maanantai 10. syyskuuta 2018

Kivikkorinne laajenee

Viikonloppuna alkoi tapahtua entisessä tuoksuvatukossa, johon istutin alkukesällä reilu sata leijonankitaa ja joitakin muita kesäkukkia. Ensimmäisenä leikkasin leijonankidat matalaksi ja otin kaikki leikkokukaksi kelpaavat ämpäriin. Itselläni on jo niin monta kukkakimppua, että annoin naapureille vapaat kädet hakea kukkia omaksi ilokseen.
Maljakkokelpoisia leijonankitoja tuli 1,5 ämpärillistä. Ensimmäisen ämpärillisen kävi eräs naapurin rouva hakemassa jo siinä vaiheessa kun olin saanut vasta osan leijonista leikattua. Nämä loput hävisivät pikku hiljaa päivän mittaan.
Keräsin kesäkukkien varret ja juurakot omaan kasaansa ja aloin lapioida maata vanhan kevytpeitteen päälle. Pienempiä kiviä löytyi ihan mukavasti ja piti sieltä kammeta ylös muutama isompikin järkäle. Tuoksuvatun juurakoita löytyi jokunen, enkä välttämättä saanut kaikkia pois vieläkään. Enää sillä ei ole niin paljoa väliä, sillä juurimaton pitäisi pysäyttää niiden eteneminen.
Parhaimmillaan istutusalueelle tuli syvyttä puolisen metriä, etureunaankin tulee reunakivien ansiosta 25-30 sentin syvyinen kasvualusta.
Kun olin kaivanut suunnilleen viiden neliön alan kuopalle, aloin asetella juurimattoa. Hankin 5*2,6 metrin kokoisen juurimaton, jottei tulisi tuoksuvatun verson mentäviä saumoja istutusalueelle. Kun olin saanut kivikkorinteen puoleisen reunan ja ylänurkan aseteltua kohdilleen, aloin asetella alareunan kiviä paikoilleen. Joitakin oli jo valmiiksi rinteen juurella, mutta muutama piti vyöryttää omalta pihalta tänne. Onneksi osa matkasta oli sentään alamäkeen! Kun ensimmäinen pätkä oli valmiina, piilotin kesäkukkien jämät istutusalueen pohjalle ja lapioin rinteestä kaivettua hiekkamultaa päälle.
"Mitä IHMETTÄ sinä oikein tiet?!" kysyi naapurin rouva, kun pyörittelin kiviä paikoilleen. Vastauksen kuultuaan päivitteli "Voe hyvänen aeka!" Meidän naapurustossa ei ole ilmiselvästi totuttu tällaiseen... :D
Tähän päättyi lauantain kivinen, hiekkainen ja hikinen viisituntinen. Sunnuntaiaamu alkoi mullan kärräämisellä, sillä rinteestä kaivetusta maasta saa hakea multahippusia hiekan seasta. Edellinen asukas oli aikoinaan nurmikkoa perustaessaan tilannut paksun kerroksen kunnon multaa, joka otettiin alkukesän pensasryhmän ja patioalueen kaivamisessa talteen. Toki siinä on valtavasti rikkaruohon juuria, mutta ne olen nyppinyt joka lapiollisesta pois. Mitään valtaisaa rikkaruohojen siemenpankkia siinä ei onneksi ole. Jatkoin myös kivireunusta muutamalla kivellä ja laajensin aluetta vielä hieman tuoksuvatukon suuntaan.
Tässä on jo päästy pikkuisen istuttamaankin.
Rinteen yläosasta olisi voinut nostaa maata vielä kymmenisen senttiä, mutta halusin saada mahdollisimman nopeasti kasvit istutettua, sillä pääsen isännän ja omien töiden takia vasta viikon kuluttua seuraavan kerran rauhassa tekemään puutarhatöitä. Jääpähän ensi kevääksikin jotain tekemistä.
Sunnuntaina kuuden tunnin työn jälkeen näytti tältä. 
Yön jälkeen kasvit näyttivät jo paljon pirteämmiltä.
Kasvien väleissä olevat kivet muuttavat todennäköisesti vielä paikkojaan. Nyt ne ovat turhan lokeromaisesti aseteltuja, sillä niiden päätarkoitus oli estää kasteluvettä valumasta pois istutusten juurelta.
Etureunaan juurimaton päälle ajattelin antaa matalien maksaruohojen levittäytyä matoksi. Kuvan vasemmassa alanurkassa ei ole juurimattoa, mutta laitan siihenkin suikaleen, jotta ei tarvitse tapella rikkaruohojen kanssa ja tulee siisti reuna.
Rinteen etureuna on vielä sepelikuorma-auton jäljiltä mutkalla. Sen korjaan jossain vaiheessa kunhan kiireellisemmät hommat on tehty.
Tein myös alkuperäisessä kivikkorinteessä pieniä uudelleenjärjestelyjä.
Tätä kun verrataan viimevuotiseen tilanteeseen, niin ehkä jotain pientä muutosta on havaittavissa.
Kesäkuun puoliväli viime vuonna.
Tästä tulikin jo niin pitkä selostus, että jätän kivikkorinteen kasvien esittelyn seuraavaan postaukseen. Loppukevennyksenä kuntojumppa Hiidenkiven tapaan: 
1. Ota omille voimillesi selvästi liian iso kivi ja vyörytä sitä aivan liian pitkä matka ja mieluusti viimeiset pari metriä epätasaisessa maastossa ehkä jopa ylämäkeen. Ota seuraava kivi ja tee sama uudelleen. Ja uudelleen. Ja... Toista vielä sittenkin kun et enää yhtään jaksaisi.
2. Pienen huilauksen (=lapioi ja kärrää useampi kottikärryllinen multaa) jälkeen jatka asettelemalla 5-20 kilon painoisia kiviä seuraava tunti.
3. Voit hyvällä omallatunnolla jättää seuraavan kuntosalikäynnin väliin.
Meillä ei tarvita kahvakuulia!
Aurinkoista maanantaita!

