perjantai 26. heinäkuuta 2019

Uusi asukas ja kiva kesäkisa

Kärhökaari-penkkiin on muuttanut uusi asukas. Hän on valinnut asuinpaikakseen penkin, jossa on naapureina monta kaunotarta. Tutustutaan heihin ensin, sillä kesävieras on hyvin ujo.
Kärhöistä neljäntenä ehti ensimmäisen kukkansa aukaista loistokärhö 'The President'.
Ja heti seuraavana päivänä vieressä 'Justa' aukaisi kerralla kaksi ja heti perään muutaman lisää. Kamera teki tepposet ja kukat näyttävät sinisemmiltä, mitä ovat oikeasti.
Valkoinen syysleimukin aukoo ensimmäisiä kukkiaan.
Kärhökaari-penkissä kukkii viimeistä kesää punaväriminttu. Kunnan kaveri kävi myrkyttämässä tuoksuvattuja uudelleen, joten syksymmällä tämä siirtyy kivikkorinteeseen.
Kesävieras on ilmiselvästi leidi, mutta nimeään hän ei ole suostunut kertomaan. Hän on räväkästä ulkomuodostaan huolimatta kovin hiljaista sorttia.
Leidi on ilmiselvästi myös innokas puutarhuri, sillä hän oli tullessaan napannut lasten kastelukannun käteensä. Puutarhahanskatkin ovat kuluneet jo puhki.
Leidin tehtävä on pelotella rastaat pois marjapensaista. Eikä haittaisi, jos rusakkokin muuttaisi kulkureittinsä metsän puolelle. Sillä on nimittäin paha tapa lymyillä marjapensaidenkin välissä. Leidi olisi muuten saanut partioida marjapensaiden keskellä, mutta siitä hän olisi näkynyt lähinaapureiden terassille, kadulle sekä kadun toisella puolella asustelevien naapureiden ikkunaan. Ujous iski, joten hän jäi seisoskelemaan tuohon kärhökaaripenkin kasveja odottelevaan laajennusosaan.
Kukkamekon helmat hulmuavat kevyesti tuulessa. Rennosti sitaistu naru korostaa vyötäröä.
Ilmeestä päätellen hän on ystävällinen. Tukasta osa on trendikkäästi pystyssä ja loput värjätty vihreäksi. Luomuväri haalistuu jonkun ajan päästä luonnollisen ruskeaksi.
Leidillä on mekkona mummon vanha pussilakana. Pää on kääritty betonilaattalavojen vaaleankeltaisesta pakkausmuovista (arvasin, että sillekin löytyy vielä käyttöä!). Vartalo on pitkä, vahva koivun oksa, josta sopivasti karsimalla muodostui kelpo runko ja toinen käsi. Osa hiuksista on oksan latvus. Vihreät hiukset ovat peräisin luumupuiden leikkauksesta. Lapset ohjeistivat leidin tukkatyylin luomisessa ja äiti teki mitä käskettiin, mutta heidän mielestään leidi on vain linnunpelätin. Ja sehän ei missään tapauksessa sovi!
Kääpiöauringonkukka 'Musicbox'.
Keksittekö te hänelle sopivamman nimen? Laitetaan käyntiin leikkimielinen kesäkisa. Kerään kaikki nimiehdotukset listaksi tämän postauksen loppuun. Laita kommenttiin oma ehdotuksesi tai anna äänesi jollekin listalla olevalle nimelle. Lapset saavat valita kolmesta eniten ääniä saaneesta nimiehdotuksesta mielestään parhaimman ja se tulee pelättimen nimeksi. Voittaneen nimiehdotuksen keksijälle ei ole luvassa palkintoja, mutta mainetta ja kunniaa saa yllin kyllin ja lisäksi hyvän mielen ;) Julkaisen linnunpelättimen nimen viikon päästä, siis perjantaina 2.8. Olkaa luovia!

Iloista viikonloppua!

Annetut nimiehdotukset:
Mollamaija
Helka-neiti
Täti-Monika
Vieno-Kaino
Sini Suvikello
Raisa Rastaidenkauhu
Hurja-Liisa
Hiidenkiven Rinsessa Säkkipää
Maire

26 kommenttia:

  1. Hieno uusi asukas. Jostain syystä tuosta tulee Mollamaija mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan nuo kellertävät kasvot ja ilme ovat vähän Mollamaijamaiset :D Ei hassumpi nimi linnunpelättimelle!

      Poista
  2. Helka-neitihän se siinä on juuri noussut kylvystä (kuin M.A.Nummisen laulussa) hiukset joka suuntaan sojottaen. Taitaa juosta kastelukannunsa kanssa jäniksiä pois jahtaamassa mekko tuulessa hulmuten. Ihastuttava lady.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, niinpä onkin! Ilmiselvästi! Toivottavasti antaa jäniksille sellaiset lähdöt, että kiertävät meidän pihan herkut kaukaa!

      Poista
  3. Leidihän on ilmiselvä Täti Monika! Kyllä taatusti on näky komea, kun tuo täti menee torille! :D

    VastaaPoista
  4. Oi mikä daami, menossa kastelemaan sellaisella vauhdilla, että tukka on ihan pystyssä. Ei kyllä mikään ihme näillä hellekeleillä, kastelu pitää kiireisenä :)
    Olen melko huono keksimään nimiä, joten jään seuraamaan muiden hauskoja ehdotuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kasvimaa on ihan vieressä, niin ei tarvitse ympäri tonttia juosta. Vesihanalle on kyllä pikkuisen matkaa. No, parempi linnunpelättimen tukka pystyssä kuin oma :D

      Poista
  5. Vieno-Kaino selvästi. Kauniita kärhöjä sinulla.

    VastaaPoista
  6. Heh, meilläkin keksitään nimiä ihan kaikelle :) Neidolla on niin tomera ja omistautunut ote hommaansa, että kutsuisin häntä nimellä Raisa Rastaidenkauhu ;)

    VastaaPoista
  7. Ihan Hurja-Liisan näköinen se minusta on :D

    VastaaPoista
  8. Hauska asukas! Kerro, auttaako rastaiden kanssa. Minun oli pakko laittaa verkot mansikoille ja mustikoille. Herukat pihasta lähtivät jo rastaiden suuhun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toistaiseksi on marjat pysyneet pensaissa. Idea linnunpelättimeen syntyi leidin rakennusaamuna, kun vilkaisin ikkunasta marjapensaiden suuntaan ja näin siellä ison rastasparven. Tuli kiire keksiä jotain suojaa marjapensaille. Ja oli ainakin jotain erilaista tekemistä lasten kanssa.

      Poista
  9. Meiltä on räksät jo lähteny pois, harakoita rupes vierailemaan. Niitten tautta on verkolla on suojattu.
    Hauska on tuo kesävieras!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä vielä pyörii rastaita isoina parvina. Harakoita ei ole onneksi nyt näkynyt. Toivottavasti kesävieras saa hyvän nimenkin. Kivoja ehdotuksia on tullutkin jo monta.

      Poista
  10. Hiidenkiven Rinsessa Säkkipää

    VastaaPoista
  11. Voi ei, ihana :) Minulle tuli heti mieleen MAIRE. Toimiiko hän hyvin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän toimi loistavasti viikon ajan, nyt räkätit ovat jo uskaltautuneet marjapensaisiin ja eilen illalla näin rusakon istuvan heti hänen vieressään. Taisin tehdä liian ystävällisen linnunpelättimen :D

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!