maanantai 24. kesäkuuta 2019

Valmista!

Ensimmäinen pasuunankukka, jonka olen saanut koskaan kukkimaan.
Valmis? Mitä, puutarhako? No ei sentään, mutta monta keskeneräistä pikkuprojektia on valmistunut. Isoin muutos sivupihan yleisilmeeseen tuli jo sillä, että viimeinenkin laattalava on nyt tyhjennetty. Lava sisälsi reunakiviä, jotka on nyt kaivettu paikoilleen. Patiolle ja etupihan pensasryhmään reunakivet laitettiin jo aiemmin, mutta autopaikan reunus sekä pieni pätkä talon seinustalta puuttui vielä. Ei puutu enää!
Kyllä se vaan kunnon rajaus selkeyttää kummasti yleisilmettä. Vielä kun saisi halkokuorman ja kivituhkakasan pois.
Pation laatoitus suunniteltiin alkamaan niin, että reunakiveys jatkuu yhtenäisenä kukkapenkkiin asti.
Patiopenkkikin on nyt kokonaan reunustettu kivillä. Siellä on myös viime vuonna tekemäni lintuallas.
Linnut kylpevät kai mieluummin metsän puolella olevassa ojassa kuin betonivadissa. Ehkä kivikkokasvit pitävät tästä enemmän.
Reunakiviä jäi muutamia yli ja sehän poiki vielä yhden parin tunnin pikamuutoksen liiterin edustalle.
Ennen-kuva halkojen ja muiden ylimääräisen roinan raivauksen jälkeen.
Jälkeen. Kuvan ehdin ottamaan vasta illalla, joten kivituhkalla näkyy lastenkin leikkijäljkiä.
Siistiytyi kummasti. Hiekkalaatikon vierellä olevat vanhat reunakivet ovat edelleen vinksallaan mikä minnekin päin.
Sama toisesta kulmasta. Melkein kaikki patiolaatoituksen kolot on jo täytetty luonnonkivillä. Kolmiopenkin reunustaminen on vasta aloitettu. Loppui kivet kesken...
Jotta työt eivät lopu kesken, on vielä pari pientä työmaata jäljellä. Keväällä teimme uuden puutarhakompostorin kuormalavoista ja laudoista. Sen toinen puoli on vielä kesken, mutta pystyy sitä jo vähän täyttämään. Kompostorin yläreunoihin olen istuttanut ruukuissa ahkeraliisaa ja sivuille maahan keijunmekkoja. Niiden on tarkoitus kiivetä risuja pitkin ylöspäin ja naamioida kompostorin sivuja. Valmiilla puoliskolla on viime kesän rikkaruohokasat ja niiden päällä kasvamassa kesäkurpitsa.
Puutarhakompostorin toinen puoli on vielä pikkuisen vaiheessa, mutta kompostin edusta sen sijaan on valmis. Tai no, tännekin tarvitaan joku järkevä reunus kukkapenkkiin. Ihme linssilude tuo koira.
Polku istumakivelle kaipaa myös lisää kiviä. Kuvassa näkyy myös ainut keskeneräinen patiolaatoituksen kolonen.
Kesken se on afrikansinisarjankin kukinnon avautuminen vielä. Kumpikohan ehtii ensin: minä saada työt valmiiksi vai tämä kaikki kukkansa auki?
Pikku hiljaa, pikku hiljaa se puutarha täälläkin valmistuu. Aurinkoista viikkoa!

34 kommenttia:

  1. Kaunista...todella kovan työn olette tehneet!
    OLen joskus tehnyt raparperinlehdelle valuun ja siinä tykkäävät linnut kylpeä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onhan noissa tosiaan askaretta ollut. Minä tein viime kesänä kaksi allasta eikä kummassakaan oikein ollut kylpijöitä. Toinen vielä jäi odottamaan lintuja. Luulen, että metsän siimeksessä oleva iso oja on mieluisampi kylpypaikka eivätkä siksi tule pihalle kylpemään ennen kuin ojasta loppuu vesi ihan kokonaan.

      Poista
  2. Voi, miten palkitsevaa tuollainen työ on, lopputulos hieno ja kädenjälki näkyy heti positiivisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olo kyllä tuntuu hyvältä kun vihdoin sai rajaukset tehtyä. Pihan yleisilme muuttui heti paljon huolitellummaksi.

      Poista
  3. Todella siisti lopputulos, joka ryhdistää puutarhan kauniiksi katsella. 👍👍😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yleisilme siistiytyi paljon loppujen lopuksi hyvin pienillä asioilla :)

      Poista
  4. Todellakin projektin saattaminen loppuun tuo ihmeesti siistin yleisvaikutelman - kuten teilläkin! Rajauksilla on ihmeen suuri merkitys tähän. Varmasti laatoitukset helpottavat myös lian tuloa sisälle, kauneusarvoa yhtään väheksymättä. Onnittelut ahkerasta uurastuksesta ja nyt voi iloita lopputuloksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Patiolta on kyllä kulku sisälle, mutta siitä päästettiin ennen laatoitusta vain koiraa käymään tarpeillaan. Varsinkaan vähän kosteammalla kelillä rapaa kulkeutui tassuissa ympäri taloa ja lapset tehostivat sotkun leviämistä. Hiekan määrä sisätiloissa putosi murto-osaan laatoituksen valmistumisen jälkeen, vaikka ovesta kuljetaan nyt monta kertaa päivässä edestakaisin. Melkein joka päivä olemme syöneet vähintään yhden aterian patiolla ja on siellä mukava viettää aikaakin. Lapset myös piirtävät siinä mielellään katuliiduilla ja ajelevat milloin milläkin härvelillä. Patio tuli siis ihan hyötykäyttöönkin :)

