torstai 2. toukokuuta 2019

Jotain aivan uutta

Mukavaa toukokuuta! Täällä on taas aloitettu uusi projekti, tosin melko pienimuotoinen tällä kertaa. Vähän niin kuin taukojumppaa isoista urakoista. Yleisnäkymät ovat uudella alueella vielä sen verran rujoja, että tarjoilenkin teille muutamia pieniä yksityiskohtia ja jätän laajemmat kokonaisuudet myöhemmäksi.
Siirsin tontin toiselta kulmalta sitä kaunista kukinnan edetessä vaaleanpunaiseksi muuttuvaa valkovuokkoa tänne.
Samat valkovuokot eri kulmasta.
Hieman kauempana koivun kannon kainalossa kasvaa ihan tavallista valkovuokkoa.
Hienosti kiertynyt karahka.
Rajaus
Jalan alla pehmeä sammalmatto.
Osa katseenvangitsijaa.
Valkovuokkojen lisäksi istutettuna on jo saniaisia ja yksi kuunlilja. Lisäksi tähän uuteen työmaahan on tulossa tupastiarellaa, lisää kuunliljoja, esikkoja, jaloangervoa, varjoliljaa ja ruukkuryhmä. Joko arvaat, mikä osa tontista on työn alla?

32 kommenttia:

  1. Oi, kuulostaa niin ihanalta ja näyttää todella lupaavalta!

    VastaaPoista
  2. Vuokot ovat myös ihania keväänmerkkejä! Minulla on valkoista ja keltaista ja pieni mätäs sinistä. Myös erilaiset karahkat ovat minusta mainioita katseenvangitsijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on vain kahta erilaista valkoista, hämyvuokkoa ja arovuokkoa. Sinivuokko on hankintalistalla.

      Poista
  3. Kuulostaa metsäpuutarhalta. Lupaavia ja varsin hyviltä vaikuttavia suunnitelmia.

    VastaaPoista
  4. Mukavia suunnitelmia, vuokot ovat kauniita ja herkkiä kevään airuita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen samaa mieltä vuokoista. Tontin ulkopuolella metsässä ovat pikkuisen lähempänä kukintaa kuin omalla pihalla, mutta ei mene kauaa että omatkin vuokot alkavat kukkia.

      Poista
  5. Pionihullun päiväkirja2. toukokuuta 2019 klo 14.17

    Saniaiset ja vuokot, sammal oi miten ihania kaikki! Lopputulos varmasti hieno.

    VastaaPoista
  6. Yksityiskohdat kuvaavat varsin luonnonmukaista aluetta ja jossakin kulmassa siellä taitaa olla sellainen suunnitelma työn alla. Erilaiset puupinnat ovat silmää hiveleviä ja sitten sitä sammalta... Hienoa jos onnistut vuokkojen siirrossa, se ei aina onnistu. Jäädään odottamaan, miltä kokonaisuus näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen siirrellyt vuokkoja omalla pihalla ennenkin, kun niitä on putkahdellut nurmikolta ja liiterin takaa. Mahdollisimman isolla juuripaakulla kun siirtää, niin eivät huomaa ollenkaan. Katsotaan, mitä tuosta ajan kanssa syntyy.

      Poista
  7. Metsäpuutarhaa taitaa pukata :) Valkovuokot kuuluu sinne ehdottomasti, samoin sammal ja karahkat.

    VastaaPoista
  8. Varmaan tulee kaunis kokonaisuus - karahka, sammal ja vuokot!

    VastaaPoista
  9. Kyllä tuo ihan metsäpuutarhalta kuulostaa💚 Ihania kasveja siellä jo onkin ja vielä tulossakin. Saniaiset ja vuokot on niiiin minunkin lemppareita.

    VastaaPoista
  10. Kuulostaa mahtavalta! Ihanat kasvit olet valinnut ja yksityiskohdatkin ovat niin kauniita. Tulee varmasti upea istutusalue!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt alkaa tuntua, että pian on odotukset korkeammalla, mitä osaan toteuttaa :D

      Poista
  11. Metsäpuutarha on jo nimenä niin kaunis, sellaista puutarhaa on ihana kasvattaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Varsinkin kun omalla tontilla ei ole metsää ollenkaan :D Vähän pitää naapurilta lainata maisemaa ja ottaa mielikuvitus kaveriksi.

      Poista
  12. Hienoja karahkoja olet löytänyt, valkovuokot ja kaikki. Mielenkiinnolla jään odottamaan tulevia valokuvia, kun ympäristö vähän vehreytyy. Metsäpuutarha kiinnostaa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tämä on itselleni pikkuisen jännä projekti, kun en ole ennen metsäpuutarhaa tehnyt.

      Poista
  13. Metsäpuutarhaa - vuokot on kevään parhaimmistoa yhdessä esikoiden kanssa. Metsäpuutarhassa puolivarjon kasvit pääsevät kukoistamaan upeasti. Jännässä jään odottamaan jatkokertomustasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännässä jään minäkin odottamaan jatkoa :D Tämä on aivan uusi aluevaltaus minulle.

      Poista
  14. Kivoja yksityiskohtia!
    Minunkin pitäsi haalia valkovuokkoja kotitontille, nyt kun ei ole yhtään ;)

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit blogissani. Jättäisitkö myös viestin käynnistäsi, ilahdun jokaisesta kommentista! Tervetuloa uudelleenkin!