Vapun puutarhalöytöjä

Huhtikuun viimeiset mahdolliset puutarhapäivät menivät poskelleen kurjan sään takia mutta vappu tuli ainakin täällä käytettyä tarkasti aamusta iltaan pihalla. Aurinko paistoi melkein koko päivän, ei tuullut liikaa ja oli kohtuullisen lämmintä. Kerrassaan upea sää! Työlistallani oli mm. haahuilua, tutkimista, siistimistä, silppuamista ja löytöjen tekemistä. Kuvia tuli otettua suunnilleen puoli miljoonaa ja eilisilta menikin niitä läpikäydessä. Tarkoitus oli naputella illalla postaus päivän puuhista mutta olin siihen aivan liian väsynyt. Mikä onni oli saada möyriä puutarhassa niin perusteellisesti, että illalla oli täysin valmis kaatumaan sänkyyn samaan aikaan lasten kanssa! Tai ei ihan; muistin nimittäin lasten mentyä sänkyyn, että en vielä ollut siirtänyt tontin ulkopuolelta löytynyttä isokevättähtirypästä kukkapenkkiin. Niinpä vetäisin kumpparit jalkaan ja kipaisin vielä pikaisesti yhden siirto-operaation iltajumpaksi. Varatkaa kahvikuppi viereen, sillä vahingossa tuli tehtyä melko jättiläismäinen juttu. Mitäänhän ei siis voinut jättää seuraavalle kerralle, sillä asia olisi sitten jo vanhentunutta tietoa.

Luumutarhassa mysteerikurjenmiekka aloittelee kukintaa. Vastavaloon kuvattuna siihen tuli herkullinen sävy, oikeasti se on tummemman purppurainen.

Aloitin päivän nostamalla ulkovarastosta kasvit pihalle ja leikkaamalla pensaita. Siistin kahta purppuraheisiagervoa, koivuangervoja, tuijia ja loput syyshortensiat. Uskaltauduin myös ottamaan pari suojaverkkoa pois. Seuraavaksi kävin talventörröttäjien kimppuun. En viitsi yleensä silputtaa jokaista kortta sekatööreillä, vaan taitan kimpun ja murskaan sen käsin taittamalla n. 10cm:n pituisiksi pätkiksi. Leikkaamalla hommaan kuluisi monta päivää ja saisi aikaiseksi myös jännetupentulehduksen. Joskus kokeilin, saisiko korret silputtua hakettimella mutta meidän laitteella se ei oikein meinannut onnistua. Aika isoa silppua minun tyylilläni tulee mutta kyllä se siitä aikanaan häviää. Osan kovimmista perennanvarsista vien sellaisenaan puutarhakompostiin ilmastointikerroksiin risujen seassa käytettäväksi.

Syysleimujen kohta näyttää siltä, kuin niiden päälle olisi kaadettu kasa olkia. Kunhan puutarhakomposti sulaa, saa enimpiä törkyjä pikkuisen piilotettua.

Syysleimuja silputtaessani huomasin myyrän juhlineen talven aikana niidenkin kimpussa. Aika monta puskaa oli jyrsitty juurta myöten. Pari oli säästynyt ja oli jo hyvin kasvuun lähdössä. Kävin kaapimassa puutarhakompostista pari ämpärillistä multaa ja peitin sillä syötyjen puskien tyvet. Jospa juuresta lähtisi vielä versomaan uutta kasvua. Jos ei, pitää jakaa säästyneitä yksilöitä ja paikata tuhot niillä. Myyrän tihutyöt tulivat toisaalta tässä kohdassa hyvään saumaan, sillä viime kesänä jo katsoin, että leimut ovat levittäytyneet vähän turhan innokkaasti ja isoimmat pitäisi muutenkin jakaa. Nyt tuli ainakin lisää kasvutilaa punahatuille ja tarhavaleunikolle.

Myyräntöitä löytyi pensasmustikoiden ja 'Sinikka'-luumun ympäriltäkin.

