Valmista ja ei

Kivikkotörmäkukka 'Pink Mist' ei tainnut suuttua jakamisesta eikä hallaöistä, sillä nuppuja aukeaa tasaiseen tahtiin.

Puutarhakausi alkaa uhkaavasti loppua kasvien käydessä pikku hiljaa talvilevoille ja päivien sekä lyhetessä että kylmetessä. Tihkusade ei enää ole hidaste puutarhatöihin ryhtymiselle, vaan siitä on tullut suorastaan jo este. Kylmällä säällä ei ole mukava puuhailla ulkona, saati sitten jos joutuisi sateessa sitä tekemään. Onneksi viikonlopulle sattui sen verran sateenrakosta ja jopa aurinkoakin, että puutarhapuuhat edistyivät ohi menevästä flunssasta huolimatta hyvän askeleen. Yli kaksi vuotta sitten aloitettu marjapensasalueen rikkaruohoston peittäminen sanomalehdillä, pahvilla, kankailla, hakkeella ja kivituhkalla on nyt valmis. Sain viimein sen verran sanomalehtiä kasaan, että viimeksi puuttumaan jäänyt neliömetri sai peitteet päällensä ja naapureidenkin puoleinen reuna suoristui.

Pitkään jatkunut projekti valmistui eilen. Suoristin samalla betonilaatat keskenään samaan linjaan ja korotin hieman keskiosaa. Kivituhkaa jäi vielä pieni kasa mahdollisten monttujen täyttämiseen. 

Projektin seuraava vaihe olisi aloittaa koko katetun alueen kasvittaminen vuohenputkea ja valvattia paremmilla kasveilla. Marjapensaiden väleissä onkin jo pienet mansikkaympyrät ja yhden herukan alla pari kuukausimansikkaa. Tänään löysin pensasryhmän syyshortensian juurelta muutaman 'Otson Karkki' -puolukan taimen, jotka siirsin 'Pohjan Jätti' -mustaherukan alle. Tästä se lähtee. Siirrän ensi keväänä lisää puolukoita ja jos saan jostain mesimarjan taimia, istutan niitäkin marjapensaiden alle. Sitten kun pensaiden aluset on kasvitettu, uskaltaa ehkä laajentaa maanpeitekasvillisuutta kivituhka-alueille. Tällä vauhdilla kestänee ainakin pari-kolme vuotta ennen kuin se alkaa olla ajankohtaista. Eiköhän siihen mennessä viimeinen vuohenputkikin ole näännytetty.

Hunajamarjat alkavat saada ruskaväriä. Takimmaisena 'Ilo' ('Vostorg'), vasemmalla 'Jättiläisen tytär' ('Docz Velikana') ja oikeassa etunurkassa 'Onni'. 'Ilon' vieressä näkyy pikkuisen pihakäenkaalta, jonka siirsin kasvimaalta.

Edellinen kuva aiheuttikin minulle hetkellisen hämmennyksen. En muistanut, kuinka 'Jättiläisen Tyttären' venäläinen nimi kirjoitettiin, joten tarkistin kirjoitusasun tietokoneen vieressä olleesta puutarhakansiostani. Jäin ihmettelemään sitä, miksi olen merkinnyt 'Ilon' takimmaiseksi ja 'Jättiläisen tyttären keskelle. Mielestäni ne olivat toisin päin. Mielikuva oli niin vahva, että jouduin etsimään blogista postaukset, jotka tein kolmiopenkin istutuskesänä. Varmistui ainakin se, että olin kirjoittanut puutarhakansiooni kasvit aivan oikein: 'Ilo' oli ensimmäinen istuttamani hunajamarja ja se on juuri tuo takimmainen. Siispä kesällä herkuttelimmekin 'Ilon' ensisadolla emmekä suinkaan 'Jättiläisen tyttären' marjoilla. Saa nähdä, muistanko järjestystä enää ensi kesänä vai onko se jo pinttynyt selkäytimeen saakka.

Kyllästyin kaivelemaan kasveja lintujen viskomien hakkeiden seasta, joten siirsin hakkeet kauemmas pensaiden alle ja laitoin näiden pienempien ympärille hiekkaa. Kärhön kaatoi tuulenpuuska pari viikkoa sitten.

Ensi kevään muistilistalle laitetaan ristikkien ja tarhakylmänkukkien kylvö. Tuossa edellisen kuvan kärhön juurella oli pari tarhakylmänkukkaa enemmän, mutta pienet taimet eivät selvinneet toissa talvesta. Niiden tilalle viime kesänä istutetusta timjamista vain pieni osa lähti kasvuun, joten kolmiopenkin kärjessä on turhan suuri aukko. Nyt siinä on muutama seittimehitähti, mutta tarhakylmänkukka sopisi minusta tuohon kärkeen paremmin. Rivi jatkuu ristikeillä, jotka saisivat levitä mieluusti vaikka koko tuolle sivustalle ja pensaiden alle keskemmälle penkkiä. Toiselle puolelle istutin elokuussa vaaleanpunakukkaisen rönsyakankaalin, jonka tehtävänä on ottaa oma tilansa penkin toiselta sivustalta. Aikaa myöten paremmin tuolla viihtyvä kasvi saa sitten vallata koko alueen itselleen, jos eivät mahdu sulassa sovussa olemaan. Pihakäenkaali ilmestyi viime vuonna kasvimaalle, jossa se on odotellut kiltisti tähän saakka. Nyt päätin siirtää sen kolmiopenkin takimmaiseen kulmaukseen, jossa sen mahdollinen leviäminen ei ole haitaksi millekään. Saapahan pikku hiljaa alueita kasvitettua edes jollain. Sen punavioletti väri sopi minusta kivasti hunajamarjojen keltaiseen syysasuun ja reunuskivien vaaleanharmaaseen väriin.

