keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Pölyttäjähaaste

Nyt on otettu monessa blogissa kantaa pölyttäjien vähenemiseen ja pörriäisten huomioimiseen omassa puutarhassa. Aihe on tärkeä, sillä näistä puutarhan pikkuapulaisista on paljon hyötyä esim. hyötykasvien pölyttämisessä ja tuholaisten kurittamisessa, ja onhan niiden elämää myös hauska seurata. Kivipellon Saila postasi juuri puutarhan pölyttäjäystävällisyydestä ja haastoi kaikki tekemään puutarhaansa pölyttäjille mesibaarin ja istuttamaan mesikasveja. Minulle on ollut puutarhani alkuajoista saakka selvää, että perhoskasveja pitää saada. Alunperin ajatuksena oli kerätä vain johonkin kohtaan perhosia houkuttelevia kasveja, mutta huomaan, että olen tiedostamattani levittänyt pölyttäjiä kiinnostavia kasveja ympäri puutarhaa.
Amiraali viihtyi pkkusydämellä kesällä 2016.
Kahtena edellisenä kesänä meillä ei ole juuri perhosia näkynyt. Syyksi epäilen toissa kesää, joka oli niin kylmä, sateinen ja tuulinen, että perhosten lisääntyminen ei onnistunut. Uskon, että viime kesän lämpö oli hyväksi perhosille ja tänä vuonna niitä taas näkyy, jos säät vain suosivat. Mehiläisiä, kimalaisia, kukkakärpäsiä ja ties mitä pikkuötökäisiä oli sentään kukissa runsaasti.
Mustilanhortensia on yksi pölyttäjien suosikeista. Siinä vierailee kimalaisten lisäksi kukkakärpäsiä ja perhosia.
Kevään ensimmäisille pörriäisille krookukset ovat tärkeitä. Niitä en tullut istuttaneeksi viime vuonna yhtään lisää, mutta elättelen toiveita, että edellisenä vuonna istutetut olisivat lisääntyneet. Viime syksynä istutin paljon erilaisia laukkoja, joiden pitäisi myös olla hyviä mesikasveja. Muita varhaisia pölyttäjien suosikkeja on kevätvuohenjuuri.
Krookuksia ('Vanguard'). Ei kyllä sattunut yhtään pörriäistä tähän kuvaan.
Kevätvuohenjuuri loistaa auringon kanssa kilpaa toukokuun alkupuolella. Lehdistä näkee, että oli liian kuumaa ja kuivaa tälle.
Oregano on ollut meillä paras ötökkämagneetti. Siinä viihtyvät varmaan kaikki pölyttäjät. Hyvällä kakkossijalla tulevat maksaruohot, joita minulla on paljon. Kun on eri lajikkeita, riittää kukintaakin alkukesästä lumen tuloon saakka. Loppukesän suosikki, purppurapunalatva, toivottavasti näyttää tehonsa tänä kesänä. Sitä parimetristä lajiketta en ole edelleenkään onnistunut löytämään, mutta matalamman 'Phantomin' ostin viime kesänä.  Muutenkin kukintaa alkaa olla jo läpi kasvukauden jossain päin pihaa ja aina löytyy joku pölyttäjille erityisen mieluisa kasvi kukassa.
Vilskettä oreganolla.
Keltamaksaruoho muuttuu kukkiessaan keltaiseksi, pörriäisiä täynnä olevaksi matoksi. Tämä kuva on otettu myöhään illalla, joten sen vuoksi vilskettä ei nyt ole.
Jotta pölyttäjät viihtyisivät, tarvitaan myös pesäpaikkoja ja ravintokasveja toukille. Tonttiamme ympäröi kolmelta sivulta luonnontilainen sekametsä, jossa riittää pöheikköjä, lahoavaa puuta ja risukasoja. Nyt kun jättipalsami on toivon mukaan melkolailla kokonaan saatu hävitettyä, pääsevät luonnonkasvit paremmin kasvamaan ja lisäävät sitä kautta varmasti myös eliölajien määrää. Viime kesänä huomasin metsikössä myös parimetrisen raidan. Raita kuuluu pölyttäjien kannalta parhaimpiin puihin, sillä se on todella monen perhostoukan ravintokasvi ja tarjoaa myös aikaisella kukinnallaan mettä kevään ensimmäisille pölyttäjille.
Punavärimintut ja syysleimut kuuluvat parhaimpiin mesikasveihin.
Viime keväänä rakensimme hyönteisille oikean luksushotellin, jossa on kukkiva katto. Viime kesän "kattoterassin" kasvivalinnoista ainoastaan samettiruusu ja keijunmekko toimivat visuaalisesti. Tänä vuonna ajattelin kokeilla samettiruusua, tuoksupielusta ja riippuvana hotellin sivuille maahumalaa. Hyönteishotellin elämää oli mukava seurata ja monenmoista ötökäistä sieltä bongasimmekin. Nelisenkymmentä koloa sai asukkaan jo ensimmäisenä kesänä. Jännittävää nähdä, onko elämää tänä vuonna enemmän.
Korkeat kehäkukat eivät olleet kovin onnistunut valinta hyönteishotellin katolle ja yhtä vaille kaikki kesäharsot kävi joku otus katkomassa.
Ihan eniten odotan kuitenkin isoja päiväperhosia. Kevään ensimmäisille perhosille olisi tarkoitus perustaa perhosbaarikin. Pölyttäjille minulla on sekä syys- että hankikylvöinä tulossa mm. punahattua, harjaneilikkaa ja pikkuampiaisyrttiä, mutta niistä tuskin tänä kesänä vielä pääsee nauttimaan. Odotan myös kovasti viime kesän hankintojen talvehtimista ja kukintaa, sillä niissäkin oli monta todella hyvää perhoskasvia.
Isotöyhtöangervo on erityisesti pienten kovakuoriaisten ja kukkakärpästen suosiossa, mutta kyllä sillä käy satunnaisesti perhosiakin.
Tein viime vuonna pari postausta puutarhani perhosista ja muista pörriäisistä. Esimerkiksi Ruuhka- aika elokuun kukkijoissa -postauksessa on paljon kuvia hyönteisten suosikeista sekä hauska video värimintussa ruokailevista mehiläisistä ja Missä perhoset? -postauksessa kuvia sillä hetkellä kukkivista perhoskasveista.
Neitoperhonen tarhakohokilla kesällä 2016.
Oletko ajatellut puutarhaasi pölyttäjien kannalta? Löytyykö pihaltasi jokin huippuluokan perhosmagneetti tai pörriäisten suosiossa oleva kasvi? Tartu sinäkin haasteeseen ja mieti puutarhaasi ötököiden näkökulmasta. Tehdään tästä vuodesta pölyttäjien toiveiden täyttymys!

