sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Päiväunia

Jalokärhö 'Natacha'. Taidan olla pikkuisen ihastunut... 
Talvella on hyvin aikaa perehtyä puutarhakirjojen inspiroivaan maailmaan. Oma puutarhakirjakokoelmani kasvoi kahdella kirjalla, kun huomasin Tori.fi -sivustolla todella houkuttelevan ilmoituksen: Ihanat kärhöt ja Suomalainen metsäpuutarha. Molemmat uusia ja yhteishinta yksinumeroinen. Kärhökirja on ollut useammankin kerran minulla kirjastosta lainassa, toista en muista ennen lukeneeni. Myyjä sanoi vain selailleensa pari kertaa kärhökirjaa, metsäpuutarhakirja oli jäänyt lukematta kokonaan, kun ei ole kuulemma edes omaa puutarhaakaan.
Toisen turhake on todellakin toisen aarre!
Kärhökirjassa on esitelty yli sata kärhölajia. Aivan kaikista ei ole kuvaa, mutta esittelytekstit löytyvät ja niiden lisäksi paljon hyödyllistä tietoa kärhöistä. Tämän kummempaa kirjaesittelyä ei ole kummastakaan kirjasta luvassa, mutta ihan pakko on muutama ihana kuva jakaa inspiraatioksi.
Ruusut ja kärhöt ovat takuuvarma yhdistelmä. Vai oletteko eri mieltä jalokärhö 'Rouge Cardinalin' ja 'Raubitter'-ruusun yhteensopivuudesta?
Vuorikärhö 'Freda' menestyy kirjan mukaan Suomessa ainoastaan talvipuutarhoissa. Mutta onpahan kaunis!
Kruunukärhö 'Ballet Skirt' oikealla ja alppikärhö 'Blue Dancer' vasemmalla. 'Ballet Skirtin' saattaisin vaikka haksahtaa ostamaankin, jos vastaan jossain tulisi.
Komeasti kukkii 'Purpurea Plena Elegans'. Kuin köynnösruusu, mutta ilman piikkejä!
Suomalainen metsäpuutarha -kirjassa suurin osa kuvista on oikeista metsään tehdyistä puutarhoista ja tekstikin liittyy enimmäkseen niihin, mutta mielestäni siinä oli monia hyviä kasviyhdistelmiä, joita voi soveltaa aivan tavalliseenkin puutarhaan.
Tummalehtinen keijunkukka näyttää upealta valkokirjavan kuunliljan kanssa.Lehtien muoto- ja kokoerot tuovat lisää vaihtelua istutukseen.
Yksinkertaiskukkaisten pionien herkkyys korostuu suurten kivenlohkareiden edessä.
Bongasin tästäkin kirjasta kärhöjä.
Lehtimuodoilla ja väriyhdistelmillä leikittelyä.
Näitä uusia aarteita pitää tutkiskella ajatuksen kanssa rauhassa ja hiljaisuudessa jonain iltana, kun isännällä sattuu iltavuoro. Pikaselaukset tein tänään tulppaanimaljakon vieressä kuopuksen muovaillessa pöydän toisessa päässä muovailuvahoilla ja esikoisen tutkaillessa toista kirjoista (kouluttaminen on aloitettava varhain :D ).
Mukavaa alkavaa viikkoa!

22 kommenttia:

  1. Teitpä mahtavan löydön! Kärhökirjan olen ostanut omaksi kirjaston poistomyynnistä, mikä sattuma nimittäin kaivoin sen juuri esiin että luen ennen kesää. Metsäpuutarhakirjan olen lainannut pariin kertaan, tykkään siitäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankin satuin minäkin osumaan oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. En ole kovin ahkera netti- tai tavallistenkaan kirpparien kiertelijä, joten tällaiset onnenpotkut ovat harvassa.

      Poista
  2. Tosi hyvä ostos! Kärhökirija mullaki o ja luettu o monehenki kertahan alleviivausten kera.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kärhökirjassa onkin paljon tietoa ja upeita kärhöjä.

      Poista
  3. Hyvä löytö! Tuo metsäpuutarha-kirja minullakin on. Ja olisi rannan saarialue, jossa on metsää, kunhan joskus olisi aikaa tehdä siitä puutarha! Nyt tosiaan on aikaa selailla puutarhakirjoja ja innolla odotan puutarhaohjelmia tv:stäkin.

    VastaaPoista
  4. Olen saanut mieheltäni lahjaksi tuon kärhökirjan ja siinä olevat kuva ovat tosi kauniita.

    VastaaPoista
  5. Metsäpuutarha - kirja on tuttu, mutta tuota kärhökirjaa en ole nähnyt. Oi kyllä kirjat ovat aarteita, etenkin noin upeat kuvakirjat!

    VastaaPoista
  6. Hyvät hankinnat. Minullakin on nuo kirjat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ihmettele :) Nämä tuntuivatkin hyviltä jopa pikavilkaisulla.

      Poista
  7. Hienot ostokset, minulla on paljon puutarhaan liittyviä kirjoja mutta tällaisia ei vielä ole. Mukaan tarttuu jos jostain halvalla löydän .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on vasta muutama puutarhakirja, kun ei ole tullut hyviä halvalla vastaan. Onneksi meidän kirjastossa on hyvä valikoima, niin on aina tarvittaessa löytynyt uutta luettavaa.

      Poista
  8. Oih, ihanat löydöt! Tuo metsäpuutarha-kirja on ollut lainassa kirjastosta, mutta varmasti ostaisin jos vastaan tulisi edullisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa todellakin katsella kirppareilta ja netistä, sillä näemmä ihan mitä vain voi tulla vastaan. Minä ainakin aion vilkuilla sillä silmällä netin tarjontaa jatkossakin.

      Poista
  9. Erinomaiset ostokset. Kärhökirja on minullakin ja sitä on tullut luettua ahkerasti. Lainaan usein puutarhakirjoja kirjastosta, mutta kiva niitä on hankkia omaan hyllyyn. Usein kirjoja kaipaa juuri silloin, kun ei pääse kirjastoon tai ne ovat muilla lainassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillisesti juuri se kirja onkin aina silloin lainassa, mitä tarvitsisi. Minä lainaan puutarhakirjoja lähinnä talvisin. Kesällä ei jouda lukemaan :D

      Poista
  10. Ihania kuvia kärhökirjassa, ei voi kuin huokailla. Metsäpuutarha-kirjaa yritin muistaakseni joskus lainata kirjastosta, mutta varausjono taisi olla todella pitkä. En ainakaan koskaan päässyt tutustumaan kirjaan. Mukavia luku- ja inspiroitumishetkiä kirjojen parissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania kuvia oli kirja täynnä ja Metsäpuutarha myös. Kiitos! Kyllä monta mukavaa hetkeä tulee varmasti vietettyä :)

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!