Kasvimaalla oranssit kehäkukat loistivat ilta-auringossa. Vasemmassa reunassa on vielä punajuuria nostamatta.

Kerroin aikaisemmin, että olin aloittanut kasvimaalla pienen kiviprojektin, jonka unohdin silloin kuvata. Se on edelleen pahasti kesken, mutta tällä kertaa se sentään osui kameran tähtäimeen. Osa projektista on sopivaa uusiokäyttöä etsinyt sadevesikaivon betonirengas, joka jäi yli, kun uusimme yhden sadevesikaivoista. Kasvimaalta sillekin löytyi sopiva kulmaus ja uusi elämäntehtävä.

Mietin talven aikana, mitä renkaaseen istuttaisi. Ehkä timjamia vai siirtäisikö tähän ruohosipulin...?

Varsinainen pääprojekti on ollut hiekkakäytävän ja aidan vierustan kapean istutusalueen rajaaminen toisistaan.

Käytävän hiekat ovat kesän aikana valuneet jatkuvasti istutusalueen puolelle, sillä maa viettää aika reilusti alaspäin. Istutusaluettakaan ei voi korottaa, sillä se tarkoittaisi sitä, että pitäisi rakentaa joku pengerrys aidan kohdalle. Maa kun viettää vielä metrin verran alaspäin naapurin tontin puolelle mennessä. Oman rajoitteensa asettavat lavakauluksetkin, sillä kivireunuksen kohdalla olevien kahden laatikon rajalla on kookas kivi, jonka päällä lavakaulusten päädyt lepäävät. Sen vuoksi jouduin laittamaan myös kiviä ja betonitiiliä lavakaulusten toisen reunan alle estämään mullan valumisen käytävälle ja pitämään laatikot suorassa. Järkevin ratkaisu oli tehdä pieni pengerrys käytävän ja kapean istutusalueen rajalle. Mietin materiaalia pitkään ja päädyin viimein kiviin. Niitä kun tontilla riittää ja ne on myös helppo uusiokäyttää aikanaan, jos joskus keksinkin paremman ratkaisun.

Tästä kulmasta näkyy, millainen penger tähän tuli. Kaikkia kiviä on haudattu vähintään pari senttiä, jotta ne pysyisivät paikoillaan. Viimein käytävälle oli mahdollista kärrätä lisää hiekkaa; ilman kiviä hiekkakerroksen paksuus jäi nimittäin vain muutamaan senttiin.

Osa kasvimaan sadosta on vielä korjaamatta. Tänä vuonna minulla oli paljon sellaisia kasveja, jotka vaativat pitkän kasvukauden ja toisaalta myös kestävät hyvin kylmää. Näitä ovat palsternakka, selleri, purjo, ruusukaali ja maa-artisokka. Toiseen ruusukaaleista oli hyökännyt armeija kaaliperhosen toukkia. Elokuussa näkemäni aikuinen yksilö siis ehti munia eikä muutama pakkasyökään näemmä tappanut munia tai toukkia. Leikkasin kaalista latvan toukkineen pois ja keräsin isoimmat kerät talteen. Päällisin puolin toukkia ei näkynyt alempana, joten päätin jättää loput kerät kasvamaan vielä kokoa. Koska muutamasta kerästä ei vielä ruuaksi asti ollut, päätin napsia toisestakin ruusukaalista isoimmat kerät. 350 grammasta ruusukaaleja riitti hyvin lisukkeeksi yhdelle aterialle ja rippeet vielä seuraavallekin. Jos vain tuholaiset ja pakkaset pysyvät loitolla, uskoisin, että tänä vuonna olisi hyvät mahdollisuudet saada jopa yli kilon verran pikkuisia kaalinkeriä. Varsinkin toukilta säästyneessä yksilössä keriä on nimittäin ihan vieri vieressä koko varren mitalta. Pari palsternakkaa ja sellerin tarvitsin ruuanlaittoon, mutta niiden koolla ei vielä juhlittu. Koska lehdet ovat edelleen terhakkaasti pystyssä, viivytän sadonkorjuuta ja annan juureksille aikaa kasvattaa kokoa. Maa-artisokat nostan vasta sitten kun varret ovat oikeasti täysin paleltuneet. Siihen vaaditaan kokemukseni perusteella useamman vuorokauden mittainen pakkasjakso.

Löysin hyvän pituisen ja paksuisen palsternakan. Harmi kun mitat eivät vain sattuneet osumaan samaan yksilöön.

Täällä oli syyspäivän tasausta edeltävänä yönä sen verran napakat pakkaslukemat, että daalia oli lopullisesti mennyttä. Leikkasin sen varret poikki jo aikaisemmin tällä viikolla mutta tänään päätin nostaa koko juurakon ylös. Se olisi varmaan säilynyt vielä tovin maassakin, mutta eipähän tarvitse kerrankin kaivella sitä kohmeisesta mullasta tai ensilumien seasta. Juurakolla oli keväällä sen verran paljon kokoa, että mietin sen jakamista. Koska esikasvatettavaa oli jo muutenkin hirmuisen paljon, päädyin pitämään daalian kokonaisena. Ensi keväänä ei tarvitsekaan miettiä, mitä sen kanssa tekisi, sillä juurakko lohkesi itsestään kahtia kun olin sitä talikolla hivuttamassa ylös. Vanha keskiosa oli lahonnut ja jäljelle jäi kaksi sopivankokoista juurakkoa, joissa oli sekä pienempiä mukuloita että muutama valtavan paksu murikka. Siistin lahonneet osat pois ja vein juurakot pahvilaatikossa varastoon odottelemaan kellariin vientiä. Ihme kyllä gladiolukset eivät vieläkään näytä siltä että niitä olisi pakkanen puraissut. Ne saavat siis jäädä vielä maahan, samoin kuin syyssyrikkä. Jokainen syksyllä ulkona vietetty päivä on pois pitkästä kellariajasta ja ennustaa varmempaa talvehtimista.

