keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Kivikkorinteen kasveja

Edellisessä postauksessa esittelin kivikkorinteen laajennusprojektia ja lupasin seuraavaan kasvien esittelyn. Varokaa! Tämä on oikea kuvamaraton, mutta kerranhan se vain kirpaisee ;) Osa kuvista on otettu laajennuksen valmistuttua ja osa aiemmin kesällä, kun kasvit olivat kukassa. Kivikkorinteen etureunaan ja pihaantuloväylän viereen istutin mataliksi jääviä maksaruohoja ja mehitähtiä.
Pallomehiparta pärjää olemattomassakin multakerroksessa. Tässä kivessä oli kuin tilauksesta sopiva "hylly" mehitähdille.
Etureunassa kivien rakosia pehmentämässä on myös useampi lämpäre valkomaksaruohoa.
Alennusmyyntilöytö: turkestaninmaksaruoho. Pinkkikukkaisena pääsi vanhaan osaan kivikkorinnettä.
Seittimehitähdet saivat isomman alueen, sillä viihtyivät jopa tänä kesänä hyvin. Ovathan ne suloisiakin (kuva otettu kesällä)
Marmorimehitähdet sen sijaan kutistuivat kutistumistaan kesän aikana. Ressukoilla taisi olla liian hiekkainen maa. Tilanne on nyt korjattu, katsotaan, miten ensi kesänä käy (kuva viime kesältä).
Lyydianmaksaruohot (punaiset) saavat edelleen vaeltaa reunakivien rakosissa. Joka paikkaan riesaksi asti leviävät keltamaksaruohot heivasin rinteen alle kivipengerryksen eteen. Siellä saavat levitä vapaammin. (kuva aiemmin kesällä).
Ihan pelkkiin maksaruohoihin ja mehitähtiin en malttanut tyytyä. Seuraavat kasvit ovat vanhan kivikkorinteen alueella.
Tähtilevisiaa 'Little Plum' siirsin pikkuisen ja paransin samalla sen kasvualustaa. Sille hiekkainen rinne oli aivan liian kuiva tänä kesänä ja jouduin kastelemaan sitä. Nyt se sai enemmän multaa juurilleen. Katsotaan, miten hän viihtyy.
Patjarikko.
Keväällä ostettu tarhakylmänkukka asustelee nyt myös kivikkorinteessä.
Sinilemmiö osoitti tänä kesänä pärjäävänsä jopa hiekassa. Kukkia ei montaa kesän aikana näkynyt, mutta voi valtava, minkä juurakon se oli tehnyt! Ajattelin siirtää sitä pikkuisen, mutta päädyinkin sitten siirtämään kivä ja muita kasveja ympäriltä, kun tämä vain hihitteli surkealle yritykselleni ja pikkuiselle istutusapiolleni. Ihmettelen kovasti, jos sillä juuristolla ei kukita ensi kesänä!
Rinteen alkupäässä on hopeahärkkiä, kaukasianmaksaruohoa, karpaattienkelloa sekä nukkapähkämöä.
Metrin paikanvaihto sai jänikset jättämään nämä suloisuudet rauhaan.
Jos olisin tiennyt, että siemenistä kasvaa myös valkokukkaisia, olisin erotellut taimet erilleen enkä istuttanut niitä kahden-kolmen yksilön ryppäissä.
Korkeammat kasvit pääsivät rinteen yläosaan aitaa vasten sekä lähemmäs tuoksuvatukkoa. Kunhan kunta myrkyttää loput tuoksuvatukat pois, suunnitelmissa on istuttaa niiden tilalle vielä korkeita perennoja, kuten väriminttua. Tässä kun kuvia katselen, niin huomaan, että maksaruohojen suku on näissäkin suorastaan yliedustettuna. Mutta sehän ei haittaa mitään, eihän ;)
Komeamaksaruoho 'Herbstfreude' pääsi tolpan juureen.
Maksaruoho 'Stewed Rhubarb Mountain' on edellisen vieressä (kuva otettu aiemmin kesällä).
'Stawberries and Cream' on suosikkini. Tälle on varattu paikka aidan edessä pihaantulon puolella, jaan ja siirrän näitä vasta ensi keväänä (tämä kukkii heinä-elokuussa).
Naapurilta saamani nimetön maksaruoho. Aikainen kukkija tämäkin.
Sukulaiselta saatu nimetön maksaruoho pääsi vatukon puoleiseen reunaan.
Kamtsatkanmaksaruoho ja sen juurella oleva kultamaksaruoho pääsivät aidan edestä vatukonpuoleisen rinteen etualalle.
Tämä pikkuinen punahattu löytyi syysalesta. Lajike on 'Pow Wow White', eli valkoista kukintaa pitäisi olla luvassa.
Ja vielä kuva sen kukasta. Toivottavasti selviää hyvin talvesta.
Punatähkää tässä on neljä pientä alkua samassa ryppäässä. Oli tarkoitus laittaa sitä isommalle alalle, mutta tila ei vain riittänyt. Kunhan vatukko lähtee, aion lisätä tätä. 
Nukkapähkämöä tuli myös uudelle alueelle. Lisään tätä ehkä vielä pikkuisen sitten kun...
Vähennän keltakukkaisia kasveja oman pihan puolelta, joten kevätvuohenjuuret pääsivät kivikkorinteeseen vatukon puoleiseen osaan. Istutin näitä kolmeen kohtaan, sillä niillä on niin kivan näköinen tumma lehdistö ja ne vihertävät jo aikaisin keväällä.
Tähän loppui, nyt saa huokaista helpotuksesta :) Iloista keskiviikkoa!