27 kommenttia:

  1. Kauniita kesäisiä kuvia. Minä hankin viime vuonna myös uuteen kukkapenkkiin jotain perennoja joiden pitäisi olla perhosten suosikkeja. Saas nähdä ensi kesänä miten käy. Ihana tuo luksushotelli. Viime kesänä piti tuollaoinen tehdä, mutta niin jäi tekemättä. Pitäisi ehkä yrittää tälle kesää sellainen pihaan tehdä.

    VastaaPoista
  2. Tämä Sailan liikkeelle laittama haaste on tärkeä. Aika monia sinun kuvaamiasi kasveja löytyy omastakin puutarhasta, mutta lisää voisi laittaa. Ja muitakin hyönteisten olosuhteiden parantamiseen liittyviä elementtejä tarkastella.
    Töyhtöangervo on meidän pihassa kukkiessaan aina täynnä pörinää. Purppurapunalatva ja kallionauhus keräävät perhosia. Purppurapunalatvaa olen ajatellut hankkia lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina kun olen nähnyt purppurapunalatvan, se on ollut täynnä perhosia. Siksi se on ollut hankintalistallani alusta lähtien. Nauhukset olisivat myös hyviä perhoskasveja, mutta en oikein välitä niiden keltaisesta väristä. Onneksi perhoskasveissa löytyy valinnanvaraa joka makuun.

      Poista
    2. Eipä nauhukset minunkaan lempikasvejani ole, mutta sijaitsevat paikassa, joka on muutenkin ongelmallinen ja jossa vähemmän mitään käydään katselemassa. Paitsi silloin, kun perhoset pyörivät keltaisissa kukissa. Purppurapunalatva on todella hieno perhos- ja ötökkäkasvi.

      Poista
  3. Olen jo aika pitkään panostanut puutarhassamme perhos - ja mehiläiskasveihin.Tehnyt aikoinaan blogiin aiheesta postauksenkin.
    Purppurapunalatva on ollut muuten pihamme ehdoton perhoskasvi.
    Hyönteishotelli löytyy meilläkin vajan seinältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purppurapunalatva on yksi parhaista tietämistäni perhoskasveista ja sen vuoksi se on ollutkin alusta lähtien ostoslistallani. Pitääpä käydä etsimässä perhospostauksesi, jos vaikka saisi uusia ideoita omalle pihalle.

