Operaatio nukkapähkämön kuritus

Retkottavat kasvit saavat minut aina melkein repimään hiuksiani. Haluan, että kasvit pysyvät ryhdikkäästi pystyssä ihan omin avuin. Köynnöskasvit ovat asia erikseen, samoin muutama korkeampi kasvi, jotka eivät vain kestä rankkasadetta ja tuulta tukematta. Sitten jos hädin tuskin polvenkorkuinen kasvi päättää heittäytyä pitkin pituuttaan kulkuväylille tai vieruskaverien päälle, se saa melkein poikkeuksetta lähdöt. Tai viimeistään siinä vaiheessa kun keksin sen tilalle jotain parempaa. Tällä kertaa lapion eteen joutui useampi nukkapähkämökasvusto.

Ehdin jo saksia ensimmäisen mättään kaivuukuntoon ennen kuin muistin kuvan ottamisen.

Muutamia vuosia sitten erehdyin laittamaan liian pitkälle kukkineita nukkapähkämön kukkavarsia puutarhakompostiin. Kompostimullan seassa oli mitä ilmeisimmin valtava nukkapähkämön siemenpankki, joten taimia alkoi putkahdella kaikkialta mihin olin myöhemmin sitä kompostimultaa levittänyt. Aivan väärään paikkaan ilmestyneet epäonniset kitkin pois saman tien mutta täällähän tunnetusti on ollut keskeneräisiä kukkapenkkejä vuosikaudet, joten osa taimista sai jäädä paremman puutteessa estämään rikkaruohojen kasvua. Nukkapähkämö on kasvi, joka tarvitsee äärimmäisen kuivan ja paahteisen paikan pysyäkseen jämäkästi pystyssä. Oikein hyvässä mullassa, kosteassa ja puolivarjossa se venähtää aivan liian rehevään kasvuun ja lakoontuu pienessäkin tihkusateessa saati sitten niissä kymmenien millien rankkasateissa, mitä täälläkin on välillä ollut. Heti kapeiden kivipolkujen vieressä kasvaessaan ne tukkivat luumutarhaan kulkevan reitin todella tehokkaasti ihan vain kaatuilemalla. Siispä nyt oli aika ottaa lapio käteen ja raivata vähän reittejä auki.

Osa nukkapähkämöistä poistettu ja kurjenpolvea istutettu tilalle.

Alkuperäinen suunnitelma oli vain täyttää penkki loppuun samalla peittokurjenpolvella mitä puolet alueesta jo on, mutta päätinkin kaivaa talonpuoleisesta kulmasta tuoksukurjenpolven ja jakaa siitä useamman taimen penkin takaosaan. Sen kun piti joka tapauksessa siirtyä sieltä johonkin. Vaikka mätäs oli iso, sen juurakko oli niin pieni, ettei siitä saanut kuin pari jakotainta ja yhden mitättömän pienen palasen, joka ei välttämättä selviä. Siispä nukkapähkämöä jäi vielä puolet jäljelle. Siis tuonne penkin takaosaan. Talon puoleinen sivu onkin sitten asia erikseen.

Nukkapähkämön mokoma kun on ujuttautunut tällekin puolelle retkottamaan.

Paljon parempi! Ainakin sitten, kun kaukasianmaksaruohot tuosta virkistyvät ja lähtevät kasvuun.

Kaukasianmaksaruohoa sain otettua sen verran paljon, että sain kaivettua vielä yhden mättään nukkapähkämöä penkin takareunastakin pois. Nyt jäi jäljelle enää yksi reilunkokoinen mätäs, jonka retkottamisen varmasti kestän siihen saakka kun saan senkin korvattua muilla kasveilla. Maksaruohot kaivoin kivikkorinteestä, jossa ne olivat sekoittuneet hopeahärkkiin. Sain samalla pikkuisen lisää hopeahärkkiä takapihalle luumupuun alle ja raivattua myös tilaa etelänmunkille, jolle ei ole oikein löytynyt sopivaa paikkaa muualta.

Hopeahärkki ja kaukasianmaksaruoho olivat sekoittuneet maksaruohokaistaleen vasemmassa päässä toisiinsa.

Pation luona kaivuuhommat sujuivat oikein mallikkaasti ilman yllätyksiä toisin kuin kivikkorinteessä. Maksaruohoja poistaessa kävi jo selväksi, että niidenhän alla on kivi. Rautakangen kanssa sitä vähän yritin tökkiä mutta laidat tuntuivat olevan sen verran kaukana, että katsoin parhaimmaksi jättää mokoman murikan niille sijoilleen. Kymmenen sentin kasvualustaan oli mahdoton ajatella etelänmunkkia, joten päädyin siirtämään aurinkopenkkiä ja kivikkorinnettä rajaavaa kivimuuria sen verran, että kiven korkein huippu jäi muurin alle. Tulipahan tarhakeijunkukka 'Hanseille' kymmenen senttiä lisätilaa.

Pieni mutta sitäkin enemmän päänvaivaa aiheuttanut muutos.

