Taimia ja ensimmäisiä pihatöitä

Minusta on ollut hauska seurata, milloin itse kukin aloittaa taimien ulkoilmaan totuttamisen. Osalla on kasvihuone, osa pitää taimet sisällä niin kauan, ettei niitä tarvitse enää rahdata edes takaisin ja osa aloittaa jossain vaiheessa kevättä sisään-ulos-rumban, niin kuin minä. Tapoja löytyy yhtä monta kuin puutarhuriakin.

Minä vein puolisentoista viikkoa sitten ensimmäiset taimet muutamaksi tunniksi ulos ja nyt kaikki eteisen asukit lähtevät ulkoilemaan, kun päivästä näyttää tulevan edes melko lämmin. Käytännössä se on silloin, jos aurinko paistaa tai pilvettömänä päivänä lämpötila ylittää 10 astetta ennen puolta päivää. Olen laittanut vielä harsoa päälle, jos aurinko paahtaa pilvettömältä taivaalta, mutta puolipilvisellä säällä annan olla siltään. Kukkanuppuja ei viileässä asustaneissa pikkutaimissa näy, mutta eipä ole heikkoja ja honteloitakaan taimia.

Eteisen sisältö ulkoilemassa. Miksi?

Koska eteisessä näyttää tältä. Kuvan ulkopuolelle jäivät samettiruusut, hortensia ja apinankukka.

Osa taimista on toki sisällä lämpimässä. Pelargonit eivät pikku puutarhureita ole toistaiseksi kiinnostaneet, joten ne saavat olla parhaalla taimikasvatusikkunallani takkahuoneessa. Isoissa ruukuissa kasvavat basilikat jouduin siirtämään keittiön työtasolle, sillä esikoinen keksi repiä niiden lehdet suuhunsa. Kodinhoitohuoneessa olisi tarpeen saada taimet kahteen tasoon varsinkin sitten kun koulin loput samettiruusut ja vaihdan eilen anopilta saamani keijunmekon taimet isompiin ruukkuihin.

Ikkunalla on jo ahdasta.

Kodinhoitohuoneen ovesta ulos pääseminen on toistaiseksi hieman haasteellista.

Onko taimipurkkien levittäytyminen suihkun ikkunalle merkki siitä, että niitä on liikaa kasvatustilaan nähden?

Anoppi toi eilen myös orvokkiamppelin, jonka vaihdoin muoviruukusta punottuun koriin kasvamaan. Orvokkeja minulla ei olekaan pitkään aikaan ollut.

Tänään pääsin leikkaamaan herukkapensaita. Talon edellinen asukas ei ilmeisesti ollut leikannut niitä juurikaan, sillä kaikki olivat valtavan kokoisia ja täynnä ranteenpaksuisia oksia. Osaa oksista oli jossain vaiheessa typistetty polven korkeudelta. Ensimmäisenä keväänä leikkasimme pari pahinta pensasta melko ronskilla kädellä ja muista vain joitakin vanhimpia ja vaurioituneita oksia. Syksyisin olemme leikanneet myös yksittäisiä oksia. Samalla kaavalla ollaan menty tähän asti ja nyt kaikki pensaat alkavat olla nuorennettuja ja järkevämmän kokoisia.

Viimeisiä vanhoja oksia viedään.

Kevään tympein homma, eli kalkitseminen tuli myös tehtyä tänään. Meillä nurmikko, kukkapenkit ja kasvimaa ovat sammalen peitossa, vaikka kalkkia ja tuhkaa yleensä keväisin levitetäänkin. Tulimme siihen tulokseen, että kokeillaan ylläpitoannoksen sijaan tänä vuonna perustuskalkitusta pahimmille alueille, josko se auttaisi sammaloitumiseen. 25kg:n säkki kalkkia meni että hujahti. Nurmikko saa myös kunnon lannoituksen, kunhan lähtee kasvamaan.