      Poista
    2. Löydät nuo postaukset puutarhamme perhoskasvit otsakkeen alta vuodelta 2016. Postauksia on kaikkiaan kolme kappaletta.

      Poista
    3. Kiitos tiedosta! Tuo nopeuttaakin etsintää kummasti :) Päivällä en ehtinyt etsiä niitä, mutta käynpäs kohta katsomassa.

      Poista
  4. Hyönteiset kuuluvat ehdottomasti puutarhaan ja näissä kuvissasi niitä löytyy. Perhosia ja kimalaisia onnistuu helpoimmin kuvaamaan, kun ne ovat vähän suurempia. Ilmeisen hyvin olet onnistunut hyönteiskasveja hankkimaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kyllä aika hyvä valikoima hyviä hyönteiskasveja. Luin äskettäin erästä perhospuutarhakirjaa, johon oli listattu perhosten suosikkikasveja. Yllätyin itsekin, kuinka hyvin lajeja olikaan kertynyt.

      Poista
  5. Hyönteisten huomioon ottaminen on tärkeää ja sinulla on paljon hienoja kasveja hyönteisten kannalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Perhoskasveja on tullut kyllä kerättyä ihan tarkoituksellakin, mutta osa on tullut "vahingossa".

      Poista
  6. Mullon perhoskasvit tullu pääasias ns. vahingos. Koko kesän aijan kukkii kuitenki nii palio kasvia, että seas on aina joku perhosmagneetti kukas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullakin on jo vanha piha ja laajat istutukset, joten ihme olisi, jos ei perhosillekin mieluisia kasveja seasta löytyisi. Ja se on hyvä vain. Perhoset (ja kukat tietysti) ovat kauniita katsella. Minulle on pari perhoskasvia tullut vahingossa, mutta suurimman osan olen tarkoituksella hankkinut.

      Poista
  7. Juuri kirjoitin samasta aiheesta. Jotain olen tehnyt mutta tuntuu etten lähellkään riittävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ainahan se tuntuu siltä, että voisi tehdä enemmän. Mutta pienetkin teot ovat askel eteenpäin :)

      Poista
  8. Oi oi oi, jos olisin perhonen niin liihottelisin teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Toivottavasti perhoset ovat ensi kesänä samaa mieltä.

      Poista
  9. Siellä näyttää olevan hyviä perhoskasveja. Oregano näyttää olevan herkkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oregano on kyllä ollut toistaiseksi paras perhoskasveistani. Jos perhosia vain on liikkeellä, ne löytävät varmasti oreganolle.

      Poista
  10. Viime vuosina tosiaan on kiinnitetty erityistä huomiota näihin perhoskasveihin ja se on hyvä asia. Itselläkin löytyy monta perhosten suosikeiksi mainittua kasvia, lisäisin tuohon ainakin purppurapunalatvan, joka ihan kuhisee perhosia loppukesällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pueppurapunalatva onkin yksi parhaista. Toivon, että viime kesänä ostamani pieni taimi talvehtisi hyvin ja kukkisi komeasti. Ja toivon myös, että tänä vuonna olisi normaaliin tapaan paljon perhosia.

      Poista
  11. Minä olen myös omalta osaltani yrittänyt helpottaa pörriäisten elämää. Mökkipihaan olen hankkinut kasveja, jotka miellyttäisivät heitä ja tehnyt hyönteishotelleja myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin hyvä. Perhosten ja pörriäisten puuhastelua kukissa on mukava seurata.

      Poista
  12. Ötökkähotellin viherkatto on mahtava idea! :)

    Meilläkään ei pahemmin perhosia viime kesänä näkynyt, gammayökkösten massaesiintymää lukuunottamatta. Kimalaisia oli sitten senkin edestä. Jospa tänä vuonna perhosiakin liihottelisi pihapiiriin ihailtaviksi ja kuvattaviksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onnistuneilla kasvivalinnoilla hyönteishotellista tulee oikea katseenvangitsija. Gammayökkösiä oli jonkun verran meilläkin, mutta ei aivan älyttömästi. Toivoisin kyllä tälle vuodelle komeita päiväperhosia niin paljon, että tulisi kahden surkean vuoden vajaus täytettyä perusteellisesti.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!