lauantai 16. helmikuuta 2019

Taimia näkyvissä!

Kasvualustatestini eteneekin vauhdikkaammin, mitä etukäteen ajattelin, sillä molemmissa purkeissa näkyy jo ensimmäiset itäneet taimet. Tällä hetkellä kasvusammal on pikkuisen johdossa: kummastakin kylvöksestä oli 15.2. aamulla noussut yksi suippopaprikan taimi. Kylvömultaan tehdystä kylvöksestä oli noussut lisäksi yksi 'Rügen'-kuukausimansikan taimi ja kasvusammalesta peräti kolme. Tämän aamun tarkistuksessa löytyi molemmista kasvualustoista toinenkin suippopaprika, kylvömullasta chili ja kasvusammalesta kaksi 'Rügeniä' ja yksi 'Alexandria'-kuukausimansikka. Huoleni mansikansiementen pärjäämisestä oli siis täysin turha!
Ympyröin kuvassa heikommin erottuvat taimet. Suippopaprikoista kaikki siemenet ovat itäneet, 'Patio Red' näyttää olevan hitaampi. 
Toinen sammalessa kasvavista suippopaprikoista on jo näin iso. Toinen oli vasta yön aikana alkanut nousta.
Kylvömullassa olevat suippopaprikat kasvavat samaan tahtiin ja samoin päinkin.
Miksi minulla oli sellainen käsitys, että kuukausimansikat olisivat hitaita itämään eikä ainakaan pariin viikkoon edes kannattaisi yrittää etsiä itäneitä? Kaikki siemenet oli siis kylvetty 9.2, eli nopeimmat itivät kuudessa päivässä.
'Rügen' taitaa viihtyä kasvusammalessa, sillä kymmenestä siemenestä jo puolet on itänyt.
Ensimmäinen 'Alexandria' löytyi tänä aamuna. Sekin kasvusammalesta.
Kylvömullassa oleva 'Rügen' on saman kokoinen kuin sammalessa olevat isoimmat.
Meillä oli esikoisen kanssa sopimus, että hän saa hoitaakseen yhden paprikan, yhden tomaatin, pari kuukausimansikkaa ja muutaman muun taimen, ja voitte kuvitella, kuinka innoissaan hän oli itäneistä pikkuisista. Hoitovastuu tosin alkaa vasta siitä, kun saadaan taimet koulittua omiin ruukkuihinsa, joten hetken aikaa pitää vielä malttaa odotella.
Taulukko näyttää nyt tältä.
Pienenä loppukevennyksenä kuva, kuinka estetään (ainakin hetkellisesti) lapsia kiipeilemästä kukkapenkin päällä. Etupihan pensasryhmä on mustilanhortensiaa lukuunottamatta metrisen hangen alla ja sen jälkeen, kun isäntä tiputti katolta lumia, hangen pinta kovettui lapsenkestäväksi. Minua alkoi pelottaa mustilanhortensian puolesta ja onhan tuo penkan reuna seinän vierestä vähän turhan korkea ainakin kuopukselle. Ratkaisuna kaivoin lapsille lumilinnan pensasryhmän eteen. Tiivistyneestä lumesta sai lohkottua kunnon palasia lumilinnan seiniksi. Nyt eivät lapset pääse kukkapenkkiin!
Vähän huonosti erottuu kuvasta mitään, mutta lumilinna on melkein pensasryhmän mittainen ja siinä on useampia huoneita. Seinät ovat vähän yli metrin korkeat, joten esikoinenkaan ei pääse kiipeämään yli.
Mitäpä sitä ei tekisi puutarhansa eteen! Hauskaa viikonloppua!

12 kommenttia:

  1. Nämä hellyyttävät ja pienet taimen alut saavat tarhurin sydämen läpättämään.
    Lunta on sielläkin reippaasti ja komea linna rakennettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Uusi kasvukausi on alkanut :) Tosin äsken taimille meinasi käydä köpelösti, kun saunajakkara hajosi alta ja purkit nurin lattialla. Katsotaan, kuinka testin nyt käy vai pitääkö aloittaa alusta ainakin kuukausimansikoiden osalta. Lunta on normaali määrä. Aika paljon on nyt vajunut, kun on lämpötila ollut plussalla.

      Poista
  2. Kyllä on innostavaa nähdä uusia koukkuja pilkistämässä mullassa! Mietin juuri, että pitäisikö itäneet ja kasvun aloittaneet taimet koulia jo aikaisemmin suurempiin purkkeihinsa ja viedä yläkerran viileämpään tilaan? Eriaikaisuutta näyttää olevan itämisessä. Oletko sinä koulinut siinä vaiheessa kun ensimmäiset varsinaiset lehdet kasvavat, vai miten toimit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin juuri tuota samaa. Jotenkin oletin, että kaikki tämän testin siemenet vaatisivat sen pari viikkoa itää ja voisin sitten siirtää koko kylvöksen kerralla viileämpään huoneeseen kasvilampun alle. Tein sitten sellaisen ratkaisun, että laitoin kasvivalon saunaan, missä kylvös on ollut itämisen ajan. Koulin sitten kun taimiin tulee ensimmäiset lehdet. Tosin nyt kävi pieni onnettomuus, joka saattoi koitua ainakin kuukausimansikoiden itämättömien siementen kohtaloksi. Kasvilamppua viritellessäni saunajakkara hajosi alta ja kylvöastiat lensivät lattialle. Paprikat ja melkein kaikki itäneet kuukausimansikat sain pelastettua, mutta katsotaan, kuinka muiden käy vai pitääkö kylvää mansikoita uudelleen.

      Poista
  3. Voiko olla mitään herkempää kuin juuri pinnalle ponnistannet vihreät henkäykset! Ihanasti kuvattu! Onpa teiläl vielä lunta, meillä alenee ihan silmissä pluslämpötiloissa! Lumilinna tehtiin meilläkin joskus ihan igluimeinigillä - kun oli vielä linnaan asukkaita. Nyt lapsenlapsoset ovat jo teiniajassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan nuo pikkutaimet aika hellyttäviä. Plussan puolella on täälläkin, mutta aika hitaasti vajuu. Tänään mittasin itsestään kertyneen hangen syvyydeksi 56cm. Kymmenisen senttiä on madaltunut viikossa. Etupihalla on reilusti enemmän, kun on kertynyt kolauslumia. Lumilinnaankin oli tullut ylimääräisiä kurkistuskolosia, mutta olipahan lapsilla tekemistä niiden tilkitsemisessä :D

      Poista
  4. Sieltä ne ponnistavat, pikkutaimet. Mukavaa, kun pikkutarhuri saa omat taimet hoivattavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä, miten onnistuu pikkutarhurilla taimien hoitaminen. Voi olla, että äitiä tarvitaan useammankin kerran avittamaan :D

      Poista
  5. No niin, uutta kasvua!
    Hyvä keksintö tuo lumilinna ja varmasti paljon iloa jälkikasvulle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvukausi aloitettu. Jippii! Lumilinna oli tänään ahkerassa käytössä, kun lapset paikkasivat suojasään tekemiä reikiä seinästä :D

      Poista
  6. Ensimmäiset pikkutaimet näkyvissä, mahtavaa! Ja kiva että siellä on myös jälkikasvu innoissaan puutarhanhoidosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin toistaiseksi on esikoinen hyvinkin innoissaan. Ehkä jossain vaiheessa voi kyllästyminen iskeä, mutta nyt tahkotaan niin kauan kuin kiinnostusta riittää :D

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!