Pikkuniitty on ollut tänä vuonna aika vaisu kukinnan suhteen. Nyt keto-orvokki oli innostunut runsaaseen kukintaan ja piristää edes vähän niityn resuista ulkonäköä.

Jotain siis valmistui ja osa jäi kesken. Vielä kun saisi aikaiseksi kitkeä kaikkien jänisverkoilla suojattavien kasvien ympäriltä rikkaruohot, niin voisi alkaa raahata verkkoja varastosta rusakoiden kiusaksi. Verkottamisen jälkeen kitkeminen muuttuu aivan liian hankalaksi, joten voikukat saisivat nauttia jopa toukokuun loppupuolelle saakka kissanpäivistä ellen kitke niitä jo syksyllä pois. Siispä verkot saavat odotella varastossa siihen saakka että saan sopivan vaihteen päälle. Tänään ei sellainen näpertely enää inspiroinut, sillä käytin päivästäni melkein viisi tuntia sohvan selkänojan kankaan paikkaamiseen. Lapset...

Syksyn punaisia yksityiskohtia

Hehkuva punainen on lempisävyjäni syksyn ruskaväreistä. Muillekin väreille on toki paikkansa ennen kuin lehdet karisevat ja muuttuvat ikävän ruskeiksi ennen talven tuloa. Silti katseeni aina kiinnittyy punaisina leiskuviin kasveihin. Otetaanpa siis pieni kierros puutarhani punaisissa katseenvangitsijoissa.

Puistoatsalea 'Illusia' on ruskapensas vailla vertaa. Tämä pensasryhmän 'Illusia' saa oranssimman sävyn kuin...

... aurinkopenkin 'Illusia', jonka ruskasävy on vähän tummempi. Se myös värittyy vähän hitaammin kuin pensasryhmässä kasvava kaverinsa. Upeita kummatkin.

Mesimarjallakin on hieno ruskaväri, tosin ruska on tässä vasta aluillaan.

Pensasmustikoiden ruska on takuuvarmasti punainen. Meidän mustikoista tämä 'Aino' värittyy minusta mahtavimman sävyiseksi.

Pensasmustikat, akankaalit ja komeamaksaruoho 'Herbstfreude' muodostavat hienon yksityiskohdan syksyiseen puutarhaan. Vasemmassa ylänurkassa on kaksi 'Alvaria', edellisen kuvan 'Aino' on oikeassa ylänurkassa.

'Herbstfreude' sopii myös pensashanhikki 'Lovely Pinkin' pariksi. Tässä nyt ei ole sitä hehkuvan punaista ruskaa, mutta punainen se on pinkkikin eikä kukkia voi olla liikaa syksylläkään!

Yksi isotähtiputkista oli päättänyt vielä työntää kukinnon syksyn iloksi.

Pihlajista ehtivät lehdet karista ennen kuin ne edes saivat kunnolla ruskavärejä ylleen. Marjat sentään jäivät. Täällä on niin paljon pihlajia, että marjoja riittää, vaikka valtava rastasparvi kiertääkin niitä ahmimassa.

Purppuraheisiangervon tummanpuhuva sävy sopii hienosti taustalla olevan mongolianvaahteran kirkkaaseen keltaiseen.

Tuo mongolianvaahteran rääpäle se on vain pettymys minulle joka ikinen vuosi. Keväällä olin hyvilläni siitä, että se ei viime talvena palelluttanutkaan enää latvaansa. Annoin sille nimittäin viimeisen tilaisuuden selvitä talvesta ja sen se kyllä tänä vuonna teki. Olisi vain pitänyt antaa sille myös käsky vihdoin ja viimein saada se mongolianvaahteralle tyypillinen punainen ruskaväri, sillä keltaiseksihan se tänäkin vuonna meni. Oksankärjissä alkoi jo olla pikkuisen lupaavaa punerrusta, mutta sittenpä tuli taas kunnon hallayö ja suurin osa lehdistä karisi sen myötä maahan. Jos ensi keväänä on yksikään oksankärki paleltunut, alkaa lapio heilua ja tilalle tulee jotain muuta. Ja voi olla, että jos vastaan tulee jokin sopiva puuvartinen kasvi hyvään hintaan, saa mongolianvaahtera joka tapauksessa lähdöt.

Kuvasta ei oikein saa selvää, mutta suurin osa lehdistä on tuossa vaahteran juurella ja vain muutama hennosti punertava latvatupsu jäi jäljelle.

