Heräämisiä

Valkovuokko pääsi yllättämään ja aloitti kukinnan 10.5.

Keväisten heräämisten aika jatkuu ja jatkuu vain kun viimeisetkin lumet ovat vihdoin hävinneet kukkapenkeistä ja maa alkanut lämmetä. Osa kasveista nousee muutenkin toisia myöhemmin ja vielä on monta täysin unten mailla. Monen monta heräilijää on taas kuitenkin bongattu. Valkovuokot tuntuivat nousevan tänä keväänä todella hitaasti, mistä oli toisaalta hyvilläni. Veikkasin nimittäin Koska kukkii? -haasteessa ensimmäisen kukkivan vasta äitienpäivänä, eli 14.5. Ajattelin pensasryhmän vuokkojen olevan nopeimpia, sillä lumet sulivat sieltä ensimmäisenä. Olin kuitenkin väärässä, sillä löysin varjokujalta valkovuokon kukassa ennen kuin olin edes tajunnut, että ne ovat siellä niin pitkällä. Pensasryhmässä alkaa näkyä vasta ensimmäisiä pienen pieniä nuppuja. Nyt aloin epäillä, johtuisiko ero kasvualustasta. Pensasryhmän kasvualusta on kokonaan turvepitoista ostomultaa kun muualla puutarhassa on sitä maata mitä tontilta on löytynyt.

Valkovuokosta sinivuokkoon. Nuppuja näkyvissä mutta jaksavatko odotella 15.4. saakka?

Vähän jouduin eilen pihakierrosta tehdessäni miettimäänkin. Ihmettelin pitkään, mikä ihme kasvi puskee nuppua majapenkistä tuijan edestä. Bongasin siitä yhden melkein avonaisen kukankin ja punaisesta väristä tuli ensin mieleen palloesikko 'Rubra', joka kuoli toissatalvena. Olin myös varma, että olin istuttanut sen metrin verran oikealle. Mysteerikasvi ei kuitenkaan näyttänyt lähellekään palloesikolle mutta joku esikko se varmasti oli.

Nuppuja nousee vieri vierestä. Ihan varmasti juuri tässä kohtaa kasvoi viime kesänä nukkapähkämöä.

Sitten tuli mieleen tarkistaa, olinko mahdollisesti siirtänyt himalajanesikot jaloangervojen ja kuunliljojen välistä pois. Kummankin himalajanesikon kohdalta toden totta löytyi kuopat, joten arvoitus taisi ratketa. Isompi on selvästi tuijan edessä mutta mihin ihmeeseen olin istuttanut sen pienemmän? Joku mielikuva on, että olisin ainakin mallannut kasvia pensasmustikoiden lähistölle mutta sieltä ei löytynyt mitään. Onko myyrä syönyt senkin vai olenko istuttanut johonkin aivan muualle? Vastaus paljastunee muutaman viikon sisällä. Onneksi viimekeväisiä siementaimia on useampiakin hengissä. Istutin niitä ainakin kolmeen kohtaan: suon laidalle, luumutarhaan ja ehkä toiseen kohtaan kärhökaaripenkissä. Tai sitten johonkin muualle. Taimia oli niin valtavasti, että osan kasvusijat ovat näemmä päässeet pahasti unohtumaan.

Suon laidalta löytyi viimekeväisiä himalajanesikon siementaimia, jotka olivat syksyllä suunnilleen peukalonkynnen kokoisia rääpäleitä.

Majapenkki ja suon laita näyttävät olevan esikoille otollista kasvualuetta. Varjoisa, kostea ja savipitoinen multa saa ne kasvamaan rehevästi ja kohopenkit pitävät liiat talvimärkyydet loitolla. Tämän kesän työlistalla on vaihtaa pallo- ja luhtaesikoiden paikat keskenään. Palloesikot kasvattavat kesän mittaan melkein polvenkorkuiset lehtitupsut, jotka eivät ole minusta ihan sopivinta mahdollista reunuskasvillisuutta kapean hoitopolun varteen. Seurailen kuitenkin tämän kesän, millaiset lehdet luhtaesikot kasvattavat, ettei tule tehtyä liian hätäistä siirtopäätöstä ja entistä isompaa ongelmaa. Luhtaesikot olivat viime kesänä niin pieniä taimia, ettei niiden lopullisesta koosta saanut vielä kunnolla selvää.

Liilat palloesikot ovat komeasti nupullaan. Isompien ruusukkeiden kokoa voisi verrata kynnen sijaan tennispalloon.

