maanantai 11. helmikuuta 2019

Ensimmäiset kylvöt ja kasvualustatestausta

Kiinnostuin jo viime keväänä kasvusammalesta, mutta silloin en vielä tullut sitä ostaneeksi. Tänä vuonna päätin hankkia pussillisen ja testata, onko sillä ja kylvömullalla eroa kylvöissä ja taimikasvatuksessa. Myymälässä sattui olemaan hiljaista, joten kyselin myös myyjältä kasvusammalesta. Hänen kylvönsä olivat viime keväänä onnistuneet hyvin sammalessa ja oli jäänyt positiivinen kokemus tuotteesta.

Tämän postauksen taustalla ei ole mitään blogiyhteistyötä. Olen itse maksanut molemmat kasvualustat ja yritän tehdä vertailun puolueettomasti. Testaan kasvusammalta kaikissa tämän kevään esikasvatuksissa niin, että kylvän puolet siemenistä normaalisti kylvömultaan ja puolet kasvusammaleeseen. Molemmat kylvökset pidän vierekkäin samassa paikassa ja kastelen tarpeen mukaan. Kirjaan ylös siementen itämispäivät ja seuraan taimien kasvua. Jos kasvusammal osoittautuu käytössä hyväksi, siirryn jatkossa käyttämään sitä. Olkoon se pieni askeleeni kohti ilmastoystävällisempää puutarhurointia.
Peittelyä vaille valmit kylvökset. Samanlaiset rasiat, samat määrät siemeniä ja sama määrä kasvualustaa. Testi alkakoon!
Ensimmäisenä kylvölistalla on kuukausimansikka, chili ja paprikat. Alun perin oli tarkoitus kylvää nämäkin vasta viikon-parin päästä, mutta ei vain enää malttanut. Joku meni vielä sanomaan, että kuun mielestäkin oli erinomainen hetki näiden kylvöihin... Chilejä laitoin yhden siemenen kumpaankin kasvualustaan (C). Paprikoita minulla oli kahta erilaista: 'Patio Red' -lajiketta (PR) 2*3 siementä ja oranssia suippopaprikaa (OSP) 2*2 siementä. Kuukausimansikoita oli myös kahta lajiketta: 'Rügen' (MR) ja 'Alexandria' (MA), joita kylvin 2*10 siementä, eli yhteensä 40kpl. Jospa ihan kaikki eivät menisi lintujen suuhun, vaan saataisiin itsekin maistiaiset.
Tein testiä varten taulukonkin, joka näyttää tällä hetkellä tältä. Korkeudet ajattelin mitata joko kaikkien taimien keskiarvona tai vaihteluvälin pienimmästä isoimpaan. Päätän sitten kun näen, miten testi etenee ja mikä tuntuu missäkin vaiheessa järkevimmältä.
Ja mitkä ovat ensimmäiset ajatukset kasvusammalesta? Oletin, että sammal tuoksahtaisi samalle kuin metsästä kerätty sammal, mutta olin väärässä. Kasvusammal ei haise sen kummemmalle kuin kylvömultakaan. Rakenne on kuohkeaa eikä sotke käsiä. Molemmat säkit olivat 5-asteisessa eteisessä, joten sekä sammal että multa olivat alkuun kylmiä. Sammal lämpeni ehkä hitusen hitaammin, mutta toisaalta sammal tuntui kosteammaltakin. Kylvömulta on selvästi hienojakoisempaa kuin "höytyväinen" sammal. Hiukan epäileväinen olen kuukausimansikan pienten siementen pärjäämisestä kasvusammalessa, sillä osa upposi varmasti liian syvälle sammalen höytyvien väliin ja osa jäi aivan pintaan. Kylvömullassa kaikki siemenet sai ripoteltua suunnilleen samaan syvyyteen. Isommat paprikan ja chilin siemenet varmaan pärjäävät molemmissa kasvualustoissa. Nähtäväksi jää, tuleeko eroa itämisnopeudessa tai taimien kasvussa.

