keskiviikko 30. syyskuuta 2020

Syyskuun loppu sateenkaaren väreissä

Eilen oli upea sää puutarhailuun ja minähän ahkeroin oikein urakalla. Lapion heiluessa ihastelin päivä päivältä syveneviä ruskan sävyjä ja syyskuun lopun ahkeria kukkijoita. Alun perin ajattelin, että kerään tähän postaukseen talteen kaikki kasvien paikanvaihdokset, mutta kamera täyttyi kuin huomaamatta huikeilla ruskan sävyillä ja räiskyvillä väriyhdistelmillä. Siispä laitetaan niitä postauksen täydeltä. Ehkä väliin sopii jotain tarinaakin.

Loistokärhö 'Piilu' taustallaan komeasti leiskuva pensasmustikka 'Alvar'.
Pensasmustikat saavat joka vuosi takuuvarmasti komean ruskavärityksen. 'Northblue' on edelleen vihreä, mutta kaikki muut vanhoista mustikoista loistavat tummanpuhuvia rönsyakankaaleja vasten. Puutarhakompostorin sisältö pursuaa jo yli äyräidensä, vaikka puolet kukkapenkeistä on vielä kitkemättä. Teki mieli jo tyhjentää kompostorin vasemmalta puolelta viimevuotinen tavara pois, jotta saisi kasattua sen tilalle uutta tavaraa. Keväällä valmiista kompostimullasta on kuitenkin paljon enemmän iloa kuin nyt, joten päätin jättää kompostin tyhjentämisen sikseen. Takapihan "mörkö" mutustelkoot tämän syksyn kitkentäjätteet. Kärhökaaripenkin askareisiin kuului uuden pensasmustikan istuttaminen ja mesimarjojen siirto penkin reunaan. Alkukesällä vanhempieni metsästä tuodut taimet olivat lähteneet hyvin kasvuun ja kasvattaneet maavarsiaan pitkälle. Jospa ensi vuonna tulisi satoa, kun seassa on kahdesta eri paikasta kerättyä kasvustoa ja yksi ostotaimi, jossa oli kahta eri lajiketta. Vaikka joku näistä neljästä olisikin jonain talvena kuollut, on hyvin todennäköistä, ettei koko rivi ole yhtä ja samaa kantaa. Vuorijumaltenkukalle löysin vinkkienne avulla paikan loistokärhö 'Omoshiron' luota. Sieltä sen pitäisi kukkiessaan näkyä, mutta piiloutua kukinnan jälkeen muiden kasvien sekaan. Paikka on syvämultainen, ja valoisa, muttei paahteinen eikä kuiva.
Leiskuvat mustikat ja hiljalleen kellastuvat syreenit. Aivan kuvan oikeassa laidassa puutarhakompostin sisältö kiipeää kohti pihlajan latvusta.
Pensasryhmän 'Illusia' leiskuu oranssinpunaisena. Myös aurinkopenkin 'Illusia' on alkanut punertaa. Hortensiat ja pensashanhikit ('Creme Brule') kukkivat edelleen. Kuvan oikean laidan mullokselle istutin eilen vaaleakukkaisen pionin.
Nurkan takana itsekseen kylväytyneet jättiverbenat kukkivat edelleen runsaasti. Syyssyrikkä on ymmärtänyt jo hidastaa tahtia.
Aidantolpan juuresta löytyi komean keltaisia sieniä. Toki tiesin ilman niitäkin tolpan olevan jo laho.
Vaahtera-angervo eli rikkoviuhka saa myös näyttävän syysvärin. En ole ihan varma, pidänkö tällaisesta ruskeankirjavasta väristä. Ehkä en. Onneksi tämä ei kasva ihan näkyvimmällä paikalla.
Syksyyn kuuluu myös vihreä väri, vaikka sen osuus on koko ajan pienempi. Myskimalvat eivät osoita merkkiäkään syksyyn valmistautumisesta. Muutaman vuoden vanha yksilö tekee koko ajan uutta kukkaa ja viime kesän siementaimetkin kukkivat. Siirtelin kesällä pikkutaimia useampaankin kukkapenkkiin. Kärhökaaren viimeisimpään laajennukseen pääsi muutama normaalin näköinen taimi ja yksi vaaleankirjavalehtinen yksilö. Oletin, että sekin muuttuisi pian tummanvihreäksi, mutta olin väärässä. Taimi on kasvattanut komean tupsun uusia limenvihreitä lehtiä, mutta on kooltaan kääpiökokoinen samaan aikaan siirrettyihin kavereihinsa verrattuna. Geenicocktail on kyllä sattunut värityksen puolesta sopivasti kohdalleen tämän yksilön perimässä.
