Siipien lepatusta

Nyt käy sellainen vilske puutarhassa, ettei meinaa malttaa muuta tehdäkään kuin pyöriä kameran kanssa paria valittua kasvia ympäri. Nyt oli pakko pitää pieni tauko kuvaamisesta, sillä kamerasta loppui akku. Tuli siis sopiva hetki siirtää kuvasaalista tietokoneelle ja tänne blogiin.

Keisarinviittoja on tänä vuonna paljon. Sitä aikaisemmin näkemääni harvinaista, tummaa värimuotoa ei ole enää näkynyt toisin kuin näitä tavallisia. Tässä pari repalesiipistä koirasta.

Hortensiat ovat tällä hetkellä jättäneet jopa maksaruohot ja purppurapunalatvat kauas jälkeensä perhoskasveina. Tokihan melkein pari metriä korkea ja yhtä leveä pensas täydessä hunajantuoksuisessa kukassaan vetää hyönteisiä puoleensa. Laskin kerran sen yhdellä puolella olevan kerralla viisi neitoperhosta, kuusi nokkosperhosta, kaksi amiraalia ja kolme keisarinviittaa. Siihen vielä kimalaiset päälle. Toisella puolella pensasta oli varmasti lisää perhosia. Suurin osa tämän postauksen hortensioilla ruokailevista perhosista taitaa kyllä olla syyshortensia 'Prim Whiten' kukilta. Siihen kun osui kuvaushetkellä valo mukavammin kuin mustilanhortensialle.

Neito- ja nokkosperhonen sattuivat samaan kuvaan. Syyshortensian ensimmäiset kukinnot alkavat jo punertua kauniisti.

Tämä amiraali ei ollut oikein vielä oppinut hortensialla ruokailun saloja.

Kerta toisensa jälkeen se yritti työntää imukärsänsä komeisiin laitakukkiin ennen kuin hoksasi niiden seassa lymyilevät oikeat kukat, joista saa vatsansa täyteen.

Syyssyrikkä antaisi varmasti kovan vastuksen hortensioille, jos se ei pitäisi juuri nyt kukinnassaan taukoa. Sen ensimmäinen kukinta meni nopeasti ohi heinäkuun helteissä eivätkä uudet nuput ole vielä kunnolla alkaneet aueta. Toisesta kukinnasta onkin tulossa varmasti ensimmäistä näyttävämpi nyt kun maa on kosteaa ja ilma viileämpi kuin heinäkuussa. Syyssyrikän vieressä on useampi jätttiverbena  houkuttelemassa perhosia jo valmiiksi tienoille odottamaan syrikän kukkien avautumista.

Siemenestä itsekseen kylväytyneet jättiverbenat ovat jo hyvin kukassa ja täydentävät talvetetun yksilön kukintaa. Neitoperhoset ovat jättiverbenan vakiovieraita.

Myös nokkosperhoset pitävät jättiverbenasta. Nämä kaverukset olivat hetken aikaa samalla kukinnolla, mutta ehtivät siirtyä edes vähän erilleen ennen kuin sain kuvan otettua.

Vaikka hortensiat ja jättiverbena ovatkin tällä hetkellä parhaat perhosmagneetit, on meillä myös muita hyviä perhoskasveja. Satunnaisia perhosia näkee pensashanhikeilla, maksaruohoilla, punatähkillä ja purppurapunalatvoilla. Punatähkästä minulla on punaista ja valkoista lajiketta ja minusta punainen on niistä parempi hyönteismagneetti. Ensimmäisen kaunopunahatun nupun aukeamista olen odottanut jo pitkään. Tuskin yksi kukka kovin paljoa perhosia houkuttelee, mutta kerran kukkinut yksilö ehkä kukkii ensi vuonna jo näyttävämmin ja jos sen kaveritkin kukkivat, saan ehkä viimein kuvia myös punahatuilla ruokailevista perhosista. Johan sitä on monta vuotta yritettykin!

Myös helminukkajäkkärällä näkee silloin tällöin perhosia, vaikka sen kukinta alkaakin mennä jo ohi.

Punatähkä 'Floristan Weiss' ja kaksi kimalaista, joiden lajia en tiedä. Loiskimalaisia kenties?

Punakosmoksissa ei juuri perhosia näe, mutta melkein joka kukasta löytyy kimalainen. Tänä vuonna suurin osa kosmoksista sattui olemaan melkein valkoista.

Yksi taimista oli näin tumma, yksi vähän vaaleampi ja kaikki loput edellisen kuvan kaltaisia. Viime vuonna oli toisinpäin.

Perhosista ja kimalaisista toisenlaisiin siivekkäisiin. Manasin jo alkukesällä suurta kirvojen määrää. Erityisesti luumupuut kärsivät kirvojen massahyökkäyksestä. En halunnut kuitenkaan ruiskuttaa kirvoja millään myrkyllä, sillä samalla olisin tullut hävittäneeksi apunani häärivät hyönteiset. Jo alkukesällä luumupuissa näkyi paljon petopistiäisiä, pelottavan näköisiä toukkia ja muita mönkiäisiä, jotka selvästi pistelivät kirvoja hyvällä halulla poskeensa. Iltaisin luumupuiden lehtien yläpinnoilla näkyi myös joukoittain kimalaisia, jotka näyttivät lipovan kirvojen mesikastetta. Leppäkerttuja en silloin juurikaan löytänyt, mutta nyt loppukesällä niitäkin on alkanut näkyä. Juuri sopivasti samaan aikaan kun kirvojen määrä taas on lähtenyt nousemaan. Eilen siirsin kaksi seitsenpistepirkkoa muualta puutarhasta luumupuun lehdille tekemään työtään.

Tämä yksilö oli ilmeisesti nääntyä nälkään maa-artisokan latvassa, sillä heti kirvat löydettyään se alkoi kiskoa niitä hyvää vauhtia suuhunsa.

Kevään siemenkasvatuksista oli ilmestynyt näin kaunis loistosädekukka. Nyt kun saisi tämän selviämään talven yli, niin ehkä tässäkin näkyisi ensi vuonna hyönteisiä.

Mukavaa viikonloppua!