Toissayönä isäntä aamuyöstä töihin lähtiessään tuli sanomaan, että ulkona on mittarin mukaan neljä astetta pakkasta. Ennusteen mukaan ei edes pitänyt olla hallayö ja minulla oli pelakuut ulkona ilman suojaa. Pyysin isäntää nostamaan ne eteiseen, mutta vahinko ehti jo tapahtua: pelakuut näyttävät hyvin kärsineiltä ja nyt eteisessä haisee hieman käyneelle heinälle. Onneksi edes verenpisaroilla, jouluatsalealla ja sinisarjalla oli harso päällään. Harson alla ollut pienempi karjalanneito meni mustaksi mutta kaikki muut selvisivät. Pelkäsin jo, että myös viherliljapuu olisi mennyttä, sillä sen päältä oli harso karannut ja sen kaikki lehdet lurpottivat jäisinä. Huoli oli onneksi turha. Varjokujalla olleissa ruukkuhortensioissa näkyy lehdissä hieman paleltumisen merkkejä, mutta sen ei pitäisi niitä näin syksyllä haitata. Koruköynnöskin selvisi hienosti. Sen sijaan kaikki varjokujan kuunliljat ja sormivaleangervot paleltuivat, samoin moni muu kasvi puutarhassani.

Parvekelaatikoissa olleet pelakuut kärsivät selvästi kylmästä. Lattialla saviruukussa kasvava pelakuu sai ilmeisesti vähän suojaa naapurikasveista, sillä se näyttää paljon muita virkeämmältä. Hopeaputoukset ja viherliljapuu porskuttavat hyvävointisina.

Tulipa taas hyvä muistutus siitä, että meillä saa varsinkin syksyisin vähentää lämpötilasta useamman asteen ennusteista. Isännän mukaan nimittäin jo parin kilometrin päässä lämpötila oli ollut nollassa samaan aikaan kun meillä oli -4 astetta eikä koko hänen työmatkallaan ollut auton mittarin mukaan ollut pakkasta. Vasta aamukymmeneltä päästiin meillä plussan puolelle. Vähän harmitti eikä lapsilta minuun tarttunut syysflunssa parantanut asiaa ollenkaan. Kaiken lisäksi paikallisella hankkijalla alkoi juuri samaan aikaan löytölaarit, joihin en tietenkään flunssaisena päässyt. Vaikka tapahtuma kestääkin useamman päivän, niin tuskinpa siellä enää viimeisenä päivänä mitään hankkimisen arvoista on jäljellä. Onneksi sentään koronatesti näytti negatiivista eikä pariin päivään tarvitse käyttää osaa päivästä auton ratissa istumiseen kun työtkin pitää nyt hoitaa etänä. Silti olisin mieluummin kaahannut heti aamulla penkomaan puutarhamyymälän valikoimaa nyt kun se oli kerrankin aikataulullisesti mahdollista. Viime vuonna ehdin paikalle siinä vaiheessa kun isompi porukka ihmisiä käveli ulos myymälästä ostoskassit pullottaen kasveja ja myymälässä oli vain rippeet jäljellä. No, ehkäpä ensi vuonna pääsen itsekin ensimmäisten joukossa tyhjentämään hyllyjä.

Kiviä kaivamassa

Kruunukärhön 'Purple Dream' siemenhahtuvapalloja, joista toinen on jo pörhistynyt untuvaisen pehmoiseksi.

Eikös syksy ole parasta aikaa kunnostaa nurmikkoa? Sitä nimittäin tein viikonloppuna mutta ehkä en ihan perinteisimmällä menetelmällä. Tarvitsin nimittäin kiviä enkä keksinyt, mistä muualtakaan niitä olisin tähän hätään saanut kuin nurmen alta. Onneksi meillä on huonosti voivaa nurmikkoa vaikka kuinka paljon ja melkein poikkeuksetta rikkaruohoisen tai helposti kuivuudesta kärsivän kohdan alla on kivi tai useampi. Selvästi tunnen puutarhani hyvin, sillä jo ensimmäinen A3-paperiarkin laajuinen monttu tuotti tulokseksi puoli ämpärillistä pikkukiviä, muutaman isomman murikan sekä ämpärillisen voikukanjuuria ja ratamoita. Vajaan pari neliötä pengoin lapionpiston syvyydelle ja sain sen verran käyttökelpoisen kokoisia kiviä, että muutama projekti valmistui ja loput etenivät mukavasti. Alle nyrkinkokoisia kiviä kertyi melkein pari ämpärillistä odottamaan sopivaa käyttökohdetta.

Tänä kesänä tehtyyn mansikkapenkkiin tuli viimein reunus tällekin puolelle. Vaihdan ehkä myöhemmin pienimmät kivet vähän isompiin, jos niitä sattuu tulemaan jossain vastaan.

Kärhökaaripenkin etupihan puoleinen pääty on ollut pari vuotta työn alla. Sen ympärys on käytännössä pelkkää rikkaruohostoa, sillä autotallin viereen on jemmattu milloin mitäkin. Autotallin puoleista osaa peittää aika tiivis ketohanhikkikasvusto, jolle en näe juuri nyt tarvetta tehdä mitään. Niistä eroon pääseminen olisi nimittäin liian iso urakka. Kitkin vain kivireunuksen viereen rönsyilleet kasvustot ja laitoin hiekkaa tilalle. Sen sijaan penkin yläreunan vieressä kasvoi ainoastaan ratamoa ja voikukkaa, jotka kaivoin nyt kokonaan pois. Samalla sain hieman nostettua maanpintaa ja oikaistua hassun montun, joka oli alunperin tullut paikalla olleen hiekkakasan takia. Kivien poistamisen jälkeen toin tilalle useamman ämpärillisen multaa ja kompostia, ja kylvin nurmensiemeniä. Kylvin myös toiseen kohtaan pienelle alalle siemeniä mutta muut kaivaukset saivat pärjätä vanhan nurmikon voimin. Voikukat oli helppo nyppiä nurin käännetyistä nurmipaakuista pois ja kun alla olleiden kivien tilalle tuli uutta multaa ja kompostia, vanhakin nurmi varmasti kasvaa ensi kesänä tuuheana.

