Pientä puuhastelua ja kiipeilyä

Taas täällä tapahtuu juttuja, joille joku saattaisi vähän naureskellakin. Varmaan tekisin niin itsekin, jos olisin sivusta katselemassa. Kävi vain niin, että piti ehdottomasti päästä kurkkimaan ja kuvaamaan kärhöjen kukkia, jotka valitettavasti olivat reilusti yli kahden metrin korkeudella. Raahasin yhden puutarhatuolin kärhöportin juurelle ja sen päällä kädet ylhäällä yritin räpsiä kuvia loistokärhö  'Jan Pawel II':n kukista. Osassa otoksista näkyi metsää tai puolikkaita kärhönkukkia, mutta osui joukkoon jokunen onnistuneempikin kuva.

'Jan Pawel II' ei hätkähtänyt heinäkuun kuivuutta: sen kukat ovat minusta yhtä kookkaat kuin aina ennenkin ja varsilla on hyvinkin mittaa kolme metriä.

Karostakin tämä homma oli ilmeisesti jotenkin kummallista. Vasemmalla loistokärhöt 'Piilu' ja 'Hagley Hybrid', oikealla tarhalyhtykärhö 'Princess Kate'.

'Hagley Hybrid' ylempänä, 'Piilu' alempana. Nämä ovat kasvaneet kivasti sekaisin'

Karo päätti aikansa minun puuhiani seurattuaan keksiä omaa kivaa. Majan penkin alta on tainnut löytyä uusi kaivuupaikka kivillä pilaamani grillikatoksen vierustan tilalle.

Montussa on ilmeisesti hyvä kelliä. Ihan oma luola!

Karosta ja kaivelemisesta kun on puhe, niin on pakko kertoa, mitä tapahtui eilen. Olin Karon ja lasten kanssa ulkona ja jossain vaiheessa havahduin siihen, että Karo oli hävinnyt viereltäni jonnekin. Huhuilin sitä muutaman kerran ja kun ei koiraa näkynyt, lähdin etsimään. Kiertelin taloa ympäri ja etsin kaikki Karon vakiopiilopaikat (kompostin luota, nuotiopaikalta ja grillikatoksesta). Ei näy missään. Etsin metsän puoleltakin ja kysäisin ulkona olleilta naapureilta, onko Karoa näkynyt heidän pihoillaan. Ei hännän vilaustakaan. Päätin kiertää vielä talon ympäri toiseen suuntaan ja silloin löysin Karon. Mokoma oli kaivanut luumutarhan takaosaan mysteeripensaan juurelle kunnon montun ja kurkki sieltä tyytyväisen näköisenä. Lisäksi hyvin, hyvin mutaisena ja turkki täynnä roskaa ja lemmikinsiemeniä. Oli kai keskittynyt niin täydellisesti kaivuuhommiinsa, ettei malttanut tulla pois. Tai sitten nukkui sikeästi kuopassaan kaivamisesta väsähtäneenä eikä tiennyt mitään etsimisestäni. Tai päätti vain olla tottelematta. Oli muuten ensimmäinen kerta kun pesen Karon ulkona kasteluletkulla. Voitte kuvitella mielessänne, miltä pitkäkarvainen koira voi näyttää sen jälkeen kun on kaivanut sateista litimäräksi kastunutta multaa. Ei liiemmin huvittanut sellaista otusta viedä sisälle suihkuun.

Sotkuisesta Karosta jäi ottamatta kuva, mutta laitetaan nätimpi näkymä: 'Jan Pawel II' ja 'Princess Kate' taustanaan taivas, joka oli juuri viskannut puolen tunnin mittaisen sadekuuron ja antoi tunnin päästä koko loppuillan kestäneen sateen.

Viileämmät säät ovat innostaneet minutkin kaivuupuuhiin. Monta kasvia on siirretty ja jaettu ja lisäksi tein jotain varjokujallakin. Minua on häirinnyt alusta saakka varjokujan portin ja talon seinän välissä ollut aukko, josta näki jo ennen porttia koko varjokujan. Mietin pitkään istuttavani aukkopaikkaan ritarinkannuksen tai jonkun muun kookkaan kasvin, mutta talon routaeristeiden ja pitkälle ulottuvien räystäiden takia nurkka on aika kuiva kasvupaikka. Varjokujan puolella talo varjostaa sen verran, että sormivaleangervot ja kuunliljat ovat viihtyneet, mutta etupihan puolelle aurinko paistaa selvästi enemmän. Tänä kesänä olen pohdiskellut erilaisia seinäratkaisuja ja ainakin toistaiseksi päädyin käyttämään varjokujan istutusalueiden rajaamisessa ylijääneitä männynoksia.

