lauantai 1. kesäkuuta 2019

Se olisi sitten kesä!

Täällä on tehty täyspitkää päivää patiolla ja valmista alkaa olla. Loppusiivous ja viimeiset silaukset jäivät vielä kesken sateen takia ja samasta syystä minulla ei ole esitellä kuvia melkein valmiilta patiolta. Näette siis vaihteeksi kukkakuvia parilta viimeiseltä päivältä.
Etupihalla narsissit 'Sir Winston Churchill' ovat vihdoin alkaneet kukkia. Kuva on toissapäivältä, nyt suurin osa kukista on auki.
Ruukussa talvehtinut loistokärhö 'Voluceau' on alkanut aukaista ensimmäistä kukkaansa, jossa on hassu "mykerö" keskellä. Hauska nähdä, millainen tästä tulee täysin avonaisena. Taustalla taimiressukkani vaativat jo päästä maahan kasvamaan.
Taisin jo viime keväänä hehkuttaa 'Fanal'-jaloangervon kevätväriä, mutta kertaus on opintojen äiti. On se vaan niin upea yhdistettynä vaikkapa heleänvihreään koivuangervoon.
Luumupuun alla kääpiöjapaninakileijat ovat alkaneet kukkia. Annan näiden siementää vapaasti, jotta joskus niistä muodostuisi sininen kukkamatto luumun alle.
Metsänreunapenkin takana on vaaleamman sininen kukkamatto: lemmikit kukkivat valtoimenaan. Ihmettelin, miksi metsänreunapenkissä ei juuri ole lemmikkejä, mutta sitten muistin, että toin siihen loppukesällä uutta multaa 10-20cm, joten hautasin sitten samalla lemmikit maan sisään.
Varastosta löytyi iloinen yllätys: perennansiemenkirjeestä ottamani Nilan (Lappalainen etelässä -blogi) vaaleansinisen kurjenmiekan siemenet olivat itäneet (taimet vasemmalla). Niiden vieressä silmäkatanaa. 
Meillä alkoi eilen illalla tuulla ihan mahdottoman navakasti, joten nostin ruukkukärhöt varastoon tuulensuojaan. Olisi harmittanut hirveästi, jos 'Multi Bluen' ensimmäinen kukka olisi taittunut tuulessa poikki ennen kuin on ehtinyt avautuakaan. Väri on kuvassa vähintäänkin kummallinen, mutta varastossa ei valo riittänyt ilman salamaa.
Huhtikuun lopussa aloittamani kärhökaaripenkin laajennus alkaa näyttää jo ihan kivalta. Kärhökaaripenkissä oli pitkä rivi tummansinisiä helmililjoja, joita olen nyt siirtänyt uudelle laajennusosalle kuunliljojen ja jaloangervojen väliin. Niistä on muodostunut kivasti polveileva puro läpi vanhan ja uuden alueen.
Kärhökaaren vanhassa osassa kukkivat 'Exotic Emperor' -tulppaanit, tummansiniset helmililjat sekä valkovuokot. Kuvan yläosassa kulkeva kivituhkapolku on sen tänä keväänä tehdyn laajennusosan puolella.
Ja tässä kärhökaaren laajennusosan loppupäästä kuvattuna. Edellisen kuvan polun alku näkyy ihan kuvan oikeassa ylänurkassa. Tänään isäntä ehti leikata nurmikonkin ensimmäistä kertaa tälle kesälle ja kiireen vuoksi silput vain viskattiin nopeasti uuteen kukkapenkkiin.
Uudet esikkohankinnat pääsivät penkin reunuskasveiksi. Minusta tuo tummanpinkki esikko sopii väriltään kivasti helmililjoihinkin.
Varjokujan helmiljljasekoituspussissa oli ilokseni myös hauskoja kolmivärisiä helmililjoja. Täällä niiden kaverina on pinkki esikko. Kaikki "mummonkalsariesikot" ovat onneksi muuttuneet oikean värisiksi.
'Carnaval de Rio' -tulppaanit ovat alkaneet kukkia etupihan pensasryhmässä. Penkin etureunaan nurmikon ja kukkapenkin rajalle ilmestyi eilen kivireunus, joka jatkuu penkin ympäri patiolle saakka.
Blogimaailmaan en ole valitettavasti nyt muutamaan päivään oikein ehtinyt, kun olemme ahkeroineet ulkona. Huomenna tänne on tulossa sukulaisia ja ystäviä tekemään uudelle patiolle "lopputarkastus" ja tietysti piti saada mahdollisimman paljon valmista aikaiseksi. Sitten ei kyllä enää aamusta iltaan huhkita hiki hatussa, vaan aletaan nauttia työn tuloksista (ja parannellaan kivistäviä lihaksia...). Aurinkoista, kukkaisaa kesäkuuta!

