perjantai 7. syyskuuta 2018

Edistystä ongelmapaikassa ja arvontamuistutus!

Ongelmallinen kujanne talon pohjoispäädyssä alkaa olla historiaa, sillä puolet sen kasveista on jo istutettu. Toin alkuviikosta äitini puutarhasta sormivaleangervoja ja sieltä on vielä tulossa lähiaikoina neljä kuunliljaa ja ensi keväänä töyhtöangervo.
Aidan pään kohdalle tulee töyhtöangervo. Polku on vielä turhan rikkaruohovoittoinen...
Polun reunalle jaan ensi vuonna lisää tuota matalaa, valkoreunaista kuunliljaa. Istutan niitä väljempiin rakosiin ja täytän niiden välit pinkillä esikolla, jota sain myös äidiltäni. Mieli tekisi istuttaa vielä jotain aikaisin kukkivaa pikkusipulia ryppäiksi isompien kasvien väleihin. Toivottavasti joku sipulikukka viihtyisi tuolla, sillä paikka on myös keväällä varjoinen talon ja metsän takia.
Keskivaiheilla on komeasinikuunlilja 'Elegans', sormivaleangervoa, pinkkikukkaista esikkoa ja pieni nimetön kuunlilja ('Pilgrim'?)
Äidiltäni sain myös tuoksuköynnöskuusaman, jota hän on pyöritellyt tämän kesän ruukussa ympäri pihaa ja todennut, ettei sille löydy paikkaa. Lykkäsin sen tulevan köynnösportin tietämille, johon aioin ensi keväänä istuttaa 'Pink Flamingo' -tarha-alppikärhön. Jospa ne viihtyisivät siinä yhdessä, kun ohjailen kuusaman versot kaaren etureunaan ja mahdollisesti aitaa myöten etupihan suuntaan ja kärhön tuen takareunaan ja aitaa myöten varjoisaa kujannetta kohti. Tuoksuköynnöskuusama on täällä menestymisvyöhykkeensä äärirajoilla, joten ehkä olisi viisasta ohjata joku verso kasvamaan myös maata myöten, jotta edes osa kasvista selviäisi ankarammistakin talvista.
Tuoksuköynnöskuusama on toistaiseksi ohjattu aidalle pois tieltä. Kunhan mylläys täällä loppuu, lasken kaikki versot maahan talveksi. Jospa ensi keväänä sille olisi jo kaariportti kiipeiltäväksi.
Tuoksuköynnöskuusaman nuoret versot ja lehtien alapinnat ovat hienon väriset.
Kuusaman kaveriksi tuleva 'Pink Flamingo' näyttää oikein lupaavalta. Ilman pussia ollaan pärjätty jo pitkään.
Tuoksuköynnöskuusaman ja komeasinikuunliljan väliin aidan eteen tulee kolme keskikokoista kuunliljaa, joissa on valkoinen raita lehdessä.
Etupihalta katsottuna. Kaariportti tulee suunnilleen lahon aitatolpan kohdalle. Kuusama on kuvan vasemmassa reunassa tolpan pään kohdalla. Tolpan toisessa päässä on vielä muutama esikko, jotka siirrän kujanteelle ensi keväänä kun saan istutettua töyhtöangervon.
Tein muutaman raparperinlehtilaatan ja yhden kokeilun kesäkurpitsan lehdellä. Olen mallaillut niitä polulle, mutta jäin miettimään, ovatko ne liian pieniä. Toisaalta, ovatko isommat laatat sen parempia, sillä polku viettää pikkuisen poispäin talosta ja laatat on pakko laittaa maanpinnan myötäisesti, etteivät lapset kompuroi niiden reunoihin. Pelkkä sammal olisi hienoa, mutta ei kestä juurikaan tallaamista.
Polun tästä päästä pitää ehkä perata kaikki pois ja yrittää saada sammal kasvamaan puhtaaseen multaan. Talon seinän vieressä olevaan kukkapenkkiin tulee vielä keltakirjava kuunlilja.
Katseenvangitsija puuttuu vielä, samoin kuin polun molemmista päistä rajaus nurmen ja sammalen erottamiseksi toisistaan. Aiemmin mietin, että kaivan maahan paksun puupölkyn, mutta nyt alan kallistua kivirajaukseen. Rajaan kukkapenkit nurmikosta ja sammalesta kivillä, joten yhtenäisin lopputulos tulisi ehkä niillä tehtynä. Jostain pitäisi vain kaivaa lisää niitä kiviä...
Seinän vieressä on joitakin kukkapenkeistä kaivettuja kiviä odottamassa käyttöä. Katseenvangitsija tulisi viimeisimpänä olevien liuskekivien kohdalle. Vaalea viiva seinässä on katuliitua...
Vaikka osa kasveista vielä puuttuukin ja muutama yksityiskohta vaatii työstämistä, en miellä talon päätyä enää piiloteltavaksi ongelmaksi. Nyt sille pitäisikin keksiä kuvaavampi nimi pihakarttaan. Onko ideoita?