Peitin kukkapenkin vierestä nurmikylvöksen kevyesti hiekalla etteivät linnut huomaa mahdollista ruokapaikkaa. Vasemmasta alanurkasta ja siitä eteenpäin on kerätty kivet ja voikukat pois mutta jätetty pintamaa harvoine heinineen muuten ehjäksi. Ei mikään kaunistus nyt mutta ensi kesänä näyttää paremmalta.

Parissa edellisessä kuvassa jo näkyi vilahdus uuden kivireunuksen alkua (tuo vasemmanpuoleinen). Nyt pysyvät mullat poissa käytävältä ja uusi reunus on kiva pari vanhalle, vaikka onkin matalampi ja pienemmistä kivistä tehty.

Tuolla alueella hääriessäni tulin taas huomanneeksi kiiltoleimun, jonka istutin kivillä pengerretyn osan alanurkkaan keväällä. Sen piti tuoda korkeutta ja näkösuojaa marjapensasalueen suuntaan ja pidentää penkin kukinta-aikaa. Jo kesällä huomasin, että leimu kukkii täsmälleen yhtä aikaa jaloangervojen kanssa ja tietysti juuri sen verran eri sävyisenä valkoisena, että jaloangervot näyttävät sen rinnalla likaisen kellertäviltä. Kasvutapakaan ei ole jämäkkä ja pysty, vaan luikertelee ennemminkin pitkin pituuttaan maanpintaa myöten tai nojailee jaloangervoja vasten. Yllä olevassa kuvassa kiiltoleimu on tuo, joka suikertaa oikeasta reunasta reunuskivien päälle. Pahoin pelkään, että kiiltoleimun kohtalona on muuttaa kolmannen kerran heti kunhan vain keksin, mistä sille mahtaisi löytyä sopivampi paikka toteuttaa kummallisia kasvutaipumuksiaan. Laitan sen tilalle muutaman jaloangervon ja tyydyn siihen, että penkissä ei ole sen korkeampaa kasvia.

Viereisen alueen ehostus sai tämän pätkän näyttämään homssuiselta. Kitkin reunan ja nyt pakkasesta kärsineet 'Halcyon'-kuunliljat tulevat sievästi esille.

Samassa penkissä parin metrin päässä 'Halcyonit' näyttävät näin virkeiltä. Pakkanen tuli siis selvästi etupihan puolelta ja pysähtyi muihin kasveihin.

Tarvitsin kiviä myös kasvimaalle rajaamaan aidan vieressä olevan kapean istutusalueen käytävien hiekasta. Käytävät olivat nurmella selvästi kaltevat mutta nyt kun nurmet on korvattu hiekalla, ei sellaista jyrkkyyttä pysty pitämään yllä. Kapeaa istutusaluettakaan ei voi nostaa korkeammalle, sillä silloin pitäisi rakentaa joku pengerrys naapurin puoleiselle reunalle. Päätin ratkaista ongelman sillä, että teen kivistä pengerryksen polun ja istutusalueen rajalle. Vähän hassulta tuntuu jättää kuukausimansikat polulta katsoen alemmas, mutta eipä kaltevuudelle oikein voi muutakaan tehdä. Hyvällä tuurilla kivireunus pitää osan mansikan lehdistä ja raakileista sopivasti irti mullan pinnasta. Kuva jäi valitettavasti ottamatta mutta eipä pengerrystäkään tullut vielä kuin kolmasosalle koko matkasta. Kaivellaan siis jostain lisää kiviä ja kuvataan koko projekti valmiina myöhemmin.

Muutama kivi riitti myös rajaamaan uutta kesäkukkapenkkiä marjapensasalueen kivituhkasta. Samalla siirsin rajalla ennen olleet betonitiilet naapurin nurmen ja meidän kivituhkan rajalle pitämään nurmiheinien juuria aisoissa. Kumpikin rajaus jatkuu kunhan materiaalia löytyy.

Kunhan löydän lisää kiviä, aion rajata vielä koko kesäkukkapenkin. Sen lisäksi, että kivireunus pitää mullan ja kivituhkan siististi erossa toisistaan, sillä saa myös muutaman sentin lisää multaa kesäkukkapenkin puolelle. Kivillä reunustettu, päältä päin tasainen penkki on myös helpompi kastella, kun vesi ei valu saman tien kivituhkalle ja vie multaa tai jopa siemeniä mennessään. Tällä hetkellä olisi vielä tarvetta vähintään parin nyrkin kokoisille kiville eikä niille pikkukiville, joita nurmikoltakin enimmäkseen löytyi. Kivikkorinne alkaa nimittäin olla jo niin täynnä pikkukiviä, ettei lisää sovi. Pitäähän siellä olla kasvejakin. Pitänee talven aikana miettiä joku uusi projekti, johon saisi upotettua pienempää kiviainesta.

Tässä kivien seurana on keväällä kylvetyt tähtilevisiat emonsa (vasemmanpuoleinen rypäs) kanssa. Neljästä taimesta vain kaksi selvisi tänne saakka mutta ne ovatkin kasvaneet hyvin. Jokohan ensi kesänä kukkivat?

Kiviä kaivellessa ihastelin päivänlilja 'Stella d'Oron' ja puistoatsalea 'Illusian' värikästä komboa. Oikeassa reunassa näkyy myös pikkuampiaisyrttien toista kukintaa.