27 kommenttia:

  1. Näyttääpä upealta! Hurjasti olet kyllä saanut rehkiä, toivottavasti ei ole lihakset kovin kipeinä. Mielenkiinnolla odottelen kivikkorinteen kasvien esittelyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jos ihan rehellisiä ollaan, niin pikkuisen tuntuu siltä, että jotain on tullut tehtyä :D

      Poista
  2. Juurimatossa on kyllä puolensa. Paljon olet saanutkin aikaan taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieluummin olisin jättänyt juurimaton laittamatta, sillä maansiirrossa oli hirveä homma. Mieluummin tein kyllä sen kuin kitken seuraavat viisi vuotta kivien väleistä tuoksuvatukkaa.

      Poista
  3. Mieletön projekti taas ja valmista tulee vauhdilla :) Kivien pyöritys on todellakin kahvakuula-treeniin verrattavaa puuhaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä mieletöntä projektia olen suunnitellut kolme vuotta, joten oli jo aikakin jotain alkaa tapahtumaan! Minua ei kyllä haittaisi, jos isotkin kivenjärkäleet olisivat edes pikkuisen kevyempiä ja voisi niissä olla siirtämistä helpottavat kahvatkin :D

      Poista
  4. Hienolta näyttää jo nyt, ja alue senkun paranee, kun kasvit ehtivät kunnolla asettua paikoilleen. Nopeasti sait ison muutoksen tehtyä. Mukavaa alkanutta viikkoa koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olokin tuntuu sille, että tuli huhkittua viikon työt parissa päivässä. Tulee muutama lepopäivä tarpeeseen :D Iloista uutta viikkoa teillekin!

      Poista
  5. Hieno työ ja kunnonkohotus samaan hintaan! Voit todella olla ylpeä itsestäsi!