25 kommenttia:

  1. Kivikostasi on sukeutumassa todella kaunis ja olet tehnyt niiden kasvuedellytykset sellaisiksi, että ne tulevat varmasti viihtymään hyvin. Punahattu ja punatähkä ovat upeita, perhosten rakastamia kasveja ja ne tulevat varmasti ilahduttamaan myös sinua. Punahattu on melko helppo kasvattaa myös siemenistä, jos haluaa siitä isomman istutusryhmän kukkapenkkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Perhoset mielessä hankinkin niitä molempia, vaikka ovat toki kauniita muutenkin. Minulla onkin pari punaisen punahatun siemenkotaa. Toivottavasti sisältävät itämiskykyisiä siemeniä :)

      Poista
    2. Piti siis sanoa, että olet tehnyt kasvien kasvuolosuhteet sellaiseksi, että ne viihtyvät. Anteeksi kömmähdys.

      Poista
    3. Ei haittaa, tuon vertainen ei haittaa ymmärtämistä. Lipsahduksia sattuu itse kullekin :)

      Poista
  2. Hieno kivikko! Levisia on minun suosikkini, mutta hyvin hankala pitää hengissä talven yli. Ainakin minulla on onnistunut vain kerran hyvin kuivassa paikassa, jossa se taas kesällä selvästi kärsi kuivuudesta. Kuulen mielelläni kokemuksia levisian kasvupaikasta. Tämä kesä oli tosiaan niin kuiva, että kivikkokasvitkin kärsivät. Varsinkin kalliolla kasvavat olivat ihan kuoleman kielissä minulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Levisia talvehti ainakin viime talvena hyvin. Tein sille syyssateiden suojaksi pienestä liuskekiven palasesta katoksen, joka suojasi enimmiltä sadevesiltä. Tänä vuonna on varmasti sama edessä jo senkin takia, että kasvupaikka on nyt paljon multavampi. Tosin edelleen siinä on ehkä puolet karkeaa hiekkaa, mutta onhan se iso muutos 95-prosenttiseen hiekkaan verrattuna :D

      Poista
  3. Kyllä tulee hieno. Katselin tuota punatähkää ja mietin, että pitäiskö taas kokeilla. Mulla oli sitä joskus entisessä elämässä maalla. Punahattua en saanut onnistumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aina kannattaa kokeilla uudestaan. Molemmat ovat hienoja kasveja.

