lauantai 29. syyskuuta 2018

Kuurakukkasia

Viime yönä meillä koettiin syksyn ensimmäinen hallayö. Yksi syksyn parhaista hetkistä mielestäni on, kun kuura koristelee kasveille pitsireunuksia. Kävinkin kuvaamassa niitä heti aamulla ja jaan niitä nyt teidänkin iloksenne.
Kaukasianmaksaruoho näyttää hienolta pelkästään kuurareunuksellakin, mutta tämä yksi punainen oksa tekee upean loppusilauksen.
Kaukasianmaksaruohon viimeinen kukinto.
Karpaattienkello ei näytä olevan pakkasesta moksiskaan.
Isotähtiputki.
Pikkutöyhtöangervo...
... ja pensasmustikka 'Northblue' ovat ehtineet saada vasta pikkuisen syysväriä...
... toisin kuin pensasmustikka 'Aino', joka on leiskunut tulipunaisena jo pitkään.
Myös puistoatsalea 'Ilusialla' on hieno syysväritys. Taustalla siperiankurjenmiekka.
Japaninjaloangervo.
Viimeisiä kehäkukkia kasvimaalla.
Värimintun koristeelliset siemenkodat saavat jäädä talventörröttäjiksi. Näitä on keväällä mukava silputa kukkapenkin katteeksi, kun aromaattinen tuoksu leijailee ilmassa.
Pensashanhikki 'Creme Brule'
Tällä kertaa yöpakkanen ei yllättänyt puutarhailijaa, sillä siirsin sisällä talvetettavat kasvit jo alkuillasta eteiseen turvaan. Viime vuonnahan huomasin vasta aamulla, että yön aikana oli lämpötila tipahtanut ennusteista poiketen -6 asteeseen ja minulla oli kaikki kasvit verenpisaroita myöten ulkona vain yksinkertaisen harson alla. Ihme kyllä kaikki selvisivät hengissä, mutta kieltämättä nyt eteinen näyttää huomattavasti vehreämmältä kuin silloin.
Vehreä ja kukkiva eteinen. Myös hyvin ahdas. Onneksi puolet kasveista on menossa kellariin lähiaikoina. 
Hortensiassa on hieno, pehmeä syysväritys.
Verenpisara kukkii vielä ihan mukavasti.
Kellarissa talvetettavat kärhöt jätin ulos, jotta pakkanen saa kunnolla puraista versoja. Kannan ne kellariin vasta kun on luvattu pakkasta pidemmäksi aikaa. Niille ei ole mitään haittaa siitä, että mullan pinta käväisee kohmeessa, mutta aivan umpijäähän en uskalla ruukkuja päästää. Loppuun vielä muutama kärhökuva.
Kesällä hankittu 'Voluceau' ehti juuri ja juuri aukaista ensimmäisen kukkansa. Kuvan kävin ottamassa eilen. Eikö olisi upea kaveri mantsuriankärhölle?
Aamulla sama kukka kuuran koristelemana.
'The Presidentin ylväys kärsi pikkuisen kolauksen. 'Jan Pawel II' -ressukkaa ei kehtaa enää edes esitellä :D
Nyt lähden nostamaan viimeiset punajuuret ja porkkanat maasta. Valkosipulitkin on vielä istuttamatta ja loput kukkasipulit, mutta vielähän niitäkin ehtii istuttaa. Tulivatko teille yöpakkaset yllättäen ja onko vielä joku paikka, jossa ei ole hallaa tänä syksynä koettu? Miten pakkasen puraisu näkyy puutarhoissanne?

