Valmista ja ei

Kivikkotörmäkukka 'Pink Mist' ei tainnut suuttua jakamisesta eikä hallaöistä, sillä nuppuja aukeaa tasaiseen tahtiin.

Puutarhakausi alkaa uhkaavasti loppua kasvien käydessä pikku hiljaa talvilevoille ja päivien sekä lyhetessä että kylmetessä. Tihkusade ei enää ole hidaste puutarhatöihin ryhtymiselle, vaan siitä on tullut suorastaan jo este. Kylmällä säällä ei ole mukava puuhailla ulkona, saati sitten jos joutuisi sateessa sitä tekemään. Onneksi viikonlopulle sattui sen verran sateenrakosta ja jopa aurinkoakin, että puutarhapuuhat edistyivät ohi menevästä flunssasta huolimatta hyvän askeleen. Yli kaksi vuotta sitten aloitettu marjapensasalueen rikkaruohoston peittäminen sanomalehdillä, pahvilla, kankailla, hakkeella ja kivituhkalla on nyt valmis. Sain viimein sen verran sanomalehtiä kasaan, että viimeksi puuttumaan jäänyt neliömetri sai peitteet päällensä ja naapureidenkin puoleinen reuna suoristui.

Pitkään jatkunut projekti valmistui eilen. Suoristin samalla betonilaatat keskenään samaan linjaan ja korotin hieman keskiosaa. Kivituhkaa jäi vielä pieni kasa mahdollisten monttujen täyttämiseen. 

Projektin seuraava vaihe olisi aloittaa koko katetun alueen kasvittaminen vuohenputkea ja valvattia paremmilla kasveilla. Marjapensaiden väleissä onkin jo pienet mansikkaympyrät ja yhden herukan alla pari kuukausimansikkaa. Tänään löysin pensasryhmän syyshortensian juurelta muutaman 'Otson Karkki' -puolukan taimen, jotka siirsin 'Pohjan Jätti' -mustaherukan alle. Tästä se lähtee. Siirrän ensi keväänä lisää puolukoita ja jos saan jostain mesimarjan taimia, istutan niitäkin marjapensaiden alle. Sitten kun pensaiden aluset on kasvitettu, uskaltaa ehkä laajentaa maanpeitekasvillisuutta kivituhka-alueille. Tällä vauhdilla kestänee ainakin pari-kolme vuotta ennen kuin se alkaa olla ajankohtaista. Eiköhän siihen mennessä viimeinen vuohenputkikin ole näännytetty.

Hunajamarjat alkavat saada ruskaväriä. Takimmaisena 'Ilo' ('Vostorg'), vasemmalla 'Jättiläisen tytär' ('Docz Velikana') ja oikeassa etunurkassa 'Onni'. 'Ilon' vieressä näkyy pikkuisen pihakäenkaalta, jonka siirsin kasvimaalta.

Edellinen kuva aiheuttikin minulle hetkellisen hämmennyksen. En muistanut, kuinka 'Jättiläisen Tyttären' venäläinen nimi kirjoitettiin, joten tarkistin kirjoitusasun tietokoneen vieressä olleesta puutarhakansiostani. Jäin ihmettelemään sitä, miksi olen merkinnyt 'Ilon' takimmaiseksi ja 'Jättiläisen tyttären keskelle. Mielestäni ne olivat toisin päin. Mielikuva oli niin vahva, että jouduin etsimään blogista postaukset, jotka tein kolmiopenkin istutuskesänä. Varmistui ainakin se, että olin kirjoittanut puutarhakansiooni kasvit aivan oikein: 'Ilo' oli ensimmäinen istuttamani hunajamarja ja se on juuri tuo takimmainen. Siispä kesällä herkuttelimmekin 'Ilon' ensisadolla emmekä suinkaan 'Jättiläisen tyttären' marjoilla. Saa nähdä, muistanko järjestystä enää ensi kesänä vai onko se jo pinttynyt selkäytimeen saakka.

Kyllästyin kaivelemaan kasveja lintujen viskomien hakkeiden seasta, joten siirsin hakkeet kauemmas pensaiden alle ja laitoin näiden pienempien ympärille hiekkaa. Kärhön kaatoi tuulenpuuska pari viikkoa sitten.