Yöpakkasia ei ole ollut moneen vuorokauteen, joten uskaltauduin nostamaan suuren määrän kasveja ulos. Tänä vuonna en edes hirveästi totutellut niitä auringonpaisteeseen, vaan nostin kertaheitolla pihalle. Suurin osa eteisessä talven tai kevään ajan viettäneistä kasveista olikin ulkoillut jo huhtikuussa pieniä hetkiä ja saanut silloin vähän maistaa auringonpaistetta mutta sen jälkeen tuli pitkä kylmä kausi, jolloin ne eivät päässeet ulos. Toivottavasti lehtiin oli kuitenkin jäänyt muistiin tieto ulkoilmasta. En sentään nostanut nyt kasveja aurinkoiseen kuistin nurkkaan, vaan kannoin ne kuopuksen kanssa autotallin päätyyn. Vähiten ulkoilleiden eteen laitoin kookkaampia kasveja, jotta niistä tulisi edes pientä varjontapaista puunlatvojen lisäksi. Yhden pienen mokan kuitenkin tein, sillä menin eräänä aamuna nostamaan riippapelakuun tomaattien kanssa ensimmäistä kertaa ulkoilemaan. Tarkoitus oli siirtää se takaisin eteiseen ennen töihin lähtöä, jolloin kasvit olisivat saaneet olla leppeässä pilvisäässä ulkona pari tuntia. Tomaatit muistin nostaa sisälle mutta ulko-oven toiselle puolelle jäänyt riippapelakuu unohtui enkä muistanut koko kasvia ennen kuin tulin illalla kotiin. Ei sillä varmaan muuten olisi hätää ollut mutta tietysti aurinko oli alkanut paistaa työpäiväni aikana ja porotti kotiin tullessani suoraan pelakuuhun. Aika monta lehteä oli kärähtänyt mutta onneksi ne olivat varjostaneet alempia, niin ei kaljuuntunut koko puska.

Vähän on hankala päästä varastoon mutta piti valita paras paikka kasveille. Viherliljapuun ja kärhöjen takana on vähiten ulkoilmaan tottuneita kasveja.

Eivät suinkaan kaikki talvetettavat olleet tuossa ensimmäisessä kuvassa. Lisää ruukkuja on vähän syrjemmällä marjapensasalueella, jotta olisi edes jonkinlainen mahdollisuus kulkea kompostorille tai varastoon. Lisäksi olen unohtanut varaston puolelle pari gladiolusruukkua. Kasvimaalla minikasvarin alla ovat kaikki perennantaimet, curry-yrtti (joka on ehkä kuollut talven aikana) sekä osa kesäkukkien ja hyötykasvien taimista. Talon seinustalle tulevat viisi pelakuulaatikkoa ovat etupihalla. Niille olen laittanut vanhan pitsiverhon varjostamaan auringolta. Oli kyllä helpottavaa saada suurin osa kasveista pihalle, niin sai siirrettyä tomaatit ja osan kesäkukista eteiseen. Vierashuoneen taimipöytä alkaakin olla jo tyhjä. Chilit, basilikat, päivänsinet ja kelloköynnös ovat olleet toistaiseksi kokonaan sisällä ja siirtyvät viimeisten joukossa ulos.

Alppiruusut, muratit ja jouluruusu eivät paahteesta pidä, kukkineet sipulikukat ovat muuten vain pois jaloista täällä sivummalla.

Sitten ovat nämä, jotka taitavat olla menetettyjä tapauksia: valkoinen hortensia, suklaakosmos, lankaköynnös ja daalia.

Melkein joka vuosi tulee jotain talvitappioita, vaikka mitä tekisi. Tänä vuonna taisin menettää ylläolevan kuvan kasvien lisäksi myös valkoisen karjalanneidon. Se on kuitenkin vielä eteisen lämmössä tarkemman silmälläpidon alla pari viikkoa, nuo muut saavat heräillä omaan tahtiinsa ulkosalla. Karjalanneidon menetys pikkuisen kirvelee mutta oikeastaan nuo muut eivät jääneet harmittamaan. Toinen talvi putkeen valtava kasvimäärä kellarissa sai vakavasti pohtimaan ajatusta vähentää tuntuvasti talvetettavien määrää. Pääsen myös helpommalla kesän kasteluissa kun on vähemmän ruukkuja pyöriteltävänä. Daalian ja suklaakosmoksen olisin tosin istuttanut muutenkin maahan mutta eipähän tule houkutusta kaivaa niitä syksyllä taas kellariin kun ovat jo valmiiksi vainaita. Mietin viime syksynä myös ranskanrakuunan talvettamista kellarissa. Onneksi kuitenkin päätin istuttaa sen talveksi maahan, sillä talvehtiminen taisi onnistua.

Merkitsin nuolilla ranskanrakuunan ensimmäiset versot. Talvehtiminen selvästi onnistui!

