keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Ex-parveketarhurin tarina

Olen jo aiemmin kertonut, että lapsuudenkotini jälkeen nykyinen kotini on ensimmäinen, jossa on oma piha. Opiskelija-asunnoissani minulla oli vain muutama huonekasvi, mutta kun muutimme mieheni kanssa yhteen, sain parvekkeen. Ruma, betoninen, likaisenharmaa... millaisia nyt 60-70-luvulla rakennettujen kaupunkiasuntojen parvekkeet yleensä ovat. Sen maisemointi piti aloittaa saman tien.
Pelargonit viihtyivät hyvin täällä.

Ensimmäinen parvekkeeni oli neljännessä kerroksessa länteen päin osoittavalla seinustalla. Naapuritalo oli kauempana eikä lähellä ollut korkeita puita, joten aurinko pääsi porottamaan parvekkeelle iltapäivästä myöhään iltaan. Haasteita toi myös parvekkeen kapeus: leveyssuunnassa tilaa oli vain 90cm. Ruukkujen kastelu oli taiteilua ja kurottelua. Naapurissa tupakoitiin ahkerasti, joten istumapaikkaa ei onneksi tarvinnut parvekkeelle jättää.

Parvekkeen päätyyn mieheni nikkaroi tomaattilaatikon, jossa kasvoi myös persiljaa ja ruohosipulia. Kaiteelle laitoin kaksi pitkää laatikkoa pelargoneja. Pari amppeliakin siellä roikkui, mutten millään muista, mitä niissä kasvoi. Anopilta sain kerrannaiskukkaisen petunian ja pasuunakukan, joka pysyi hengissä pari vuotta. Se ei muistaakseni kukkinut kertaakaan, mutta oli kyllä komea viherkasvina. Sopivan talvetuspaikan puute seuraavassa asunnossa koitui sen kohtaloksi.

Mieheni pitää tulisesta ruuasta, joten laitoin myös chiliä yhteen ruukkuun. Lajike oli 'Prairie Fire' ja voin sanoa, että siinä lajikkeessa tulta riittää! Liian tulinen minun makuuni, mutta on se sen verran nätti ruukkukasvina, että minulla on ollut sitä siitä lähtien melkein joka kesä. Se jää noin 20cm korkuiseksi, haarautuu helposti itsekseen ja samaan aikaan kasvissa on sekä kukkia että monen värisiä pikkuisia hedelmiä. Ainoana miinuspuolena on muiden paprikoiden tapaan kirvaherkkyys. Käytin toissa keväänä viimeiset siemenet enkä enää viime syksynä kirvojen takia viitsinyt ottaa ruukkua talvetettavaksi. Tässä asunnossa ehdimme asua vain reilun vuoden ajan, kun tuli parempi asunto vastaan.
Anopiltani saadut petunia sekä pasuunakukka, joka muutti piakkoin parvekkeen toiseen laitaan.
Uudessa asunnossa oli hulppea 9-neliöinen lasitettu parveke. Länteen päin, kuten edellinenkin, mutta toisessa kerroksessa. Vastapäinen talo sekä sen pihalla olevat koivut varjostivat jonkin verran, mutta aurinkoisena kesäpäivänä parvekkeella oli helposti 45 astetta lämmintä, sillä tuuli ei päässyt jäähdyttämään oikein mistään päin. Olihan siinä etunsakin: kasvit sai laittaa aurinkoisena päivänä parvekkeelle jo helmikuun lopulta alkaen. Pikkutaimetkin laitoin päiväksi ulos ihan pienestä pitäen.
Prinsessalilja minulla on edelleenkin. Parvekkeella oli myös näppärä penkki, jonka sisään sai multasäkit ja ylimääräiset ruukut talteen.
Tomaattilaatikko, pelargonit ja pasuunakukka pääsivät myös tälle parvekkeelle, tosin pasuuna heitti henkensä ensimmäisenä talvena. Minulla oli siellä myös bougainvillea, verenpisara, lumihiutale, prinsessalilja ja verbena-amppeli. Niin, ja kolmessa amppelissa keijunmekkoa, jota kasvoi naruja myöten pitkin kattoa sekä roikkui alaspäin tuomassa edes hiukan varjostusta. Jonain vuonna keijunmekkojen kaverina kasvoi myös lobeliaa. Ensimmäisenä kesänä kokeilin kasvattaa paprikaa, mutta ilmeisesti parvekkeen kuumuuden ja seisovan ilman takia siihen hyökkäsivät sekä kirvat, ripsiäiset että vihannespunkit. Ensimmäisen kesän kokeiluihin kuului myös ruukkuruusu, joka puolestaan kärsi kirvoista ja härmästä. Ruusua ja paprikoita en sen koommin siellä kasvattanutkaan. Aiemmin mainittua chiliä oli yhdessä ruukussa, mutta pieni kasvi olikin helppo käyttää suihkussa tai teipillä metsästää kirvat pois.
Parvekkeen varjoisampi pääty.

Aurinkoisempi pääty. Alkukesällä parveke ei ollut vielä umpeen kasvanut.
Loppukesällä parveke oli aikamoinen viidakko, mutta pienellä järjestelyllä siellä sopi neljä ihmistä grillaamaan ja syömään pöydän ääressä. Jossain minulla piti olla kuvia myös loppukesältä, mutta niitä en ole onnistunut löytämään. Puutarhakauden päätyttyä ripustin amppeleiden tilalle lyhtyjä, joissa paloi kynttilät useampana iltana viikossa. Kanervia ja havuja minulla oli myös.