Etelänmunkki sopinee oikein hyvin hopeahärkin ja sinikatanan seuralaiseksi.

Lisää retkottavaa nukkapähkämöä löytyi majapenkistä, jossa se kieltämättä sopi todella hienosti väriltään yhteen purppuraheisiangervo 'Tiny Winen' kanssa. Tosin majapenkki on vielä varjoisampi ja kosteampi kuin pation luota lähtevä luumutarhan alku, joten siellä nukkapähkämöt eivät ole kesäkuun alun jälkeen edes yrittäneet kasvaa ylöspäin. Pois vaan mokomat ennen kuin ehtivät tehdä siemeniä!

Ennen.

Ihan kokonaan en päässyt vielä eroon majapenkin nukkapähkämöistäkään, sillä keijunkukissa ei ollut riittävästi jaettavaa enkä halunnut täyttää koko aluetta valkotäpläimikälläkään. Siinä on muuten toinen kasvi, joka meinaa vähän työllistää. Toistaiseksi se ei ole lähtenyt vaeltamaan juurillaan liiaksi mutta kukinnan jälkeen kuihtuvat kukkavarret on pakko käydä poistamassa, jotta sen yleisilme olisi edes vähän siistimpi. En tiedä, kuinka innokkaasti valkotäpläimikkä tekisi siementaimia mutta tavallinen lehtoimikkä on hyvin innokas levittäytymään siemenillään joka paikkaan. Niinpä sen liikkeitä pitää ennakoida poistamalla kukkavanat ja varmuuden vuoksi teen saman myös valkotäpläimikälle.

Jälkeen. Alkavassa sateessa piti ottaa vain äkkiä kuva ja hilpaista sisälle ennen viimeisen roskakasan viemistä.

Majapenkissä tuli hyvin esille, mitä hautova kosteus saa aikaan alle jääville kasveille. Nukkapähkämön paksut, karvaiset varret ja lehdet eivät päästä kosteutta haihtumaan, joten niiden alle jääneet daalia ja keijunkukka olivat alkaneet homehduttaa lehtiään. Keijunkukka toipuu varmasti pian mutta enpä usko, että daalia jaksaa lähteä enää kasvuun tai tehdä uusia nuppuja. Jätin sen kuitenkin vielä paikoilleen, niin ei ole niin tyhjän näköistä. Hieno suunnitelmani oli lohkaista tarhakeijunkukka 'Green Spicen' reunasta palanen, josta saisin pari reipasta tainta heisiangervon viereen. Muuten hyvä ajatus, mutta käteen jäi kolme lehtitupsua puolentoista sentin juurennysällä. Upotin kaksi isointa suoraan maahan ja surkeimman rääpäleen ruukkuun, jonka vein ulkovarastoon. Jos se selviää hengissä, se pääsee aikanaan loppujen nukkapähkämöiden tilalle. Heisiangervon toiselle puolelle istutin esikoita.

Esikoiden helakanvihreä sävy sopii myös hyvin tummanpurppuraiseen heisiangervoon.

Purppurasta puheenollen: aurinkopenkin purppurakeijunkukka 'Palace Purple' on kasvanut tänä sen verran paljon, että sain jaettua pari isointa puoliksi ja jatkettua riviä eteenpäin. Ensi kesänä voikin sitten siirtää ensimmäisen mättään kahtena palasena jonon hännille, niin sammalleimu saa enemmän tilaa ja keijunkukat muodostavat näyttävän reunuksen. Penkin keskivaiheilla ei olekaan muuta tummalehtistä yhdistämässä alkupäässä olevaa tummalehtistä maksaruohoa taaempana olevaan purppuraheisiangervoon. Keijunkukat täyttävät sen tarpeen täydellisesti.

Aurinkopenkin murheenkryynipaikka siistiytyi pikkuisen.

Yllä olevan kuvan keskikohdassa on aiempina vuosina kasvanut suurimmaksi osaksi kosmosta ja muita kesäkukkia. Tarkoitus kun oli, että mustilanhortensia kasvaisi vähän nopeammin ja ottaisi oman tilansa. Ja on sinne istutettu yhtä sun toista mutta joko vesimyyrä on syönyt ne tai talvi tappanut. Tai sitten märät kesät, jotka tuhosivat yhtä vaille kaikki liljat. Rentovartiset kesäkukat kasvavat suurimmaksi osaksi pitkin maata, joten niistäkään ei ole tuomaan kaivattua korkeutta ja rehevyyttä alueelle. Ongelma on kuitenkin jo korjautumassa. Alkukesällä siirretty punahattu on keskittynyt lehtien kasvattamiseen mutta onneksi toinen sentään on jo kukassa. Sen takana syysasteri 'Patricia Ballard' on myös hyvässä kasvussa ja nojailee aitaan. Sen vasemmalle puolelle on istutettu tähkäverbena, josta pitäisi tulla aikaa myöten ihan komean kokoinen kasvi. Toivottavasti viihtyy. Mustilanhortensian etupuolelle tulee jossain vaiheessa joku pioni. Nyt kun näyttää siltä, että hortensia kasvaakin mieluiten ylöspäin, niin tulkoot siitä sitten rungollinen. Mahtuupahan sen eteen kaikkea muuta.