Kerroin pari kuukautta sitten, että navakat tuulenpuuskat olivat katkaisseet yhden peittokurjenpolvista maanrajasta poikki. Jätin silloin juuret maahan ja pätkin irronneen kasvuston pistokkaiksi, jotka ruukutin ja vein ulkovarastoon juurtumaan. Huomasin pistokkaita tutkiessani, että melkein kaikki olivat jo tunkeneet juuria ruukkujen pohjarei'istä ja olivat siis valmiita istutettaviksi. Enpä olisi uskonut, että kaikki pistokkaat selviäisivät. Koska minun onnistumisestani ei ollut takeita, otti äitini myös samaan aikaan omasta kurjenpolvestaan pistokkaita ja toi muutama viikko sitten minulle jatkohoitoon. Myös ne olivat juurtuneet, joten sain kerralla täytettyä yli puolet koko siitä alueesta, jota olin alunperin suunnitellut kurjenpolville. Pistokastaimet ovat nyt suunnilleen samankokoisia kuin se tuulessa katkennut yksilö viime syksynä, joten ensi keväänä minun ei tarvitse esikasvattaa yhtään kesäkukkaa sille alueelle. Maahan jääneestä juurakosta ei ole vielä noussut versoja, mutta odottelen toiveikkaana ensi kevättä.

Tuulesta selvinnyt yksilö taistelee tilasta itsekseen kylväytyneen kiinanasterin kanssa. Yksi pistokastaimista näkyy oikeassa ylänurkassa.

Samaisessa penkissä viimeiset gladiolukset alkavat availla nuppujaan sinne tänne retkottaen.

Nyt kun ilmat ovat viilenneet, olemme aloittaneet leivinuunin lämmityksen. Lämmitystä seuraavana päivänä uunissa on yleensä juuri sopivasti lämpöä omenaviipaleiden kuivattamiseen. Vanhemmiltani tuli viimeksi heidän meillä käydessään pari laatikollista omenoita. Toisessa oli kauniin punaisia omenoita, joista tehdyt viipaleetkin punertavat suloisesti. Omppu poikineen häviää tuossa tuokiossa, sillä rapeisiin omenalastuihin tulee suorastaan himo. Omenoiden käsittelyssä on toki oma työnsä mutta itse kuivatus käy näppärästi kun vain muistaa laittaa ajastimen hälyttämään.

Rahkan seassa on kanelia ja tuoretta omenasilppua, koristeena kuivattuja omenaviipaleita. Oikea herkkujälkkäri! Kuvan oton jälkeen nakkasin omaan annokseeni sen verran paljon kuivattua omenaa lisää, että isäntä jo leukaili niiden muuttuneen koristeesta pääraaka-aineeksi.

Jään odottelemaan, puraiseeko halla ensi yönä. Nyt lämpömittari näyttää kolmea astetta seinän vieressä, joten ainakin lähelle nollaa mennään. Harsot vedin jo töistä tullessani kesäkukkaruukkujen päälle, joten ei tarvitse ainakaan niiden puolesta jännittää. Iloista viikkoa!

Munkkireissu

Tarha-alppikärhö 'Albina plena' aloittelee syksyistä kukintakierrosta.

Maisemat alkavat pukeutua syksyiseen väriloistoon. Parin viikon takaiset hallayöt saivat selvästi vauhtia ruskan värittymiseen, vaikka muuten onkin ollut melkoisen sateista. Arkipäivät kuluvat niin tiiviisti lasten kuskaamisessa ja töissä, että blogimaailmassa ei ehdi pyöriä. Asia harmittaa välillä aika paljonkin kun tiedän, että mielenkiintoista luettavaa ja katsottavaa olisi vaikka miten paljon. Tänä syksynä toimivaa aikataulua arkirutiineihin ei vain tunnu löytyvän sitten millään. Aivan kuin joku mystinen musta aukko veisi valtaosan vapaa-ajasta joka päivä. Luenkin viikonloppuisin urakalla monen päivän postaukset, joten ihan kokonaan ei pääse teidänkään puutarhatapahtumanne unohtumaan. Kiitos, että käytte jättämässä kommentteja nykyään vähän harvemmin ilmestyviin juttuihini, vaikka itse joudun tyytymään näihin viikonloppuvisiitteihin. Kommenteistanne on aina paljon iloa!

Pensasmustikat, rönsyakankaalit ja taustalla olevat kuunliljat ('Gold Standard') tarjoavat hienoa väriloistoa.

Luumutarhassa alkaa myös näkyä syksyn värejä. Etualan mullokselle istutin kevätkurjenmiekkoja, keskellä kuvaa oleva tyhjä aukko etsii kasveja. Siinä on melko pinnassa iso kivi, joka rajoittaa kasvivalikoimaa.

Varjokujalla ei ruskavärejä vielä juuri näy. Polun päässä metsän reunassa katseen kiinnittävät keltaiset pensashanhikit.

Varjokujan ja pation kasvit ovat nyt etupihalla helposti hallalta suojattavissa. Nurkassa korkeimpana on rungollinen kesäkoiso, joka on vasta nyt tehnyt kaksi kukkaa. Mikä pettymys kesäkukaksi! Ei jatkoon.

