Trooppista hellettä

'Madame Julia Correvon' suvaitsee vihdoin aukoa ensimmäisiä nuppujaan.

Tulihan se kesä vihdoin tännekin! Jo sunnuntai oli helteinen mutta maanantai tuntui suorastaan trooppiselta, kun ilmankosteus ulkona huiteli yli 80 prosentissa ja lämpötila lähenteli 30 astetta. Näitä harvoja päiviä kelpaa muistella talven kylmyydessä, tosin en panisi pahakseni, vaikka samanlaista säätä kestäisi vähän pidempäänkin. Tai ainakin sitä lämpöä, ilmankosteutta saa olla vähemmänkin. Tänäänkin on mukavan lämmintä mutta navakka tuuli lennättää koivunsiemeniä silmät ja suun täyteen. Miten niitä onkin tänä vuonna niin paljon? Patio on harjattu jo moneen kertaan mutta heti kun selkänsä kääntää, se on taas keltaisenaan siemenistä.

Nokkosperhonen punahatulla.

Perhosia alkaa taas näkyä runsaammin, kun suuret päiväperhoset saapuvat paikalle. Keisarinviittoja näkyy joka päivä vähintään kaksi yksilöä mutta eilen näin kolme eri yksilöä. Yksi oli helppo erottaa muista, sillä sen siivet olivat rähjääntyneet joko muuttomatkalla tai sitten jonkun saalistajan kynsissä. Kaksi muuta näin yhtä aikaa. Joka päivä löytyy useampia nokkosperhosia, lanttuperhosia (ja ehkä myös nauris- tai kaaliperhosia) sekä sekalainen lajitelma erilaisia pikkuperhosia, juuri äsken näin ensimmäisen neitoperhosenkin. Olen yrittänyt saada kuvattua joka ikisen perhosen, jotta voisin jälkikäteen etsiä netistä nimen kullekin. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty varsinkin tuulisena päivänä. Jos perhonen malttaakin pysyä paikoillaan sen hetken, että kameran kanssa pääsee tarpeeksi lähelle, niin tuuli liikuttelee perhosen alla olevaa kukkaa. Yritä siinä sitten kuvata. Onneksi joka päivä edes pari otosta onnistuu.

Ilmeisesti tämä söpöliini on pikkukultasiipi. Ensimmäinen tällainen tuli vastaan.

Kimalaisiakin olen kuvannut. Niitä on nyt runsaasti, kun seassa on työläisten lisäksi myös koiraita.

Maksaruohot (lukuunottamatta kesä-heinäkuussa kukkivia kelta-, valko- ja lyydianmaksaruohoja) kukkivat nyt komeimmillaan. Niistä pitäisi ihan tehdä oma postauksensa, sillä olen kärhöjen lisäksi tainnut hurahtaa maksaruohoihin. Ja niihinhän on vallan helppo hurahtaa, sillä ne eivät tunnu pettävän koskaan. Erityisesti punalehtinen ja vaaleanpuna-valkokirjavakukkainen 'Strawberries and Cream' kuuluu suosikkeihini. Yllä olevassa kimalaiskuvassa näkyykin sen kukat lähikuvassa ja alla kasvustoa vähän kauempaa. Purppurapunalatvan vieressä tarhaviinikärhö 'Etoile Violette' kukkii jo runsaasti mutta 'Pernille' antaa vielä odottaa itseään. Joku kasvi pitäisi vielä keksiä kärhöjen eteen. Siinä oli värililjaa 'Lollypop' mutta ne ovat melkein henkensä heittäneet.

Maksaruohon kukkien väri toistuu taaempana purppurapunalatvassa.