Kukkapenkeissäkin alkaa jo näkyä kukkia. Osa krookuksista ja aurinkopenkin kevättähdet kukkivat jo. Marjapensaiden välissä idänsinililjat olivat nousseet ja kärhökaari-penkissä helmililjoissa alkaa näkyä sinistä pilkahdusta lehtien välistä.

Krookus 'Flower Record'. Näitä on vasta kaksi kukassa.

Krookus 'Vanguard'  happaman maan penkissä. Nämä ovat kolmessa vuodessa jo hieman levinneetkin.

Aurinkopenkin kevättähdet ovat alkaneet myös jo levitä.

 Hauskaa vappua!

Hasta la vista Pohjan neito!

Talomme edellisten omistajien jäljiltä pihallamme kasvoi kitulias lumipalloheisi. Se oli metrin päässä grillikatoksesta ja sai joka talvi sen katolta lumet niskaansa. Kesäisin heisi keräsi lauman heisinälvikkäitä sekä kattavan kokoelman eri näköisiä kirvoja lehtiinsä. Niiden lisäksi sillä oli aluksi vielä riesanaan grillikatoksen takana kasvava vaahtera, jonka kaadoimme pois loppukesällä 2015. Silloin ajattelin, että heisi varmaan innostuu nyt kukoistamaan kunnolla, kun vesi- ja ravinnerohmu puu lähti pois varjostamasta.

Äitini lumipallot. Omani ei näin kauniisti ole edes yrittänyt kukkia.

Heisi sai seuraavan kesän (2016) aikana kaikki mahdolliset pensaiden hemmotteluhoidot: varovaisen hoitoleikkauksen, perusteellisen juuristoalueen kitkennän, kompostia, säkkimultaa, ruohosilppua katteeksi, koko kesän jatkuvan heisinälvikkäiden ja kirvojen häätämisen sekä kannustavaa jutustelua ja lehtien silittelyä. Lupasin, että olot pysyvät samanlaisina myös seuraavan kesän, mutta jos ei tyyli muutu, keväällä 2018 tulee lähtöpassit. Tällä pihalla ei nirppanokkia suvaita kuin erittäin hyvästä syystä.

Pidän lumipalloheiden kukinnasta (muiden lumipalloheisien, meidän pensas on kukkinut hyvin säästeliäästi). Mitään muuta hyvää sillä ei sitten olekaan. Se tulee myöhään lehteen, oksat retkottavat mikä minnekin, syysväri ei ole oikein minkään näköinen ja ne ötökkälaumat, mitä se kerää... Yöks!  Lisäksi meidän pensas on jostain syystä palelluttanut joka talvi melkein joka oksan kärjen jopa metrin matkalta. Osa oksista on pitänyt poistaa maata myöten. Varmaan jo otsikostakin arvasitte, että puska ei ole jäämässä tänne.


24.4. lunta oli vielä noin paljon. Äkkiä ne sulivat sen verran, että pensasta pääsi kaivamaan ylös.

Valmistelin viime kesänä lumipalloheittä siirtoon tökkimällä lapiolla juuristoaluetta puolen metrin päässä pensaan tyvestä, jotta heisi alkaisi kasvattaa uutta hiusjuuristoa lähemmäs tyveä. Ensimmäisellä kerralla käsittelin pensaan yhtä puolta ja kuukauden päästä loppuosan. Huomenna heisi lähtee parin sadan kilometrin päähän uuteen kotiin. Sellaiseen, missä hänen kauh... kauneuttaan osataan arvostaa paremmin.

Hankalin vaihe takana. Pari pitkää ja paksua juurta oli pakko katkaista, mutta yllättävän vähin vaurioin selvittiin.

Eilen kaivoimme isännän kanssa heiden ylös. Muutaman isoimman oksan sahasimme maata myöten pois. Uudella omistajalla oli toiveena saada pensas mahtumaan auton takakonttiin. Veikkaan, että muutama oksa pitää vielä poistaa. Jokainen, joka on parimetristä pensasta juuripaakkuineen joskus siirtänyt, tietää, että ilman apuvälineitä se on lievästi sanottuna haastavaa. Hiki tuli ja kuraliejua löytyi takin sisältä kyynärpäitä myöten, kun ujutimme muovia juuripaakun alle ja kampesimme pensasta ylös montustaan. Miten se voi painaakin niin paljon!


