Pihamörkö

Heti alkuun päivän pakollinen kärhökuva. 'Hagley Hybrid' kukkii edelleen runsaasti ja toimii perhosten lepäilypaikkana. Tässä komeilee amiraali.

Takapihan kaivanto edistyy hitaasti mutta varmasti. Olen ennen töihin lähtöä käynyt tunnin verran lapioimassa ja isäntä on pyöritellyt kiviä. Tässä eräänä päivänä päätin vihdoin laittaa metsänreunapenkin kuntoon, mutta hommahan meinasi tyssätä heti alkutekijöihinsä, kun törmäsin kahteen suureen kiveen, joita ei aikaisemmin oltu viitsitty kammeta ylös. Nyt oli niiden vuoro, sillä nuotiopaikkaan tarvittiin lisää kiviä ja penkkiin syvempi kasvualusta. Kiviä ei saatu nuotiopaikalle saakka, sillä siihen olisi tarvittu järeämpää kalustoa. Siispä hivutimme ne vain metsänreunapenkin takareunan pengerrykseen ja otimme siitä pienempiä kiviä nuotiopaikalle.

Ensimmäinen kivi on jo siirretty tuohon pienen syreenin taakse, toinen kivi nousee tässä sentti kerrallaan ylös montusta. Nyt pitäisi kasvien pärjätä, kun tuli 70 senttiä syvä kasvualusta.

Mutainen maa ei auttanut yhtään kivien siirrossa, mutta yhteispelillä ne saatiin siirtymään paikoilleen. Asettelua hankaloitti kivireunuksesessa ennestään olevat järkäleet, jotka eivät liikkuneet mihinkään suuntaan. Reunuksen näkyvän osan alla maantasalla on myös kiviä melkein koko matkalla, mikä estää hyvin tehokkaasti puiden juurien pääsyn kukkapenkkiin.

Nyt on voittajaolo, vaikka kiviä ei saanutkaan ihan sellaiseen asentoon, mihin olisin ne halunnut.

Kasvit istutettu. Etualalle tulee vielä ainakin komeamaksaruohoa. Vihreän kanisterin kohdalle istutan keväällä kärhön; kasvualustan syvyys on tarkistettu ja kivet poistettu.

Kummitädiltä tullut leimu alkoi vihdoin kukkia. Sävy on kaunis ja nuo tummat varret kerrassaan hurmaavia. Lajikenimenkin kun vielä tietäisi.

Lapsetkin osallistuivat kärräämällä pikkukiviä pois nuotiopaikan kaivannosta.

Oletteko muuten koskaan ihmetelleet, mihin multa oikein häviää kukkapenkistä? Kukkasipulitkin tuntuvat joskus häviävän jo yhden kevään jälkeen. Minä tiedän nyt, mihin kaikki katoaa: maa syö ne. Aivan totta. Löysin metsänreunapenkkiä laajentaessani ammottavan kidan aivan kukkapenkin reunan tuntumasta.

Yritin kaivella tuota kiveä pois, mutta törmäsinkin maaemon ahnaaseen kitaan.

No niin, nyt se söi lapionkin!

Olen tarkkaillut purppurarevonhäntiä sillä silmällä, että kerään niistä siemeniä talteen ensi vuotta varten. Kukinnot vain näyttävät koko ajan aivan samalta. Normaalistihan kukista näkee selvästi, kun siemenet alkavat kypsyä.

Missä ne siemenet ovat?

Purppurarevonhäntähän on jo nimen perusteella koiraeläin, joten siemenet tietysti löytyvät, kun häntiä silittää!

Löytyihän niitä siemeniä! Tässä parin kukinnon silittelyn tulos. Sormenpäätkin saivat hentoa punerrusta.

Koska puutarhakomposti on jo täynnä, olen kärrännyt nuotiopaikan kaivuusta irronneita ruohotuppaita takapihan laidalle kasaksi esimaatumaan. Lapset olisivat menneet kasaan kiipeilemään, mutta kielsin ja sanoin, että se on mörkö, joka suuttuu, jos sitä häiritään. Luulin jo, että kerrankin sana tehosi, kun lapset juoksivat takaisin nuotiopaikan luokse kivikasalle hakemaan kiviä leikkeihinsä. Oli muuten naurussa pitelemistä, kun huomasimme, mihin he kiviä tarvitsivat.

Rusakot ja rosvot häipykööt, meillä vartioi Pihamörkö!

Iloa loppuviikkoosi!