Työkaverillani on muutamia hevosia. Olen jo pidempään miettinyt, saisiko heiltä hakea säkillisen tai pari "pollen parasta". Viimein rohkenin kysyä ja lupa heltisi saman tien; lanta kun on heillä ehtymätön luonnonvara. Isäntäkään ei torpannut ajatusta, kunhan käytän hakemiseen ainoastaan kakkosautoamme ja laitan säkit kiinni niin ettei koko auto haise. Siispä tänään aamulla huristelin tallille talikoimaan sitä itseään. Karon takia munkit tulevat puutarhakompostorin vauhdittajaksi eivätkä suoraan kukkapenkkeihin tai kasvimaalle, joten päädyin valitsemaan tuoreen tavaran. Valmiiksi maatunuttakin olisi ollut tarjolla, mutta sitä olisi pitänyt hakea kauempaa ja seassa olisi ollut pilttuiden kuivikkeena ollutta puruakin. Tämänkesäinen komposti kun on käyttökelpoista joka tapauksessa vasta vuoden päästä keväällä, niin lantakin ehtii hyvin siinä ajassa kompostoitua. Osa kikkareista oli aamulla pilttuista kerättyä purun ja oljensekaista tavaraa ja pari säkillistä sain suoraan laitumelta haettua täyttä tavaraa ilman mitään ylimääräistä. Viikonlopun ohjelmaan onkin nyt lisätty puutarhakompostin penkominen, jotta lannan saa haudattua Karon ulottumattomiin.

Kivikkosuopayrtit innostuvat yleensä syksyllä uuteen kukintaan, tosin vähän vaisummin kuin kesällä.

Osa kuvista on napsittu viikolla joko ennen työpäivää tai sen jälkeen. Kuten kuvista selvästi näkee, täällä on ollut useimmiten hyvin pilvistä ja jopa sateista. Parina päivänä tuulikin yltyi melkein myrskylukemiin. Muutama korkeampi kasvi, kuten kolmimetriset maa-artisokat ottivat aika paljon osumaa, mutta pikaisen kierroksen perusteella ainoastaan muutama varsi on katkennut kokonaan poikki. Pation vieressä loistokärhö 'Voluceau' kaatui tukineen nurin mutta senkin varret säilyivät ehjinä. Eipä niissä enää nuppuja ollut, joten vahinkoa ei päässyt tapahtumaan. Muuten puutarha selvisi tuulista hyvin. Tänään on aurinko pilkistellyt ja ehkä samaa laatua olisi luvassa myös viikonlopulle. Mukavaa puutarhasäätä siis tiedossa, kunhan vain se ei samalla ennusta uusia hallaöitä.

Tiukukärhö 'Arabella' ja komeamaksaruoho 'Herbstfreude' ovat kaunis pari. Maksaruoholla kestää vielä pitkään aukaista nuppunsa, mutta pientä punerrusta on jo nähtävissä.

Hyvää viikonloppua!

Syyspuuhia ja kukkasipuleita

Syysasteri 'Patricia Ballard' kukkii tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Vielä menee hetki ennen kuin nuput ovat täysin auki mutta väri näyttäisi olevan juuri niin ihana kuin kuvissa.

Lauantaina puutarhassa ei tapahtunut sateen takia yhtikäs mitään mutta eilen sain edes jotain pientä aikaiseksi. Salaa toivoin, että saisin vihdoin ja viimein katettua loput marjapensasalueen nurmikosta sanomalehdillä ja kivituhkalla. Ei tullut vieläkään valmista, sillä sanomalehdet loppuivat taas kesken. Projektin aikana on käynyt monta kertaa mielessä hakea läheiseltä paperinkeräyspisteeltä pari laatikollista, mutta en ole uskaltanut sellaisiin konnuuksiin ryhtyä. Ei kai tässä niin hoppua ole.

Vielä jäi neliömetrin kokoinen nurmilämpäre isännälle parturoitavaksi. Naapurin puoleiselta sivulta voisi myös suoristaa reunaa vähäsen, niin näyttäisi siistiltä heidänkin suuntaansa. Jospa ennen talvea olisi valmista...

Olen myös kitkenyt useammassakin kukkapenkissä. Miten niitä rikkoja vain riittää ja riittää koko ajan? Kasvimaan viereen tehty kesäkukkapenkki ei ole tainnut vilahtaa sitten perustamisen jälkeen blogissa kertaakaan siitä yksinkertaisesta syystä, että siellä ei ole ollut juuri mitään nähtävää. Sanomalehtiä nurmen päälle ja siihen kymmenisen senttiä multaa ei ollut kovin hyvä ratkaisu heinäkuun kuivuuteen yhdistettynä. Pioniunikot jäivät alle 20 sentin korkuisiksi ja niiden kukat olivat peukalonpään kokoisia, samoin kävi ruiskaunokeille. Kääpiöauringonkukat eivät jaksaneet edes nuppuasteelle. Toisaalta penkissä kasvaneet rikkaruohotkin olivat lilliputtimallia. Syyssateet ovat virkistäneet kasveja ja innostaneet muutaman kehäkukan kukkimaan, joten kitkin penkin kuvattavaan kuntoon.

Kesällä pikaversiona tehty kesäkukkapenkki rehevimmillään. Kuvan etualalla on myöhemmin tehty pidennys, josta kaivoin nurmet pois alta. Siinä kasvu onkin selvästi rehevämpää.

Jos edellisessä postauksessa oli komeaa satoa Nestorin puutarhassa, niin on sitä vähäsen omallakin kasvimaalla. Tänä kesänä onnistuin ensimmäistä kertaa kunnolla ruusukaalien kanssa. Nuo pienimmätkin ovat jo sormea suurempia.

Keväällä hankkimani nimetön esikko kukkii. Hauskasti tuo oikeanpuoleinen kukka oli kerännyt vesipisaroita helminauhaksi ympärilleen.

