenttia:

  1. Hyvin ovat talvehtineet. Minä jätin jalohortensian ulos, kun sanottiin että saattaa talvehtia ulkona suojattuna. Saa nähdä miten käy. Hamstraaminen olisi muuten järkevää, mutta ei sellaiselle ole tilaa. Pakko heittää pois/kierrätykseen sellaiset jolle ei heti käyttöä keksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on onneksi sen verran tilaa, että voin vuoden-pari säilyttää tarpeelliseksi arvelemiani asioita. Heitän sitten kyllä tavaraa surutta pois, jos en ole tarvinnut siinä ajassa mihinkään. Minä en ole uskaltanut jättää jalohortensiaa talveksi ulos, mutta asunkin pari vyöhykettä pohjoisempana. Tänä vuonna olisikin varmaan onnistunut ulkona, mutta tulevaa talvea kun ei pysty etukäteen ennustamaan :)

      Poista
  2. Hyvin ovat talvetuksesi lähteneet kasvuun. Noilla pistokkailla saakin jo paljon lisää väriä ja näyttävyyttä, ja mikä säästö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistokkaita tekisi mieli ottaa lisääkin, ja oikeastaan tarvitsisinkin niitä vielä paljon, mutta emokasveissa ei enää ole tarpeeksi pitkiä versoja. Pitää vain malttaa odottaa. Ja on ihan totta, että odottavan aika on pitkä! :D

      Poista
  3. Minun jalohortensiani jäi ulos maahan istutettuna. Katsotaan miten käy. Otin tammikuussa verenpisarasta pistokkaita, mutta ne kaikki kuolivat. Pelargoneista voisi muutaman myös napsaista, jos ne onnistuisivat paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaan, että siellä etelässä hortensia voi ollakin talven jäljiltä hengissä. Pidetään viherpeukalot pystyssä :) Tammikuussa saattoi olla verenpisaralle vielä liian aikaista. Nyt onnistuu varmasti, kun ovat jo päässeet kunnolla kasvun alkuun.

      Poista
  4. Siellähän on kevät jo niin pitkällä, jos ei ikkunasta haksahda ulos katsomaan! Ihania tuoreita vihreitä lehtiä ja silmuja sekä pikkuruisia siementaimia, se on sielunhoitoa tarhurille ja hieno kasvihuone! Olen pelakuita yrittänyt pistokkaista laittaa aina yhtä huonolla menestyksellä, suoraan multaan vaan ja joskus laitan juurrutushormonia jos muistan. Viimeksi laitoin tulikruunun verson suoraan multaan ja hyvin kasvaa. Pistokkaita kannattaa ottaa ja aika yllättävistäkin kasveista, selvää säästöä kaikki! Mulla on sellainen tutina, että tuo agapanthus antaa odottaa itseään ja kukkiaan. Se hiljalleen kasvattaa ruukun juurakkoa täyteen ja sitten kukkii, sama haave minulla, upeasta kukinnasta (belladonnalla on hiukan samanlainen kasvutapa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taimia katsellessa tulee kyllä hyvä mieli :) Huomasin, että aiemmin ottamani pelakuun pistokas vain juroo ja juroo. Toinen samaan aikaan otettu on jo lähtenyt kasvamaan. Ainut ero näissä oli se, että huonommin lähteneessä oli pienemmät lehdet ja vajaan sentin verran vähemmän vartta mullan alla. Äidilläni on myös samanlaisia kokemuksia, eli ilmeisesti pelakuissa isompi pistokas on parempi. Sinisarjan ruukku alkaa olla jo melko täynnä juuria, mutta ehkä sinne sitten vielä johonkin sopii lisää. Odotellaan :)

      Poista
  5. Sinulla on siellä vaikka mitä kasvamassa. Minä olen onneton siemenistä kasvattaja mutta muutamista olen pistokkaita ottanut .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaatimattomia nämä minun kasvattelut vielä ovat :) Pistokkaista saa kyllä nopeammin kasvit kukkivan kokoiseksi kuin siemenistä.

      Poista
  6. Kivoja pistokas kokeiluja sinulla ja hortenssiakin näyttää hyvältä, on vain hyvä jos ei vielä näy nuppuja, omani ovat varastossa kukkineet ja epäilyttää kukkivatko enää ulkona ollenkaan.Hyvää huhtikuuta sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ehtiihän se hortensiakin vielä kukkaan kesän aikana... Ei vain malttaisi millään odottaa nuppujen ilmestymistä. Viime vuonna se teki nuput melkein saman tien kun toin kellarista ja kukki silti koko kesän. Parempihan se kyllä olisi, että vasta ulkona kesällä kukkisi kuin talvella varastossa :) Hyvää huhtikuuta myös sinulle!

      Poista
  7. Rehevä apinankukka ja hyvännäköinen hortensia. DIY-kasvari näyttää hyvältä, kaikki keinot on esikasvatuksessa sallittuja ja erilaisia ideoita kannattaakin ottaa käyttöön :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä :D Kasvari on jo osoittanut paremmuutensa muovipussiviritelmiin nähden. Joskus näihin ex-tempore-viritelmiin jää pikkuvikoja tai ainakin hienosäädön varaa, mutta tämä tuntuu aika valmiilta tällaisenaan :)

      Poista
  8. Hyvin talvehtineet ja kasvuun lähteneet kasvit.

    VastaaPoista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!