Takatalvi

Ei kevättä ilman takatalvea ja jos sellaista ei ole tullut huhtikuussa, toukokuussa varmasti tulee. Kun eilisaamuna ikkunasta näkyi yön aikana valkoiseksi muuttunut maisema, oli ensimmäinen ajatus se, olenko oikeasti hereillä vai kuvittelenko vain heränneeni ja näen jotain kummallista unta. 

Kevätkurjenmiekat ja krookukset olivat saaneet raskasta räntää niskaansa.

Olo oli aika pöpperöinen, sillä heräsin aamuyöllä kovaan tuulen huminaan. Heti tuli mieleen, että nyt on varmasti kasvimaalla ollut minikasvari harsoineen lähtenyt tuulen teille ja taimiressukat värjöttelevät jäätävässä tuulessa ilman mitään suojaa. En sen mielikuvan jälkeen oikein saanut enää nukuttua ja vain torkahtelin loppuyön herätyskellon soittoon saakka. Koska minun oli joka tapauksessa kolattava enimmät lumet pihalta, jotta pääsen kyyditsemään kesärenkailla muksuja, vetäisin saman tien toppavaatteet niskaan ja lähdin tarkistamaan samalla taimien tilanteen.

Räntä oli tarttunut suojaverkkoihin ja rutannut ne maata vasten. Onneksi rusakoita ei ollut ruuanhaussa.

Onni onnettomuudessa oli se, että ilmeisesti räntää oli alkanut sataa ennen kuin tuuli yltyi liian kovaksi. Tuulensuunta oli nimittäin juuri kadulta suoraan autotallin seinustalle, jossa minikasvari taimineen oli. Kasvarin päällä oli kuitenkin yhtä paksu kerros räntää kuin muuallakin puutarhassa ja harsot olivat pysyneet sen avulla tiukasti paikoillaan. Ravistelin enimmät lumet pois ja laitoin kasvarin päälle vanhan lakanan, jonka avulla sain hökötyksen ankkuroitua tukevasti paikoilleen. Varmuuden vuoksi laitoin taimien päälle kasvarin sisälle vielä yhden kuivan harson, jotta taimet pärjäisivät kahden jäätävän kylmän päivän ja yön yli. En ole käynyt sen jälkeen katsomassa, miltä siellä näyttää, mutta toivon tietysti parasta. Ulkovaraston edustalta olin nostanut isommat taimet varaston puolelle jo edellisenä päivänä.

Aurinkopenkin kevätkurjenmiekat alkoivat paljastua pari tuntia postauksen ensimmäisten kuvien ottamisen jälkeen.

Viime kevään vesimyyrän mylläyksestä selvinnyt mätäs 'Alidaa' näytti hyvin yksinäiseltä, kun ympärillä oli metrien päähän vain valkeaa hankea.

Niin kauniita kuin lumen seasta pilkistelevät sipulikukat ja harvat vihreät versot ovatkin, toivon totisesti, että tämän kevään takatalvet olisivat nyt tässä. Tuulinen ja jäätävän kylmä keli ei ole minun juttuni alkuunkaan. Loppukevennykseksi tulee lyhyt video perheen karvakasasta. Karo ei hereillä ollessaan ole mitenkään kovin innokas haukkuja mutta unissa tulee välillä enemmän asiaa. Ja useimmiten vielä öisin. Päiväsaikaan haukkuhetket ovat yleensä niin lyhyitä ettei niitä saa videolle mutta pari päivää sitten satuin olemaan sopivasti lähellä kun unihaukut lempinurkassa alkoivat.

Juuri tällä hetkellä puheena ollut nelijalkainen pesee itseään melkein kuin kissa: nuolee tassujaan ja pyyhkii niillä naamaansa. Eikä varmaan ymmärrä näyttävänsä hassulta.