keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Kevättalven kukkasia

Minun kevättalveni on tänä vuonna ilmiselvästi pinkki. Kauppareissulla tuli eteen valtavan suloinen esikko. Sen pitäisi olla kevätesikko, mutta onpahan ihan mahdottoman kokoiset kukat verrattuna kukkapenkissäni kasvaviin lajitovereihinsa. Onko teillä parempaa tietoa, minkä esikon olen tullut ostaneeksi? Myyjä sanoi, että sen pitäisi talvehtia ulkonakin, kunhan saa lumisuojaa. Minusta tuntuu, että tälle sopiva paikka voisi olla sivupihan uudella alueella kunhan saan sen kaivettua. Syreenien alla kasvaa jo kevätkaihonkukkaa, joka voisi olla aika söpö pari tälle esikolle, jos sattuvat kukkimaan yhtä aikaa.
Valikoimassa oli myös ihania valkoisia, tummanvioletteja, anilliininpunaisia ja vaikka mitä, mutta tämä söpöliini vaati päästä mukaan.
Mansikkajäätelöä, vadelmakastiketta ja kultainen aurinko.
Keittiön ikkunalla on kukkinut jo pitkän aikaa orkidea ja kohta sen kaveriksi avaa toinen ensimmäisen kukkansa. Toin myös edellisellä kellarikäynnillä hyasinttiruukun eteiseen ja muutama päivä sitten nostin senkin keittiön ikkunalle, kun näin lehtien välistä puskevan kukkanuppuja. Lajike on 'Fondant', sopii siis vallan mainiosti keittiöön!
Tämä pienikukkainenorkidea on oikea kukkimiskone. Sitä mukaa kun kukkia avautuu, kasvaa latvaan uusia nuppuja.
Nämä isokukkaiset ronkelit tekevät vain muutaman nupun ja pitävät kukittuaan taas vuoden taukoa.
Lupaus tulevasta... Vaaleanpunainen tietenkin!
Eteisessä alkaa olla elonmerkkejä: viime kesänä ottamani tarha-alppikärhö 'Pink Flamingon' pistokastaimi on herännyt talviuniltaan ja lähtenyt kasvamaan. Vaihdoin sen isompaan ruukkuun, jotta se saa kasvattaa kunnolla juuriaan ennen touko-kesäkuuta, jolloin aion istuttaa sen kukkapenkkiin. Verenpisarat ja jättiverbenakin ovat jo aloittelemassa, tosin hyvin vaatimattomasti.
Tästä tulee vielä hieno seinämä varjokujanteelle.
Verenpisaroista löytyy tällaisia. Leikkasin näitä pari viikkoa sitten, sillä tässä vaiheessa en olisi raskinut niin reilusti leikata, kuin ehkä tarvitsisi.
Minusta tämä näyttää siltä, että jättiverbenakin olisi kasvuun lähdössä.
Vainajiakin sopii sekaan: pelargonien juurella olevat lobeliat kuukahtivat kuivuuteen ja rosmariini on hädin tuskin hengissä. Jos se ei tuosta virkisty, niin sai olla viimeinen yritys talvettaa sitä. Tai ainakaan ruokakaupan yrttihyllystä ostettua rosmariinia en enää yritä. Jos jostain satun saamaan siemeniä tai pitkäikäisemmästä emokasvista otetun pistokastaimen, niin sillä voin vielä kokeilla.
Lobeliat taitavat olla menetettyjä, mutta pelakuut ovat tekemässä uutta kasvua. Leikkaaminenkin taitaisi olla ajankohtaista, kunhan ensin päätän, mistä tarvitsen pistokkaita.
Vasenta ylänurkkaa kohti osoittavassa oksassa on vielä pikkuisen elävää versoa, samoin kuin oikeanpuolimmaisen oksan kärjessä. Kiikun kaakun... sanoisiko tätä jo vihannekseksi :D
Jouluksi ostamani jouluruusu kukkii edelleen komeasti minikokoisilla kukillaan.
Eteisessä on ilo käydä, kun siellä odottaa tällainen ihanuus. Takana oleva jouluasetelman pikkuhavu on myös hienosti hengissä.
Edellisestä kuvasta ei ihan saanut selvää kukkien koosta. Tämä kuva kertonee paremmin totuuden! Isoimmat kukat ovat noin 3cm halkaisijaltaan, muut tätä kokoluokkaa.
Iloista viikkoa!

Psst... synttäriarvontaan ehtii osallistua vielä tämän viikon sunnuntaihin klo 12.00 asti.

28 kommenttia:

  1. No, onkin todella ihana esikko ja kauniin värinen orkidea. Lannoitatko orkideaasi kuin noin upeasti kukkii?
    Hienosti talvehtineita kasveja. Onnittelut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Meillä on sekä eteisessä että kellarissa aika hyvät olosuhteet talvettaa kasveja. Saisi vain olla kummassakin vähintään neliön verran enemmän tilaa :D Lannoitan orkideaa silloin kun satun muistamaan, eli todella harvakseltaan. Kastelen ja lannoitan kaikki orkideat samalla kertaa, joten kukkimisinnokkuus ei johdu erilaisesta hoidosta. Tuo nyt taitaa olla muuten vain hyvä yksilö.