Toivottavasti kirkkaan limenvihreä kääpiömalva selviäisi hyvin talvesta ja kukkisi ensi vuonna. Tämä penkki on vielä kitkemättä, joten voikukat ja heinätupsut ovat siis juuri niitä miltä näyttävätkin.
Tumman sinivihreää ja valkoista näkyy ruusukaaleissa. Tänä vuonna näyttäisi siltä, että näistä saadaan jo maistiaisiakin. Isoimmat ovat arviolta 1,5cm:n pituisia.
Vaaleanpunainen sopii mihin vuodenaikaan tahansa! Tässä kivikkotörmäkukka 'Pink Mist'.
Ja tässä kivikkorinteen päädyn vaaleanpunainen myskimalva. Kiven takana punainen pihlaja ja keltaisen haavantaimen latvus.
Hailakan siniliila kaukasiantörmäkukka 'Perfecta' kukkii aina vaan. Nuppuja nousee samaa tahtia lehtitupsun keskeltä kun vanhat kukat kuihtuvat.
Eilen meidän yli lensi kolme hanhiparvea pohjoisesta etelään. Isoin oli tämä yli satapäinen parvi.
Väri se on mullallakin ja paljasta multapintaa meillä riittää nykyään. Aurinkopenkki piti myllätä uudelleen, sillä viikonloppuna tapahtui pieni pioninnosto-operaatio, jonka seurauksena minulle tuli viisi pionia lisää. Alunperin piti tulla vain yksi hyvin kaunis vaaleakukkainen pensasryhmän jatkoksi. Ylimääräisille tuliaisille piti kehitellä paikat ja aurinkopenkissä sattui olemaan edelleen alueita, joissa on ollut pelkästään kesäkukkia. Aivan niin helposti homma ei kuitenkaan käynyt, että olisin vain kiskonut kosmoksen pois ja lykännyt pioninjuurakon tilalle. Ei suinkaan. Ensin piti kaivaa loputkin saksankurjenmiekat ja pari isotähtiputkea pois, jotta saan siirrettyä niiden tilalle valkoisen punatähkän. Ensimmäinen pioni tuli punatähkän paikalle. Toisen pionin tieltä piti purkaa viime kesänä tehty huoltopolku, eli kolme juuri ja juuri kengänkokoista kiveä. Kolmas pioni sentään mahtui poistetun kosmoksen ja leijonankidan paikalle. Tosin olin istuttanut viikko sitten juuri siihen kohtaan laukkoja... Onneksi vain yksi sipuleista meni keskeltä halki. Viimeinen pioneista pääsi takapihalle luumutarhaan. Toivottavasti pionit lähtevät keväällä hyvin kasvuun. Aurinkopenkkiin istutetuista pioneista kaksi on 'Elina'-pionin siementaimia, jotka saivat alkunsa vuosia sitten vesivärisivellinleikkien seurauksena. Leikin itse mehiläistä ja pölytin 'Elinan' kukkia 'Karl Rosenfieldin' siitepölyllä. Viikonloppuna jaettu yksilö on kukkinut parina kesänä tummanpinkein, hyvin kerrannaisin kukin. Pitää ensi kesään mennessä keksiä kaunottarelle sopiva nimi.
Valkoinen nuoli osoittaa vaaleakukkaista pionia. Punaisilla nuolilla merkityt yksilöt ovat 'Elina'-pionin jälkeläisestä otettuja jakopaloja. Sain ujutettua penkkiin myös ostamani syysasteri 'Patricia Ballardin'.
Ensi kesänä aurinkopenkkiin ei tarvitsekaan välttämättä esikasvattaa kesäkukkia. Jos keväällä on ylimääräistä ikkunatilaa, niin pari kosmosta mahtuu vielä mustilanhortensian ympärille. Kosmokset ehtivät kukkia myös suorakylvettyinä, joten niiden esikasvatuksesta ei tarvitse ottaa stressiä.
Loppuun vielä yksi kärhökuva. Loistokärhö 'Voluceau' on tehnyt hauskat raidat kukkiinsa. Taustalla yhä punaisemmaksi muuttuva 'Prim White'.
Mukavaa syyskuun viimeistä päivää!