Operaatio se oli tämäkin... Kuvassa on parin päivän saldo keitettyjä lehtokotiloita ja pari tyhjää kuorta.

Lehtokotiloiden suuri määrä pääsi yllättämään minut todella. Onhan niitä aina silloin tällöin löytynyt joitain mutta ei koskaan mitään valtavia joukkoesiintymiä. Torstaiaamuna sateisen yön jälkeen päätin käydä taas tarkistamassa kaikki riskialttiit paikat ja keräsin parissa minuutissa kymmenen kotiloa tontin rajalta nokkosista. Kipaisin laittamassa vedenkeittimen tulille ja pyysin lapsia hihkaisemaan heti kun se hälyttää ja juoksin takaisin keräämään kotiloita. Kolmisenkymmentä kotiloa sai kiehuvaa vettä niskaansa ja muutamia pääsi vielä hetki sen jälkeen samaan kuumaan kylpyyn. Olin jo aikeissa lähteä puuhastelemaan muuta mutta lapset tulivatkin ulos ja halusivat myös kerätä kotiloita. Ei muuta kuin uusi ämpäri heitä varten. Minun piti toimia kirjurina. Luulin, että kotiloita ei enää löytyisi montaa mutta niinpä vain muksutkin löysivät viisikymmentä kotiloa. Eilen aamulla menimme tarkastamaan saman apajan uudelleen ja vielä sieltä löytyi toinen mokoma. Onneksi vain noin kymmenen noista ylläolevan kuvan melkein 160 kotilosta löytyi kukkapenkeistä! Kiersimme nimittäin varmuuden vuoksi nokkospöheikön lisäksi myös jokaisen kukkapenkin läpi. Ilmeisesti kotilot olivat levittäneet sanaa hyvästä nokkoskasvustosta ja tehneet joukkovaelluksen sinne kukkapenkkieni sijaan. Hautasin lopuksi elävältä keitetyt kotilot aurinkopenkkiin kärhöjen juurelle lapionpiston syvyyteen. Siinäpä on vesimyyrälle ihmettelemistä, jos kohdalle sattuu tunnelinsa kaivamaan ja jos ei, niin saavat kärhöt pitkäaikaisen kalkkilisän.

Herneet olivat satonsa antaneet, joten tein niiden tilalle vielä salaattikylvöksen.

Kasvimaalta ei ole lehtokotiloita löytynyt ja muistakin etanoista olen saanut työvoiton. Vielä käyn päivittäin tarkistamassa kaikki lymypaikoiksi jättämäni laudanpätkät ja ruohosilppukasat mutta enää ei ole löytynyt kuin yksittäisiä etanoita. Niinpä uskalsin saksia kellastuvat herneenvarret pois ja kylvää vielä joitain kylmyyttä kestäviä lajeja myöhäissyksyn sadoksi. Pienen rivinpätkän vuonankaalia kylvin jo aikaisemmin penkin ylälaitaan ja se on nyt taimettunut. Kahteen muuhun riviin tuli retiisiä, erilaisia salaatteja sekä lehtikaalia. Syödään sitten miniversoina, jos tulee niin pimeä ja kylmä syksy, ettei mikään jaksa kasvaa. Silputut herneenversot ja muutaman kehäkukankin hautasin rivien väleihin kaivamiini ojiin. Maatuvat ne sielläkin, kompostori tuli nimittäin kantta myöten jälkeen nukkapähkämöistä. Katteeksi laitoin ruohosilppua nurmenleikkuusta. Vaikka typpipitoista ruohosilppua ei suositellakaan enää loppukesällä perennapenkkeihin laitettavaksi, ripottelin silti ohuen kerroksen huonompimultaisiin paikkoihin. En kuitenkaan ihan kasvien tyvelle. Näin olen ennenkin toiminut eikä siitä ole ollut haittaa.

Päivän kärhökuvassa keikistelevät mantsuriankärhö ja loistokärhö 'Diamond Ball'.

Vadelmat taitavat olla tältä kesältä kerätty mutta herukka-aika on aluillaan. Eilen jo terttujen ylimmät mustaherukat olivat kypsyneet makeiksi, joten ennen mehustusta pääsee keräämään sieltä sun täältä noukkien ensimmäisiä kokonaisina pakastimeen. Jäiset mustaherukat suoraan pakastimesta ovat sekä minusta että lapsista melkein tuoreen marjan veroisia herkkuja. Toivottavasti sateet vain pysyvät poissa, niin eivät marjat homehtuisi puskiin. Aika hyvin ne ovat pienentyneetkin siitä mitä on ennusteissa näkynyt, mutta täysin sateettomiin päiviin on vielä matkaa. Mukavan lämmintä kuitenkin on ollut, joten ei passaa liikaa valittaa.