Ensi kevään muistilistalle laitetaan ristikkien ja tarhakylmänkukkien kylvö. Tuossa edellisen kuvan kärhön juurella oli pari tarhakylmänkukkaa enemmän, mutta pienet taimet eivät selvinneet toissa talvesta. Niiden tilalle viime kesänä istutetusta timjamista vain pieni osa lähti kasvuun, joten kolmiopenkin kärjessä on turhan suuri aukko. Nyt siinä on muutama seittimehitähti, mutta tarhakylmänkukka sopisi minusta tuohon kärkeen paremmin. Rivi jatkuu ristikeillä, jotka saisivat levitä mieluusti vaikka koko tuolle sivustalle ja pensaiden alle keskemmälle penkkiä. Toiselle puolelle istutin elokuussa vaaleanpunakukkaisen rönsyakankaalin, jonka tehtävänä on ottaa oma tilansa penkin toiselta sivustalta. Aikaa myöten paremmin tuolla viihtyvä kasvi saa sitten vallata koko alueen itselleen, jos eivät mahdu sulassa sovussa olemaan. Pihakäenkaali ilmestyi viime vuonna kasvimaalle, jossa se on odotellut kiltisti tähän saakka. Nyt päätin siirtää sen kolmiopenkin takimmaiseen kulmaukseen, jossa sen mahdollinen leviäminen ei ole haitaksi millekään. Saapahan pikku hiljaa alueita kasvitettua edes jollain. Sen punavioletti väri sopi minusta kivasti hunajamarjojen keltaiseen syysasuun ja reunuskivien vaaleanharmaaseen väriin.

Kasvimaalla oranssit kehäkukat loistivat ilta-auringossa. Vasemmassa reunassa on vielä punajuuria nostamatta.

Kerroin aikaisemmin, että olin aloittanut kasvimaalla pienen kiviprojektin, jonka unohdin silloin kuvata. Se on edelleen pahasti kesken, mutta tällä kertaa se sentään osui kameran tähtäimeen. Osa projektista on sopivaa uusiokäyttöä etsinyt sadevesikaivon betonirengas, joka jäi yli, kun uusimme yhden sadevesikaivoista. Kasvimaalta sillekin löytyi sopiva kulmaus ja uusi elämäntehtävä.

Mietin talven aikana, mitä renkaaseen istuttaisi. Ehkä timjamia vai siirtäisikö tähän ruohosipulin...?

Varsinainen pääprojekti on ollut hiekkakäytävän ja aidan vierustan kapean istutusalueen rajaaminen toisistaan.

Käytävän hiekat ovat kesän aikana valuneet jatkuvasti istutusalueen puolelle, sillä maa viettää aika reilusti alaspäin. Istutusaluettakaan ei voi korottaa, sillä se tarkoittaisi sitä, että pitäisi rakentaa joku pengerrys aidan kohdalle. Maa kun viettää vielä metrin verran alaspäin naapurin tontin puolelle mennessä. Oman rajoitteensa asettavat lavakauluksetkin, sillä kivireunuksen kohdalla olevien kahden laatikon rajalla on kookas kivi, jonka päällä lavakaulusten päädyt lepäävät. Sen vuoksi jouduin laittamaan myös kiviä ja betonitiiliä lavakaulusten toisen reunan alle estämään mullan valumisen käytävälle ja pitämään laatikot suorassa. Järkevin ratkaisu oli tehdä pieni pengerrys käytävän ja kapean istutusalueen rajalle. Mietin materiaalia pitkään ja päädyin viimein kiviin. Niitä kun tontilla riittää ja ne on myös helppo uusiokäyttää aikanaan, jos joskus keksinkin paremman ratkaisun.

Tästä kulmasta näkyy, millainen penger tähän tuli. Kaikkia kiviä on haudattu vähintään pari senttiä, jotta ne pysyisivät paikoillaan. Viimein käytävälle oli mahdollista kärrätä lisää hiekkaa; ilman kiviä hiekkakerroksen paksuus jäi nimittäin vain muutamaan senttiin.