Syysleimujen luota siirryin eteenpäin ja totesin, että myös siperiankurjenmiekkoja oli syöty pahasti. Eniten harmitti se, kun huomasin myyrien syöneen aikanaan siemenkirjeestä saadun sinisen kurjenmiekan kohdalle kunnon montun. En ole juurikaan päässyt ihastelemaan muita kuin keväisten kurjenmiekkojen kukintaa mutta juuri se sininen on kukkinut jo kahtena kesänä, vaikka onkin ollut vielä pieni taimi. Nyt sillä olisi ollut kokoa kunnon kukintaan ilman myyränkuvatusta. Kyseisellä ahmatilla on ollut kunnon ruokahalu, sillä ateriointi oli jatkunut pensasmustikoiden alueelle. Onneksi vain yhdestä mustikasta oli napsittu yhdestä alaoksasta kärkiä eikä edes luumupuun kuoreen ollut koskettu. Rönsyakankaalit olivat joutuneet sijaiskärsijöiksi eikä niistä löytynyt kovin montaa koskematonta kohtaa. Tänä vuonna ei sitten varmaan tarvitse repiä niitä mustikoiden juurelta vähemmäksi.

Lisää myyräntöitä. Mikähän ihme tässä kasvoi? Toivottavasti ei se pieni amerikanvuokko, jonka siirsin kivikkoon viime syksynä.

Vaikka peltomyyrä olikin tehnyt yhtä sun toista tuhoa viime talven aikana, sen tuhot eivät raivostuta niin paljoa kuin vesimyyrän tihutyöt. Vesimyyrä syö kasvit salaa alhaalta päin, jolloin ei paljoa toivoa ole. Pahimmillaan tuhot huomaa vasta kuukausien päästä ja ruokalistalla on erityisesti kalliita puita ja pensaita. Peltomyyrä on täällä ainakin keskittynyt perennoihin ja jättänyt puuvartiset rauhaan. Sen jäljiltä saattaa juuresta vielä nousta uutta versoa, ellei myyrä ole valtavaa kraatteria kasvin tyvelle kaivellut. Yllä olevan kuvan silpusta tuskin nousee enää mitään mutta tuskinpa pensasmustikoiden väleistä rönsyakankaalit ovat lopullisesti hävinneet.

Sammalleimujen kuin saksilla leikattu raja lähinnä huvitti. Näin pieni latvominen ei haittaa hirveästi.

Aurinkopenkin kevätkurjenmiekkaniitty laajenee, kun taaempana olevatkin alkavat kukkia. Vielä on vihreää piippoa tulossa lähempänä polkua.

Parin aikaisemman kevään vesimyyrätuhojen jäljiltä oli jäänyt yksi myyräalueelle ennen tuhoja siirretty kevätkurjenmiekka 'Alida' myyrältä huomaamatta. Löysin sen yllä olevan kuvan oikeasta ylänurkasta hieman eteenpäin ja tarkoitus oli myös saada se osumaan kuvaan. Homma oli helpommin sanottu kuin tehty aurinkolasit silmillä ja pieni sininen piste ei tallentunut kuvaan. Olin kuitenkin siitä superiloinen, sillä yhden kukan lisäksi nuppuja oli kaksi ja lisäksi vielä yksi minikokoinen lehtitupsukin. Sinnikäs 'Alida' saa levittäytyä rauhassa kun kerta näyttää viihtyvän ja pidän peukkuja, että ympärillä olevat pikkuampiaisyrtit ja pionit pitävät sen turvassa myyrän hampailta. Sillä aikaa kun minä tutkin myyrätuhoja ja silputin perennojen varsia, isäntä ahkeroi pation kimpussa. Hankimme viime kesänä painepesurin ja kyllä huomasi heti eron pelkällä kasteluletkulla tehtyyn pesemiseen verrattuna. Muutaman vuoden liat irtosivat tuossa tuokiossa ja patiosta tuli kuin uusi. Arvatkaa vaan, raskiko kävellä multaisilla kumppareilla pation poikki!

Ylhäällä vasemmalla puhdas patio, muissa kuvissa keskeneräistä jälkeä. Alavasemmalla yksi puhdistettu laatta likaisen pation keskellä. Ja Karon pallokin löytyi.