22 kommenttia:

  1. On kyllä mahtava väri angervossa. Täytyy laittaa nimi muistiin jos tulee vastaan taimimyymälöissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on toinenkin alkukesällä punalehtinen jaloangervo, sen lajike on 'Erica', mutta se on enemmän pronssinvärinen, 'Fanal' on vahvemman punainen.

      Poista
  2. Ihanan näköistä! Mukavaa patiojuhlintaa!

    VastaaPoista
  3. Hyvin etenevät kaikki istutuksesi ja annas olla, kun kohta näyttääkin ihanan runsaalta ja valmiilta! Hyvin mielenkiintoista! Kärhökaaripenkki kuulostaa niin ihanalta. Hyvää lepopäivää uurastuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kärhökaaripenkki tarvitsisi kyllä lisää kärhöjä, nyt siellä on vain neljä...

      Poista
  4. Teillon ollu kyllä aikamoone urakka tekeellä. Ei väliksi, vaikkettä koko kesänä muuta tekisikkää, nii tyytyvääsiä saatta olla....ja nauttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sitä nyt koko kesää osa olla tekemättä mitään, mutta jos ei isompia projekteja enää tälle kesälle kehittelisi. Nyt voi pihallakin paremmin nautiskella, kun on kunnon paikka istuskeluun.

      Poista
  5. Kärhökaaripenkkiäsi minäkin odottelen näkeväni, se kuullostaa ihanalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin odotan sen loppukesän ulkonäköä. Suurin osa sinne istutetuista kasveista on isoja jakopaloja, joten niiden pitäisi olla jo pian rehevän näköisiä.

      Poista
  6. Talvetitko loistokärhön sisällä vai selvisikö kaveri aivan taivasalla? Meillä talvehti alppikärhö useamman vuoden puulaatikossa pihamaalla, mutta viime kesänä kaverilta loppuivat paukut ja siirsin hänet katajan juureen kohopenkkiin. Siellä näyttää nyt tyytyväisenä kasvavan, mutta kukkaan ei taida ryhtyä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvetan ruukkukärhöt kellarissa. Voi olla, että talvehtisivat ruukuissa ulkosallakin, jos kaivaisi ruukut tarpeeksi syvälle, mutta otan mieluummin varman päälle. Alppikärhösi saattaa kukkia pienesti syksymmällä. Voi olla, että hän on nyt innostunut kasvattamaan kunnon juuristoa, kun on huomannut saaneensa reilusti lisää tilaa ja ensi keväänä yllättää kukkimalla oikein komeasti.

      Poista
  7. Minullakin on sekä Fanal että Erica, ja täytyy sanoa, että niiden punainen väri on tähän aikaan vuodesta upea. Angervot erottuvat oikein edukseen ja tuovat väriä penkkiin, kun runsaita kukkijoita ei vielä ole ympärillä. Kärhökaari näyttää hienolta ja sen läpi virtaava helmililjapuro on todella kaunis. Onnea "lopputarkastukseen" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lopputarkastus on suoritettu ja oikein toimivaksi todettu :) Punalehtiset kasvit tuovat hyvin kontrastia kasviryhmiin ja nuo molemmat jaloangervot hoitavat hommansa alkukesällä oikein mallikkaasti. Odotan innolla kärhökaaripenkin ensi kevättä, kun myös pienemmät helmililjan sipulit kukkivat ja täyttävät puron aukkopaikat.

      Poista
  8. Mukava seurata kaiken valmistumista ja kasvien sijoittumista. Kannattaa tallentaa juuri nuo työvaihekuvat, sillä niitä on hauska verrata lopputulokseen. Kaunista tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joskus olisi myös hauska tehdä ennen-jälkeen postaus tontin muuttuneista kohdista.

      Poista
  9. Upean värinen tuo jaloangervo ja miten ihana väri myös noissa kääpiöjapaninakileijoissa! Kasvihaavelistani vaan kasvaa kasvamistaan:) Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu tunne minullekin, että blogimaailmassa pyöriessä kasvihaavelista kasvaa kasvamistaan. Kiitos, samoin!

      Poista
  10. Kaunis on väriltään tuo 'Fanal'. Miulla on puolvarjon penkissä ja ei ihan noin punanen oo. Ison urakan teittä tuossa patiossa, mukava sinnä on päiväkahvia juuva tai iltooistuu grilliherkkujen iärellä! Mukava nähä tuo kärhökaari kukassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolivarjossa se 'Fanal' on minullakin. Metsä varjostaa melkein koko päivän mutta illasta paistattelevat auringonpaisteessa. Patio tulee varmasti olemaan kovassa käytössä. Kärhökaari on varmaan parhaimmillaan loppukesällä kärhöjen, jaloangervojen ja kuunliljojen kukkiessa.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!