16 kommenttia:

  1. Kauniita kuurakuvia, joskin toisaalta on ihan kamalaa, että jo tässä vaiheessa on hallaa ja pakkasta! Meillä oli viime yönä -3 astetta. Onneksi olen tajunnut viedä pelakuut lämmitettävään kasvariin. Osa daalioiden ruukuista oli vielä ulkona ja ne näyttivät aamulla menehtyneiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täällä oli alimmillaan ollut -4,6 astetta. Niin... viime syksynä ensimmäinen hallayö oli vasta lokakuun loppupuolella, mutta toisaalta koko kesä ja syksy oli todella koleaa. Sää on nyt niin upea, ettei hirveästi yksi hallayö ja mustunut daalia harmita :D

      Poista
  2. Nuo kuurakuvat ovat niin jäätävän kauniita.

    VastaaPoista
  3. Kauniit kuurakuvat. Aamulla ryntäsin ensimmäisenä kameran kanssa pihalle, mutta meillä kuura oli aika maltillista. Tai sitten nouseva aurinko oli jo ehtinyt parhaat näkymät sulattaa. Sinänsä yöpakkanen tuntuu kovin aikaiselta, sillä usein meidän nurkilla vastaavia kuuranäkymiä on vasta lokakuun puolivälin jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuonna täälläkin oli ensimmäiset yöpakkaset vasta lokakuun lopulla, mutta ei se tavatonta ole, että jo syyskuun puolella on pakkasöitä. Meillä kuura pysyi aika pitkään, sillä yön aikana oli ollut alimmillaan peräti -4,6 astetta ja aurinko alkoi paistaa pilvien lomasta vasta kymmenen-yhdentoista välillä. Plussan puolelle päästiin suunnilleen samoihin aikoihin.

      Poista
  4. Kauniita kuurakuvia. Meilläkin vieraili pakkanen viime yönä ja aamulla maa oli kauniin kuuran peitossa. Jotenkin ei osannut olla edes pahoillaan ensimmäisistä pakkasista, kun kaikki oli niin kaunista. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Todella kauniita kuurakuvia. Meilläkin mittari näytti aamulla herätessä miinus neljää astetta.

    VastaaPoista
  6. Kuuraiset kukat ovat todella kauniita!

    VastaaPoista
  7. Kuurankukat o hyvin kuvauksellisia ja ensimmääset pitää aina ikuustaa. Alakuviikosta kävääsi tunninverran miinuksella, muttei silloon tullu vaurioota. Ny loppuviikosta kaks perättäästä pakkaasyätä jo mustutti daaliat ja useemmat muut kesäkukat. Kärhöt o syksyysin yllättävän kylymänkestäviä. Tosi hiano 'Voluceau'.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 'Voluceau' yllätti positiivisesti, vaikka oli kuvassakin hienon värinen. Hieman violetimpi vain. Kärhöjen syyskestävyys on niiden paras puoli. Eilen lurpottaneet kärhönkukat ovat tänään taas sen näköisiä, kuin ei olisi hallayötä ollut ollenkaan. Jälleen yksi syy lisää kerätä kärhöjä :D

      Poista
  8. Kuura koristaa kauniisti kaiken hetkeksi, ennen kuin herkemmät ovat puraistuja. Sinulla on valtava kokoelma hellittäviä kukoistuksia, mutta onpa mukava tila niitä hoidella! Minulla on tänä vuonna vähän pelastettavaa tässä vaiheessa, vain muutama daalian juurakko -kesäkukat saivat jo mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkimmistä tosiaan joutuu luopumaan heti kun kuura koristaa maan, mutta onneksi sitkeimmät eivät pikkupakkasista hätkähdä, vaan ilahduttavat kukillaan vielä pitkään. Jostain näitä talvetettavia aina ilmestyy, vaikka yritän niitä vähentää. Nytkin luovuin kolmesta prinsessaliljasta ja riippapelargoni lähti äitini talvetettavaksi. Kellarissa sitä vasta onkin tungosta talvella, mutta onneksi kasvimaalta ei riitä satoa kellariin asti säilöttäväksi :D Eteinen on osoittautunut olosuhteiltaan hyväksi paikaksi talvettaa kasveja, mutta ahdas se lapsiperheessä on. Odotan kovasti sitä aikaa, ettei tässä huushollissa tarvita enää lastenrattaita.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!