tiistai 12. toukokuuta 2020

Kimallusta ja kevätkukkia

Eipä eilen naurattanut, kun aamupäivän kestänyt vesisade muuttui heti puolenpäivän jälkeen räntäsateeksi, jota kesti pitkälle iltaan. Tänä aamuna oli kuitenkin mieli aivan toinen, kun käväisin ennen työpäivän alkua kamerakierroksella. Auringon säteet saivat puhtaanvalkoisen hangen kimmeltämään timanttien lailla ja sieltä täältä pilkistelevät kukat loistivat värikkäinä pisteinä lumen seasta.
Krookus 'Vanguard' keimailee timanttimatolla kristallipäähine yllään.
Samoja krookuksia toisella puolella pihaa. Nämä taitavat olla vaahtokylvyssä.
Jouluruusu etsii ilmeisesti varpaitaan höttöisen lumen seasta.
'Flower Record' ei vähästä hätkähdä, vaan pitää päänsä uljaasti pystyssä.
Kevätkurjenmiekat seisovat myös ryhdikkäinä, mutta niiden seassa kukkivat vaaleanpunaiset kevättähdet ovat taipuneet lumen painosta.
Yksi löytyi, se oli suojautunut kevätkurjenmiekkojen kainaloon.
Nämä jaksavat kantaa isommankin taakan sinisillä harteillaan.
Valkoista taustaa vasten kevätkukkijoiden värit tulevat niin kauniisti esille. Iloinen yllätys oli myös se, että sain kerrankin kameralla taltioitua lumen kimmellystä edes muutamaan kuvaan. Satoihan sitä lunta vuosi sittenkin toukokuun alussa, mutta ei silloin näin kauniita kuvia saanut. Silloin oli ainakin meillä kasvukin pidemmällä, sillä ritarinkannuksissa oli jo kunnon lehtitupsut ja kevätkurjenmiekkojen kukinta melkein ohi. Ehkä kasvit tiesivät tänä vuonna, ettei kannata ihan vielä porhaltaa reippaaseen kasvuun. Taidankin tästä lähtien luottaa kevään sääennustuksissa enemmän kasvikalenteriin kuin meteorologien ennustuksiin.
Niittyrinteen ensimmäinen scilla miettii, joko uskaltaisi avata nuppunsa.
Lapset pyörittelivät lumiukkoja vielä neljän-viiden välillä iltapäivällä, mutta nyt kaikki lumet ovat jo sulaneet pois. Jospa ei tarvitsisi enää tänä keväänä ihmetellä valkoisia maisemia, vaan säät lämpenisivät ja kevät pääsisi jatkumaan täydellä teholla.

20 kommenttia:

  1. Onneksi kasvit kestävät pääsääntöisesti hyvin kevään oikukkaat säät. Puutarhurit taitavat kärsiä lumen keskellä olevien kasvien puolesta enemmän, kuin kasvit itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se taitaa mennä. Ja olihan lumi suojana yön kovemmalta pakkaselta, joten maasta vasta nousseet piipot olivat hyvin turvassa.

      Poista
  2. Meilläkin oli aamulla maaginen tunnelma pihalla. Lunta oli yön pyryn jäljiltä useampi sentti, keväinen aurinko lämmitti ja puista tippui lumikökkäreitä. Oli todella jännä valo. Sellainen kevätvalo mutta kuitenkin lumi sitä hieman muunsi, ei oikein voi edes selittää.

    Illalla oli maa aivan vihreä ja rikkakasvit lähtivät ylös vetämällä. Monta metriä vuohenputkea ja juolavehnää sainkin saaliiksi. Oli myös varsin notkeita kastematoja.

    Ihania kuvia sinulla taas, kiitos niistä. Noita kurjenmiekkoja on kyllä pienoinen pakko hommata itselle enemmänkin.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kurjenmiekkoja kannattaa hankkia, ovat osoittautuneet mahtaviksi kevätkukiksi. Valo tosiaan muuttui aivan erilaiseksi kuin esimerkiksi syksyn ensilumien aikaan, vaikka silloinkin paistaisi aurinko. Aika hauskaa se oli joka tapauksessa. Luminen maisemakaan ei oikeastaan häirinnyt, sillä minulla oli joka tapauksessa työpäivä enkä ollut siksi suunnitellut eilisestä puutarhapäivää. Minäkin kävin vähän kitkemässä illasta ja hyvin lähtivät rikkaruohot irti täälläkin, tosin saalis jäi vähän laihemmaksi kuin sinulla. Vuohenputkea kuitenkin lähti ihan mukavasti.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Pieni takatalvi iski, mutta onneksi ei ollut montaa päivää lumi maassa.