Pation puhdistuksen lisäksi isäntä oli apuna ripustamassa uuden linnunpöntön pienille tiaisille ja putsasi rännit. Nyt saa paremmin sadevettä talteen kun ei ole liiterin ränni täynnä puunlehtiä. Autotallin ränniin laitettiin taas palikka, mikä ohjaa osan katolle satavista vesistä tynnyriin. Aika hyvin lumien sulamisvesistäkin oli kertynyt tynnyrintäytettä; ilmeisesti rännissä oli ollut jäätä, minkä vuoksi vettä lorotti tasaiseen tahtiin suoraan tynnyriin. Nyt pääsee sitten sadevedetkin kerryttämään kasteluvettä kuivien kausien varalle. Toivon totisesti, että tänä kesänä vettä ei tarvitsisi kantaa ämpäreillä jorpakkoon, vaan joka ikinen pisara tarvittaisiin kasvimaan tai ruukkukasvien kasteluun.

Varjokujalle viime kesänä istutettu liuskalehtinen muratti oli talvehtinut oikein hyvin.

Päivänpesän Katjan antama pioni on iloisesti hengissä! Pitää vain kaivaa jossain vaiheessa tuo laukan siementaimi pois vierestä.

Pioneissa alkaa näkyä punaisia piippoja. Kaikki toistaiseksi nousseet ovat pulskistuneet sitten viime kesän, mikä on aina oikein hyvä juttu. Eniten eilisen pionintutkimisista ilahdutti Päivänpesän Katjalta viime kesänä saatu pionin siementaimi. Syksyllä siinä oli vain yksi pienenpieni lehti, nyt nousee kaksi terhakkaa piippoa. Kukkia en odota vielä muutamaan vuoteen mutta selvästi hengissä on aina parempi kuin juuri ja juuri elossa sinnittely. Isompi taimi on myös helpompi erottaa muiden kasvien seasta. Kaikkien aurinkopenkkiin istutettujen pionien, myös tuon pikkuruisen Katjan pionin, tärkein elämäntehtävä on kasvattaa niin laajat ja haisevat juuret, että vesimyyrien ei tee mieli edes vilkaista tänne päin saati sitten kaivaa tunneleitaan lähellekään puutarhaani. Tietysti toivon myös niiden kukkivan.

Idänsinililjat kukkivat, tosin etualan mätäs on äidiltäni tullut ja taustalla pisimmälle ehtinyt oma.

Koska kukkii? -haaste on omalta osaltani mennyt toistaiseksi pahasti pieleen. Kevätkaihonkukkien veikkasin kukkivan vappuna mutta nehän ovat olleet kukassa jo pitkään. Idänsinililjoja veikkasin näkeväni kukassa 8.5. mutta niidenkin osalta taitaa kukinta alkaa aiemmin. Toin äidiltäni ison paakun scilloja ja niistä osa oli jo kukassa. En kuitenkaan laske niitä haasteeseen, sillä enhän voinut arvauksia tehdessäni tietää tuovani äidiltä kukkivia yksilöitä ennen kuin omat ovat kukassa. Ensimmäiset omistani ovat kuitenkin jo nupullaan ja avautuvat varmasti heti seuraavana lämpimänä päivänä, joten tuskinpa niitä melkein viikkoa enää odotellaan. Pystykiurunkannukset saattavat osua peräti kohdilleen, sillä vielä ei näkynyt nupuissa väriä ja kukintaa veikkasin tämän viikon perjantaille. Jännittäviä hetkiä eletään!

Vaaleajouluruusu paljastui lumesta kukkivana. Tämä yksilö on kärhökaaripenkissä.

Jouluruusujen ilmestymistä olen odotellut melkeinpä malttamattomana. Vanhin yksilö tulikin esiin jo joitakin päiviä sitten mutta se ei ole vielä nostanut nuppujaan kunnolla esille. Yllä olevassa kuvassa on toiseksi vanhin yksilö, joka ilmestyi eilen lumesta sen näköisenä kuin olisi kukkinut jo pitkäänkin. Mietin, eikö 70-senttinen hanki yhtään painanut päällä vai oliko nuppujen joukkovoima työntänyt lumet pois tieltään. Viime syksynä istuttamani punakirjava jouluruusu ilmestyi pari päivää sitten hyvissä voimin mutta Sailalta pari vuotta sitten saadut jouluruusuvauvat pitivät sitkeästi lumiviitan harteillaan, vaikka joka päivä kävin niitä etsimässä. Isomman yksilön ympäriltä alkoi jo eilen aamulla paljastua palloesikoita ja myöhemmin päivällä huomasin myös ensimmäisten jouluruusun lehdenkärkien pilkistelevän lumen seasta. Uskalsin varovasti kaivella sohjoa pois niiden läheltä ja sieltähän löytyi peräti kaksi kukkanuppua!