Muuttomatkaan valmistautuvilla rastailla on epämiellyttävä tapa pöllyttää multaa, katteita ja sammalia ympäriinsä. Ymmärrän toki sen, että ne etsivät pulleita etanoita (ja valitettavasti myös matoja) lihottaakseen itseään muuttomatkaa varten, mutta toivoisin että siivoaisivat sotkunsa tai kuopsuttaisivat edes vähän hienovaraisemmin. Muutkin eläimet sotkevat huolella laatimiani visioita. Eräänä päivänä Karo löysi varjokujan hiekkapolulta kissan jätökset. Ei onneksi ehtinyt maistelemaan niitä, ainoastaan kaivamaan esille. Varjokujan käytävä oli tietysti parempi huussivalinta kissalta kuin lasten hiekkalaatikko, mutta eipä käytävääkään ole tarkoitettu vessapaikaksi. Laitoin polulle heti muutaman kiven lisää eikä sen jälkeen ole jätöksiä näkynyt. Ei kyllä kissaakaan, joten en tiedä, auttoiko kivien lisäys.

Linnut olivat mellastaneet keijupuutarhan sammalet sikin sokin. Sinikka-keiju kivellä katsoo järkyttyneenä moista hävityksen kauhistusta.

Ennen lintujen tihutöitä keijupuutarhaan oli ilmestynyt söpö jakkara. Keijujen mielestä kivi oli kai liian kova ja kylmä istumapaikka.

Eilisen ohjelmaan kuului myös kukkasipulien istuttamista. Aiempi visiittini kolmessa kukkasipuleita myyvässä paikassa ei tuottanut tulosta, eli yhtään sipulipussia ei lähtenyt mukaan. Torstaina pääsin käymään heti aamupäivällä lähimmässä saksalaisessa ja siellä ostoinspiraatio nosti ainakin vähäsen päätään. Vähän pettynyt olin senkin liikkeen valikoimaan, sillä kahden kilon narsissipusseissa ei ollut mieleisiä lajikkeita. Olisin kaivannut narskuja erityisesti maja- ja kärhökaaripenkkeihin. Onneksi pienemmistä pussukoista löytyi pitkään kaipaamaani 'White Lion' -lajiketta. Narsissien puutteen korvaa nyt 30 laukkaa, jotka istutin 'White Lionien' kanssa majapenkkiin. Lisäksi löysin neljänlaisia helmililjoja ja sekoituspussin kevätkurjenmiekkoja, lajikkeet 'Blue Hill' ja 'Purple Hill'. Istutin kurjenmiekat lähelle viime kevään purppuraista yllärilajiketta, jos vaikka se paljastuisikin 'Purple Hilliksi', kun vertailukappale kasvaa ihan vieressä. Harmikseni valikoimassa ei ollut vaaleampia kevätkurjenmiekkoja, joita olisin halunnut löytää. Helmililjat hajautin lajikkeen mukaan aurinkopenkkiin, pensasryhmään ja luumutarhaan. Vasta tätä postausta tehdessä muistin, että minun piti hankkia patiopenkkiin lisää posliinihyasintteja tai muita aikaisia pikkusipuleita. Niitä pitää vielä etsiä jostain, mutta muuten odotan viimeisiä syysaleja, jos vaikka löytyisi jotain heräteostokseksi kelpaavaa täydennystä.

Tämän syksyn teemavärini kukkasipuleissa taitaa ollakin sininen pienellä ripauksella valkoista. 

Isäntä kävi töidensä jälkeen tekemässä ruokaostokset Prismassa, joten lisäsin ostoslistalle nämä krookukset. Kokeilen, tasapainottaisivatko ne keltaisen nurkan 'Golden Yellow' -krookusten hehkuvaa keltaisuutta.

Tämän vuoden luumusato jäi viime vuotta heikommaksi. Kukinta-aikaan oli niin lämmintä, että pölyttäjät eivät tainneet ehtiä kaikkia kukkia pölyttämään. Sen lisäksi suorastaan megalomaaninen kirva-armeija kuritti puita niin kovalla kädellä, että varsinkin 'Laatokan Helmi' pudotti lähes kaikki raakileenalut jo aivan pieninä. Yksi peukalonpään kokoinen luumu selvisi kypsäksi asti. 'Kuntala' teki ensimaistiaisikseen kaksi luumua, jotka olivat todella hyvän makuisia. Viipurin punaluumuna saamamme puu sai tänä vuonna aikaiseksi reilut parikymmentä luumua, joista suunnilleen puolet on syöty. Puu on kasvutavaltaan kummallisen hontelo mutta ei sitä voi oikeastaan moittia mistään muusta. Se on talvehtinut moitteettomasti ja teki ensisatonsa nelivuotiaana, vaikka oli istuttaessa vain polvenkorkuinen piiskataimi. Sen luumut ovat upean värisiä, kaupan luumujen kokoisia ja todella herkullisen makuisia kun vain malttaa odottaa ne kunnolla kypsiksi.

Viipurilaisen punaluumun hedelmät ovat upean värisiä eikä maussakaan ole moitteen sijaa.

Aurinkopenkin uuden seinäkkeen loistokärhöt 'Proteus' ja 'Warszawska Nike' aloittivat toisen kukintakierroksen.

Tänäkin vuonna minulla on tulossa kellariin talvehtimaan ainakin kaksi kärhöä. Vaikka yhdestä myymälästä en löytänyt mieleisiä kukkasipuleita, nappasin sieltä eurolla loistokärhö 'Miss Batemanin'. Toinen talvehtija on äidiltäni saatu tarhaviinikärhö 'Pernillen' pistokastaimi. Ja jos jostain löytyy lisää kärhöjen aletaimia, en voi vannoa, että jättäisin ne kauppaan. Kyllä tänne niitä lisää sopii!