Kun huomasin ranskanrakuunan talvehtineen onnistuneesti, tajusin, että olen istuttanut timjamin sen taakse. Taisin syksyllä ajatella, että timjami talvehtinee rakuunaa luotettavammin, joten se kannattaa istuttaa mahdollisimman keskelle lavaa ja jättää epävarmempi tapaus reunemmas. Taisi käydäkin niin, että timjamin kasvuunlähdöstä ei ole tällä kertaa takeita. Pari vihreää versontynkää siinä oli, vaikka näin vaivaa kevätahavalta suojaamiseksi ja poistin suojat sateisella säällä ja vasta sitten kun maa oli varmasti sulanut ja kostea. Timjamia siirtäessäni huomasin, että rakuuna oli lähdössä hyvään lavanvalloitukseen. Juuresta puski nimittäin timjaminkin suuntaan useita versoja ja kunhan ne ehtivät maan pinnalle, rakuunaa nousee ainakin 40cm:n levyiseltä alueelta. Näyttäisi myös siltä, että sitruunamelissa on talvehtinut samassa lavassa. Kukahan voittaa taistelun elintilasta?

Onnistuneisiin talvehtijoihin lukeutuu selvästi myös suklaaminttu, joka näyttää versovan vanhoista varsistaan.

Suklaaminttu kasvaa pienessä betonirenkaassa, joten se ei pääse hätyyttelemään kavereitaan. En liiemmin välittänyt viime kesänä suklaamintun mausta mutta tuoksu oli niin viime kesänä kuin nyt keväälläkin vallan mainio. Tällaiselle suklaan ystävälle maistuu myös After Eight -suklaa, jolta suklaaminttu hyvin vahvasti tuoksuu. Ehkä kokeilenkin suklaamintun lehtiä tänä kesänä kuuman kaakaon tai suklaajälkiruokien maustamiseen. Ja jos sekään käyttö ei toimi, käyn vain tuoksuttelemassa ja jätän mintun muuten pörriäisten iloksi. Perusjampat, kuten ruohosipuli, valkosipulit ja syksyllä ystävältä saadut ilmasipulit ovat lähteneet hyvin kasvuun mutta viinisuolaheinä näyttää hyvin epäilyttävältä. Se on lähinnä epämääräisen ruskeankirjava kasa kuivia lehtiä. Saa nähdä, kuinka sen kanssa lopulta käy.

Ainakin pari kaurajuurta onnistui myös talvehtimaan, joten taidan päästä näkemään niiden kukinnan.

Muistatteko viimekesäisen kyllästymiseni kurjenmiekkojen kukkimattomuuteen? Osan niistä myin pois, osan kaivoin kompostiin, osan söivät myyrät talvella ja muutama taimi jäi kukkapenkkiin. Tänä vuonna ei kuitenkaan tarvinne tuskailla kurjenmiekkojen kukkimattomuudella, sillä niitä tuskin nouseekaan niin paljoa, että olisi edes minimaalisia toiveita kukinnasta. Niin ja tarhakurjenmiekka 'Black Swan' (tai ainakin osa siitä) sai siirtokehotuksen kadun pään joutoalueelle. Vähän mietin, kuinkahan paksujuurinen ja jalostettu kasvi mahtaa selvitä, kun talveksi päälle kasataan puolet kadunpään aurauslumista ja keväällä lumien sulaessa maa on melkoisen märkää. Maakin on aika kehnoa joutomoskaa mutta aurinkoa sentään tulee juurille aamusta iltaan. 

Hiekoitussepelit ja auran vetämiä heinätuppaita niskassa mutta sieltä kurjenmiekka vain sitkeästi puskee läpi.

Ihme kyllä, kurjenmiekan kaikki maan päällä näkyvät juuripötkylät tuntuvat napakoilta ja lehtitupsuja nousee sieltä sun täältä. Nostan onnellisena hattua, jos kurjenmiekka vihdoin innostuu kukkimaan. Saatanpa vaikka siirtää loputkin kukkapenkistä joutoalueelle vaikka jonkun villisti levittäytyvän oreganon tai myskimalvan tilalle. Villisti levittäytyvät myös kevättähdet mutta niiden annankin levitä aivan vapaasti. Kivikkorinne on vielä melko paljaan näköinen mutta siniset mättäät näkyvät pitkälle. Luonnossa ne näkyvät vielä paremmin kuin alla olevassa kuvassa. Yksittäisiä taimia löytyy sieltä täältä pitkin kivikkorinnettä, joten parin vuoden päästä kevätkukinta on sielläkin mukavan runsasta.

Kivikkorinteessä kukkii jo useita kirjokevättähtimättäitä.

Aurinkopenkin ensimmäinen kukinta-aalto alkaa mennä ohi. Vanhat hyasintit ovat talvehtineet hyvin ja pääsevät pian ottamaan päävastuun alueen kukinnasta.

Työviikko on ollut poikkeuksellisen raskas eikä ole ollut oikein aikaa roikkua netissä. Vielä huominen ennen viikonloppua ja ensi viikkohan on helatorstain takia kevyempi. Onneksi on sentään aurinkoista ja lämmintä! Miten ihanaa on piipahtaa pihalla ilman takkia tai jopa t-paidassa!