    VastaaPoista
  6. Wautsi mitä woimaharioottelua :D Ja viälä hyvännäkööne lopputuloski! Mullolis viälä tälle syksyä kans kivitöitä tiaros......tai ens keväänä tai...
    Multei enää kysellä, että mitä teet. Ne vaa jahkuu, että kuinka sä ainavaa jaksat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Saa nähdä, kauanko meidän naapureilla menee päästä tuohon vaiheeseen :D Tee vain kivityöt jo tänä syksynä, minullakin on vielä pari projektia tulossa. Talven aikana tulee kuitenkin uusia ideoita mieleen ja niitä on päästävä toteuttamaan heti keväällä ;)

      Poista
  7. Kovasti oot kiviä jummunnu. Meillä sama homma on männeillään. Kiva tulloo tuosta nurkkauksesta kuhan kasvit on levittäytyny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Laitahan kuvia omasta kiviprojektistasi, niitä on aina mukava katsella :)

      Poista
  8. No kyllä on mahtava muutos! Kivien pyörittely vaatii sisua, mutta on se sen arvoistakin! Ne eivät ainakaan kulahda vuosien saatossa. Hauska tuo naapurin päivittely : ))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Eikä kiville tarvitse tehdä huoltomaalauksia tai muitakaan käsittelyitä sen koommin kun ne on kerran kunnolla asetellut. Naapureista on välillä hupiakin :D Tämä työmaa kun sattuu vielä olemaan kadun päässä kaikkien näkyvillä, niin kyllä ihmettelijöitä aina ilmestyy seuraamaan työn edistymistä.

      Poista
  9. Puutarhurin kuntojumppa :) Sen rankempaa (ja parempaa) ei olekaan! On sinulla ollut urakka, mutta kyllä näyttääkin upealta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehokas treeni oli, tuli käytettyä kaikkia lihasryhmiä :D Kiitos!

      Poista
  10. Juurimatto on todella toimiva ja hyvä alusta istutuskuopan pohjalle. Monivuotiset, vaikeasti torjuttavat rikkaruohotkaan eivät pääse läpäisemään juurikangasta, sillä se estää tehokkaasti jopa puiden juurien etenemisen ja pääsyn istutusalueelle.
    Ahkeruutesi tulee tulevaisuudessa varmasti palkituksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, näin minäkin uskon. Vähän mietityttää se, joudunko kastelemaan rinnettä juurimaton takia enemmän. Huomasin tänä kesänä, että meillä maa nostaa syvemmältä kosteutta todella hyvin ja sen ansiosta kasvit pärjäsivät kuivuuteen nähden erinomaisesti. Ainakin ylhäältä päin tulevan veden pitäisi läpäistä juurimatto, mutta läpäiseeköhän myös maasta nouseva kosteus sen?

      Poista
    2. Nytpä tulikin esille kinkkinen kysymys. Miten mahtaa tosiaan olla tuo kosteuden pääsy juurimaton läpi alla olevasta maaperästä?

      Poista
    3. Seuraavana kuivana kesänähän sen sitten näkee. Ongelmia sen suhteen en toivo, mutta jos niitä tulee, pitää vaihtaa sellaiset kasvit tilalle, jotka pärjäävät.

      Poista
    4. Seuraavana kuivana kesänähän sen sitten näkee. Ongelmia sen suhteen en toivo, mutta jos niitä tulee, pitää vaihtaa sellaiset kasvit tilalle, jotka pärjäävät.

      Poista
  11. Aika fyysinen urakka ollut sinulla. Hienosti jaksoit ja teit.

    VastaaPoista
  12. Haluaisimme myös tehdä pihallemme kunnon alueet istutukselle ja meillä kävikin jo metsuri leikkaamassa muutaman puun pois tieltä. Pitäisi hankkia vielä kantojyrsimet, että pääsisi kannoista eroon ja hommat voisi alkaa. Tuollainen kivialuehan olisi todella hyvä meidänkin pihalle, se näyttää hyvälle sekä sitä ei tarvitsisi varmaan hoitaa, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivikko on aina hyvä ratkaisu, mutta vaatii sekin kitkemistä pysyäkseen siistinä.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!