Siinä se odottaa ajomatkaa.

Lähietäisyydeltä pensaan juuristoa haliessa tuli todettua, että viimekesäinen häiritseminen oli toiminut: hiusjuuristoa oli oikein mukavasti ja juuripaakku pysyi myös hyvin kasassa. Muovin sisään käärittynä pensaan sai suht helposti vedettyä takapihalta etupihalle odottamaan auton kyytiin nostamista. Onneksi siinä hommassa onkin sitten mukana useampi raavas mies.

Monttu kuin pommin jäljiltä.

Monttu jäi. Siihen minulla on kasvamassa kokoa kaksi purppuraheisiangervon viime kesänä otettua pistokastainta. Näyttää lupaavasti siltä, että kumpikin on hengissä. Ajattelin istuttaa alkuun molemmat heiden paikalle ja jos ne ovat hengissä vielä parin vuoden päästä, niin siirrän sitten toisen johonkin muualle.


Pikkuiset purppuraheisiangervon taimet viime syksynä.

Olipahan urakka! Ei ihan heti toista samanlaista, kiitos. Etupihalla kyllä olisi pihasyreeni väärässä paikassa...

Värit tulivat vihdoin tännekin!

Eilen illalla alkoi sataa vettä ja sitä ripotteli pitkin yötä. Aamulla pälvipaikat olivat laajentuneet, uusia oli ilmestynyt ja kinokset selvästi madaltuneet. Sipulikukat olivat kasvaneet samaa tahtia ylöspäin ja iloisen värisiä pilkahduksia näkyi jo puolella jos toisellakin. Ensimmäinen kevätkurjenmiekkakin alkoi päivän aikana aukaista kukkaansa.

Ensimmäinen kevätkurjenmiekkani melkein auki.

Kasvimaan vierellä kärhökaari-penkissä 'Elina'-pionissa oli ainakin viisi silmua. Muutama päivä sitten yllättänyt 'The President'-kärhö on kuivattanut lehdet, joita silloin ihmeteltiin. Syykin on selvä: varsi oli murtunut melkein maanrajasta poikki. Taisivat olla kuitenkin poikkeuksellisen hyvin säilyneitä viimesyksyisiä lehtiä. Mutta eipä hätää: toisessa varressa on maanrajassa ihan oikea silmu. Muissa kärhöissä ei näkynyt mitään, eikä vielä tarvitsekaan.

'Elina'-pioni reippaasti kasvuun lähdössä.

'The President'  ja ihan oikea silmu.

Krookus 'Flower Record' kasvaa myös kärhökaari-penkissä.

Olohuoneen ikkunan edessä paikassa, johon aurinko ei paista (korkean lumipenkan takana seinän vieressä) nousee krookuksia ja tulppaaneja. Hain lapion samantien ja penkasta lähti puolisen metriä pois. Oli muuten tiukassa! Kevät saa sulatella loput 20-30cm.

Olohuoneen ikkunasta näkyy jo muutakin kuin lunta.

Keltaisessa nurkassa papukaijatulppaanit ('Flaming Parrot') puskevat paksun lumen keskeltä.

Japaninakileija alkaa kohta aukaista lehtiään.

Pikkusydämessä on kauniin pinkit versot.

Kasvimaalla nousee muutakin kuin saksankirveli: kolme lehteä, jotka näyttävät epäilyttävästi tulppaanilta. Ja niitä ei muuten sinne ole istutettu! Mysteeri, jolle en keksi selitystä, kun ei meillä vesimyyriäkään tiettävästi ole.


Saksankirveli

Tulppaanejako? Mistä ne tänne ovat tupsahtaneet?