18 kommenttia:

  1. Lämmin sää onkin saanut monet puutarhan kasvit yhä kukoistamaan kauniisti. Ruskan värit myös valtaavat pikku hiljaa puutarhaa ja tuovat sille kauniin lisänsä. Voluceau on aivan ihana. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kiitollinen siitä, ettei ole ollut vielä niin kylmiä hallaöitä, että puolet puutarhasta olisi ruskettunut. 'Voluceau' on kyllä todella kaunis raidallisenakin.

      Poista
  2. Sinullakin on kauniita ruskasävyjä ja sen lisäksi vielä muitakin kukkijoita. Voluceau on kyllä upea!
    Usein uudet taimet saavat karusellin käyntiin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun ei ole ollut kunnon hallaöitä, niin sen näkee heti puutarhassa. Kylmälle aremmatkin jatkavat rauhassa kukkimista. Kauniissa säässä oli mukava pyörittää kasvikarusellia :)

      Poista
  3. Aivan kuin penkkiin olisi tullut uusia kukkia, kun pensasmustikoiden ja atsaleojen värit muuttuvat upean punaisiksi. Miten hienoa, että olet saanut itse jalostettua pioneja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Varsinkin mustikoiden kohdalla ruskaväri ylittää monin verroin kukinnan loistokkuuden. Jotkut pionit tekevät helposti siementaimia, mutta niiden kasvatus ei olekaan sitten kovin nopeaa puuhaa. Onneksi äidilläni riitti kärsivällisyyttä odotella siementen itämistä ja taimien kasvamista kukintakokoisiksi.

      Poista
  4. Täälläkin puutarhakompostit pullistelee täysinä vaikka vielä pitää kitkeä ja haravoida lehdet. Kummasti kasa hupenee talven aikana. Lidliin on tulossa huomenna torstaina pionnjuurakoita jos oikein muistan, pitää ehkä hillitä itsensä neljän euron hinnasta huolimatta, nyt ei ole yhtään tyhjää paikkaa. Pensasmustikoiden ruskasävy on taattu joka vuosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä puolet puutarhakompostista on täynnä nurmikkomättäitä. Kyllähän nekin vähän painuvat, mutta eivät niin paljon kuin pelkät rikkaruohot. Minä taidan pysyä poissa lidlistä kun tuli nyt noita pioneja noin paljon lisää. Ei tarvitse aloittaa kasvirallia uudestaan :D Pensasmustikoilla saa takuuvarmasti väriä syksyyn.

      Poista
  5. Ihanat, leiskuvat mustikkapuskat! Ajattele, miltä tua kohta näyttää, ku non isoja :) Uuret taimet saa kummasti karusellin pyärimähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan jo malttamattomana sitä näkyä, kun isot mustikkapuskat leiskuvat komeimmassa ruskavärissään.

      Poista
  6. Minullakin malva kukkii mökkipihassa ihan tosissaan! Eikö olekin haikeaa lintujen poismuutto? Keväällä kiva toivottaa taas tuo joukko tervetulleeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malva on ahkera kukkija. Tekee siementaimiakin aika rivakkaan tahtiin, jos ei muista käydä leikkelemässä kuihtuneita kukkia pois. Muuttolintuparvet vetävät kieltämättä olon vähän haikeaksi.

      Poista
  7. Oi, tuo syrikän ja verbenoiden alue on ihana💜 Ja itse pölytetty pioni kuulostaa upealta😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti pionit lähtevät hyvin kasvuun. Eikä haittaisi yhtään, vaikka kukkisivatkin jo ensi vuonna.

      Poista
  8. Ihastuttavat värit loistavat upeina aurinkoisina päivinä. Minullakin kukkivat nuo keväällä kylväytyneet jättiverbenat ja kärhöt jaksavat vielä myös. Ja ruusukaalit - saisipa niitä vielä kasvamaan! Kirvat tahtovat olla kaalien kiusa, joten ne ovat jääneet pois viljely meidän listalta. Kauniit pioniasetelmat ovat tulossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä ei tänä vuonna ollut kirvoja oikein missään kasvissa. Ruusukaalien päällä oli harso todella pitkään, joten niistä pysyivät muutkin ötökäiset poissa.

      Poista
  9. Upean väriset pensasmustikat syysväreissä. Minä kasvatin yhtenä vuonna myös ruusukaalia ja sain kyllä satoa aika mukavasti. Muistelen että niiden latva pitää katkaista että ne alkaisi kasvattaa kaalien kokoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pensasmustikat ovat komeita ruska-asussaan. Kiitos vinkistä! Minä en tuota tiennytkään, vaikka onhan se kyllä ihan pääteltävissäkin :D Pitää käydä huomenna pätkäisemässä kaaleilta latvat pois.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!