Vielä on sunnuntaihin puoleenpäivään asti aikaa käydä osallistumassa sipulikukka-arvontaan. Leppoisaa viikonloppua!

22 kommenttia:

  1. No niin, hyvinhän se muotoutuu, ei näytä enää yhtään ongelmalle. Hyviä kasvivalintoja. Kevääksi olis mukava saada jotain kivaa tuohon, miten ne krookukset, meniskö varjoisemmassa??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Krookuksia voisi kyllä harkita. Jotain väriä tarvitaan ennen kuin esikot aloittavat kukinnan, sillä kuunliljat ja valeangervot nousevat niin myöhään enkä halua koko toukokuuta katsella mustaa maata.

      Poista
  2. Siitä se on lähtenyt muuttumaan. Ei mikään ongelmapaikka enää laisinkaan. Kivoja kasvivalintojakin. Ensi kesänä on jo kaunista.

    Itse olen luopunut kivirajauksista kukkapenkkien ja nurmikon välillä. Nurmikko nimittäin hiipii kivistä huolimatta sinne kukkapenkin puolelle ja niitä kiviä joutuu nostelemaan ja siirtelemään saadakseen väliin kasvaneen nurmikon ja rikat pois. Nurmikkoa leikatessa kivien päälle ei terän vahingoittumisen vuoksi voi ajaa leikkurilla. Oletko kokeillut kanttaamista? Siten saa siistiä, eikä se ole lainkaan niin työlästä, kuin ennakolta kuvittelisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei kyllä millään malttaisi odottaa ensi kesää! Minullapa on kikka, jolla kaikki mainitsemasi ongelmat poistuvat ja tulee siistiä jälkeä. Olen käyttänyt sitä aurinkopenkissä ja todennut toimivaksi. Leikkaan tyhjistä multasäkeistä suikaleita, jotka laitan nurmikon ja kivien väliin. Kivet asettelen tasainen puoli ylöspäin nurmen pinnan tasalle (pyöreät tai muuten muhkuraiset kivet eivät siis sovi tähän). Ruohonleikkurin pyörät kulkevat nätisti kivien päällä eikä jää saksilla tai trimmerillä siistittäviä kohtia ja muovi estää nurmen juuria pääsemästä kukkapenkin puolelle.

      Olen kokeillut myös kanttaamista. Se toimii, jos jättää ojan täyttämättä, mutta silloin ei pääse ruohonleikkurilla reunoja myöten. Jos taas täyttää ojan mullalla, juolavehnän ja valvatin juuret etenevät viikossa kukkapenkkiin. Ollapa täydellinen paraatinurmi, niin moni ongelma poistuisi!

      Poista
  3. Kylläpäs on muutos edennyt hyvää vauhtia! Lopputuloksesta tulee kyllä upea, kun jo tässä vaiheessa näyttää noin hienolta :) Tykkäisitkö koiranhampaista? Itse olen istuttanut niitä varjoisille paikoille - sinne, missä muut sipulikasvit eivät pärjää. Mukavaa viikonloppua teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eipä muuten tullut edes mieleen koiranhampaat! Pikagoogletuksella niitähän näyttäisi olevan muunkin värisiä kuin keltaisia. Kiitos vinkistä, pitääpäs tutkailla sipulihyllyjä tämä mielessä! Mukavaa viikonloppua teillekin :)

      Poista
  4. Ei tule nimiehdotuksia mieleen. Kaunista on tulossa siellä!

    VastaaPoista
  5. Miten olisi varjokuja, kuusamakuja, köynnöskuja 😊. Huomioni kiinnittyy punaisiin aitatolppiin. Todella piristävä yksityiskohta. Koko hommasta tulee hieno, kun kasvit pääsevät vauhtiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyviä ehdotuksia, varjokuja ainakin olisi hyvin kuvaava. Melkein liian jännittävää odottaa ensi kesää, jotta näkee alueen valmiina :D

      Poista
  6. Suuri muutos on tulossa hienoon suuntaan! Onnittelut puurtamisesta. Jos kaipaat jotain lehtimuotojen kontrastia alueelle, niin minusta syyskimikki on lehdistöltä hyvin kaunis ja sopisi valkoista aitaa vasten noiden kuunliljojen ja kauniin vihreiden lehdistöjen joukkoon.
    Eikö olekin ihana mielessä jo nähdä ensi kesään, kun kasvit ovat hyvässä kasvussa ja alue näyttää siltä kuin on haaveillut?
    Terkuin Päivi. Kottikärryn kääntöpiiri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Syyskimikkiä olen ihastellut monesti ja se todellakin sopisi hyvin aitaa vasten. Vielä en uskalla sitä hankkia sen myrkyllisyyden takia. Odotan ensi kesää miltei malttamattomana!