Tein esikoisen kanssa kasvimaan viereen kivialtaaseen koeviljelmän. Kuten kuvasta huomaa, lunta on vielä jonkin verran. Kävin noin viikko sitten lapioimassa kivireunusta esille ja muutama päivä sen jälkeen madalsin kinosta myös mullan päältä. Tuohon minun piti kylvää syksyllä porkkanaa, mutta aikomus kirjaimellisesti vesittyi. Joka päivä satoi vettä ja sitten sen kuravellin päälle tuli lunta ja lisää lunta ja vielä lisää... Tänään päätin, että maa on kylvökunnossa (=aurinko paistoi osan päivästä ja teki mieli jotain kylvää). Tuohon on nyt kylvetty porkkanaa, salaattia, pinaattia, retiisiä ja härkäpapua. En ole aiemmin kylvänyt mitään ulos näin aikaisin keväällä ja nyt testataankin, miten käy.


Koeviljelmä. Kivet löytyivät kasvimaata perustettaessa. Hiekan ripottelija oli paikoitellen hieman suurpiirteinen :)

Seuralaisiakin minulla oli pihakierroksella. Muut tunnistan, pikkulintua en. Onko hyviä arvauksia huonosta kuvasta?

Kuka olen?

Käpytikalla oli isompi työmaa koivussa. Ainakin puoli tuntia nakutteli tuossa.

Nokkosperhonen nähty vihdoin meidänkin pihalla.

 Keväistä loppuviikkoa kaikille!

Voi itku ja hammastenkiristys!

Tässä lumien sulamista katsellessani ihmettelin, miksi aurinkopenkissä olevasta mustilanhortensiasta näkyy vain pari jäniksensyömää latvaa. Se oli jo sen verran isompi, että puolet pensaasta olisi pitänyt olla näkyvillä. Samoin pensashanhikin pitäisi jo alkaa näkyä. Puhumattakaan puistoatsaleasta ('Illusia'), silmäterästäni. Karu totuus paljastui, kun aloin varovasti siirrellä lumia syrjään: kaikki pensaat näyttävät siltä, kuin jumppapallo, tai tässä tapauksessa jättiläismäinen lumipallo olisi pompannut niiden päältä. Suurin tuho kävi hortensialle, sillä kaksi isointa, näteimmin ylöspäin osoittavaa oksaa oli katkennut.


Mustilanhortensiasta minun piti kasvattaa pikkuhiljaa puumainen. Saa nähdä, mitä tuosta nyt tulee.

Atsalean oksat pomppasivat ylöspäin, kun lumitaakka keveni. Joitain oksankärkiä on poikki,
siinä taisi mennä monta kukkasilmuakin.

Pensashanhikki 'Creme Brule' kärsi hieman vähemmän, latvankärkiä on poikki joitakin.
Hurjan näköinen ulkomuoto johtuu onneksi vain taipuneista oksista.

Takapihallakin lumi oli sen verran vähentynyt, että löysin viime syksyn alesta ostamani tuijan. Se köllötteli 20-senttisen hangen alla pitkin pituuttaan, mutta lähti nousemaan kivasti pystyyn, kun taakka keveni. Maa oli tuolla vielä jäässä, joten se sai havuja varjostamaan mahdolliselta auringonpaisteelta.

Tältä näyttää vaakatasossa lumen alla maannut tuija. Ei ilmeisesti isompia vahinkoja. Runkokin suoristuu ehkä joskus.

Ettei koko kylmänkolea päivä mene vain tuhoja harmitellessa, kaivoin kaksi mansikkaa takanurkan penkistä amppeliin. Lumihanki toimi hyvänä ruukutusalustana. Eipähän tarvitse siivota multasotkuja pois sisältä. Huomaatteko muuten, että kuvan vasemmasta ylälaidasta puuttuu se kummallinen aitaviritelmä (muistinvirkistys: kuva 2)? Isäntä yllätti minut tässä yhtenä päivänä nykäisemällä sen pois.

Mansikat ruukuissaan.