      Poista
  2. Onpas söpö esikko. Istutin tavalliset huone-esikot ulos ja viime kesänä kukkivat, pienesti tosin. Saapa nähdä kukkivatko vielä tänä kesänä. Pelakuita olen minäkin leikellyt, aika hyvin ovat talvehtineet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa minunkin esikkoni sitten pärjäisi ulkona. Meillä on ainakin lumisuojaa riittävästi.

      Poista
  3. Siellä on paljon jo elon merkkejä talven uinahtaneissa kasveissa. Joku on sanonut, että vaaleanpunainen on uneksijoiden väri. Näihin aikoihin sitä uneksitaan kevään hempeästä kukkapilvestä eli vaaleanpunainen on houkutteleva väri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilahduin itsekin kun löysin verenpisaroiden ja jättiverbenan silmut. Kauempaa varsinkin verenpisarat näyttivät kuolleilta karahkoilta. Minä olen sitten ilmeisesti ympäri vuoden uneksija, kun vaaleanpunainen kuuluu suosikkiväreihini. Kuvittelin kyllä olevani enemmän jalat maassa -tyyppiä :D

      Poista
  4. Onpa kaunis tuo esikko ja upean värinen orkidea. Mukava katsella näitä kuviasi kevättä odotellessa. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  5. Vitsi mikä viherpeukalo! Itse onnistuin lähes tappamaan kuivuuteen kevätesikot, kaksi kolmesta sain elvytettyä 😁
    Taidan siirtyä kuivakukkiin ja katsella täältä toisten eläviä viherihannuuksia. Tosin ensin täytyy katsoa onnistuinko talvettamaan pelargoniat ja tiputtaako orkidea nuppujaan. Jos pelakuuta ovat kuolleet ja orkideakin jää mahoksi on viherpeukalottomuus lopullisesti todistettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos :) Meillä on eteisessä hyvät olosuhteet talvettaa kasveja. Onhan sinulla selvästi viherpeukalot, jos olet saanut elvytettyä kuivahtaneet kevätesikot! Orkideoilla on minusta jotenkin käsittämätön sielunelämä. Muutama on melkein lähtölippu ruukusta rönsyilevissä juurissaan, jos eivät viitsi paremmin kukkia :D

      Poista
  6. Ihana esikko!
    Hienoa että jouluruusu selvisi. Minulla niihin tuli tolkuttomasti kirvoja, joten heitin ne aikaa sitten mäkeen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vain olekin! :) Kirvainvaasio meinasi tulla minunkin jouluruusuuni, mutta sain ne nitistettyä alkuunsa. Jouluruusu on viihtynyt hyvin sen jälkeen eteisessä.

      Poista
  7. Erikoosen färine esikko. Hiano! Ny rupiaaki jo olemahan elämää talavetettavis kasviis. Kohta ne kasvaa kohisten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevään parhaita hetkiä on, kun talvetettavat alkavat heräillä :)

      Poista
  8. Kaunis on esikko. Nuo pienkukkaset perhoset on ahkeria kukkijia. Hyvin on kasvun alottaneet talavetetut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieniä elonmerkkejä vasta, mutta siitä se lähtee :) Esikko oli loisto-ostos, sitä tulee ihasteltua päivittäin.

      Poista
  9. Hyvinhän sinä olet onnistunut talvettamaan kasvisi. Ihana orkidea ja esikko . Minun rosmariini on hyvässä hapessa ja selvisi siis taas talvesta. Se on jopa kukkinut kerran yhtenä vuonna. Mutta eihän sinunkaan vielä ole kuollut .Voi olla että hyvin vielä virkoaa .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Usko meinaa loppua rosmariinin kohdalla, mutta oikeassa olet: toivo ei ole mennyttä niin kauan kuin on elävää versoa. Sinulla on rosmariinille mieluinen paikka talvehtia ja varmasti hyvällä perimällä varustettu yksilö :)

      Poista
  10. Nätti esikkko! Noita erikoisen värisiä ja isokukkaisia esikoita on nykyään markkinoilla runsaasti, eikä niistä välttämättä pääse kovin helposti perille, mikä laji on kyseessä. Useimmiten kyseessä on jokin kääpiöesikon tai huone-esikon lajike, joskus hybridi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseäni välillä häiritsee juuri tämä, ettei lajia tai lajiketta saa varmuudella selville. Eihän se nyt useimmiten mihinkään vaikuta mitään, mutta olisi vain mukava tietää. No, esikko on kuitenkin söpö ja toivon, että se olisi myös talvenkestävä, olipa mikä hyvänsä :)

      Poista
  11. Niin se kevät etenee! Esikot olisivat aika kivoja myös mökkipihassa. Olen niitä hieman harkinnut.

    VastaaPoista
  12. Hienosti on kasvua näkyvillä. Epäilen että miun talvetuksessa olleet verenpisarat on kuolleet, mutta en ole raaskinut heittää vielä pois. Pitää loppuun asti odotta, jos jotain kasvua ilmestyisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kai pitää odottaa loppuun asti! Minä toin tänään kellarista viimeisen verenpisaran eteiseen. Siinä ei ole mitään elonmerkkiä, mutta kuorta raaputtamalla alla näkyy vihreää, joten hengissä on.

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Kuvassa näyttää upeammalta mitä luonnossa. On se ihan söpö livenäkin, lilliputtimallia :D

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!