      Poista
  5. Onhan siinä taas urakkaa ollut! Noi on kyllä tosi kivoja noi luonnonkivet laattojen lomassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minustakin luonnonkivet ovat kivoja, vaikka oli siinä aikamoinen homma asetellessa ja etsiessä sopivia kiviä, jotka myös pysyvät napakasti paikoillaan eivätkä muljua jalan alla.

      Poista
  6. Hienoa jälkeä! Kiva on valmista työtä ihailla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä sitä tuleekin ihailtua aina ohi kulkiessa tai patiolla aikaa viettäessä :)

      Poista
  7. Valtavan työn olette tehneet ja hyvältähän tuo näyttää. Olen melkein kade noista reunakivistä, olen sellaisista joskus itsekin haaveillut.
    Linnut ovat varovaisia. Meillä kävi yhdellä altaalla lintuja solkenaan juomassa ja kylpemässä, kunnes innostuin niitä valokuvaamaan. Katsoivat parhaammaksi vaihtaa rauhallisempaan paikkaan. Sellaista se välillä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Reunakiviä saa kaupasta ;) Betonilaatat ovat sen verran ohuita, että pakko oli laittaa reunaiveys jo senkin takia, ettei nurmikko luikertele ihan niin äkkiä laatoituksen alle ja saumoihin. Sama sepelin ja nurmikon rajalla. Sen verran säästettiin, ettei laitettu reunakiviä laatoituksen keskelle jäävien kukkapenkkien reunoille, vaan tehdään ne niillä kivillä, mitä sattuu tontilta löytymään.
      Lintujen kylpemistä olisi ollut hauska seurata, mutta eihän niitä väkisin saa altaalle tulemaan.

      Poista
  8. Olette käyttäneet kiviä taidokkaasti!

    VastaaPoista
  9. Kaunis lopputulos. Hyvin soppii laatat ja luonnonkivet keskenään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Luonnonkivet tuovat vähän eloa tavallisiin betonilaattoihin.

      Poista
  10. Näyttää että olette olleet kovin ahkeria. Nuo luonnonkivet näyttävät kivalta laatoituksen seassa. Reunakivet tekevät myös ihmeitä. Ei olla vain raaskittu sellaisia ainakaan vielä hankkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kalliitahan nuo reunakivet ovat, mutta kyllä ne kannatti tähän hankkia. Estävät edes vähän nurmikon etenemistä laatoituksen alle ja saumoihin.

      Poista
  11. Hienolta näyttää! luonnonkivet tuo kivasti vaihtelua betonilaattojen sekaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei tule ainakaan ihan heti vastaan toista täysin samanlaista :D

      Poista
  12. onneksi olkoon, pasuunakukkasi upea!
    totta, siisti reunuskiveys antaa ryhtiä ja tekee pihan helppohoitoisemmaksi. meskikasvit viihtyvät varmaan hyvin tuosso tekemässäsi betonisessa altaassa.
    mukavaa kesäkuun viimeistä viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ainakin autopaikan reuna ja talon vierus on nyt huomattavasti helpompi ajaa ruohonleikkurilla, kun sepeli ja nurmikko pysyvät siististi erillään. Mukavaa kesäkuun loppua!

      Poista
  13. Kylläpäs näyttääkin hienolta! Ison urakan olette tehneet, mutta palkinto on sen arvoinen. Reunuskivet tuovat todella paljon ryhtiä ja selkeyttä linjoihin. Hieno lopputulos! Mitä kiveä muuten käytitte rajaamiseen?

    VastaaPoista
  14. Iso työ mutta kaunis lopputulos. Luonnonkivet on kivat laattojen väleissä. Pasuunakukka on jännän värinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pasuunakukka on minustakin aika erikoisen värinen, ihan söpö oikeastaan.

      Poista
  15. Reunakivet teki viimmeesen silausen. On teirän puutarha kokenu tänä kesänä uskomattoman muutoksen ja se varmasti vaikuttaa koko perheen puuhihin positiivisesti. Tua kärhöseinäki o hyvä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Patiosta on ollut jo iloa jokaiselle, kun ollaan syöty ja vietetty aikaa siellä. Lapset piirtelevät mielellään katuliiduilla tasaiselle laattapinnalle ja ajelevat vaikka millä härveleillä rallia kolmiopenkin ympäri. Nyt on parempi juoksennellakin pihalla kun ei tarvitse varoa monttua. Kärhöseinämä onkin ihan paras, sitten kun kärhöt alkavat kunnolla kukkia :D

      Poista
  16. Iso urakka loppupuolella, siistiä ja ryhdikästä.

    VastaaPoista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!