Päätin myös jatkaa viime kesänä aloitettua niittyrinnettä. Kasvin paikka -blogissa oli aiemmin niittyhaaste, josta sain pienen pussillisen siemeniä. Maa niittyrinteessä oli jo sulanut, joten kuopsutin sammalet ja harvat heinät pois rautaharavalla. Hieman piti varoa sinne viime kesänä siirrettyjä kasveja. Ripaus tuhkaa ja iso ämpärillinen hiekkaa, niin eiköhän siinä kelpaa niittykukkasten lähteä kasvamaan. Siemeniä jäi paljon jäljelle ja niille onkin seuraava kohde jo mietittynä. Ja ehkä tämäkin alue vielä laajenee hieman oikealle päin. Kunhan lumet sieltä sulavat.

Aiemmin siirretyt kasvit ovat tuossa keskellä. Kuopsutetut alueet eivät ole noin montulla, miltä kuvassa näyttävät.

Niityn toistaiseksi ainoa päivänkakkara on selvinnyt talvesta.

Metsämansikkaa kasvaa tällä tontilla vähän joka paikassa.

Toivottavasti sää tästä lämpenee nopeasti, niin pääsisi kunnolla pihatöihin. Näin pilvisenä päivänä otetut kuvatkin ovat niin synkkiä, kaikki mustavalkeita ripauksella ruskeaa. Väriä olisi mukava saada ympärille. Ja ennen kaikkea saisi taimet ulos. Minulta alkaa loppua jo tila sisällä ja koulittaviakin olisi vaikka kuinka!

Ja itku ja hammastenkiristys loppuu tähän. Iloitsen sen sijaan siitä, että myyrätuhoja ei tänä vuonna ole yhtään. Miten teillä muilla? Kauhukuvia jyrsityistä kasveista ei ole liiemmin näkynyt, eli ovatkohan myyrät tänä vuonna vähissä?

Mikä vaivaa pelakuitani?

Mikähän pelargoneille on tänä vuonna tullut, kun ei niistä saa pistokkaita otettua? Kerrankin kun kaipaisi runsaasti pitkää versokasvua, niin tulee vain runsaasti lehtiä. Pisin pätkä uutta versoa on hädin tuskin 2cm pitkä. Sitä ei saa edes tökättyä niin syvälle multaan, että pysyisi pystyssä juurtumisen ajan! Nuppujakin tämä isoin työnsi samaa tahtia kun sain niitä nypittyä pois. Ja kun viimein kyllästyin niiden nyppimiseen ja annoin luvan kukkia, niin eipä niitä enempää sitten tullutkaan.

Pitkää vartta väärässä paikassa. Jotenkin hupaisan näköinen.

Nuoremmat taimet eivät vielä kuki, mutta tekevät niin lyhyttä versoa tiheillä nivelväleillä, ettei kunnon pistokasta saa näistäkään leikattua. Nämä ovat toista lajiketta, sellaista mikä on aina ennen tehnyt oikein pitkää nivelväliä ja kasvattanut melko vauhdilla versoilleen mittaa. Nätit, tuuheat puskat noista kyllä on tulossa, mutta saa olla aikamoiset pensaat, että parilla taimella täyttää viisi parvekelaatikkoa.

Riippapelargonit ovat menossa toiseen paikkaan amppeliin roikkumaan. Ne ovat lähteneet kasvamaan yhtä nätisti kuin nuo muutkin. Jos yhtä hyvin tuuheutuvat, niin kaksi riittääkin täyttämään amppelin.

Riippapelargonit keskellä, ympärillä vasemmalta alhaalta alkaen tomaatti, lumihiutaletta, basilikaa, samettiruusua ja leijonankitaa.

Mitä olen tehnyt "väärin" noiden kanssa? Hassua kysyä noin, kun kasvi ei ole kuolemankielissä, mutta ymmärrätte ongelmani. Pistokkaita pitäisi saada.

Yllätyksiä ja ensimmäinen piippo

Eilinen tarjosi mukavia hetkiä puutarhassa, vaikka keli olikin kylmä, märkä ja pimeä.