      Poista
  4. Tosi hienot kuvat sait! Ja ihmeesti kukat tuollaista kestää. Täällä ei lunta tullut, mutta vähän jotain rakeiden ja rännän sekoitusta kylläkin. Eipä se täälläkään kasveja haitannut. Tosin ruukkuun orvokkien seuraksi istuttamani poutapilvet näyttivät menneet aika lötköiksi. Orvokit sen sijaan kukkivat kuin tavallisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kevätkukat ovat sitkeitä. Meillä vältyttiin sentään rakeilta, vaikka lunta tulikin.

      Poista
  5. oli jännä lukea peräkkäin kaksi viimeisintä postaustasi, näinhän se kevät tulee vaik hurjalta tuntuukin!
    tässä itsekin odottelen räntäsateen loppumista, et pääsisin toppapukuun sonnustautuneena kiertämään pihamaalle tarkastamaan mahdolliset pakkasvauriot todella kylmän yön jäljiltä. kasvarissakin taimet saavat pitää kaikki suojat yllään varmaan koko päivän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, ei kai taas tule uutta räntäsaderintamaa! Täällä ei ole maanantain jälkeen toppavaatteita tarvinnut, vaikka vähän viileää onkin ollut. Toivottavasti pakkanen ei aiheuttanut teillä tuhoja.

      Poista
  6. Hienoja kuvia, vaikka näkymä ei varmastikaan ilahduttanut aluksi!

    Täällä ei ole tullut lunta, mutta viileää on ollut. Odottelen malttamattomana lämpenemistä, että saisin kasveja kuistilta kasvihuoneeseen ja sitä myötä kuistille tilaa taimikasvatuksille. Keittiön taimitila on täynnä ja vähän ylikin ja kaikenlaista on vielä kylvämättäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Maanantaina näytti surkealta, mutta jo heti eilen aamulla oli selvää, että lumet häviävät kyllä pian. Ja niin hävisivätkin. Ahdasta on täälläkin taimitiloissa. Nyt piti järjestää kodinhoitohuoneenkin ikkunalle tilaa taimille. Minulla on sentään kaikki esikasvatettavat jo kylvettyinä, eli tilanne on (ehkä) hallinnassa.

      Poista
  7. Kieltämättä maanantaina teki mieli sulkea sälekaihtimet lumisateen vain jatkuessa sakeana. Onneksi sade loppui iltapäivällä ja saman tien alkoi sulaminen. Niin paljon kuin lumi toukokuussa harmittaakin, saa se puutarhan näyttämään todella kauniilta. Tai ehkä sen kauneuden tekevätkin kaikki lumesta pilkistävät kukat väreineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringonpaiste ja lumen seasta pilkistelevät kukat ja vihreät lehdet olivat todella kaunis yhdistelmä. Siltikin ottaisin paljon mieluummin lämpimämmät säät ja kunnolla vihreyttä ja kukintaa.

      Poista
  8. Kukat erottuvat hienosti valkeaa vasten.
    Minäkin otin eilen vastaavia kuvia kevätkukkijoista.
    On tämä erikoinen toukokuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkea tuo värit paremmin esille kuin ruskean- ja vihreänkirjava tausta. Toivottavasti erikoista toukokuuta ei seuraa ailahteleva kesä.

      Poista
  9. Kannattaa ottaa hetkestä kiinni ja painua kameran kanssa pihalle, ehtii ne mahdolliset tuhot sitten myöhemminkin tarkistaa :) Kivoja kuvia ja säiden oikkuja ikuistettuna. Ja loppujen lopuksi ei juurikaan tuhoja, ovat ne sitkeitä, nämä kevään kasvit! Vaan toki olisi jo mukavampi kuvata keväisen lämmintä säätä ja kukkaloistoa kuin luumipeittoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin ajattelin :) En kyllä edes uskonut, että tuhoja voisi tulla, sillä tuskin lumi tekee mitään, jos muutaman asteen pakkanenkaan ei tee. Sää on nyt ollut keväisen aurinkoinen, mutta lämpimämpää voisi olla.

      Poista
  10. We had some sleet too, but having a real snow must be devastating?! I hope it gets warmer really soon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Well, snow in May isn't unusual around here. But every time it is as unwanted happening as snow in July. Luckily it has been a couple of sunny days since Monday.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!