      Poista
  7. Ihanan monipuolisesti olet suunnitellut ja tehnyt istutuksia. Tuohon uuteen istutusalueeseen onmyös mukava ja helppo istuttaa sipulikukkia nyt syksyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin on. Täysvarjo rajoittaa aika paljon valikoimaa, mutta eiköhän tuohon silti jotain voi istuttaa.

      Poista
  8. Tämä näyttää nyt uuusien mahdollisuuksien tyyssijalta! Suunnitelma on hyvä ja se täydentyy ajan mittaan. Jos kuusama on vanhaa perinnelajiketta, se selviytyy hyvin. Tyttäremme pergolassa se kukoistaa rehevänä, mutta meidän kauppalajike ei juuri koskaan saa versojaan selviytymään talvesta. Viime kesänäkin nähtiin vain pari vaatimaonta kukkaa.
    Jos paikka on täysvarjoinen, uskoisin sammaleen valtaavan alaa sopivassa kosteudessa. Meillä ainakin sammal valloittaa helposti tilan nurmikasveilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tässä projektissa sai kyllä häpeäpilkku uuden mahdollisuuden! :D En tiedä yhtään, mitä lajiketta kuusama on. Sittenpähän sen näemme. Seinän viereen ei aurinko paista koskaan ja se on selvästi sammaleisin kohta. Nurmiheinää tuolla ei ole oikeastaan yhtään, mutta muita kitukasvuisia rikkaruohoja kylläkin. Kunhan köynnöskaari on paikoillaan ja köynnösten peitossa, se varjostaa polun alkupäätä sen verran, että olot muuttuvat sielläkin sammalille paremmiksi.

      Poista
  9. On airanviarus muuttunu rajusti!
    Mullon pohojoospäärys valakoosta skillaa. Kukkii nätisti, joski palio myähemmi ku mualla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös vain olekin :) Pidän skilloista ja ne ovatkin jo harkintalistalla tuonne. Hyvä kuulla, että ne viihtyvät myös täysvarjossa.

      Poista
  10. Hyvää edistystä on tapahtunut, kiva että urakka on valmistunut!
    Kukkapenkeille nimien keksiminen on minusta aivan mahdotonta. Toisilla on penkeille todella kauniita ja runollisia nimiä, joita melkeinä kadehdin. Meillä ne kulkee vaan nimellä "penkki kasvimaan takana" tai "L-muotoinen penkki" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo... valmistunut ja valmistunut, mitä nyt muutama (=puolet) kasveista vielä puuttuu :D Rankin työ toki on jo takana. Nimien keksiminen ON vaikeaa! Minusta sen pitäisi olla joko penkin kasvuolosuhteita tai kasvivalikoimaa kuvaava ja niistä on mahdotonta saada mitään kaunista aikaiseksi. Jos penkillä on yksinkertainen nimi, siitä kertominen on helppoa verrattuna esimerkiksi tällaiseen: "takapihalla tontin takareunan keskivaiheilla olevassa penkissä olen tehnyt tänään sitä, tätä ja tuota" :D

      Poista
  11. Hieno talonpääty tuosta tulee. Mites olisi nimeksi kuunliljakuja tai sammalpolku? Katseenvangutsijaksi voisi sopia alppiruusu tai valkoinen hortensia, en nyt tosin ole varma millä vyöhykkeellä olet, mutta löytyyhän noita 5 asti olevia ja aina voi kokeilla! Toisaalta myös jonkinlainen rakennelma voisi myös olla se katseenvangitsija, vaikkapa heinäseipäistä tehty lyhtyteline tai vaikka omannäköinen lintujenruokintateline.
    -Heidi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nimiehdotukset ovat hyviä, pistän mietintämyssyyn :) Puuvartisia ei voi laittaa tuonne, sillä katolta pitää pystyä tiputtamaan tarvittaessa lunta. Meillä kun on tiilikatto, niin siitä ei itsekseen lumet tule alas. Viime talvenakin tuli lunta niin mahdottomasti, ettei ikkunoista olisi nähnyt mitään, jos ei olisi osaa lumesta tiputtanut tuonne ikkunattomaan päätyyn. Heinäseipäistä voisikin tehdä jotain. Lyhtyteline kuulostaa kiinnostavalta. Kiitos ideoista :)

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!