 |
Kääpiöauringonkukka 'Music Box' |
Tänään on lapio heilunut pitkästä aikaa oikein urakalla. Isäntä aloitti aamupäivällä ja lopetti suunnilleen siinä vaiheessa kun lapio hajosi. Minä jatkoin lyhyempivartisella kakkoslapiolla vielä muutaman tunnin sen jälkeen. Muutama kivi kammettiin ylös ja multaakin ehkä kuution verran, ruohotuppaita samanlainen kasa lisäksi. Kaikkihan lähti liikkeelle siitä kymmenen euron 'Sinikka'-luumusta, jolle piti etsiä paikka.
 |
On siellä ehkä jotain tapahtunut... Oikeasta alanurkasta lähtevän polun suunta vaihtuu kaartumaan loivasti vasemmalle, eli peittokurjenpolvia pitää vähän siirtää.
|
 |
Polku kulkisi siis tuosta multakasan oikealta puolelta kohti lapiota ja rautakankea.
|
Olemme koko kesän ajan pohtineet sopivaa paikkaa keväällä hankitulle tulipadalle. Vahvin ehdokas on ollut takapihalla rinteessä, jossa tiesimme olevan isoja kiviä. Joka ikinen talvi routa liikuttelee niitä sen verran, että nurmikkoon ilmestyy monttuja. Lisäksi nurmikko on siellä lähinnä apilan, valvatin ja voikukansekaista sammalikkoa. Minähän sen keksin, että jos kaivaisi nuotiopaikalle montun ja pengertäisi sen isoilla kivillä, niin lopputuloksesta voisi tulla aika kiva. Kivipengerryksen päällä olisi istumapaikkoja riittämiin vähän isompiinkin illanviettoihin ja yksi pihan ongelmakohdista poistuisi.
 |
Ja sinnehän on ilmestynyt nuotiopaikan alku! Kiviä löytyi isoja ja vielä isompia. Pieniä murikoita on jo viety useampi kuorma toiseen paikkaan odottamaan käyttöä.
|
Isäntä oli saanut hädin tuskin nurmen kaivettua pois, kun kävi ilmi, että aivan pinnassa on sen kokoinen kivi, ettei sitä saa ilman järeämpää kalustoa liikkeelle. Kiven ympäriltä kaivettiin maatakin aika syvälle ja kivi vain jatkui ja jatkui alaspäin. Varmaan edelliset asukkaat olivat ajatelleet, että tuossa se ei häiritse ketään. Eikä häirinnytkään ennen kuin yhdet höyrypäät päättivät tehdä juuri siihen nuotiopaikan... Tuttavapiiriin ei kuulu ihmisiä, jotka olisivat voineet käväistä sivubisneksinään räjäyttämässä kiven. Mietimme sitäkin, olisiko mitään järkeä rälläköidä kiveä ja moukaroida sitten sen korkeimmasta kohdasta palasia irti. Tulimme siihen tulokseen, että siirretään koko kaivantoa n.70cm sivummalle, jotta kiven korkein kohta jää pengerryksen kohdalle. Samalla piti siirtää polun paikkaa alemmas, jotta nuotiolle voi kompastelematta tuoda ruokatarvikkeita grillattavaksi. Kivi tulee osittain näkymään pengerryksen vierellä, mutta ei ehkä häiritse liikaa nuotiopaikan käytettävyyttä.
 |
Toinen iso kivi löytyi vielä aivan pengerryksen reunasta, mutta se on sen verran jyrkemmin pystyssä, ettei haitttaa juurikaan. Vihreä naru merkkaa tulevan istutusalueen rajoja. Multakasan alta on nurmi jo poistettu, joten istutusalue on hyvin aloitettu.
|
'Sinikkaan' tämänpäiväinen kaivanto liittyy sen verran, että pohdimme, olisiko sille tilaa nuotiopaikan ja talon väliin tulevassa istutusalueessa. Alkuperäinen suunnitelma oli istuttaa aluellee mm. pensashanhikkeja ja perennoja. Ostinkin jo kesällä yhden 'Lovely Pink' -hanhikin kasvamaan kokoa ja antamaan pistokasmateriaalia. Ja onhan minulla pari kärhöäkin odottelemassa sopivaa paikkaa. Luumupuun suhteen totesimme, että sen oksat saattaisivat tulla jo muutaman vuoden päästä liian lähelle nuotiota tai vähintäänkin sen ääressä istujia, joten puu päätettiin istuttaa sivupihalle. Kärhökaaripenkissä oli jo valmiiksi pensasmustikoiden keskellä tyhjää tilaa, johon luumupuu istui kauniisti. Puusta tulee aikanaan kivasti korkeuttakin köynnösportin ja risumajan kohdalle tulevan rakennelman kaveriksi.
 |
Ainakin lähinnä luumua oleva 'Aino' pitää siirtää keväällä muualle, sillä se ei todennäköisesti tule viihtymään aivan luumun juuressa. Täälläkin tuli vastaan isoja kiviä, jotka sanelivat puun paikan.
|
Koko päivänä ei onneksi satanut kuin pari hassua pisaraa, jotka eivät kastelleet mitään. Tänne ennustetut kuurosateet kiersivät onneksi meidät ja niinpä nuotiopaikka edistyikin vauhdilla. Mikään muu ei sitten edistynyt pätkääkään, mutta otin kuitenkin pari kuvaa aurinkopenkistä, jossa ei ainakaan vielä ole ihan mahdoton rikkaruohoviidakko.
 |
Aurinkopenkissä on kivasti lehtimuotojen ja värien vaihtelua. Valkoinen matto tummalehtisten maksaruohojen edessä on suorakylvettyä tuoksupielusta.
|
 |
Etualalla maksaruoho 'Strawberries and Cream', sen takana maata peittää sinisenä pilvenä kukkiva tiukukärhö 'Arabella'. Loistokärhö 'Elsa Späth' komeilee aidalla.
|
Voi olla, että huomisaamuna menee hetki päästä liikkeelle ennen kuin lihakset vertyvät. Nuotiopaikalta pitäisi vielä kaivaa vähän maata pois, että saa kunnon kerroksen kivituhkaa pohjaksi. Lisäksi pitäisi kammeta kivet paikoilleen ja kaivaa istutusalueen kohdalta nurmet pois. Jos nuotiopaikan tekeminen hapottaa liikaa, niin onhan siinä vieressä metsänreunapenkkikin odottamassa perusteellista mylläystä. Sieltä pitäisi kaivella kaikki kukkasipulit ja suurin osa perennoista ylös, tuoda lisää multaa ja istuttaa uudet kasvit tilalle. Nyt ei tekeminen hetkeen lopu kesken!