torstai 19. huhtikuuta 2018

Riemunkiljahduksia!

Hankia kaivelemalla löytyy aarteita: muutamia (lue: kymmeniä) lapiollisia lunta lensi tontin rajan ulkopuolelle kunnan metsään, kun kaivelin alppiruusut esiin. Ensimmäinen riemunkiljahdus tuli siitä, kun sormi upposi helposti syvälle multaan, eli alunperinkin vähäinen routa on sulanut jo hangen alla pois. Se toinen riemunkiljahdus löytyi alppiruusun alta: jouluruusussa on nuppuja vaikka millä mitalla! Nyt joku varmaan ihmettelee, mitä kalkinsuosija tekee happaman maan kasvien penkissä (siis muuta kuin kukkii). Syy on se, ettei sille ollut silloin muuta paikkaa vapaana, enkä ole sitä lähtenyt siirtelemäänkään, kun kerta viihtyy tuossa.

Pari päivää, niin nämä ponkaisevat pystyyn.
Takanurkan kukkapenkki on jo osittain sulanut. Ensimmäinen mansikan taimi näyttää selvinneen hengissä talvesta. Niitä on tuossa penkissä viisi ja ne ovat jotain amppelimansikkaa. Kaivan ainakin osan niistä tänäkin vuonna joko isoon ruukkuun tai amppeliin.
Kohta tämä penkki on sulanut kokonaan. Pihakartassa tämä on nimellä takanurkka.

Kivikkorinteestä on lapioitu monena päivänä lunta pois. Tänään pääsin kiviin asti ja mitäs sieltä löytyikään: kolmas riemunkiljahdus pirteän näköisen tähtilevisian muodossa. Levisia näytti paljon paremmalta kuin syksyllä, vaikka oli vielä hetkeä ennen 30-senttisen hangen ja liuskekiven palasen alla. Joku minulle naureskeli, kun syksyllä asettelin sateensuojaa yhdelle mitättömälle kasville.

Levisian ensimmäinen talvi ohi.
Pari viikkoa sitten esittelin melkein surkuhupaisan kuvaparin, jossa vertasin tilannetta 22.3. ja 8.4. keskenään. Tänään otetusta kuvasta näkee selvästi, että jotain on tapahtunut. Lähinnä ikkunaa olevaan kinokseen ei ole lapiolla koskettu kertaakaan, mutta kunhan saappaan varsi riittää, alkaa lapio heilumaan. Päätin nimittäin, että vähät siitä, vaikkei juhannukseen mennessä pääsisi nurmikkoa leikkaamaan, mutta kukkapenkit haluan esille!
Vasemmalla 22.3, oikealla 19.4.
Kurkistetaan eteiseen: herneissä on jo neljä palkoa, hortensiassa on useita nuppuja ja kirvan mokomat eivät jätä yhtä verenpisaraa rauhaan. Olikohan "tuholaispuikko" vanhentunut vai onko täällä joku superkirvalaji, sillä yhtään kuollutta kirvaa en ole verenpisarasta löytänyt. Vaikutuksen piti alkaa muutamassa päivässä ja kolmatta viikkoa tässä käsipelillä kirvoja listin. Pitänee kokeilla seuraavaksi mäntysuopaa.
Kohta herkutellaan!
Karpaattienkellot kasvavat hissun kissun.
Samettiruusutkin majailevat nykyisin eteisessä ja pääsevät hyvällä säällä ulkoilemaan muiden kanssa.
Pähkinä purtavaksi: mitähän mahtavat olla nämä taimet? Kaivoin ne viimekesäisen lumihiutaleamppelin seasta ihan pikkutaimina. Amppelissa on ollut lumihiutaleiden kaverina pelargoni ja lobeliaa ja toivoinkin, että olisivat jonkun noista kolmesta siementaimia. Syksyllä amppeli oli etupihan kiveyksellä, josta on voinut karista siihen myös jotain rikkaruohoa (peltolemmikki, rönsyleinikki ja ratamo ainakin löytyvät pihalta yliedustettuina).

Mitähän nämä taimet ovat?
Pettymyksiäkin sopii joukkoon. Olen ihmetellyt, mikseivät 5.4. istutetut viisi tuoksumiekkaliljan sipulia ala kasvaa. Tänään kaivelin niitä varovasti esille ja kahdessa oli elonmerkkejä. Kolmeen oli tullut jotain homekasvuston alkua pohjaan. Kovia olivat muuten, joten tökkäsin takaisin purkkeihinsa. Onkohan vika sipuleissa vai kasvattajassa?

Menetetyt tapaukset?
Huomiseksi olikin tännepäin ennustettu vesisadetta melkein koko päiväksi. Jospa nuo loputkin lumet lähtisivät viimein vajumaan kunnolla. Mukavaa loppuviikkoa!


8 kommenttia:

  1. Teillä tosiaankin on aika paljon lunta, paljon oli meilläkin - nyt onneksi ei enää. Mullakin kasvaa jouluruusu oudossa paikassa ja viihtyy ja mikäs siinä, persoonia on kai niissäkin! Ihanat herneenpalot! Toivottavasti pääset ajamaan nurmea ennen juhannusta :D. Upea suoja levisialla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän, lupaavalta näyttää, sillä nyt tulee vettä ihan kaatamalla. Routakaan ei hidasta lumen sulamista, kun ei sitä näytä olevan enää oikein missään. Levisian suoja oli ainakin toimiva ja paremman näköinenkin kuin mikään kovalevyn kappale, mitä olen kuullut joidenkin käyttävän.

      Poista
  2. Jouluruusu kyllä näyttää ihanan lupaavalta. Mulla taitaa tulla yhtehen siämentaimehen peräti yks kukka. Siälä on huhkittu lumitöiren paris oikee urakalla. Eipä tartte punttisalille lähtiä. Josko tua tuleva saret hoitaas loput lumityät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluruusu on tehnyt muutaman kukan joka vuosi, mutta nyt näyttäisi kukkia tulevan paljon. Tällä hetkellä sataa ainakin ihan kaatamalla, että lupaavalta näyttää :)

      Poista
  3. Taitaa olla samoja superkirvoja täällä meillä. Eivät jätä sinisarjojani rauhaan. Ne osaavat vissiin suojautua mäntysuoparuiskutukseltakin...alkaa tuntua siltä.
    Hyvältä näyttää levisia! Minulla on niitä kanssa muutama ja joka talven jälkeen jännitän ovatko ne selvinneet hengissä.
    Minulla on vieläkin laittamatta nuo tuoksumiekkaliljat multaan. Olen joidenkin muiden sipulikasvien kohdalla törmännyt tuohon samaan home-ongelmaan ja ihmetellyt mistä se oikein johtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa kelmutan verenpisaran ruukun ympäriinsä ja upotan latvuksen mäntysuopakylpyyn, niin ei pääse kirvat piiloon :D Pitää istuttaa loputkin viisi sipulia ja katsoa, onko niissä onnistumisprosentti sen parempi.

      Poista
  4. Virkeän näköisiä taimia! Lumet saisivat jo tosiaan lähteä. Meillä monin paikoin on jo pälvialueita, mutta kyllä sitä luntakin vielä riittää. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa nämä viikonlopuksi luvatut vesisateet sulattaisivat ne pois. Kiitos, mukavaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!