Edellisessä postauksessa mainitsin, että aurinkopenkin keskeneräiselle keskialueelle on tulossa jollain aikataululla pionia. No se asia hoitui nopeasti, sillä istutin sinne jakopalan isäni mummon lapsuudenkodin pihalla kasvaneesta pionista. Sen lajike saattaa olla 'Madame Calot' mutta siitä ei ole täyttä varmuutta.  Pioni on nimittäin kukkinut vain kerran siellä mistä se minulle kulkeutui. Nyt minulla on sitten pioni kummankin vanhempani suvusta. Toivotaan, että tämä viihtyy meillä yhtä hyvin kuin muutkin pionit. Aurinkopenkkiin jäi tilaa vielä ainakin yhdelle pionille, jos kaivaa ensin jonkun kurjenmiekoista, ranskantulikukista tai isotähtiputkista pois tieltä. Nyt saa olla taas alelaareilla tarkkana, jos sattuu tulemaan erikoisen hieno löytö vastaan.

Uusi pioni odottamassa istuttamista.

Virkeitä silmuja oli jo monta tulossa.

Aurinkopenkissä kukkivat myös ensimmäiset leijonankidat.

Viime kesänä ihmettelin sitä, miksi osa 'Potomac Lavender' -leijonankidoista on selvästi keltaisia ja osa yllä olevan kuvan kaltaisia ihanuuksia. Tänä kesänä kolmesta toistaiseksi kukassa olevasta yksilöstä kaksi on väärän näköisiä. Onneksi eivät kuitenkaan ihan yhtä räikeitä kuin viime kesänä. Olen joskus talvettanut leijonankitaa ja nyt melkein tekisi mieli kaivaa oikeanvärinen yksilö ruukkuun ja kerätä siitä ensi kesänä uusi siemensato. Vanhoja siemeniäkin on vielä paljon jäljellä mutta eiväthän nekään ikuisuuksia säilytä itämiskykyään. Saisi niistä kuitenkin ehkä muutamia taimia, jos talvetus ei onnistukaan. Talvetetuissa yksilöissä on sekin hyvä puoli, että ne alkavat kukkia jo heti alkukesästä eivätkä panttaa kukkiensa kanssa tänne elokuulle saakka. Ja jos vihdoin kahden supermärän ja parin normaalisateisen kesän jälkeen tänne tulisi kuiva kesä, niin jo valmiiksi isojuurinen talvetettu leijonankita selviäisi siitäkin heittämällä toisin kuin saman kevään pienet siementaimet. Kuulostaa jo suunnitelmalta, eikö?

Tiukukärhö 'Arabellan' tuki petti ja koko puska levisi.

Toisin kuin suurin osa muista kärhöistä, 'Arabella' ei kierry lehtiruodeillaan tukeen kiinni. Jos ei halua, että se retkottaa maata myöten, sen ympärille pitää joko kiertää metalliverkosta lieriö tai sitten sitoa versot kiinni johonkin muuhun tukeen. Itse olen tökkinyt haaraisia oksia 'Arabellan' tyvialueen ympärille niin, että ne muodostavat suunnilleen polvenkorkuisen harvahkon puolipallon kärhön päälle. Kun kärhön versot ohjaa "pallon" rei'istä läpi, ne taipuvat pituutta kasvaessaan sirosti sivuille ja muodostavat kukinnan alkaessa soman kukkamättään. Tänä vuonna oikaisin ja laitoin viime vuoden risujen seuraksi vain yhden tuoreemman oksan. Siinäpä sitten kävi niin, että jossain rankkasateessa painoa tuli liikaa ja risut napsahtelivat kärhön painosta poikki. Koko kasvusto levisi laajemmalle kuin oli tarkoitus eikä tyvialueen kohdalla ole lainkaan kukkia. Latvat kuitenkin muodostavat runsaita kukkakimppuja vähän joka suuntaan ja kun kukkia riittää, minä olen tyytyväinen.

Päivän kärhökuvaksi valitsin yhden 'Arabellan' kukkakimpuista.

Miltä näyttää sää muualla Suomessa? Onko hellettä vai myrskyääkö?