sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Ensimmäiset jalokärhöt kukassa!

Parin päivän sukulaisreissu takana ja sillä aikaa oli kaksi kärhöihanuutta päättänyt aukaista ensimmäiset kukkansa. Tervetuloa kotiin, taisivat nämä toivotella!
Jalokärhö 'Xerxes' / 'Elsa Späth'. Taustalla pikkusydän.
Sama 'Xerxes' aidan toiselta puolelta kuvattuna.
Ruukussa kasvava jalokärhö 'Hagley Hybrid'.
Ajomatkan varrella oli sopivasti erään kesäpihan loppuunmyynti, josta mukaan tarttui kärhö 'Voluceau'. Sen pitäisi olla Jackamanii-tyyppinen ja kestävä. Katsotaan, miten hänen käy. Jostain syystä kärhöhyllyllä ei hirveästi enää valinnanvaraa ollut, mutta ei ostamani taimi minusta ihan toivottomalta tapaukselta näytä. Se pääsee isompaan ruukkuun vahvistamaan juuristoaan loppukesäksi ja ensi talveksi. Etupihan pensasryhmään olen jonkun aikaa miettinyt reunuskasviksi 'Otson Karkki' -puolukkaa, mutta niin hinnakkaita ovat olleet, etten ole raskinut niitä ostaa. Loppuunmyynnissä oli yksi taimi -70% ja sehän piti totta kai napata saman tien matkaan. Kolmas mukaanlähtijä oli melkein ilmainen iisopin taimi.
Alennusmyyntilöydöt saavat odotella istutusta kasvimaan käytävillä varjoisassa.
Äidiltäni saatujen taimien mukana tuli pari vuotta sitten pieni liljan sipuli. Jätin sen aurinkopenkkiin kasvamaan kokoa ja odottamaan lopullista sijoituspaikkaansa. Nyt on ensimmäinen kahdesta nupusta auki ja värin perusteella se sopii melkein mihin tahansa kukkapenkeistäni.
Lilja 'Lollypop'
Reissun aikana daalia 'Wittem' oli kokonaan aukaissut ensimmäisen kukkansa. Kukassa piti olla häivähdys lilaa, mutta ilmeisesti helteen takia kukka on täysin valkoinen. Ei haittaa, kaunis on silti. Daalian kavereiksi lykkäsin alkukesällä kolme pikkubasilikan tainta. Niistä on tullut hauskan näköisiä minipuita.
Daalia 'Wittem'.
Korkein basilikapuu on 20-senttinen, matalin puolet siitä. Kivien ja basilikojen välissä näkyy valeistutuksessa olevia isotähtiputken taimia.
Aurinkopenkissä on auennut uusia ritarinkannuksia. Muistelinkin, että minulla piti olla myös vaaleansinistä, mutta yllärinä vaaleiden seasta on noussut yksi tummansininen kukinto valkoisella keskustalla. Vielä on yksi ritarinkannuksista nupullaan. Sekin on jotain sinisen sävyä, mutta jäi merkitsemättä tarkemmin muistiin viime kesänä.
Ritarinkannukset ovat jo sen verran kookkaita, että näkyvät hyvin kadullekin. Oikeassa laidassa 'Elsa Späth' -kärhö.
Tämä on hienon värinen.
Ylläri taivaansinisten seassa.
Koko kesä on ollut lämmin, mutta nyt on jo melkein liiankin kuumaa. Osa ruukkukukista ja kaikki pikkutaimet on pitänyt siirtää varjoon, ettei tarvitsisi olla joka hetki niitä kastelemassa. Onneksi öisin on toistaiseksi ollut viileämpää, niin ei maa kuivu ihan niin nopeasti. Mutta jos saisi ihan pienen toivomuksen esittää, haluaisin lämpötilasta viitisen astetta pois ja sopivasti sadetta öisin. Oho, siinä olikin jo kaksi toivomusta. Voin tyytyä myös jompaan kumpaan ;)

Ihanaa heinäkuun puolta väliä!

12 kommenttia:

  1. Kauniita kärhöjä. Miten niiden kukat voivatkaan olla niin hurmaavia. Tuon Hagley Hybridin ostin toukokuussa ja pienestä koostaan ja ruukkuasumisestaan huolimatta se on kukkinut kaiken aikaa. Mielenkiintoista nähdä, millaiset juuret sen kesän aikana kasvattaakaan. Pääsee sitten syksyllä maahan.
    Hienot ovat ritarinkannuksesikin. Minulla on vain yksi ainokainen, eikä sekään ole kukkinut. Muiden kuvia katsellessa herää ajatus, josko pitäisi näihin ritareihin tutustua intensiivisemmin.
    Joo, aika lämmintä on. Iltakastelua taas odotettavissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväällä ostin minäkin oman Hagleyni ja nyt se on täynnä nuppuja. Minä olen aina ennen istuttanut ruukkujalokärhöt maahan vasta keväällä, mutta tänä vuonna ajattelin kokeilla istuttaa ne syksyllä. Onpahan pari isoa ruukkua vähemmän talvetettavaa. Ritarinkannukset ovat komeita kukkiessaan, hyviä leikkoina ja vihertävätkin aikaisin keväällä, mutta toisaalta niitä pitää usein tukea eivätkä nauti kuivuudesta. Minun ritarini alkavat yleensä kukinnan jälkeen vähän ränsistyä, vaikka leikkaisinkin kuihtuneet kukinnot pois. Ehkä tarvitsisivat kosteamman ja ravinteikkaamman kasvupaikan...? Tai vähemmän paahteisen? Onneksi edessä kasvavat kasvit peittävät vähän niitä. Ihmeellistä, miten paljon toisten blogeja lukemalla löytää tutustumisen arvoisia kasveja! Minullakin niitä on jo aikamoinen lista odottamassa pitkiä, tylsiä talvi-iltoja :D

      Poista
  2. Kivat alelöydöt. Minun kärhöt on vasta nupuilla mutta ovatkin vasta viime syksynä istutettuja, oli jo niin onnellinen kun olivat hengissä talven jäljiltä. Hyvä idea laittaa kärhö kiipimään aitaa pitkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Paljon vaikuttaa kasvupaikka kärhöjen kukinnan alkamiseen. Minullakin ovat nupulla ne, joihin käy varjo edes osan päivästä. Sieltä muuten sulivat lumetkin myöhempään. Aitaa pitkin kiipivä ei oikein meinaa mennä niin kuin haluan: tahtoisi kiivetä ylemmäs eikä jäädä roikkumaan aidan yli. Aika paljon pitää olla myös alkukesällä ohjailemassa latvoja, etteivät kietoudu yhteen sykkyrään. Vaatii hieman viilausta tämä idea :D Hienoa, että kärhösi ovat hengissä ja kukintaa aloittelemassa. Muista laittaa kuvia sitten kun kukkivat :)

      Poista
  3. Kärhöt ovat niin ihania, kiva, kun olet päässyt nauttimaan niiden kukinnasta! Ritarinkannukset ovat helppoja lisätä siemenistä, minulla myös noita tummemman sinisiä, vaaleasta en muista, ostinko sellaisen, koska ei ole vielä näkynyt:) Helle alkaa taas pikkuhiljaa ränsistyttää puutarhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärhöt ovat ihan parhaita, odotan niiden kukintaa aina koko kesän. Pitäisi hankkia joku alppikärhökin, niin saisin nauttia kärhönkukista jo alkukesällä. Ritarinkannukset myös lisääntyvät itse siemenistä, jos ei katko kuihtuneita kukkavarsia pois. Virittelin illalla varjostusta yhteen kukkapenkkiin, kun kastelusta huolimatta kasvit näyttivät kärsivän paahteesta. Ei ole hyvä tällainen kuumuus pikkutaimille.

      Poista
  4. Samat on toivomukset täälläkin :)

    Kärhöt ovat kyllä kauniita. Meillä ei niitä vielä kasvakaan, mutta ehkä jo ensi vuonna...
    Kivoja löytöjä olet tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että joka puolella toivotaan samaa. Kuumuus ja kuivuus ei tee hyvää puutarhalle... paitsi jos kasvattaa kaktuksia. Hanki ihmeessä kärhöjä, niihin ei voi olla rakastumatta :)

      Poista
  5. Tosi hyvän färine 'XerXes'. Ja komiat ritarinkannukset. Oon niitä aina ihaallu, mutta vältelly just tukemisen takia. Ny on sitte ensimmääne, siämenkylyvöstä kukas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 'Xerxes' on ihana. Kukat avautuvat samettisen tummina ja vaalenevat kukinnan edetessä melkeinpä laventelinsiniseksi. Ei ritarinkannuksia kannata tukemisen takia vältellä, ovat ne sen verran komeita kukkiessaan. Eikä niitä joka vuosi tarvitse edes tukea, tänä vuonna ainakin minulla ovat pysyneet napakasti pystyssä ihan omin avuin.

      Poista
  6. Ihania kukkia. Alennusmyyntikärhöjä lähti minullekin mukaan useampikin. Ei kai niitä voi koskaan olla liikaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysytkin vielä! Niitähän mahtuu paljon enemmän kuin monia muita kasveja, sillä ne valtaavat maan pinnan sijaan ilmatilaa, jota riittää kilometritolkulla ylöspäin. Ja aina pitää olla muutama ylimääräinen varalla, jos vaikka joku sattuukin heittämään henkensä talven aikana... :D

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!