Juhuu! Ihan selviä nuppuja ja niitähän voi tulla vielä lisääkin!

Nupullinen yksilö oli se, joka kasvatti viime kesänä ison kimpun uusia lehtiä mutta jäi muuten melko matalaksi. Koska en meinannut enää housuissani pysyä, säntäsin etsimään toista Saaripalstalta tullutta jouluruusua. Luntahan sielläkin oli mutta ei kai muutama sentti mikään este ole, kun pitää löytää jouluruusu. Otin hanskat pois, jotta tuntisin jouluruusun heti lumen seasta ja aloin varovasti kaivella. Löysin tarhaimikän ja tajusin kaivelevani väärältä puolen oksankarahkaa. Uusi yritys oikeassa paikassa. Ei löydy muuta kuin paljasta maata ja jokunen rikkaruoho. Pikkuinen paniikki alkoi jo nostaa päätään sen lisäksi, että sormia palelsi. Ei ole tullut hetkeen paljastettua puolta neliötä kukkapenkkiä lumesta paljailla sormilla. Siinä kun ihmettelin, mitä jouluruusulle on tapahtunut, tajusin kaivaneeni edelleen väärästä kohdasta. Vähän tarkemmin kun olisin tutkinut ennen hutkimista, olisin nähnyt lumesta pilkistävän yhden tummuneen jouluruusun lehden.

Olisihan se ollut ihme, jos se tuolta lumesta olisi löytynyt, kun ympyröityyn kohtaan sen istutin.

Myyränpentele oli käynyt täälläkin ja maistellut toista jouluruusun viimevuotisista lehdistä (palaset näkyvät oksan molemmin puolin). Ilmeisesti jouluruusu maistui pahalta, sillä toiseen lehteen ei ole koskettu ja tyveltä nousi peräti viisi punaista versonkärkeä. Jossain niistä voi piilotella nuppujakin mutta vähintään lehtiä sieltä on tulossa kunhan maa vain sulaa. Mikä helpotus, vaikkakin tunsin myös hetken aikaa itseni todella typeräksi. Unohtaa nyt näin tärkeän kasvin tarkka paikka! Toisaalta näkymät ovat varsin erilaiset, kun lunta on suon laidalla paikoitellen vielä 20cm ja vähimmilläänkin muutamia senttejä. Pääasia, että kumpikin jouluruusuaarteista on hengissä ja vähintään toisessa selvästi kukkanuppujakin.

'Kuntalan' juurella kukkii jo aika runsaasti kaikenlaista: on tähtisahramia 'Barr's Purple', kirjokevättähteä, posliinihyasinttia ja kevätkurjenmiekkaa 'Harmony'.

Kukkasipulien istuttaminen syksyllä ei ole mielipuuhaani, vaikka tiedän, että keväällä kiittäisin itseäni vaivannäöstä. Ensi syksyn ostoslistalle pitää kuitenkin ehdottomasti lisätä tähtisahrameita, sillä niistä on ollut tänä keväänä todella suuri ilo. Luumupuiden verkkojen suojissa kukkasipulit ovat hyvin turvassa rusakoiltakin. 'Kuntalan' juurella oleva kukkasipulikimara näkyy olohuoneen ikkunaan, joten haluan samaa myös 'Laatokan Helmen' juurelle. 'Laatokan Helmen' alle on istutettu isompikukkaista 'Pickwick'-krookusta mutta se ei ole lähtenyt runsastumaan yhtä innokkaasti kuin parin metrin päässä olevat 'Barr's Purplet'. En tiedä, ovatko kaikki tähtisahramit yhtä innokkaita mutta täällä päin on otettava sitä mitä on tarjolla. Ensi keväänä Helmen alla pitää olla yhtä kaunista kukintaa kuin 'Kuntalankin' juurella!

Kuka ihme on ollut syksyllä näin fiksu? Ihana yhdistelmä! Siispä lisää posliinihyasinttejakin ostoslistalle.

Toivottavasti ensi viikonloppuna sää suosii, sillä puutarhassa riittää tekemistä ja ihastelemista vaikka miten paljon. Iloista, puuhakasta ja toivottavasti myös lämmintä ja aurinkoista toukokuuta!