Harmaiden päivien värejä

Muutama viime viikon aurinkoinen poutapäivä hujahti ohi nopeasti ja ainakin täällä palattiin takaisin sateisiin tai vähintäänkin pilvisen harmaisiin päiviin. Hyvä jos ehti edes tottua aurinkoon ennen kuin se palasi takaisin pilvien taakse piilottelemaan. Vaikka pilvisellä säällä otetut puutarhakuvat onnistuvat pääsääntöisesti aurinkoista päivää paremmin, en itse meinaa muistaa kaivaa silloin edes kameraa esille. Kuvia tietokoneelle siirtäessäni suorastaan yllätyin, kun kukkakuvien sijaan muistikortilta löytyi enemmän Nestorin ja Inkerin kuvia kuin puutarhanäkymiä. Minimaailmasta räpsityt otokset säästän kuitenkin talviaikaan. Nyt on tarjolla vähän epämääräinen setti niin köynnöksistä kuin hyötykasveistakin.

Loistokärhö 'Hagley Hybrid' alkaa hiljalleen päästä kunnon vauhtiin kukinnassaan.

Kesäkuussa ihastelin, kuinka hyvin kaurajuuren kukat sointuvat ruohosipulin kukkien sävyyn: samanlaista liilaa kummassakin, toisessa kukat killuivat vain metrin verran korkeammalla kuin toisessa. Kaurajuuri kukkii edelleen mutta nyt sen vieruskaverina kukkii sokeriherne 'Grijze Roodbloeiende'. Kaurajuuren kukinta on kestänyt mukavan pitkään. Asiaa on saattanut auttaa sekin, että olen leikannut kuihtuneita kukkia pois sitä mukaa kun olen niitä huomannut.

Yksi kaurajuuren varsi oli kääntynyt sivuun, joten sain sen ja herneen kukat ikuistettua samaan kuvaan.

Tästä näkyy kaurajuuren kasvutapa. Korkeutta on lähemmäs 1,5 metriä.

Mansikat eivät oikein pidä näistä sadekeleistä. Joka kerralla saa kerätä kourallisen homehtuneita raakileita tai puolikypsiä marjoja kompostiin. Onneksi mansikoita on tullut tänä vuonna paljon enemmän kuin viime kesänä, niin olemme saaneet suuhunkin enemmän kuin puolikkaan marjan henkeä kohti. Kuukausimansikat ja lasten luumupuun alla olevat ahomansikat aloittivat mansikoiden satokauden ja jatkavat sitä syksyyn saakka. Seuraavaksi aloitti jatkuvasatoinen, amppelimansikkana alunperin ostettu mansikka, joka sekin jatkaa kukintaa ja raakileiden kasvatusta pitkälle syksyyn. Nyt puutarhamansikka 'Frida' on päässyt kunnon vauhtiin. Kun on tottunut kuukausi- ja ahomansikan sekä pienehköjä marjoja tekevän amppelimansikan kokoluokkaan, 'Fridan' marjoissa on ollut ihmeteltävää niin lapsille kuin aikuisille. Punnitsin ihan uteliaisuuttani eilisen marjasadosta muutamia mansikoita ja ulkoisen olemuksen lisäksi myös paino puhui omaa kieltään. Isoin kuukausimansikka painoi 2 grammaa ja kourallinen niitä 21 grammaa. Isoin amppelimansikka painoi 18 grammaa. Pienin 'Frida' taas painoi 44 grammaa ja isoin peräti 57 grammaa. Suurin osa 'Fridoista' ylitti 50 gramman rajan, joten kyse ei ollut edes yksittäisestä mutanttimarjasta. Makuunkaan ei ole tarvinnut pettyä, sillä 'Frida' on hyvin makea ja mehukas. Aromissa on hieman metsämansikkaa.

Ei tarvinne sen tarkemmin selitellä, mikä mansikka on mitäkin lajiketta.

Tuoksuherneiden esikasvatus meni tänä vuonna vähän puolittain huitaistuksi. Lisäksi maahan istutuksen jälkeen taimet tuntuivat jurottavan pitkään ennen kuin lähtivät uudelleen kasvuun. Pelkäsin, että kukintakin viivästyy aivan loppusyksylle mutta niinpä vain yhteen jos toiseenkin on ilmestynyt hiljalleen nuppuja ja ensimmäiset alkavat jo aueta. Kunhan niiden pääkukinta alkaa, saisi olla poutaa, jotta pölyttäjät olisivat ahkerasti liikkeellä. Käytin nimittäin keväällä osan vanhoista siemenistä loppuun ja pariin pussiin jäi vain yksittäisiä siemeniä, jotka jätin siltä varuilta, että ensimmäinen erä ei itäisi. Itävyysprosentti oli melko hyvä mutta tuskinpa enää ensi keväänä jaksavat joukoittain itää. Siispä tarvitsen uutta siemensatoa tulevien vuosien tuoksuhernesatoa varten.