Neljä haaraista männynoksaa rajaa näkymää sen verran, ettei kaikkea enää näekään ennen kuin kulkee portin alta.

Yllätyin vähän itsekin kun huomasin, kuinka kevyellä ratkaisulla sai ison muutoksen aikaan. Näkyvyyttähän oksat eivät estä juuri lainkaan, mutta katse pysähtyy varjokujan sijaan oksiin ja ohjaa kulkua portille. Ohjasin muutaman kelloköynnöksen latvan oksia kohti ja voi olla, että ensi vuonna ohjaan jo suoraan yhden taimen risuseinäkkeeseen tuomaan vielä lisää peittävyyttä. Kokonaan en kuitenkaan halua karahkojen peittyvän, sillä männyssä on minusta tavattoman kaunis pinta. Yksi oksista on jo valmiiksi hopeiseksi kelottunut, loput ovat vielä punaruskeita.

Varjokujan puolelta katsottuna oksat toimivat minusta vielä paremmin tilanjakajina. Tällä puolella kun on muutenkin käytetty kookkaita oksia.

Muokkasin vähän varjokujan loppupäätäkin. Jaloangervot kärsivät kuivan jakson aikana, sillä niillä oli alunperinkin melko ohut kasvualusta sen lisäksi, että aurinko paistaa niiden kohdalle monta tuntia aamupäivällä. Nostin niiden kohdalta männynoksien avulla kasvualustaa noin 15cm ja toin kompostimultaa pohjalle lisäpuhdiksi ja pidättämään kosteutta. 

Upotin pisimmän männynoksan jaloangervopenkin takareunaan tuomaan korkeutta. Haluaisin aikanaan varjokujaa metsästä rajaamaan kunnon aidanteen ja siihen köynnöshortensian kiipeilemään mutta toistaiseksi oksa riittää.

Takapihan puolelta näkee paremmin, mitä hain takaa. Nyt laitetusta oksasta tuli visuaalinen pari ruukkuryhmästä nousevalle oksalle, vähän niin kuin täälläkin päässä olisi portti. Jaloangervopenkin reunaan laitoin kaistaleen hiekkaa helpottamaan ruohonleikkausta.

Lähivuosien aikana on tarkoitus muokata varjokujan takapihan puoleista päätä, eli juuri tuo yllä olevan kuvan vasemmassa etunurkassa näkyvä nurmialue. Polku todennäköisesti jatkuu hiekalla, mutta istutusalueiden muoto ja sisältö on vielä mietinnässä. Siksi en nyt rajannut nurmea hiekasta mitenkään tai tehnyt viimeistellympää ratkaisua. Tärkeintä oli vain saada penkin vieressä rehottaneet valvatit pois ja sen verran nurmea erilleen puureunasta, jotta isäntä saa helposti ruohon leikattua ilman että oksareunusten viereen jää saksilla siistittäviä ruohotupsuja. Jos tässä loppukesän aikana iskee loistoideaa mieleen, niin voi olla, että projekti jatkuu jo ennen talvea. Hiekkaakin kun olisi vielä kasa kärrättäväksi joko väliaikaissijoituspaikalle tai sitten suoraan kohteeseen.

Jättiverbenat kukkivat ja houkuttelevat kivasti perhosia. Yritin saada mahdollisimman monta perhosta samaan kuvaan. Tähän tuli tyrkylle sopivasti kolme amiraalia.

Syyshortensiassa oli vilskettä: samaan kuvaan tuppautui neljä amiraalia, nokkosperhonen ja ihan oikeassa alanurkassa joku, jota en tästä kuvasta pysty tunnistamaan. Todennäköisesti amiraali tai neitoperhonen.

En muista, milloin olisin nähnyt meillä kaaliperhosen viimeksi. Yleensä näkyy vain lanttu- tai naurisperhosia. Toivottavasti tämä yksilö ei tee jälkikasvua ruusukaaleilleni...

Kauniita päiviä viikkoosi!