      Poista
  4. Seittimehitähden kukka on vaan niin kaunis! Meillä tyttönen valitsi sitä omaan kivikkopenkkiinsä, ja hyvän valinnan tekikin. Meinasin nipistää sitä tytön penkistä ihan pikkiriikkisen ja siirtää jakotaimia myös näkyvmäälle paikalle rinteeseen. Punatähkät nousivat tänä kesänä yhdeksi omista suosikeistani juuri perhosten vuoksi. Ne todellakin ovat perhosmagneetteja ja toivat paljon iloa kesän aikana.

    Hienolta näyttää rinne! Kiva kuulla, että pitkäkorvat ovat jättäneet karpaattienkellot rauhaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Painovirhe paholainen. Piti kirjoittaa *näkyvämmälle*

      Poista
    2. Kaunis on koko kasvi. Tuskin tyttösikään paljoa pahastuu, jos pari pientä alkua otat omaan kivikkoosi. Lapsen luvalla tietenkin :) Punatähkä on myös kaunis. Perhosmagneetteja ei voi olla liikaa :)

      Poista
  5. Paljon kauniita kasveja. Maksaruohot ovat monipuolisia kasveja. Pidän niistä itsekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maksaruohot ovat suorastaan kivikon luottokasveja ja vielä pörriäistenkin suosiossa.

      Poista
  6. Yhtään ei ollut liikaa kuvia. Paljon olet tehnyt yhden kesän aikana. Nuo maksaruohot ja mehitähdet ovat kauniita ja kuinka monta erilaista oletkaan löytänyt. Kivenkolot ovat kuin varta vasten mehitähdille suunniteltuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuisen mietin, että jaanko kasvit kahteen postaukseen, mutta hölmöltä olisi tuntunut sekin. Hyvä, ettei ollut liikaa kuvia :) Aina tulee joku uusi kiva maksaruoho eteen. Onneksi niitä ei voi olla liikaa!

      Poista
  7. Aivan ihana postaus ja kuvia ei ollut yhtään liikaa. Minullakin on kivikkoalue mitä laajennan kun aika antaa myöten. Valkomaksaruoho on minulla rivarilla levinnyt ihan valtavasti. Ja mökillä värimintut ottaa kyllä äkkiä alaa lisää. Levisia on ihana samoin isot maksaruohot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Valkomaksaruoho, kuten muutkin näistä matalista maksaruohoista, leviää viihtyessään reippaasti. Onneksi ne on helppo kitkeä pois, jos liikaa innostuvat. Levisia on ihana minustakin. Vaatii kyllä vähän huolenpitoakin viihtyäkseen.

      Poista
  8. Viimeisenä ollutta maksaruohoa on joskus ollut minullakin. Meilläpäin sitä sanottiin jääkukaksi, en kyllä tiedä miksi.... Hieno kivikko sinulle tulossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut, että joissain päin Suomea sanottaisiin isomaksaruohoa jääkukaksi. Sen enempää sanan alkuperästä en minäkään tiedä. Kiitos! Ensi vuotta onkin mukava odotella, kun lumen alta paljastuukin kivikko tuoksuvatukon risujen sijasta :)

      Poista
  9. Herkullinen kivikkotarina - kyllä tulee silmiä hivelevää, kun kaikki nämä oikein pääsevät vauhtiin ensi vuonna! Onneksi olet tunnollinen kuvaaja ja näin saamme seurata vaihe vaiheelta tämänkin osan muutoksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuvaaminen meinasi monesti unohtua työn tuoksinassa, mutta muistin onneksi aina välillä kamerankin olemassaolon. Itsellekin mukavampi jälkeenpäin nähdä työn edistyminen. Ihana odotella ensi vuotta ja erityisesti viimeistenkin tuoksuvattujen häviämistä :)

      Poista
  10. Maksaruohot on hyvä, varma valinta! niistä ei voi olla pitämättä! Kivikkoalueestasi tulee upea, se on jo nyt!

    VastaaPoista
  11. Ihana kasvivalikoima, eikä yhtään liian pitkä postaus. Mielenkiinnolla katselin, mitä kaikkea kivikostasi löytyy. Samalla saa hyviä kasvivinkkejä omaan kivikkopenkkiin :)

    VastaaPoista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!