Nuotiopaikalla kukkii kaksi oikein herkullisen väristä yksilöä. Taustalla tummempi violetti, josta en niin välitä.

Nuotiopaikan seinäkkeissä kasvaa kolmea eri lajikkeen tuoksuhernettä: valkoista, vaaleanpunaista ja 'Old Spice Mix' -pussista kylvettyä sekoitusta. Yllä olevan kuvan kukat ovat viimeisenä mainitusta sekoituspussista, joten taimien värit ovat täysi arvoitus kukintaan saakka. Olen istuttanut eri lajikkeet eri paikkoihin, jotta pysyisin siementen keräämistä varten itse paremmin kartalla siitä, mitä on missäkin. Aina ei tule merkittyä erityisen kauniin värisiä yksilöitä nauhalla, joten kuihtuneita kukkia leikatessa joutuu olemaan muistin varassa. Olisi perin ikävää leikata juuri ne palon alut, jotka piti jättää siementen keräämistä varten kasvamaan. Tosin eipä sekään ole varma lupaus seuraavan vuoden kasvien väreistä, sillä useampi eri värinen kukka lähekkäin voi risteytyä keskenään ja jälkeläiset olla ihan mitä tahansa. Tuleepahan hieman jännitystä elämään.

Ensimmäiset mantsuriankärhön kukat alkavat avautua.

Samassa seinäkkeessä ylemmän kuvan tuoksuherneiden kanssa kiipeilee kaksi alkukesällä istutettua kärhöä. Kellarissa talvehtineet mantsuriankärhö ja loistokärhö 'Diamond Ball' eivät häiriintyneet maahan istutuksesta, vaan lähtivät reippaasti kasvuun. Nyt ne aloittelevat kukintaa. Mantsuriankärhö oli minulle jo vanha tuttu, sillä edellinen yksilö kuoli pari vuotta kasvettuaan erityisen hankalan talven seurauksena. Olin istuttanut sen ohjeiden mukaan melko pintaan, mikä saattoi olla syynä menehtymiseen. Uusi yksilö pääsi parempaan paikkaan juuristo yhtä syvälle istutettuna kuin loistokärhöillä. Toivon mukaan kärhö osoittautuu edellistä pitkäaikaisemmaksi asukkaaksi. Mantsuriankärhöstä on tietääkseni kahta eri kantaa, joista toinen tuoksuu ja toinen ei juurikaan. Jotta saisin varmasti tuoksuvan yksilön, ostin taimen viime syksynä kukkivana. Parista pienestä kukasta ei hentoa häivähdystä enemmän tuoksua irtoa mutta kunhan kukkia alkaa olla kymmeniä ellei satoja auki, ei tarvitse olla ihan nenä kiinni kukassa hunajaisen tuoksun aistiakseen.

Päivän kärhö olkoon tänään 'Diamond Ball', jonka ensimmäinen kukka on melkein auki.

Jouduin eilen illalla melko yllättävään tilanteeseen ihan omalla kotiovellamme. Kello oli melkein kahdeksan, kun ovikello soi. Mennessäni avaamaan oven hämmästyin todella, kun oven takana ollut mieshenkilö kysyi ensimmäisenä hyvää iltaa toivotettuaan, ovatko vanhemmat kotona. Tiesin kyllä näyttäväni ikääni reilusti nuoremmalta (ja varsinkin meikkaamattomana, niin kuin kotona siihen aikaan normaalisti olen) mutta eipä ole vuosikausiin enää alaikäiseksi luultu. Ällistys varmaan näkyi kasvoiltani, sillä sekunnin hiljaisuuden jälkeen hän itsekin alkoi pahoitella erehdystään ja esitti sitten asiansa. Saman kadun asukas oli ja olemme vielä jutelleetkin muutaman kerran kohdakkain kadulla sattuessamme. Ei siinä mitään, jos viisi tai kymmenen vuotta nuoremmaksi luullaan, sillä silloinkin arvaus osuu reilusti täysi-ikäisyyden puolelle, mutta parikymmentä vuotta pois alkaa tuntua yhtä loukkaavalta kuin teini-ikäisestä tuntuisi, jos melkein nelikymppiseksi luultaisiin. Tai jos nelikymppistä veikattaisiin kuusikymppiseksi. Ei imartelisi varmaan sekään. Pitänee jatkossa laittaa lapset avaamaan ovi, niin vältyn tahattomasti nolaamasta pahaa-aavistamattomia ovikellon rimputtelijoita.

Loppuun vähän auringon lämpöä neljän päivän takaa. Tummapapurikko nautiskeli kehäkukista.

Kivaa viikkoa!