Onko kasvusammal teille tuttu tuote? Olisi mukava kuulla kokemuksia, niin hyviä kuin pahojakin.

22 kommenttia:

  1. Kasvusammalta en ole kokeillut. Hyvä tälläinen testi!

    VastaaPoista
  2. Ei ole minkäänlaista kokemusta tässä asiassa, mutta sinulla on meneillään mielenkiintoinen kokeilu jota on kiva seurata. Kylvöonnea molempiin kylvöihin.

    VastaaPoista
  3. Jään mielenkiinnolla odottamaan tuloksia testistä.

    VastaaPoista
  4. Hienoa. Odotan mielenkiinnolla kokemuksiasi kasvusammalesta.
    Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
  5. Hienoa että teet kasvualustojen vertailua, seuraan mielenkiinnolla! Kasvusammalta en ole kokeillut, mutta turpeeton materiaali kiinnostaisi kyllä periaatteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiinnolla odotan itsekin testin tuloksia. Myöhemmin keväällähän se sitten nähdään, miten se toimii :)

      Poista
  6. Sullon hyvä testi menos. Miälenkiintoosta. Tääläpäi, en oo sammalpussiihi viälä törmännykkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ole nähnyt tuota muualla kuin siinä liikkeessä mistä ostin sen. Katsotaan, miten sammal pärjää tällaisessa puolueettomassa kotitestissä :)

      Poista
  7. Mielenkiintoista! Jään innolla seuraamaan testin etenemistä ja tuloksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin. Toivottavasti tulee edes jotain eroja puoleen tai toiseen, ettei käy tylsäksi :D

      Poista
  8. Onnistuisikohan tuossa sammalessa idättää pioninsiemeniä? Se ehkä pitäisi kosteuden parhaiten jos vertaa esim. vermikuliittiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin kuvitella, että onnistuu. Kovasti olen kuullut kasvusammalta kehuttavan vaikka minkä kylvöissä ja esikasvatuksessa. Alkuvaiheen näppituntumalta en ehkä pölymäisen pieniä, pintaan kylvettäviä siemeniä sammaleeseen kylväisi. Saattavathan nekin onnistua, mutta jotenkin tuntuu, että hukkuisivat liian syvälle sammalen syövereihin, kuten tuntui käyvän noille mansikan siemenille. Pionin siemenet ovat niin isoja, että niiden kanssa ei samaa ongelmaa ole. Minä en ole koskaan käyttänyt vermikuliittia, joten en osaa sanoa, onko sammal sitä parempaa vai huonompaa. Ainakin näin neljän päivän kokemuksella tuntuu siltä, että se sitoo kosteutta hyvin.

      Poista
  9. Teet taas tällaista järjestelmällistä kokeilua, jota on kiinnostavaa seurata. Kylvö- ja idätysalustalla saattaa olla suurikin merkitys itämisprosenttiin tai - nopeuteen. Siispä jäädään odottamaan kokeilun etenemistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran taitaa minussa olla tutkijan vikaa, että tällaiset kokeet kiinnostavat. Toivottavasti näin pienelläkin testillä saadaan edes jotain eroja aikaiseksi, ettei käy testi tylsäksi.

      Poista
  10. Nami, kuukausimansikkaa :)! Kylvin kanssa edelliskesäksi kuukausimansikkaa, ja suun sain makeaksi jo samana kesänä. Ja viime kesänä tuli jo valtavasti mansuja. Ja ihan syksyyn asti päivittäin kävin poimimassa suuhuni :) ... minä kun olen mansikoiden kanssa sellainen syöppö, että pakkaseen asti ei riitä, vaikka satoa tulisi kuinka, haha..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskinpa meilläkään pakastimeen asti saadaan mansikoita, kun on kaksi lasta ja aikuista niitä ahmimassa :D

      Poista
    2. Haha.. joo, ymmärrän. Mutta mansikat ovatkin Suomen kesän parhautta. Ja maukkaimpia juuri suoraan syötyinä :) .

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!