Jälkeenpäin ajateltunakin huomaa selvästi, että kukat olivat jo silloin se ykkösjuttu minulle ja hyötykasvit tulivat sivussa, jos ollenkaan. Minkähän vuoksi kaivoimme nykyiselle pihallamme kasvimaan tontin huonoimmalle ja vähiten näkyvälle paikalle... :)
Yhtenä vuonna kasvatin myös itse petuniaa, kun oli niin suloinen kuva siemenpussin kyljessä.
Inspiraation tähän postaukseen tarjosi Maatiaiskananen, joka teki juttusarjan entisistä puutarhoistaan. Kiitos matkimisluvasta :)


18 kommenttia:

  1. Oikein viihtyisän näköistä!
    Minun mieheni tykkää myös tulisesta ruuasta, mutta itse en niin välitä. Kasvatan kuitenkin chilejä kun kerran isäntä niitä mielellään kerää ja tekee jotain hurjantulista chilitahnaa niistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa ollakin miesten juttu enemmän tuo chiliharrastus :D Itse en ehkä olisi edes isännän iloksi mitään vaativampaa tai isokokoista lajiketta kasvattanut, mutta tuo 'Prairie Fire' on todella mukava kasvi: menee pieneen tilaan, on todella koristeellinen ja satoa on joka kesä tullut olemattomallakin hoidolla pakastettavaksi asti. Ja voi sitä ressukkaa, joka pahaa aavistamatta haukkaisee palasen (niitä meillä on käynyt kylässä muutama...) :D

      Poista
  2. Hyvännäkööset parvekkehet! Huamaa tosiaanki het, että kukat on lähellä syräntä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin sanoivat tuon jälkimmäisen parvekkeen naapuritkin jo ensimmäisenä kesänä :D Kummassakin talossa meidän parveke oli ainut, jossa oli enemmän kukkia kuin yksi amppeli.

      Poista
  3. Kivan näköistä on ollut. Itselläni on vähän samaa vaivaa, että hyötykasvit ovat ihan toisarvoisessa asemassa koristekasveihin nähden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei ehkä kovin tyylikästä ja feng shuitkin varmaan ihan sekaisin, mutta kukkia riitti! Siinäpä muuten olisi jalostajille puuhaa, kun kehittelisivät esim. nyrkinkokoisin kukin kukkivan perunan, kirjavalehtisen porkkanan tai herkullisia (ja siis syötäviä, mieluummin jopa terveellisiä) mukuloita tekevän daalian. Hyötykasvit meinaavat olla aina tylsän näköisiä (peruna, porkkana, sipuli...) ja/tai tuholais- ja tautiherkkiä (kaali, paprika, lanttu...).

      Poista
  4. Ihanan näköinen tuo toinen parveke. :) Meillä on samanmoinen, iso lasitettu parveke nyt. Viime kesänä rempattu. Sinne aion kanssa istutukset viritellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se oli kyllä todella kiva olohuoneen jatkeena. Parvekkeesta on paljon enemmän iloa, kun se on lasitettu. Grillaaminenkin onnistui meillä hyvin ympäri vuoden. Lasitus myös pidentää kummasti kasvukautta. Jälkimmäisen talon parveke onkin ainut asia, mitä ehkä hitusen välillä kaipaan kerrostaloasumisesta :D

      Poista
  5. Puutarhuri osaa ottaa parvekkeestakin kaiken ilon irti, harmi vaan, että rajat tulevat niin nopeasti vastaan:) Hienolta tuolla tosiaan näytti!

    VastaaPoista
  6. Kyllä pienestäkin parvekkeesta saa halutessaan kauniin ja viihtyisän kuten kuvistasi voi hyvin havaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja parvekkeesta, olipa se minkä kokoinen tahansa, olisi saanut myös tyylikkään hieman vähemmällä kasvimäärällä, mutta minkäs kukkahullu luonnolleen mahtaa :D

      Poista
  7. Oi, miten upea parvekepuutarha <3 Ihana kun lähdit muisteloihin mukaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Hieman harmittaa, etten onnistunut löytämään kuvia loppukesältä. Niille "tavallinen" ihminen olisi pyöritellyt päätään järkyttyneenä, täältä olisi löytynyt ymmärtäjiä :D

      Poista
  8. On teillä ollu rehevä parveke. Kiva on kerrostaloissa olla vaikka parveke, mihin piäsöö piipahtamaan. Oma piha antaa enemmän mahollisuuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä jotenkin kerrostalossakin kaipasi omaa pihaa. Kun sellaista ei ollut, niin se oli tehtävä väkisin :D Eipähän se sama asia ollut, mutta olihan siinä jotain tekemistä. Ja kukkia silmäniloksi.

      Poista
  9. Sinulla on ollut multasormi vissiin ihan lapsesta saakka. Kauniit ja rehevät parvekeistutukset. Tosi viihtyisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei ihan lapsesta sentään, mutta joskus yläasteikäisenä muistaakseni alkoi enemmän kiinnostaa äidin kukkapenkeissä puuhastelu. Kukista olen tietääkseni pitänyt aina :)

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!