Heti aamulla pihalta kuului tuttu kiekaisu: fasaanikukko oli tullut talvehtimismailtaan takaisin. Rouvaa ei näkynyt, mutta ukko teki kyllä paluunsa selväksi. Pitkän tovin tepasteli meidän etupihalla ja jatkoi sitten naapuriin, kohta seuraavaan, ja siitä seuraavaan. Järjestyksessä kävi näyttäytymässä joka talon pihalla.

Pulskassa kunnossa on ukko talven jäljiltä.

Niin tarmoa täynnä, ettei jalatkaan pysy maassa!

Odotin, että ensimmäiset piipot tällä tontilla olisivat krookuksia tai kevättähtiä, mutta olin väärässä. Takanurkkaan istuttamani tete-a-tetet ehtivät ensimmäisiksi. Odotukset niiden kohdalla olivat aikalailla nollassa, sillä ne ovat ennenkin olleet lähinnä kertakäyttökukkia. Toissa talven pidin ne ruukussa kellarissa ja suunnilleen unohdin keväällä kukinnan jälkeen ruukuissaan varastoon. Syksyllä lykkäsin rutikuivat sipulit vesisateessa vähiten näkösällä olevaan paikkaan takanurkkaan pensashanhikkien väliin. Toivottavasti kukkivatkin, mutta jos eivät, niin ovatpahan ainakin ilahduttaneet ensimmäisinä piippoina.

Pirteän keltaisia piippoja löytyi kaksi.

Niityn tekele on sulanut melkein kokonaan ja ainakin kaksi kevätesikkoa siellä on hengissä. Näiltä odotan kukkiakin, sillä ovat jo sen verran isoja. Viherrystä näkyy myös syreenin juurella, mihin on ilmestynyt kengän kokoinen pälvipaikka.

Esikko taitaa tarvita hieman multatäydennystä juurelleen.

Pieniä kevätkaihonkukkia lumen keskellä.

Kivikkorinne on melkein sulanut. Yhtään ei autettu... paitsi lapioimalla metrin verran lunta pois. Takana olevaan kukkapenkkiin en uskalla mennä lapioimaan, etten tule tuhonneeksi samalla siellä talvehtivia aarteita. Vähän piti kuitenkin varovasti penkin reunalta kinosta madaltaa.

Maksaruohot ja mehitähdet näyttäisivät olevan hengissä. Levisia sateensuojineen on ylälaidassa.

Seittimehitähtiä

Etureunan oreganoissa ja lumen rajalla kaukasianmaksaruohossa näkyi vihreitä lehtiä. Kiven takana aurinkopenkki vielä lumen vallassa.

Kävin tarkastelemassa marjapensaiden tilanteen. Ne olivat talvella pahimmillaan melkein latvoja myöten hautautuneet lumeen ja tuhot ovat sen mukaiset. Punaherukasta on revennyt pari isoa oksaa ja kolmelta pensaalta on hajonnut viime keväänä tehdyt tuet. Puu kesti, ruuvi ei. Lumen voima on ollut kyllä valtava.

Ihan vielä ei pääse marjapensaita leikkaamaan. Ja tukia pitää vähän korjailla.

Pikkuisen jo innostuin, kun esikoinen hihkaisi, että "äiti, täällä on kukka". No, olihan siellä. Talon edellisetkin asukkaat olivat näemmä puutarhaihmisiä, heh. Noita on jokunen viskattu roskiin, mutta vielä yksi löytyi.

Todellinen yllättäjä oli kuitenkin 'The President' -kärhö: lunta sen kohdalla on vielä 25cm, mutta niinpä vain on jo vihreää lehteä näkyvissä! Epäilen, että kärhö on viime syksynä aloittanut kasvattamaan uutta versoa, joka on lumen suojissa talvehtinut. Sen kehittymistä seuraan silmät tarkkana!

Eipä ennen ole näillä korkeuksilla kärhön lehtiä ulkona näkynyt tähän aikaan vuodesta!

Kevät on mukavaa aikaa, kun joka päivä löytyy ilonaiheita. Eilen niitä löytyi vielä näin monta, vaikka sää olikin mitä oli! Iloista sunnuntaita!