Osa kasvimaan sadosta on vielä korjaamatta. Tänä vuonna minulla oli paljon sellaisia kasveja, jotka vaativat pitkän kasvukauden ja toisaalta myös kestävät hyvin kylmää. Näitä ovat palsternakka, selleri, purjo, ruusukaali ja maa-artisokka. Toiseen ruusukaaleista oli hyökännyt armeija kaaliperhosen toukkia. Elokuussa näkemäni aikuinen yksilö siis ehti munia eikä muutama pakkasyökään näemmä tappanut munia tai toukkia. Leikkasin kaalista latvan toukkineen pois ja keräsin isoimmat kerät talteen. Päällisin puolin toukkia ei näkynyt alempana, joten päätin jättää loput kerät kasvamaan vielä kokoa. Koska muutamasta kerästä ei vielä ruuaksi asti ollut, päätin napsia toisestakin ruusukaalista isoimmat kerät. 350 grammasta ruusukaaleja riitti hyvin lisukkeeksi yhdelle aterialle ja rippeet vielä seuraavallekin. Jos vain tuholaiset ja pakkaset pysyvät loitolla, uskoisin, että tänä vuonna olisi hyvät mahdollisuudet saada jopa yli kilon verran pikkuisia kaalinkeriä. Varsinkin toukilta säästyneessä yksilössä keriä on nimittäin ihan vieri vieressä koko varren mitalta. Pari palsternakkaa ja sellerin tarvitsin ruuanlaittoon, mutta niiden koolla ei vielä juhlittu. Koska lehdet ovat edelleen terhakkaasti pystyssä, viivytän sadonkorjuuta ja annan juureksille aikaa kasvattaa kokoa. Maa-artisokat nostan vasta sitten kun varret ovat oikeasti täysin paleltuneet. Siihen vaaditaan kokemukseni perusteella useamman vuorokauden mittainen pakkasjakso.

Löysin hyvän pituisen ja paksuisen palsternakan. Harmi kun mitat eivät vain sattuneet osumaan samaan yksilöön.

Täällä oli syyspäivän tasausta edeltävänä yönä sen verran napakat pakkaslukemat, että daalia oli lopullisesti mennyttä. Leikkasin sen varret poikki jo aikaisemmin tällä viikolla mutta tänään päätin nostaa koko juurakon ylös. Se olisi varmaan säilynyt vielä tovin maassakin, mutta eipähän tarvitse kerrankin kaivella sitä kohmeisesta mullasta tai ensilumien seasta. Juurakolla oli keväällä sen verran paljon kokoa, että mietin sen jakamista. Koska esikasvatettavaa oli jo muutenkin hirmuisen paljon, päädyin pitämään daalian kokonaisena. Ensi keväänä ei tarvitsekaan miettiä, mitä sen kanssa tekisi, sillä juurakko lohkesi itsestään kahtia kun olin sitä talikolla hivuttamassa ylös. Vanha keskiosa oli lahonnut ja jäljelle jäi kaksi sopivankokoista juurakkoa, joissa oli sekä pienempiä mukuloita että muutama valtavan paksu murikka. Siistin lahonneet osat pois ja vein juurakot pahvilaatikossa varastoon odottelemaan kellariin vientiä. Ihme kyllä gladiolukset eivät vieläkään näytä siltä että niitä olisi pakkanen puraissut. Ne saavat siis jäädä vielä maahan, samoin kuin syyssyrikkä. Jokainen syksyllä ulkona vietetty päivä on pois pitkästä kellariajasta ja ennustaa varmempaa talvehtimista.

Pikkuniitty on ollut tänä vuonna aika vaisu kukinnan suhteen. Nyt keto-orvokki oli innostunut runsaaseen kukintaan ja piristää edes vähän niityn resuista ulkonäköä.

Jotain siis valmistui ja osa jäi kesken. Vielä kun saisi aikaiseksi kitkeä kaikkien jänisverkoilla suojattavien kasvien ympäriltä rikkaruohot, niin voisi alkaa raahata verkkoja varastosta rusakoiden kiusaksi. Verkottamisen jälkeen kitkeminen muuttuu aivan liian hankalaksi, joten voikukat saisivat nauttia jopa toukokuun loppupuolelle saakka kissanpäivistä ellen kitke niitä jo syksyllä pois. Siispä verkot saavat odotella varastossa siihen saakka että saan sopivan vaihteen päälle. Tänään ei sellainen näpertely enää inspiroinut, sillä käytin päivästäni melkein viisi tuntia sohvan selkänojan kankaan paikkaamiseen. Lapset...